Sekopäät uskovat.

Sodomia-Raamattu

Raamatun satukirjasta voidaan lukea muinaisten beduiinien tavoista. Karjaa pidettiin, koska haluttiin saada vierastakin. Sodomia kukoisti Raamatun satutarinoissa.
"Karitsan häitä" vietetettiin, eli raavaat ja karvaiset miehet, jotka saduissa esiintyivät avioituivat jopa eläinlasten kanssa ja meno oli villiä. Raamatussa oli oikein kokonainen kaupunki, jonka nimi tuli siitä, että oli avioiduttu ja elettiin eläinten kanssa.

Mikään ei ole tuosta ajasta muuttunut, vaan uskonharhaiset uskovat ja yhtyvät lahkonsa eläimiin, eli lahkon valtaapitäviin rahanahneisiin sikoihin,

2

88

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vertauskuvallisuus

      Siinäkin eräs aivopieruinen jankkaaja.
      Etkö ymmärrä raamatullista kuvakieltä, että aivopierusi pääsisi sinultakin loppumaan.

      Paimentolaiset kertovat juuri sitä, että täällä ei ole asuinsijaa.
      Mutta, mietipä sitä "kaupunkilaistumista", se kertoo puolestaan sitä, että juuri kaupunkiin pesiintyy teitä aivopieruja, joissa tuo sodomalaisuus esiintulee.

      Siinä se ero ja vertauskuvallinen viestintä on, mutta ethän te poloset yleensä siellä hiekkalaatikollanne ymmärrä asioita. TEillä on vain se oma sanavarasto olemassa ja ei siihne oppia mene sisälle, KOSKA vain oma kuravaatekerta- eli leikkivaatteennne on päällä ja se pieni porukkanne, teillä on samanfirman asut.
      Siinä kun taputtelette hiekkakakkujanne, ei teidän käsityskyky kasva yhtään.

      Jankkaatte vain omia lällläääälllää juttujanne ja se on sanavarastonne ajasta toiseen.

      Ettekö te tosiaan tajua ja ymmärrä aivopierujenne vähyyden kuvaa. Se on juuri ateismin suuri järjettömyys. Siinä sitten pahatatte leikeissänne maailman saastaiseksi.

    • penttiz

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe