Nebulan palvelut vajonneet surkealle tasolle

Tuskastunut-tilanteeseen

Ruotsalainen Telia osti Nebula Oy:n viime vuoden toukokuussa. Alkuun muutosta ei juuri huomannut, ei parempaan eikä pahempaan suuntaan. Mutta tämä syksy on ollut kuitenkin tervanjuontia.

Meillä on ihan tavallinen, aikoja sitten hankittu12 M ADSL-linja ja Webbihotellipalvelu Nebulalta. Syksyllä Nebulan myyjä soitti varmaan 5 kertaa, höpötti ja tarjosi jotakin valokuitua, tai vähintään 50 MB linjaa. Kummallekaan ei ollut meillä tarvetta, koska puhelimet ja kannettavat toimivat omilla 4G korteillaan kuitenkin.

Nyt ADSL-linjamme on ollut jo pari kuukautta aivan käyttökelvoton. Päättikö Nebula kostaa tällä tempulla tällaiselle, nopeampaa linjaa haluamattomalle asiakkaalle? Linja katkeaa tunnin aikana 10 kertaakin. Joka päivä vähintään 6 kertaa. Pelkkä sivulta toiselle siirtyminen isoilla, hyviä servereitä käyttävillä palveluntarjoajalla kestää kymmeniä sekunteja. Sivu ei lataannu lainkaan, tulee ’page not found’ erroria, ja pitää kliksutella uudelleen.
Yksinkertainen FTP-eräsiirtoyhteyskin Nebulan-palvelimelle katkeilee jatkuvasti, minuutin sisään monta kertaa linja poikki.

Vikailmoitus on tehty Nebulalle ADSL-viasta jo 2,5 viikkoa sitten. Tuli pelkästään kuittaus, että vikailmoitus vastaanotettu, mutta ei mitään muuta. Asiakaspalveluun kun soittaa, niin kaveri höpöttää että hänen tietääkseen alueella ei ole mitään linjavikoja. Ja että hänen mielestään kaikki toimii ihan normaalisti.

Mutta kun ei toimi. Heti kun samat koneet kytkee Nebulan ADSL:n sijasta 4G-verkon kautta, kaikki sivut toimivat normaalisti ja nopeasti.

Tekisi mieli siirtyä pelkästään langattomiin verkkoihin, ja samalla siirtää Webhotellin ja pienen nettikaupan palvelutkin Nebulalta jonnekin toisaalle.

Onko kellään muulla pääkaupunkiseudulla samanlaisia kokemuksia Nebulasta, juuri tämän syksyn ajalta.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kierrä-kaukaa-tää-lafka

      Meillä loppui aikanaan Nebulan käyttö juuri tuion asian takia, ei ne vastaa siellä puhelimiin. Ja jos joku tuuraaja vastaa, niin se katselee vähän aikaa päätettänsä, ja väittää että kaikki palvelut ovat kunnossa.

      Sitten se puhelintuuraaja kehoittaa tekemään vikailmoituspyynnön, jos mielestämme edelleen on vikaa. Noihin pyyntöihin ei kukaan vastaa Nebulalla, ei viikkokausiin.

      Oli todella aivan onneton firma jo 2016, jolloin tuolta lähdimme. Jos nyt on vielä heikentynyt taso, niin ei tosiaan käy asiakasta kateeksi.

    • Piloille_meni

      Nebula OLI valtakunnan paras verkkopalveluiden tarjoaja, jolla OLI valtakunnan paras help-desk, joka päivysti yöhön asti. Kavereilla OLI aivan huikea ammattitaito ja kyky ratkoa ongelmia.

      Niin: OLI - ei ole enää. Meidänkin firma vaihtoi palveluntarjoajaa. Sääli, hyvä firma on pilattu. Sillä eipä mikään tähti ole tämä nykyinenkään.

      • Milloin-romahtanut

        Mikä on sinun käsityksesi, milloin tuo Nebulan taso romahti? Itse emme huomanneet vielä alkusyksystäkään isompia ongelmia.

        Nyt jo toista kuukautta päällä ollut Nebulan ADSL:n romahtaminen oli yllätys. Ja siihen liittyvä viikkokausia kestänyt täydellinen Asiakaspalvelun mykkyys ja puheluihin ja meileihin vastaamattomuus.

        Tuli kuin puun takaa meille. Onkohan sieltä väkeä irtisanoutunut, vai mistä tämä johtuu?


      • YrittäjäksiSiirtynyt

        Ihmettelinkin miten hoitivat keväällä niin tylysti fonet-sähköpostien ja -nettisivujen lopetuksen. Nuo tuli käyttöön aikanaan taloyhtiön nettipalvelun kautta. Kuukausi ennen lopetusta ilmoittivat, että lopetuspäivän jälkeen ei enää pääse lainkaan käsiksi sähköposteihin ja kotisivuihin. Kotisivut lakkasivat toimimasta jo kaksi viikkoa ilmoituksen jälkeen. Valitin jälkimmäisestä, mutta vastaus oli, että se oli tarkoituksella tehty eikä kyse ole viasta.

        Aikamoinen ongelma kuukaudessa siirtää sähköpostit ja yrittää ilmoittaa kaikille uudesta osoitteesta. Kysehän ei toki ollut yritystileistä, mutta olin käyttänyt ko. sähköpostia yrityksen alkuaikoina ja kotisivua käytin edelleen.

        Nebulahan osti Fonetin jo paljon aikasemmin eikä ongelmia ollut ennen kevättä.


    • web-freelancer

      Paljonko maksatte Nebulan web-hotellista tällä hetkellä? Tarvittaessa minulta saa erittäin nopeat pilvipalvelimet (vuoden 2018 testien mukaan nopeammat kuin nebulalla, googlella,amazonilla ja microsoftilla). Nelosen media, ruutu ja monet muut käyttävät samoja palvelimia.

      Toteutaan myös laadukkaita nettisivuja ja verkkokauppoja.

      Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin: [email protected]

    • Maku-meni-Nebulaan

      "Kotisivut lakkasivat toimimasta jo kaksi viikkoa ilmoituksen jälkeen.
      Valitin jälkimmäisestä, mutta vastaus oli, että se oli tarkoituksella
      tehty eikä kyse ole viasta. "

      Samanlainen isku päin näköä tuli Nebulasta myös tänne. Vuosikausia voimassa olleeseen ADSL-liittymäsopimuksen pakettiin kuului myös 700 MB kokoinen oma kotisivutila.

      Pienet kotisivut mahtui hyvin rakentamaan tuohon 700 MB tilaan, eikä tehnyt edes tiukkaa, vaikka laittoi kuinka paljon kuviakin mukaan. Keväällä Nebula ilmoitti että tuo palvelu suljetaan 1 kk kuluessa, ja kaikki kotisivut deletoidaan pois. Syyksi ilmoittivat EU:n uuden GDPR-tietoturvadirektiivin, joka kuulosti tekaistulta asialta.

      Vetosin siihen että 700MB kotisivutila kuuluu sopimukseen ja pakettiin mukaan. Nebulan vastaus oli, että se on ollut heidän puoleltaan annettu ylimääräinen, ilmainen bonus, ja heillä on oikeus se palvelu myös lopettaa, milloin vaan.

      Jotenkin koko Nebulan ilmapiiri on myrkyttynyt asiakkaiden suuntaan. Tympeän oloista asiakaspalvelua, ja sanotaan että kaikki muka toimii niin kuin pitääkin, asiaton valitus, sopimuksien ja asetettujen palveluvelvoitteiden mukaan muka täysin mennään.

      Niitä ei enää kiinnosta yhtään nuo aikanaan tehdyt ADSL-sopimukset ja Webbihotellipalvelut, ainakaan yksityisille asiakkaille. Onko Telia-Nebulalla sitten niin hyvät ja isot bisnekset jonnekin suurfirmoihin?
      Tällaiset tavalliset yhden DSL-linjan omistajat koetaan tarpeettomiksi, ne voidaan kuristaa vaikka hengiltä poiskin.

    • Korjaa-oma-sivusi-ensin

      > Tarvittaessa minulta saa erittäin nopeat pilvipalvelimet (vuoden 2018 testien mukaan
      > nopeammat kuin nebulalla, googlella,amazonilla ja microsoftilla).
      > Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin: [email protected]

      Aika suuren kuuloisia puheita, koska omat web-sivustonne ovat täysin puutteelliset ja alkeellisen näköiset. Edes firmanne nimeä ei kerrota missään.
      https://web-palvelut.tk/
      Mitään hinnaston tapaistakaan ei ole tarjolla, että paljonko jokin Web-hotellitila ja sähköpostit teiltä mahdollisesti maksaisi.

      >> Nelosen media, ruutu ja monet muut käyttävät samoja palvelimia.

      Saattaa ne käyttää jotakin samoja Cloud-palvelimia maailmalla. Mutta en oikein usko että Nelonen olisi tilannut palveluija teidän kauttanne.
      Laita nyt hyvä mies kotisivusi edes jonkinlaiseen kuntoon, että kukaan viitsii edes teiltä alkaa palvelujenne perään kyselemään.

      Minä ainakaan en vaivaudu alkamaan e-mailien vaihtoon, ja rivi kerrallaan kyselemään ja onkinmaan teiltä tietoja. Kyllä sellaiset perustiedot pitää olla helposti suoraan netistä katsottavissa.

      • YrittäjäksiSiirtynyt

      • voi.poloista

        .tk on yleisin scammajien, tunnussanakalastelijoiden ja verkkohuijareiden käyttämä domaintunnus.

        Nyt sitten nimetön, osoitteeton, puhelimiton ja muutenkin tuntematon firma tarjoaa "huippupalvelua" tuosta .tk-osoitteesta.

        Aika amatöörimäinen vedätysyritys, yritä keksiä parempaa.


    • VääryysKukoistaaSuomessa

      "Mistä tulee .tk osoitteeseen?
      Oliko .fi liian kallis? "

      .fi -loppuisia verkkotunnuksia hallinnoi Viestintävirasto, toiselta nimeltään ficora.

      Tuon valtio-omisteisen lafkan toiminta on niin epäoikeudenmukaista, että senttiäkään en heille halua maksaa. JOS ottaa -fi -loppuisen domain -nimen, silloin EI OLE vaihtoehtoa, vaan Viestintävirasto rahastaa domain -nimen hallinnointimaksua, ja jos et maksa, verkkotunnuksesi suljetaan ja menetät sen, lisäksi voi toki tulla perintätoimenpiteitä.

      Siksi käytän .se -verkkotunnusta (Länsinaapurimaastamme niitä saa).

      Jos jonkun valinta on vaikkapa .tk tai .tv niin netin maailmassa jokainen hankkii tunnuksensa sieltä, mistä parhaimmaksi katsoo.

      VAROITUS:

      Suomessa toimii internet- , laajakaista- ja webhotellikartelli !"

      Kartellisoituminen alkoi jo vuosia sitten, kun dna osti Sanoma -konsernilta Welho -kaapelimodeemiliiketoiminnan.

      Oma kokemus Welhosta: Sanoma -konsernin omistuksessa HTV Welho -kaapelimodeemiyhteys toimi pääosin ongelmitta, ja jos joskus harvoin ongelmia olikin, niin soitto 09 -alkuiseen vikailmoitusnumeroon (ei valtakunnallisilla 010, 020, 030, 029 jne yritysnumeroilla rahastamista) käynnisti vianetsinnän ja -korjauksen viipymättä.

      Sen jälkeen, kun welho siirtyi dna:n omistukseen, palvelun laatu on selkeästi huonompi kuin Sanoma -konsernin aikoina.

      Kartellisoitumisen seuraava askel oli, kun dna osti kilpailijansa Moi Mobiilin.

      Ja nyt jatkona tunnetuin isoista operaattoreista riippumaton ja näistä erillinen web -hotellipalveluntarjoaja Nebula siis joutui Telian omistukseen !

      Nyt siis dna, Elisa ja Telia yhdessä omistavat ainakin lähes 100% manner -Suomen puhelin- ja internetyhteysliiketoiminnasta !

      Kun alalla on enää 3 osapuolta jäljellä, se johtaa oligopoliin, eli nuo 3 voivat rahastaa mitä haluavat, kun todellista kilpailua ei alalla ole.

      Viestintäviraston pitäisi toki valvoa asiaa, mutta ko. viraston valvonta on täysin tehotonta, eikä ko. virastolla ole halua puuttua epäkohtiin, vaan Viestintävirasto jopa omilla päätöksillään luo uusia epäkohtia.

      Esimerkki tällaisesta toiminnasta:

      lakilinkki:
      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140917

      lainaus ylläolevasta:

      102 § (23.11.2018/1003)
      Puhelinnumeron siirrettävyys

      Puhelinverkossa toimiva teleyritys on velvollinen osaltaan huolehtimaan siitä, että saatavilla on yleinen, kattava ja maksuton tiedotuspalvelu siirretyistä puhelinnumeroista.

      Viestintävirasto on itse antanut luvan lopettaa ilmaisumerossa 0800 0 2202 toiminut siirrettyjen numeroiden tiedotuspalvelu.

      Tämä rikkoo voimassa olevaa lakia kahdellakin tavalla:

      Nyt ainoa vaihtoehto on:
      http://siirretytnumerot.fi/

      1) ko. palvelu vaatii internet -yhteyden. Mutta: internet -yhteyttä et saa ilmaiseksi mistään, se maksaa rahaa. Ei siis täytä "maksuton tiedotuspalvelu siirretyistä puhelinnumeroista" -vaatimusta.

      2) koska linkattu palvelu antaa vastauksen kuvana, joka esittää tekstiä, mutta ei anna sitä aitona tekstinä, tämä estää näkövammaisia käyttämästä palvelua.
      Näkövammaisten lukuohjelmat osaavat lukea ääneen nettisivulla olevan tekstin, mutta eivät osaa lukea kuvaa, joka esittää tekstiä.

      Kuitenkin vammaislain mukaan näkövammaisilla tulee olla sama oikeus käyttää palvelua kuin muillakin.

      Lisäksi palvelun pitää olla ilmainen, mitä se ei enää ole sen jälkeen, kun ilmaisnumerossa 0800 0 2202 toiminut tiedotuspalvelu lopetettiin viestintäviraston luvalla.

      Operaattorien toiminta (ja siis Viestintäviraston hyväksymänä) rikkoo em. kahdella tavalla voimassaolevaa lainsäädäntöä.

      Lisäksi aiemmin on tehty (tai ainakin olisi pitänyt tehdä) selvitys siitä, ovatko operaattorin toiselle operaattorille tai muulle internet -alan toimijalle verkonvuokrauksesta perittävät hinnat kohtuullisia.

      MUTTA: Mitään julkaistua materiaalia em. selvityksen tekemisestä ei ole julkaistu !

      Esim. Nebulan kuukausimaksu internet -yhteydestä on ollut huomattavasti kalliimpi kuin vaikkapa Elisa internet.

      Syynä se, että jos Elisan oma intenet maksaa vaikkapa 24,90 €/kk ja Elisan perimä verkonvuokra nebulalta vaikkapa 21,90 €/kk, niin tällöin, jos Nebula perisi asiakkaaltaan saman 24,90 €/kk kuin Elisa, niin Nebulalle itselleen jäisi 3 €/kk, ja tällä rahalla pitäisi kattaa kaikki yhteyden tarjoamisesta aiheutuvat muut kustannukset kuin vuokralinja Nebulan toimipisteestä asiakkaan kotiin tai toimistoon, ja lisäksi pitäisi jäädä liikevoittoa Nebulan omistajille.

      Eipä riitä 3€/kk tuohon, ja juuri siksi Nebulan asiakashinnat ovatkin huomattavasti kalliimpia kuin Elisan.

      Elisa siis saa periä johtovuokranaan mitä haluavat, eikä viestintävirasto asiaan puutu, vaikka sen valvovana viranomaisena pitäisi.

      Mielestäni viestintäviraston voisi lopettaa, säästyisi veronmaksajien rahoja.

      Nykyisellään viestintävirasto on huono vitsi, eli ei tee mitään (tai ei ainakaan tarpeeksi) sen eteen, että asiat teleliikennetoimialalla olisivat siten, kuin laissa vaaditaan.

    • Pärjään-nykytilanteessa

      > Viestintävirasto rahastaa domain -nimen hallinnointimaksua, ja jos et maksa,
      > verkkotunnuksesi suljetaan ja menetät sen, lisäksi voi toki tulla perintätoimenpiteitä.

      Muistaakseni tuo maksu .fi domainista on aika kojtuullinen, olisiko 50 € verran 5 vuoden ajalta. Ei kai siitä rahasta vielä kannata pillastua, ei isosti ainakaan.

      > Kun alalla on enää 3 osapuolta jäljellä, se johtaa oligopoliin, eli nuo 3
      > voivat rahastaa mitä haluavat, kun todellista kilpailua ei alalla ole.

      Ainakaan langattomissa yhteyksissä ko. oligopoli ei ole päässyt kovasti rahastamaan. Meillä Suomessa on likimain halvimmat 4G-yhteydet koko Euroopassa.

      > Esim. Nebulan kuukausimaksu internet -yhteydestä on ollut huomattavasti
      > kalliimpi kuin vaikkapa Elisa internet.

      Aikanaan, kymmenkunta vuotta sitten kun ADSL-liittymää tänne hankittiin, Nebulalta sai ylivoimaisesti edullisimman ADSL-liittymän. Samoja Elisalta vuokrattuja kupareita silloinkin käytettiin.

      Isolla mainosbudjetilla Nebula/Telia noita nopeita yhteyksiänsä on TV-mainionnalla pampattanut alkusyksystä saakka. Ei kai Telia tappiolla sitä kuitenkaan tee?

      > Mielestäni viestintäviraston voisi lopettaa, säästyisi veronmaksajien rahoja.

      Olen yleensä ensimmäisenä tukemassa kaikenlaisten tarpeettomien valtion virastojen lopettamista. Juttusi ja selostuksesi oli kuitenkin aika pitkä ja polveileva. En päässyt täysin selville mikä se viestintäviraston suurin moka tai tekemättä jättäminen oli.

      Eli millä tavalla vaikka naapurissa Ruotsissa vastaavat viestintävalvonnan hommat hoidetaan paremmin kuin meillä nyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe