Kontiolahti aikoo investoida massiivisesti lähivuosina.
Stadionin yhteyteen on vuosia ollut ampumahiihdon nokkamiehen ja kunnan ukkojen suunnitelmissa kylpylä-hotelli. Koska paikka on keskellä-ei-mitään se tarvitsee sinne erehtyville autoilijoille parkkipaikkoja.
Jotta ei tuhottaisi ympäristössä kasvavia taimikko-rääseikköjä, rakennettakoon maailman ensimmäinen stadionin alle tuleva maanalainen parkkihalli tyyliin "toriparkki".
Koska ampumahiihto tulee tulevaisuudessa vetämään oheensa runsaasti myös erilaisia palveluita, niidenkin asiakkaat tarvitsevat pysäköintitiloja, puhumattakaan jäähdytetyn ladun kaikki kymmenen maksavaa käyttäjää ja puoli tusinaa kontiolahtelaista ampumahiihdon harrastajaa.
Varmaan saataisiin kunnan rahan lisäksi myös joku avustus EU:lta.
Tehdäänhän Helsingistäkin tunnelia Tallinnaan. Pitää osata ajatella isosti, kuten tähänkin asti.
AH-stadionhan on kunnalle varsinainen rahasampo jo nyt, saati tulevaisuudessa, kun lumet sulavat maailmasta muualta kuin Kontiolahdesta.
Stadionille "toriparkki."
kantakundi
1
200
Vastaukset
- iteoita
Minun puolesta voisi koko stationkompleksin sähköputkilatuineen ja lumikasoineen kaivaa maan alle ja nykyisen stationin alueen ennallistaa ja istuttaa siihen koivuja ja kylvää kanttarelliä.
Sen hotellinhan voi rakentaa vaikka kaiskuun, äkkiähän tuonne hiihtämällä pääsee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2393051Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell171718Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.151396- 1041238
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291231- 751147
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531052Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717957- 135942