Maanantaipäivän tapahtumien päätteeksi SKE:ssä on tapahtunut vallankaappaus. Puolueella ei ole enää päätösvaltaista hallitusta, koska alkuperäisestä 10 hallituksen jäsenestä 6 on eronnut. Tällä hetkellä Marco ei kykene SKE-puoluetta johtamaan, tai tekemään sen puolesta päätöksiä.
https://youtu.be/qHsgrpstf7s?t=60
Käytännössä kenelläkään ei ole koko joulukuun aikana päätösvaltaa SKE:n asioista, koska toimintakykyistä hallitusta ei ole. Ei voida kutsua koolle edes jäsenkokousta, koska kutsu pitäisi tulla puolueen päätösvaltaiselta hallitukselta, ja sitä ei nyt ole.
Tosin puoluejohtaja ja puoluesihteeri ovat kahdestaan kutsuneet jäsenkokouksen koolle 29.12.2018.
https://youtu.be/Fb35BvJq7qc
Mutta tuolla jäsenkokouksella ei ole päätösvaltaisuutta, ja asia on helppoa riitauttaa Aluehallintovirastossa useiksi vuosiksi eteenpäin. Käytnnössä ohjakset ovat nyt Arin porukan käsissä. Jos he eivät ohjia hellitä, kukaan ei etene yhtään minnekään. Eivät tosin he itsekään.
Juuri tällä hetkellä näyttää tasan siltä, että SKE:n puoluetarina on loppu, finito.
https://youtu.be/qHsgrpstf7s?t=60
Käytännössä kenelläkään ei ole koko joulukuun aikana päätösvaltaa SKE:n asioista, koska toimintakykyistä hallitusta ei ole. Ei voida kutsua koolle edes jäsenkokousta, koska kutsu pitäisi tulla puolueen päätösvaltaiselta hallitukselta, ja sitä ei nyt ole.
Tosin puoluejohtaja ja puoluesihteeri ovat kahdestaan kutsuneet jäsenkokouksen koolle 29.12.2018.
https://youtu.be/Fb35BvJq7qc
Mutta tuolla jäsenkokouksella ei ole päätösvaltaisuutta, ja asia on helppoa riitauttaa Aluehallintovirastossa useiksi vuosiksi eteenpäin. Käytnnössä ohjakset ovat nyt Arin porukan käsissä. Jos he eivät ohjia hellitä, kukaan ei etene yhtään minnekään. Eivät tosin he itsekään.
Juuri tällä hetkellä näyttää tasan siltä, että SKE:n puoluetarina on loppu, finito.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Se hajosi jo viime kesänä, liian riitaista porukkaa.
EU syyttää kaikista kansalaistensa kapinoinneista ja muistakin vastoinkäymisistänsä Venäjää ja Putinia. Kaikki on Putinin manipuloinnin syytä.
SKE syyttää kaikista vastoinkäymisistänsä Persuja. Kaikki on Persujen tekemän manipuloinnin syytä.
Taitaa olla Supon luoma juttu koko SKE!
Hajoita ja Hallitse!
Mitä riitaisampaa ske :n porukka on, sen hauskempaa niiden touhuiluja on seurata.
" Ske puheenjohtaja ja rahastonhoitaja asuvat samassa taloudessa."
Joka taloudessa tarvitaan yksi mies. Kovakärsäinen, semmoinen jolla on kärsselkärankaa ja lujuutta.
Mari hoitaa tuolla Tampereen huushollilla kaikki äijien tehtävät, remontit ja sulakkeenvaihdot, autolla ajamiset ym. Marko keittiössä etupäässä tiskaa ja siivoo, ja naisten tapaan jäkättää webbikameralle.
Juuri noinhan se menee!
Hienoa.
Onko Marcolla edes ajokorttia? Aina se on jonkun kyydittävänä ollut. Koskaan en ole nähnyt itse sen ajavan autoa. Mari ajaa autoreissut, ja Mari korjaa takkuilevat nettiyhteydet, puhelimet ja läppärit.
Imagosyistä ei yleensä aja striimeillä itse.
Hänen taustansa muistetaan äärimmäisen brutaalina ruumiskuskina, joissa tapauksissa ei ollut vainajien kunnioituksesta tietoakaan!
Nykyään tuota kuljetustapaa voisi markkinoida ilmastoystävällisenä. Miksi ajaa viittä reissua, kun viisi ruumista sopii pakun lattialle kun arkun sijaan pakkaa ne lakanoihin..
Hyvin käytännöllistä ja ei ne asiakkaat enää tuossa vaiheessa välitä.
Jotenkin tulee vastenmielinen mielikuva kaasukammioista, holokaustista ja ruumiiden joukkohävityksestä.
Siksikö tuo oli tuollaisen bisneksen ylipäätään keksinyt?
Miten ois jos et näe niin silmä optikolle
Marcon Hallituksen voideota on katsottu 5,199 kertaa. Arin Varjohallituksen videota on katsottu 3,854 kertaa.
Hallituksen joukot ovat tällä hetkellä niskan päällä.
Mutta varjohallitus ei vaikuta läheskään niin pieneltä kuin Marco antoi ymmärtää, että sillä olisi kannattajia vain tusinan verran.
Ei noista mitään voi päätellä mielipiteistä. Ainoastaan tosiasiat puhuvat puolestaan ja siinä Marco on heikoilla!
Puolueella ei ole mitään tulevaisuutta, mikäli Marco de Wit on sen puheenjohtajana!
Kertakaikkiaan idioottimainen ja äärimmäisen yliampuva reaktio, vai muka oikein erota pitäisi joukolla muka jostakin nettikommenteista, vaikka minkään lainkohdan mukaan ei ole tapahtunut minkäänlaista rikosta!
Verratkaa esimerkiksi Jussi Halla-ahon oikeudessa saamiin tuomioihin ja hänen jatkamistaan puolueen puheenjohtajana!
Marco ja Mari pois johtotehtävistä ja toiminta jatkukoon normaalisti! Samoin sihteeri Juntunen pois kokonaan toiminnasta!
Ilman Marcoa ei olisi SKE:tä. Olisi vaan semmoin kuivahko puolue kuten oli isenäisyyspuoluekkin.
Kyllähän Matti ja kihlattu ent. matup...a Ari ja Aki pois, tai ainakin kuten vertailit persuja voisi Marco tehdä kuten takin pyörittäjä Soini teki BB Tynkkyselle, Arihan niin fanitsaa tuota BB Tynkkystä?
3kk aika jäähyttely, ja jos mieli ei muutu ja säännöt kelpaa, niin ei kun jatkoa vaan !
Näihän ne isotkin puolueet tekevät.
Siis mikä se Riikka mielestäsi on?
Tuossa näkee hyvin, miten Marcon kannattajat alentuvat samalle tasolle puheenjohtajansa kanssa!!
Marco on noista ainoa, joka on saanut käräjäoikeudessa vankeustuomion rikoksesta! Viisi kuukautta ehdollista vankeutta törkeästä kirjanpitorikoksesta!
Käräjäoikeuden sakkotuomio oli Tynkkysen erottamisen taustalla. Miten muuten tuo tausta kestää sitä, että nykyinen puolueen taloudenhoitaja asuu Marcon kanssa samassa taloudessa?
https://youtu.be/Fb35BvJq7qc
"Eräät henkilöt yrittävät luoda varjohallitusta, täydellinen kaappaus! Vieläpä tätä ovat johtamassa nämä henkilöt, joiden luulisi olevan sen verran suoraselkäisiä, että vetäisivät johtopäätökset äärimmäisen typeristä, puoluetta tuhoavista puheistaan, jotka ovat itsekin myöntäneet erittäin tuhoisaksi, mutta sen sijaan, että he eroaisivat, he yrittävätkin kaapata koko puolueen itselleen, törkeällä, törkeällä tavalla!"
Eihän tuolla tavalla puhu muu kuin täysin epärehellinen RIKOLLINEN! Varsinkin kun kyseisestä asiasta suurin osa Suomen kansasta on vähittäinkin osittain samaa mieltä kyseisten henkilöiden kanssa, eikä niissä kommenteissa ole minkäänlaista lainvastaisuutta!
Näyttää siltä, että joulukuussa ei SKE:llä ole ollut mitään asioita ajettavanaan.
No, koskapa olisi ollut. Menisivät nuokin ihmiset töihi.
Mikä älämölö ja haukunta.
Marco on ollut se, joka on ottanut kaikkein eniten isänmaallisessa taistelussa turpaan. Häntä on viskottu ja painettu maahan, on nyrjäytetty milloin nilkkaa milloin rannetta. On katkottu luita, milloin rinnasta milloin jalasta. On olleet kimpussa milloin anarkistit, milloin poliisit.
Sotainvalidi. Eikö hänelle maksettaisi jo sotainvalidieläkettä taistelussa islamisaatiota vastaan?
Ne islamistit ja sen vasikat ovat hänelle aiheuttaneet kaikki nuo vammat.
Ymmärtäkää! Ken taisteluissa vahingoittuu, hänelle kuuluu eläke.
Tottakai Marcolle täysi kunnia noista silmiä avaavista uhrautumisista!
Tosiasioita ei vaan voi loputtomiin painaa villaisella! Marco on itse toiminnallaan tuhoamassa koko hienoa isänmaallisten ryhmittymää! Jos katsotaan tuon liikkeen lyhyttä historiaa, niin se ei todellakaan ole ensimmäinen kerta eikä vahinko!
Tuossa porukassa ei ole ensimmäistäkään isänmaallista, eivät ne teotkaan ole.
Älä jauha roskaa!
Siinä on mukana hienoja isänmaallisia tyyppejä, joille kaikille on paikkansa! Marcollekin katutasolla miekkareissa.
>> On katkottu luita, milloin rinnasta milloin jalasta.
Tosiasiassahan pulleroisessa kunnossa oleva Marco nyrjäytti nilkkansa, kun juoksi nuoremman hepun perässä, joka oli napannut hänen lippalakkinsa. Ei tuossa ollut mitään kosketusta, kunhan vanha mies kiihkoissaan nyrjäytti nilkkansa.
Toinen kerta, Turussa, ei siinäkään minun mielestäni ketään lyöty, eikä tuupattu kumoon. Sekin oli vain onnetonta koheltamista, jonka vuoksi jotkin polven ristisiteet repeytyivät.
Kivuliaita, hankalia ja pitkäkestoisia kaikenlaiset jalkojen vaivat ovat. Mutta ei ne mitään Talvisodan kunniakkaita haavoja Marcolla ole olleet.
Kaiken lisäksi mies on aseistakieltäytyjä, siviilipalvelusmies. Sitä asiaa en itse kansallismielisenä, isänmaallisena ja velvollisuudentuntoisena maanpuolustajana oikein voi sulattaa.
Yksinkertainen periaate on minulla, että pitää suomalaisen miehen ase kädessä ja henkensä uhalla puolustaa maata ja omaa perhettänsä.
" Ilman Marcoa ei olisi SKE:tä. Olisi vaan semmoin kuivahko puolue
kuten oli isenäisyyspuoluekkin. "
Eihän Marcon ansioita voi kiistää, erittäin näkyvä ja puhekykyinen ja energinen kaveri on tässä kyseessä. Maidanilla olisi moni asia jäänyt tekemättä ilman hänen toimintaansa.
Mutta SE-yhdistys/puolue on uudenlaisessa vaiheessa. Jokainen joka on seurannut viimeisen 2 viikon aikaisia tapahtumia on myönnettävä että MDW toimi erittäin lyhytnäköisesti, joustamattomasti ja typerästi. Tällä tavalla ei voi hoitaa puolueeksi nousseen ryhmän johtamista.
Tehokkaista, kadun kenttämiehistä harvoin tulee suuria sotapäälliköitä. Tämä tässä on nyt iskemässä suurilla kirjaimilla vastaan.
Järkevä sotapäällikköä olisi älynnyt kuinka umpikujasta voi pelastautua vain palaamalla pari askelta takaisin. Typerämpi jatkaa vaan väkisin samaa suuntaan, ja junttautuu porukkansa yhä syvemmälle kuolemansolaan kiinni.
Marcon lisäksi muistuu mieleen vain kaksi yhtä sujuvapuheista turhaa julkkista, Jammu-setä ja Nilsiän öljysheikki.
Näistä nuo kaksi viimeksimainittua ei tosin puhuessaan toistellut joka kolmatta sanaa kahdesta viiteen kertaan.
Hämmästyttävää yhdenmukaisuutta noiden Jammun ja Marcon ulosannissa, mahtanevatkohan olla jopa lähisukua?
https://www.youtube.com/watch?v=eZa3OW0DFZo
Kirottua.
SKE:n puheenjohtaja jakaa nettilehdessään härskien valeuutisten lisäksi mm. salakuvattua K-18 -materiaalia, joissa maahanmuuttajat harrastavat seksiä kantasuomalaisten tanttojen kanssa. Marco ilkkuu heille avoimesti!
Ei mikään itseään kunnioittava puolue voi pitää tuollaista törkeää, lapsellista ja mädättynyttä henkilöä puheenjohtajanaan! Marcon pitäisi itse tehdä johtopäätökset ja ymmärtää erota!
Marco on meidän hengellinen esikuvamme ja Suuri Johtajamme!!!
Marcon kymmentävaille kaksi kävelynsäkin paljastaa tarkkakatseiselle hänet älykääpiöksi. Mutta kun hän sen jälkeen sitten avaa videoillaan suunsa, niin mahdollinen epävarmuus poistuu kaikilta.
En äänestä häntä hallitukseen.