Jumala loi viidentenä luotuna persoonana olemassaoloon enkelin joka sai tuolloin nimekseen Zotiel. Zotiel luotiin noin 202 vuorokautta ennen kuin enkeli Miikael luotiin Aadamiksi maan tomusta Eedenin paratiisiin. Zotiel oli yksi enkeleistä joka käyskenteli Eedenin puutarhassa ennen kuin ensimmäiset vanhempamme Aadam ja Eeva ajettiin sieltä pois.
Myöhemmin Zotiel lenteli Punaisen meren yläpuolella
"[Luku 32]
Ja näiden tuoksujen jälkeen, kun minä katsoin pohjoiseen yli vuorten, minä näin seitsemän vuorta täynnä nardusta ja tuoksuvia puita ja mantelia ja pippuria. Ja sieltä minä menin yli näiden kaikkien vuorten huippujen, kauas kohti maan itää, ja ylitin Eritrean meren ja menin kauas siitä, ja ylitin enkeli Zotielin."
Enkeli Zotiel syntyi myöhemmin noin 100-90 jKr uudella mantereella ja hän sai tuolloin nimekseen Moroni ja toimi tuolloin nefiläisten johtajana.
Vielä myöhemmin enkeli Zotiel ilmestyi Joseph Smithille vuodesta 1823 alkaen vuoteen 1827 opettaen häntä ja sanoen nimkseen Moroni ja paljastaen Joseph Smithille kultaisten levyjen piilopaikan joista levyistä Mormonin kirja on käännetty.
Kuka oli enkeli Moroni ja mitä hän teki?
15
231
Vastaukset
- Virheenkorjaus
Enkeli Zotiel syntyi myöhemmin noin 100-90 eKr...
- PasiToivonen
Kirjoitusvirhe. I pitäisi poistaa nimen lopusta. Kuvaisi kyseistä enkeliä paremmin.
- Rookeri
Moroni on suomennos alkuperäisestä joka lienee Moron.
- Mistäkoostuu
Rookeri kirjoitti:
Moroni on suomennos alkuperäisestä joka lienee Moron.
Laamanilaisetkaan sana on alkuperin tullut sanasta Laman. Tosin sennimistä enkeliä kuin Moron ei ole koskaan luotu taivaassa mutta on eräs Zotiel niminen enkeli joka syntyi myöhemmin noin 90 eKr saaden tuolloin nimekseen Moron(i).
- Palstaa.seurannut
Mistäkoostuu kirjoitti:
Laamanilaisetkaan sana on alkuperin tullut sanasta Laman. Tosin sennimistä enkeliä kuin Moron ei ole koskaan luotu taivaassa mutta on eräs Zotiel niminen enkeli joka syntyi myöhemmin noin 90 eKr saaden tuolloin nimekseen Moron(i).
Enkeleittenkin sukupuut selvitetty? Millaisista vanhemmista he syntyvät?
- Mistäkoostuu
Palstaa.seurannut kirjoitti:
Enkeleittenkin sukupuut selvitetty? Millaisista vanhemmista he syntyvät?
Enkelit, jotka syntyvät maan päälle lihaan, syntyvät samalla tavalla ihmisten vanhemmista kuin ihmisetkin.
Onko enkelin nimen (Moron) ja samantapaisen englanninkielisen sanan (moron) juuret samat?
- Ygrad
Noinhan sitä voisi luulla mutta ainoa moron on Smith ja häneen uskovat. Morori oli vain yksi huvittava nimi jonka Smith keksi.
- Ygrad
Moroni on Joseph Smith nimisen taikavarpu aarteenetsijän mielikuvituksen tuotetta. Tosin Smith kyllä lainasi reilusti muiltakin että ei ole varmaa kuka keksi Moronin.
Smith silmäili karttoja, mm. Arabian niemimaalta, koska hän kirjoitti satujaan osaksi sinnekin sijoittaen. Moroni on Komorien pääkaupunki. Komorien saariryhmä sijaitsee Mosambikin ja Madagaskarin lähellä. Portugalilaiset löysivät paikan jo 1500-luvulla, joten se on hyvinkin ollut Smithin aikaisissa kartoissa. Toki nimen selitys voi olla mikä tahansa. Jostain Smith vain on napannut tai keksinyt.
- Sillai
Minä tunnen kummankin Moronin, sekä Nefin kansan johtajana noin 70 eKr eläneen, että Mormonin poika Moronin. Nefin kansan johtajana noin 70 eKr elänyt Moroni, joka ilmestyi Joseph Smithille vuodesta 1823 vuoteen 1827 paljastaen hänelle kultalevyjen (joista Mormonin kirja on kirjoitettu) kätköpaikan, on minun paras ystäväni ja kuuluu ev.lut kirkkoon kun taas Mormonin poika Moroni on toiminut MAP-kirkon piispana ja kuuluu nykyään korkeaan neuvostoon.
- Sillai
Sekä laamnilaisten että nefiläisten että pakanoiden täytyy oppia tuntemaan esisisänsä jotta he voivat pelastua, muuten saatana johdattaa heidät kadotukseen ja kurjuuteen.
- Ygrad
Valitettavasti kaikki nämä ovat mielikuvituksen tuotetta. Eihän siinä mitään jos haluatte olla mukana amerikkalaisessa huijaususkonnossa. Onneksi siitä pääsee pois. Itse olin mukana lähinnä siksi koska ihmiset mormonikirkossa olivat aika mukavia pikkukaupungissa jossa asuin. En ikinä uskonut mormonismin totuuteen vaikka sitä jossain vaiheessa yritinkin. Onneksi en maksanut kymmenyksiä kuin yhden kerran eli rahaa meni aika vähän verrattuna muihin huijattaviin. Paras tapa vastustaa näitä huijauslahkoja on hyvä koulutus. Tieto saattaa lisätä tuskaa, mutta se myös auttaa arvioimaan erilaisia huijausyrityksiä mukaan lukien uskontoja.
- Mitävielä
Ygrad kirjoitti:
Valitettavasti kaikki nämä ovat mielikuvituksen tuotetta. Eihän siinä mitään jos haluatte olla mukana amerikkalaisessa huijaususkonnossa. Onneksi siitä pääsee pois. Itse olin mukana lähinnä siksi koska ihmiset mormonikirkossa olivat aika mukavia pikkukaupungissa jossa asuin. En ikinä uskonut mormonismin totuuteen vaikka sitä jossain vaiheessa yritinkin. Onneksi en maksanut kymmenyksiä kuin yhden kerran eli rahaa meni aika vähän verrattuna muihin huijattaviin. Paras tapa vastustaa näitä huijauslahkoja on hyvä koulutus. Tieto saattaa lisätä tuskaa, mutta se myös auttaa arvioimaan erilaisia huijausyrityksiä mukaan lukien uskontoja.
Ole t oikeassa että mormonien opit ovat mielikuvituksen tuotetta. He eivät usko että Jumala Jahve on luonut kaiken maailmankaikkeudessa, sekä aineen että Galaksit että planeetat. Jumala Jahve on ollut heidän mielestään joskus samanlainen ihminen kuin mekin ja on nyt korotettu ihminen. Jumala Jahvellakin on puoliso jonka kanssa he ovat siittäneet muut luodut. Mormonikirkossa palvotaan ainoastaan Jeesusta.
- HyvänTahtoRiittää
Book of Mormonin "lähdeteoksina" mainitaan Smithin käsillä olleita kuten James Adairin A history of the American Indians in 1775, Ethan Smithin (ei sukua) View of the Hebrews or the tribes of Israel in America" in1823, Salomon Spaldingin novelli A Manuscript Found, suoria kopioituja tekstiosuuksia King Jamesin raamatunkäännöksestä ym.
Paikannimien osalta oli joku kouuissa silloin suosittu maantieteen kirja, mistä nimiä muunnellen poimittu.
Tämä ei ole sinänsä yllättävää maassa, jossa on conmen scientogiasta Trumppiin.
Silti lohtuna morkuille, että opin päähenkilö Jeesus on OK.
Satsatkaa Häneen ja naisille pappeus kun mustatkin sai.
Pelkkä ilmoitusasia.
Rakkautta ja Anarkiaa (:
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve343178Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?602407Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U732313Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1822085Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut172080SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1262050Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä341720Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1121653Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai581608Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2331374