Voi Anne-parkaa!

Kun tämä nykyinen hallitus muodostettiin, ajattelin, että on siinä ainakin yksi sellainen ministeri, joka varmasti onnistuu tehtävässään. Hän oli elämässään jo saanut merkittävää tunnustusta arvoistaan ja osaamisestaan työssään niiden puolesta. Tässä siitä ministeristä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Berner

Tosin hieman ihmettelin, että miksi hän tuli nimenomaan kepulaiseksi ministeriksi. Sitten pian kävi ilmi, että hän oli ”heittänyt noppaa” kepun ja kokoomuksen välillä, mutta päätyi kepuun ilmeisesti saatuaan vakuuden ministeriksi pääsystään.

Kyllä Anne on ministerinäkin yrittänyt olla edistyksellinen ja varsin rohkea on ollut yrityksissään. Mutta eivät ne hänen yrityksensä ole useinkaan johtaneet tarkoittamaansa tulokseen, ja nyt sitten tuli vielä tällaista:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/267061-voivatko-valtion-tietojarjestelmat-todella-olla-tallaisella-tasolla-anne-berner

Ei voi sanoa muuta kuin sen, jonka sanon jo otsikossani! Olisikohan Annen sittenkin kannattanut pyrkiä eduskuntaan kokoomuslaisena, olisi varmaan päässytkin, mutta ei ehkä olisi ministerin paikkaa saanut. Olisi kuitenkin säästynyt sellaisilta nöyryytyksiltä, joihin on nyt kepuministerinä joutunut.

No, mitäpä tuosta, hänen elämänsä on kuitenkin varmalla pohjalla muualla kuin politiikassa. Tällaista tuli vain mieleeni ja halusin sen tuoda tännekin, kun vasta nyt - jo iltapesuilla käytyäni ja ollessani jo pyjamassani vuoteeseen menossa - palstan avasin ja näin, että eihän täällä ollut mitään palstan kehotteen mukaista, joten koin ihan velvollisuudekseni tuoda tänne sellaista!

11

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuskinpa tuosta asiasta Anne Bernerille syntyy kuin niille aiemmillekaan ministereille, joiden aikana on tehty tietomurtoja atk-tiedostoihin tai tapahtunut jopa sellaista, että sairaalan potilaiden terveystiedot ovat päätyneet sen kummemmin silppuamatta kaatopaikoille. Hetken kohu, joku virkamies ehkä eroaa, sitten asia unohtuu. Joten lepää rauhassa! ;-)

      • Tarkoitin, että tuskinpa syntyy Bernerille suurempaa ristiä (harmia) kuin niille aiemmillekaan ministereille.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Tarkoitin, että tuskinpa syntyy Bernerille suurempaa ristiä (harmia) kuin niille aiemmillekaan ministereille.

        Joo, ei Annelle synny noista suurta harmia. Hänellä kun on tärkeämpääkin kuin tuo ministeriytensä.

    • "Hän oli elämässään jo saanut merkittävää tunnustusta arvoistaan ja osaamisestaan työssään niiden puolesta."

      Eikös Berner ole perinyt tiliksensa?

      Mitä taitoa se vaatii?

      • Anne peri isältään vain pikkuyrityksen ja on sitten nostanut sen suureksi. Enemmän silti tarkoitin hänen muuta toimintaansa, joka on todella arvostettavaa. Olisit lukenut linkistäni, niin olisit nähnyt tämän:

        >>Vuonna 1989 hänestä tuli Vallila Interiorin toimitusjohtaja isänsä Rudolf Bernerin jälkeen.[8] Hän siirtyi yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2012. Toimitusjohtajana toimiessaan Berner kasvatti yrityksen kokoa noin 10 hengen yrityksestä yli 130 henkeä työllistäväksi yritykseksi.[9][10] Oman yrityksensä lisäksi Berner on toiminut muun muassa Soprano Oyj:n,[11] Kährs Holding AB:n[12] ja eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen[13] hallituksissa. Hän oli eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hallintoneuvoston jäsen vuonna 2009 ja hallituksen varajäsen 2010–2014 sekä hallituksen jäsen kevääseen 2015.[11]

        Vuonna 2006 Anne Berner sai Prix Veuve Clicquot -palkinnon vuoden suomalaisena liikenaisena.[19] Suomen Liikemies-Yhdistys nimesi hänet vuoden 2009 liikemieheksi.[4][11] 6. joulukuuta 2014 Berner sai tasavallan presidentin myöntämän Suomen Leijonan komentajamerkki -kunniamerkin[20]. Berner valittiin vuonna 2014 Stadin Friiduksi[21] sekä Espoon Ellaksi[22].

        Berner valittiin kesäkuussa 2012 Uusi lastensairaala 2017 -tukiyhdistyksen puheenjohtajaksi. Hankkeen säätiön valtuuskunnan johtoon valittiin presidentti Martti Ahtisaari. Hankkeella haluttiin rakentaa Suomeen uusi lastensairaala, johon Lastenklinikka ja Lastenlinna voivat muuttaa nykyisistä 1940-luvulla rakennetuista tiloistaan, joissa tehdään jatkuvasti remontteja ja kärsitään muun muassa sisäilmaongelmista.[23][24] Bernerin johdolla hanketta ovat lähteneet tukemaan yli miljoonan lahjoituksin mm. Supercellin henkilökunta, SOK, Osuuspankki, Hartwall ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto. [25]. Uuden lastensairaalan varainhankintatavoite, 30 miljoonaa euroa, tuli täyteen 26.8.2014<<

        Metkaksi muuten on mennyt, kun minä - täällä kepukaunaajaksi nimetty - olen jo antanut tunnustusta Sipilälle ja Pekkariselle ja nyt Bernerille. No, eihän Anne ole oikeastaan kepulainen;))

      • einoespoosta
        kapi_ kirjoitti:

        Anne peri isältään vain pikkuyrityksen ja on sitten nostanut sen suureksi. Enemmän silti tarkoitin hänen muuta toimintaansa, joka on todella arvostettavaa. Olisit lukenut linkistäni, niin olisit nähnyt tämän:

        Mitä länkytät?
        Kyllä Anne Berner oli Keskustan ehdokkaana Uudellamaalla 2015 vaaleissa. Siksi minäkin äänestin häntä tietäen, että hänestä tulee takuulla ministeri ja niinhän siinä kävikin. Aivan kohtuudella Anne on tonttinsa hoitanut, autoverosekoilu oli pieni miinus mutta siinäkin takapiruna hääri Harri Pursiainen jota ei olisi kannattanut liikoja kuunnella.

      • Totuutta

        "No, eihän Anne ole oikeastaan kepulainen;))"

        Kyllä se aito kepulainen on. Kertoi eilen uutisissa että olisi saanu vasta viime sunnuntaina tietää asioista joiden vuoksi se pääjohtaja eilen erosi. On saanut tietää jo lokakuussa, tuli selville tänään uutisissa.

      • Ilmanaikuinenavaus
        Totuutta kirjoitti:

        "No, eihän Anne ole oikeastaan kepulainen;))"

        Kyllä se aito kepulainen on. Kertoi eilen uutisissa että olisi saanu vasta viime sunnuntaina tietää asioista joiden vuoksi se pääjohtaja eilen erosi. On saanut tietää jo lokakuussa, tuli selville tänään uutisissa.

        Oliko tuo nyt pakko nostaa esiin tuo itserakkaan kapin avaus eiliseltä päivältä? Sen pahempaa ei kapi tiedä kuin että hän jää huomiotta. Vai oletko itse kapi?

      • Totuutta kirjoitti:

        "No, eihän Anne ole oikeastaan kepulainen;))"

        Kyllä se aito kepulainen on. Kertoi eilen uutisissa että olisi saanu vasta viime sunnuntaina tietää asioista joiden vuoksi se pääjohtaja eilen erosi. On saanut tietää jo lokakuussa, tuli selville tänään uutisissa.

        Joo, kyllähän Anne Berner nyt on kepulainen. Vanha sanonta kuuluu ”kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”. Ottihan Anne kepun jäsenkirjankin ministeriksi päästyään. Mutta ei hän mikään vakaumuksellinen kepulainen ole. Asia on nimittäin niin kuin sanon avauksessani, eli hän ”heitti noppaa” kepun ja kokoomuksen välillä ja päätyi kepuun saatuaan vakuuden ministeriksi pääsystään. Tämä tieto on luotettavasta lähteestä, joka jääköön mainitsematta.

        Anne Bernerin kepulaisuus jäänee kuitenkin varsin lyhytaikaiseksi. Tuskinpa hän asettuu enää ehdokkaaksikaan tulevissa vaaleissa, vaan jatkanee aikaisempia tärkeitä tekemisiään. En ainakaan toivo, että hänen tumman tukkansa alle olisi kihahtanut poliittinen vallantäyteisyys, sillä sitä hän ei kuitenkaan pääsisi jatkamaan tulevassa eduskunnassa.

        Olet näköjään saanut kritiikkiä siitä, että olet viestilläsi nostanut tätä avaustani. Jos tuo kritisoija pitää sitä pahana, täytyy ihmetellä, miksi hän itse on sitten tehnyt samoin;))

        Tämän jälkeen minulla tuskin on tälle avaukselleni mitään lisättävää, eikä luultavasti ainakaan viikonloppuna muuallekaan, kun ohjelmassani on mukavampaa. Viime aikoina olen harrastanut vain tällaisia iltakäyntejä täällä, mutta seuraavina iltoina en niitäkään.

      • einoespoosta kirjoitti:

        Mitä länkytät?
        Kyllä Anne Berner oli Keskustan ehdokkaana Uudellamaalla 2015 vaaleissa. Siksi minäkin äänestin häntä tietäen, että hänestä tulee takuulla ministeri ja niinhän siinä kävikin. Aivan kohtuudella Anne on tonttinsa hoitanut, autoverosekoilu oli pieni miinus mutta siinäkin takapiruna hääri Harri Pursiainen jota ei olisi kannattanut liikoja kuunnella.

        "Aivan kohtuudella Anne on tonttinsa hoitanut"

        Eihän mikään ole onnistunut.

        Ei se mitään. Ulkomaille menee taas, kun kautiset on ohi.

    • hölösuu-upseeri

      Lepää rauhassa, kun olet jo iltapisullakin käynyt. Olethan erehtynyt aiemminkin. Turha sinun tätä erehdystäsi on erikseen jäädä vatvomaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1101
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      483
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe