Loimaalla on viestipalveluita, joissa ilmoitetaan poliisin liikkeistä. Näin voi jouķkiot hoitaa asioitaan, kaahailla ja rötöstellä kiinni jäämättä. Mutta olette puhuneet sivu suun ja nimiä on tiedossa.
Loimaan järjestäytynyt rikollisuus
Haisee
4214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
onks täälläkin sellaista touhua. vaikka kyl joku taisi kertoa et loimaalle ois levinnyt venäjän mafia, en tiä mistä oli muka sellaista kuullut oli kyl tainnu nähdä unta. itse en ole kuullut mistään järjestäytyneestä rikollisuudesta mitään
Olen nähnyt tuommoisen polisiin liikkeistä tiedottavan systeemin. Siihen on huijattu mukaan myös "tavallista" väkeä, muka ylinopeussakkojen välttämiseksi. Mutta tosi asiassa silloin tiedetään että poliisi on 9-tiellä passissa ja voi puuhata jotain muuta. Tai jättää varastetun auton siirron myöhemmäksi. Tuhnu luulee auttavansa "kaveria" mutta tieto menee rikollisille.
Ei siinä venäläisiä tarvita! Vuonna 2015 syksyllä maahan tunkeutui 40 000 "mukavaa miestä". Niillä mukavilla näyttää menevän hyvin. On uutta autoa, vatteet parhaasta päästä, asunnot huippupaikoilta ja turhaa rahaakin näyttää löytyvän, kun notkuvat ostospaikoissa ja muualla illasta iltaan. Kiinnijäädessään sanovat sanan rasismi ja poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä.
Perus-ässien syytä. Kokematon puolue hallituksessa - ketäs olikaan ulko- ja puolustusministerinä? Toiset nuohosivat "ministeriaudin" takapenkkiä, loput kännisssä heittivät läppää.