Tiedoksi vaan sukupolville

Nauttikaa ja iloitkaa ihmiset vielä rauhaisasta elinympäristöstämme kun siihen vieä on aihetta. Toivon jokaisella ihmisellä maassamme olevan näkökyvyn, miten suunnitelmat / kaavailut ihmisen elinympäristön muuttamisesta johtaa kaaokseen koko yhteisunnan.

Erikoisesti juuri kansalaisiin kohdistuvat kaavailut, joilla luullaan vaikutettavan koko ilmastoon muutoksen ehkäisemiseen. Siis ihmiset tulevat väkivaltaa käyttäen puolustamaan omia etujaan / elinympäristöään ja eivät hyväksy kaavailtuja muutoksia. Kansalaisten ...rahastusta... verotuksen... kautta ja siten elintason romahtamista.

Niin, ikään kuin tietoisesti halutaan turmella hyvä elinympäristömme ja lisätä tietoisesti ihmisten eriarvoisuutta.
Niin,onko kyseessä täydellinen sokeus politikoinnissa / kaavailuissa,- vaiko maamme ulkopuolelta
ohjattu lahjonta asioidemme päättäjiä kohtaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


markku.lievonen kirjoitti:

Nauttikaa ja iloitkaa ihmiset vielä rauhaisasta elinympäristöstämme kun siihen vieä on aihetta. Toivon jokaisella ihmisellä maassamme olevan näkökyvyn, miten suunnitelmat / kaavailut ihmisen elinympäristön muuttamisesta johtaa kaaokseen koko yhteisunnan.

Erikoisesti juuri kansalaisiin kohdistuvat kaavailut, joilla luullaan vaikutettavan koko ilmastoon muutoksen ehkäisemiseen. Siis ihmiset tulevat väkivaltaa käyttäen puolustamaan omia etujaan / elinympäristöään ja eivät hyväksy kaavailtuja muutoksia. Kansalaisten ...rahastusta... verotuksen... kautta ja siten elintason romahtamista.

Niin, ikään kuin tietoisesti halutaan turmella hyvä elinympäristömme ja lisätä tietoisesti ihmisten eriarvoisuutta.
Niin,onko kyseessä täydellinen sokeus politikoinnissa / kaavailuissa,- vaiko maamme ulkopuolelta
ohjattu lahjonta asioidemme päättäjiä kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu