Monet politiikot kuten Eva Biaudet, Emma Kari ja Ville Niinistö ovat puhuneet matuista ryhmänä, jotka pakenevat julmuuksia ja ovat turvallisia.
Totuus on kuitenkin, että Suomeen 2015 vyörynyt mies tulva ei paennut julmuuksia. Heistä moni on syyllistynyt rikoksiin lähtömaassaan ja pakenee seurauksia. Moni on luonut itselleen uuden identiteetin nimestä jopa kansallisuudesta lähtien. Porukka on myös tiiviisti verkostoitunutta.
Ne piirit, jotka levittivät nuorille ja lapsille propagandaa, että matut ovat turvallisia, pitää saada vastuuseen.
Ne jotka ovat kuljettaneet nuoria matumiehiä kouluissa ja päiväkodeissa pitää vapauttaa tehtävistään. Koulujen ovet on suljettava epämääräisiltä henkilöiltä.
Perussuomalaiset ovat varoittaneet seksuaalirikoksista!
50
88
Vastaukset
- NuoriEiYmmärrä
Raiskaaja voi myös olla vaikkapa "työmies" kuten perussuomalaisilla tai vaaraa naisille saattaa aiheuttaa muuan "sahuri",hänkin persu.
Kumpikin näistä omaa tiettävästi suomalaiset sukujuuret.
Eli asiaan,raiskaaja tai naisten pahoinpitelijä voi olla kansalaisuudeltaan mikä vain.
Tärkeintä on poistaa ongelma yksilöt yhteiskunnasta välittömästi rikosten jälkeen ja mieluiten tietysti ennen niitä.
Valitettavasti ps vaikuttaa hyväksyvän nämä vastenmielisiä tekoja tekevät tyypit,rotumääritelmäänsä sopivilta yksilöiltä.- syytkansalle
Ja taas
miksi ei puhuta syystä eli vuosi 2015 ja ketkä päätti asioista
kyllä oireita suomi osaa hoitaa - jussitietää
syytkansalle kirjoitti:
Ja taas
miksi ei puhuta syystä eli vuosi 2015 ja ketkä päätti asioista
kyllä oireita suomi osaa hoitaasykoloogi sanoo että ongelmaa ei voi ymmärtää jos syytä ei tiedetä
syytkansalle kirjoitti:
Ja taas
miksi ei puhuta syystä eli vuosi 2015 ja ketkä päätti asioista
kyllä oireita suomi osaa hoitaaTarkoitako hoitamisella sitä, että kaikki epäkohdat ja rikokset pyritään parhaansa mukaan taputtelemaan kantaväestöltä piiloon ja nyt kun vielä päästiin allekirjoittamaan oikein maan ylintä päätös- ja toimeenponovaltaa edustavan yk:n määräys siitä, että epäkohtia esille tuovat on eristetävä yhteiskunnasta ja jätettävä toimeentuloturvan ulottumattomiin eli julistettava lainsuojattomiksi.
Jos näin, niin kyllä, kyllä meillä on tehty.
On päässyt persu-soini kirjoittamaan nimensä maailman historiaan.
Onkohan kirkko yhtä auliisti tarjoamassa turva ja suojaa kantasuomalaisille , jotka näiden kompatien perusteella tulevat julistetuiksi lainsuojattomiksi kuin on ollut piilottelemassa kielteisen päätöksen saaneita maailman/eukiertäjiä.
- Moccamastermusu
Kyllähän se on kulttuuriero joka näitä raiskauksia ja lapsiin sekaantumisia aiheuttaa,eikä tämä sahuri ole tiettävästi ketään raiskannut,nämä moniosaajat jatkavat vaan samaa harrastusta mitä ovat entisessä kotimaassaan tehneet siinä mielessä kotoutuminen on kyllä onnistunut.
- Muriaanien_kuningas
Eikä aiheuta. Samanlaisia rikollisia löytyy joka maasta ja kulttuurista.
Muriaanien_kuningas kirjoitti:
Eikä aiheuta. Samanlaisia rikollisia löytyy joka maasta ja kulttuurista.
Harvassa maassa nämä erilaisilta näyttävät miehet viedään päiväkotiin tai kouluun. Lapsille sanotaan, että tämän näköisten miesten kanssa on turvallista leikkiä.
Presidentti ja pääministeri ovat tuominneet karmeat rikokset, joista vasta oulussa on kansalaisaktivismin ansiosta paljastunut jäävuoren huippu.
Huolestuttaa, etteivät RKP; Vihreät ja Vasemmistoliitto ole reagoineet mitenkään.
SDP:n Annti Rinne veti liinan silmien eteen, ettei näe.
Kanske man borde börja rösta Persuna?- IhmisroskaKypsäSellainen
Espoossa ei edes saa ilmoittaa havannoista, ellei sano, että joku kantaa vika(lue n....) lippua! Sipilä voisi ottaa siihen uuteen lennokkiin O:n, B:n, Vartiaisen, ja niin paljon, kun koneeseen mahtuu ja tehdä Germanwingsit! (Häkepäivystäjät vetäkää, juu nou)
- näinonasia
Puhut asiaa!
Olen 100 100 100% samaa mieltä ( = 300%), Myös evlut kirkko on kannustanut näkyvästi maahanmuuttajien, jopa karkoitupäätöksen saaneiden, avustamiseen.
Jos et pidä kirkon suvakkihöpinästä, nyt on sopiva aika erota kirkosta.
Säästät kirkollisveron ja voit halutessasi antaa sen jollekin oikealle avustusjärjestölle.
eroakirkosta.fi- erokirkosta
kyllä kirkko petti myös isänmaan kun muistelee uutisointia
sortuko kirkko politikoimaan erokirkosta kirjoitti:
kyllä kirkko petti myös isänmaan kun muistelee uutisointia
sortuko kirkko politikoimaanKirkko oli enne hyviin aikoin sama kuin politiikka.
Nyttemmin koettnut peesailla vaan.
- MerkelSipilä
Luulisi hallituksen tietävän, että meillä ainakin oli yleinen asevelvollisuus! Opetettiin taistelemaan ja nyt pitäisi olla hiljaa ja uskoa kaikki pasha mitä noi päättäjät sanoo! Kirkkain silmin valehtelee ja kusettaa ja viranomaiset kieli ruskeana kyykyttää kansaa! Pitää kohta kiivetä kiasman katolle ja antaa palautetta!
- tosi-outo-ps
Miksi te persut haukutte koko ajan omia kutsuvieraitanne??
- Lukiolaislikka
Perussuomalaisten perus vihapuolue on RKP. RKP pyrkii kaikin mahdollisin keinoin mustamaalaamaan ja demonisoimaan tavallisia suomalaisia.
Perussuomalaisten pitää muistaa tämä kunnallispolitiikassa. Vastustakaa kaikin voimin ruotsin kielisten koulujen rakentamista tai remontoimista.
- Kysyttävää
Niin. Tapahtui mitä tahansa, niin persu kääntää sen mamuihin, sitten kun yrittää kertoa asiasta, niin persut öyhöttävät vihervasuri... Öööh mutta vihervasurit..
Täysiä pellejä nuo porvari SMP jälkeläiset. Kepun populisti mölinäsiipi. Vennamon ajoilta.
Idioottijuntteja koko ahdasmielinen paska. Politiikan irvikuva. - MerkelSipilä
Hassua sinänsä, kun en äänestä ketään! Vihervasurit vetää aina terrorin sattuessa kädet korville ja silmät kiinni! Voi satanan tunarit, olette kieroja, kuin kastemato ongenkoukussa! Lisäksi ihan veen vajaita! Lukekaa muutakin, kuin Maota! ;) Ottaa koville TOTUUS?
- Meniksjakeluu
Me perussuomalaiset ollaan parhaita! Kannatuksemme on jo 64%.
Kaikkein paras ympäristöteko, minkä voi tehdä on kieltäytyä ottamasta ihmisiä lämpimistä maista. On järjetöntä tuottaa tänne ihmisiä lämmitettäviin rakennuksiin. Afrikassa ei tarvitse käyttää energiaa asuntojen lämmittämiseen.
Suomesta pitäisikin siirtää kaikki työelämän ulkopuolella elävät lämpimiin olosuhteisiin. Suomi voisi vaatia Kreikalta velanmaksuun maa-alueita.
Esimerkiksi joku saari, jonne rakennettaisiin suomalaisella työvoimalla hoitokoteja vanhuksille.- NuoriPersuOnTyhmin
Kylläpä perusnuori on radikalisoituneena voimakkaasti äänessä.
Laitetaan toki kaikki tuottamattomat lämpimään,lähdet itsekin ja viet mukanasi valtaosan puoluetovereistasi.
Mummosikin joutaa hyvin afrikkaan.
Itseasiassa poliitikot ei tuota mitää ja kaikki persureijät ym vasurit joutaa saharaan.
Ota myös sebi ja alan mukaan oppaaksi kamelilla ratsastamaan.
- Hallaahon.äänestäjä45
Eroaa kirkosta sanotaan 200 säästöä älä tilaa Hesaria ja sen kaltaisia sanotaan 400 säästöä valitse hyvä puhelinoperaattori/puhelin ja osta alennusruokaa, saat ehkä saat ehkä tonnin vuodessa säästöä eikä tässä kaikki, ottaen huomioon marginaaliverotuksen säästät työpalkassa kaksi tonnia
sitten
kehitä säästäminen sijoittamiksi, vapauta elämäsi riippumattomaksi ilman riippumattoa
Leijonan luolan herra miellyttävä kertoo lisää
https://www.youtube.com/watch?v=56XYThTXgOQ Kannatta tosiaan miettiä onko suvakkien valtaama kirkko tukemisen arvoinen?
Ortodoksit kannattavat perinteisempiä arvoja. Heillä ei vihitä homoja.
Ortodoksit elävät rehevämpää elämää.
Hesarin tilaaminen on silkkaa tuhlausta ja rahat menevät vääriin taskuihin.
Ostosten teko Tokmannista rikastuttaa vääriä ihmisiä. Suurin osa siellä myytävistä tavaroista on ympäristöä saastuttavaa roskaa.
Pakolaisten asuttaminen Suomessa on ympäristölle ja ilmastolle haitallista.- muutostenaika
Ei silti tarvitse persun polttaa Evankelis-Luterialaisten kirkkoja.Millä estetään se että persu tappaa niin sisällä kuin puutarhassakin.Missä persu toivoisi puolueensa homot vihittävän .PERSUei ole pelkästään ympäristölleen haitallllinen on myös vaarallinen.
muutostenaika kirjoitti:
Ei silti tarvitse persun polttaa Evankelis-Luterialaisten kirkkoja.Millä estetään se että persu tappaa niin sisällä kuin puutarhassakin.Missä persu toivoisi puolueensa homot vihittävän .PERSUei ole pelkästään ympäristölleen haitallllinen on myös vaarallinen.
Temppelinaukion kirkkoa on vaikea polttaa. RKP:n hommaamien ulkomaalaisten takia se kuitenkin jouduttiin suojaamaan betoniesteillä. RKP:n Alex Stubb ja Carl Haglund sopivat irakilaismiesten ilmaisista junamatkoista läpi Ruotsin Suomeen. SPR on vetänyt satoja miljoonia veronmaksajien rahoja majoittamalla heitä.
- Toinenvie
Ei oo totta. Ne semmoiset on aina tiennyt kuin tehdä väärin. Raiskaajille ja rakennuttajille ei ole eläkkeitä.
- Hesis
Persut teippaavat suunsa ja vaikenevat kun puolueet keskustelevat vakavasta aiheesta
Kristillisdemorkraatit:
Itsenäisyyspäivän ympärillä Suomessa on kuohunut. Iljettävät lapseen kohdistuneet seksuaalirikokset Oulussa ja kaksi samanaikaista yritystä tahalliseen vakavaan bussiturmaan – kaikissa epäiltynä turvapaikanhakijat – ovat saaneet aiheesta ihmiset raivoihinsa. Onko sellainen ihminen turvan tarpeessa, joka on itse vakava turvallisuusuhka, Essayah kysyyPersut teippaavat suunsa, koska media asettaa banneja. SDP ja muut peittävät silmänsä, etteivät näe, kuinka lapsia raiskataan. Veteraanien taistelema itsenäisyys annetann pois ulkomaalaisten hössöttämiseen. Seuraavan kriisin uhrit on etsittävä muista, kuin isänmaallisista persuista.
Ahvenanmaan turvaksi on siirrettävä ihmiskilpiä, koska sotilaita sinne ei voi lähettää.
Ihmiskilpien on osattava ruotsia.
- eisaasanoa
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000005932549.html
puolueet harrastaa rasismia?- sipilänkotiavoinna
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/11dbd441-2b98-425a-9b73-a4a6bce7f362
kenen politiikkaa oli 2015?
Perasut taitaa olla ainoa puolue jonka varapuheenjohtajana on seksuaalirikoksesta tuomittu.
Tästä varapuheenjohtajasta siis pesut ovat varoittaneet?Laura Huhtasaari on varapuheenjohtaja. Häntä ei ole tuomittu mistään.
Perussuomalaiset tekevät töitä suomalaisten turvallisen elämän eteen. Muut puolueet eivät ole huolissaan ulkomaalaisten harrastamasta lasten ja teinien groomaamisesta netissä.
Mummot ja papat eivät ole turvassa asioidessaan kauppakeskuksissa. Suomeen on pesiytynyt ulkomaalaisia jengejä, jotka ovat erikoistuneet vanhusten ryöstämiseen.- persujentapa
Perusnuori kirjoitti:
Laura Huhtasaari on varapuheenjohtaja. Häntä ei ole tuomittu mistään.
Perussuomalaiset tekevät töitä suomalaisten turvallisen elämän eteen. Muut puolueet eivät ole huolissaan ulkomaalaisten harrastamasta lasten ja teinien groomaamisesta netissä.
Mummot ja papat eivät ole turvassa asioidessaan kauppakeskuksissa. Suomeen on pesiytynyt ulkomaalaisia jengejä, jotka ovat erikoistuneet vanhusten ryöstämiseen."Mummot ja papat eivät ole turvassa asioidessaan kauppakeskuksissa."
Teuvo Hakkarainen ja työmis Putkonen siis käyvät kimppuun ja yrittävät ahdistella seksuaalisesti tai raiskata.? - persujentalontapa
Perusnuori kirjoitti:
Laura Huhtasaari on varapuheenjohtaja. Häntä ei ole tuomittu mistään.
Perussuomalaiset tekevät töitä suomalaisten turvallisen elämän eteen. Muut puolueet eivät ole huolissaan ulkomaalaisten harrastamasta lasten ja teinien groomaamisesta netissä.
Mummot ja papat eivät ole turvassa asioidessaan kauppakeskuksissa. Suomeen on pesiytynyt ulkomaalaisia jengejä, jotka ovat erikoistuneet vanhusten ryöstämiseen.Seksuaalisen häirinnän tapahtuessa Hakkarainen oli varapuheenjohtaja.
persujentalontapa kirjoitti:
Seksuaalisen häirinnän tapahtuessa Hakkarainen oli varapuheenjohtaja.
Kun sopimus irakilaismiesten tulosta Suomeen solmittiin Alex Stubb oli pääministeri ja Carl Haglund puolustusministeri. Kumpikaan ei ole mukana päivän politiikassa. Carl Haglund pelkää esiintyä julkisuudessa.
persujentalontapa kirjoitti:
Seksuaalisen häirinnän tapahtuessa Hakkarainen oli varapuheenjohtaja.
Hakkarainen painaa 80 kg eikä ole treenattu. Vera Ruoho on poliisi ja taekwondo mestari, hän painaa 100kg. Hieman epäsuhta pari, jotta pienempi pystyy ahdistelemaan.
Perusnuori kirjoitti:
Hakkarainen painaa 80 kg eikä ole treenattu. Vera Ruoho on poliisi ja taekwondo mestari, hän painaa 100kg. Hieman epäsuhta pari, jotta pienempi pystyy ahdistelemaan.
OIkeuden päätös ei siis ole totuudenmukainen?
- Isänmaanveli
Perussuomalaista äänestävän ei kannata osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, koska heidät on siirretty oppositioon. Henkilökohtaisesti siirryin sairaseläkkeelle 57- vuotiaana. Miksi elättäisin maahanmuuttajia ja muita pummeja.
Sairaseläkkeelle pääsee, kun muuttaa ruotsin kieliselle alueelle. Pitää vain ilmoittautua TE-keskuksee ja ilmoittaa, ettei osaa ruotsia, vaikka osaisikin.
No nyt on jo 11- vuotta saanut kalastaa ja eläke tipahtaa tilille. Persujen kannattaa siirtyä yhteiskunnan ulkopuolelle. Verot joita maksamme menee matujen hyysäämiseen. Varusmiespalvelu hyödyttää suvakkeja.
Kaikkien kansallismielisten kannattaa lopettaa työnteko 57-vuotiaana ja jättää hommat matuille.Perussuomalaiset eivät kelpaa hallitukseen hirveiden, Vasemmistoliiton tahi SDP:n eikä minipuolue RKP:n kanssa. Hirveät ja muut suvakit ovat useasti yhteiskunnan tukien avulla loisivia opiskelijoita. RKP:n kannattajt saavat elannon pakkoruotsin avulla.
Persujen pitääkin vaatia opiskelijoilta tuloksia. Punaviiniä ja muita aineita ei pidä suostua kustantamaan vuositolkulla. Hirveitten ja muiden suvakkien elämä yhteiskunnan varoilla on lopetettava.
Ruotsin kieliset palvelut maksaa rahaa. Persujen pitää vastustaa niitä.Lopettakaa yhteiskunnan palvelu. Jättäkää hommat hirveille ja muille suvakeille?
,Me suomalaiset emme voi varastaa kehitysmaiden parhaita kykyjä.
Olisi tosi tärkeää, että Afganistanista tai Irakista tulleet nuoret miehet palaisivat omaa kotimaataansa kehittämään.
- kaksinais_moralismia
Miksi tässä ollut kommentti on muka ollat sääntöjen vastainen??
- vaalittuleePS
poliitikot on tekemässä suomesta kehitysmaata
- hyväksyy.raiskaajan
Perussuomalaiset ovat elävä varoitusmerkki raiskauksen uhasta: Matti Putkonen.
- Vasuriraiskaajat
Vasurit eivät koskaan halua muistaa että Putkonen oli vasuri teot tehdessään.
Perussuomalaiset ovat varoittaneet seksuaalirokoksista jo vuosia.
Vasta nyt suvakit ja poliisi heräävät varoittamaan lapsia. Minkä takia kaikki suvakit ovat hitaita ymmärtämään uhkia? Eduskunra ei vieläkään halua pistää hallitusta tiukoille asiassa. Netissä lapsia houkutellaan seksiin. Poliisi tarkkailee, ettei islamista kirjoiteta arvostelevia viestejä. Sairasta!- Vihervassuraiskaaja
Vihervasurisuvakit ovat maahantuomiensa matujen kaltaisia.
Se on heidän normaali. Oulussa käydään kuumina ulkomaalaisille. Suurimpana syyllisenä voidaan pitää näitä suvakkeja, jotka ovat hyysänneet heitä. Kuljettaneet päiväkoteihin ja kouluihin näytille. Perussuomalaiset ovat yrittäneet varoittaa vuosikaudet..
Persuja on demonisoitu ja haukuttu ties miksi. No todellisuus paljastuu pikkuhiljaa.
Poliisi joutuu hankkimaan 15 kpl panssaroitua autoa a 400000€.
Uhka terroriteoista on siis todellinen.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1294086Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232096Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481831Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21790- 1061750
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391691Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4531544MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531302Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4521256