Porinapata V

Ali-Baba

Tässä liikkelle huomiseen uusi pata vanhan jo täyttyessä operointipintaan vesilasissa

302

135

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • edson

      Palaan vielä Alin yöhön. Rajua meininkiä. Ensin sellaista vinkkiä työmaille ja sitten ois pitänny todistaa olevansa täysikäinen sen hjuumori / kulduuriklipissä. En uskaltanut näin aamutuimaan.

      Mutta juurekset kunniaan.

      Tulipa mieleen, etten muista enää, milloin alkoi nämä ketjut erkaantua. Olisiko noin karkeasti arvioiden, että huusseista se alkoi ja sitten tuubat toi erilaisia soitinpelejä ja nyt sitten ollaan padoissa ? Mitä olikaan ennen huussia? No riuku kait, mutta siellä emme olleet.

      PS. Who lasketteli runoa joulusta. Mulla käy aina niin, että näin jouluviikolla alkaa syke tuntua, mutta en enää kiirehdi ylikuntoon. Tosi nastaa ottaa lungisti ja rannekekin näyttää, että sekä stressi että syke on ok.

      Luvannu sateita ja pitäs ajaa jaa-a.

    • Ali-Baba

      Täspä hieno BBC esitys miten sementti tuotetaan ja miten se taas tuottaa paljon hiilidioksidia, jota paljon ilmastoluikureiden toimesta peltätään vaikka päästöissä on paljon merkittävästi nopeampia ja huonommin torjuttavia osia kuten puunpolton aerosolikaasut, typen oksidit, pah yhdisteet, muut pienhiukkaset
      https://www.bbc.com/news/science-environment-46455844
      Pitäis mennä ulos mutta pelottaa tuo valkoinen maa, on se niin outoa!

    • Ali-Baba

      Mitä ihteään, ovatko kaikki diesel hemmot juuttuneet kinokseen. Mie selvisin kotiin asti vaikka eu ollut kovin jougee työntää pyöröllistä tukea hangessa edellä. Se on kuitenkin jääkeleillä erinomainen pystyssä pysymisen apu. Nytkin jos tsänga erehtyi hiekotuksen ulkopuolelle, meinas heti lähteä luistamaan, mutta kuiljetyskärryn avulls pysyi vaivatta jaloillaan.
      Toivottavasti ei enempää lunta sada sillä ei haittaisi käydä vielä kerran ennen joulua shoppailemassa

    • edson

      Ei ollu kinoksia, mihin juuttua.

      Olipas muuten mukava joulunalusostoskäynti. Ja kaikki tarpeellinen hoitui Jämpsän kaapungista. Kaiken lisäksi ilimaset parkit eikä ruuhkia ja einekset sitten pääasiassa omasta lähikaupasta. Kumppani löysi lapsillekin pari pientä juttua, mutta aikuisten lahjat ovat jo jääneet ajat sitten. Meinasin tilata antikvariaatista yhden ajankohtaisen kirjan, 5 ekuu, mutta kun postimaksut ovat enempi, niin annoin olla. Ens kerran Hesassa kierrän antikvariaatteja ja ostan silloin kaikki joululahjani ensi jouluksi.

      No Litlissähän on aina käytävä ja katottava, että entäs jos ... Nyt ei tehty ainuttakaan "entäs jos" ostosta. Olisi ollut tarjolla jotain extraakin, mutta kaapattiin se pakollinen kinkku jotain normaalia. Eihän siellä kyllä kait oikein epänormaalia olekaan. 2,5 kg suomalaista sikaa sai riittää ja parit karjalanpiirakat täksi illaksi. Ois se kinkkukin omasta lähikaupasta löytynny, mutta ostettiin poikkeuksena se nyt "matkoilta". Kalat sensijaan omasta puotista. -30% fileet suolaan ja pakkaseen.

      • edson

        Niin siis pieni selitys paikallaan. Ostan pojille yleensä kirjat lahjaksi eli tuleehan sitä ostettua aikuisille hiukka.

        Jäi suomalainen kirjakauppa tarkistamatta. On niin kroisos hinnat joskus ainakin olleet, ettei edes harmita, että jäi käymäti. Joo ja pokkaritkin kävis, mutta niitä taitaa olla vain muutamista kirjoista tarjolla. No se siitä ja antikvariaatteihin ajallaan etsiskelemään


    • Ali-Baba

      Iihahaa vieköön, täälhä on Edsonni kirjotellu hikipäässä. Täytyy kait alkaa ittekin heräilemään ja "suoltamaan" kirjoitettua tuotosta. Vil ku keksis mistä! ;)

    • Aki-Baba

      Minä kun tuossa taannoin postitin sen bangla kylään isosta juureksesta valmistaman safkan niin arvelin sen olleen taro, mutta kyllä se on ihan oma prunan lajinsa eli Mati aloo. Se on lähempänä Yam eli jamssia. Taro ei vaan siitä kauaksi lipeä ja taroahan käytetään trooppisen ja Oseanian perusperunana jamssin ohella. Se on melko tiuhaa hiilihydraattia ja se yhdistelmä taro/jamssi ja rasvainen pikku musta oseanian sika on tehnyt oseanilaisista ja osasta polynesialaisia niin fatsoja kuin ovat

    • Ali-Baba

      Insinööriskaboja insinmööreille
      ttps://www.youtube.com/watch?v=60Y8CSILJeQ

    • edson

      Aamutuimaan käväisin juurestarkistuksella ja kyl google kuva todisti Mati aloo olevan sen kalakeiton juures.

      Mut aika jännää, kun se nainen kaivoi sen paikallisen perunansa, niin lieneekö sitten peittänyt kuopan ja taas kasvi tekee uutta satoa. Kova duuni se kuitenkin oli sen juureksensa kaivamisessa.

      En osaa oikein etsiä tubesta ... tai no, ehkä jos viitsisi. Mutta vain kotomaan kalastuksesta maanviljelystä metsänhoidosta jne. No facessa kyllä liikun noiden karavaanareiden kanssa pitkin Eurooppaa.

      Kuuntelin eilen Soinia. Jaksaa siihen asti, kun alkaa mies kertoa, että esim. brexitin tulos = kansa sanoi ja turha alkaa siitä mitään sen enempää. Eli ei sanallakaan kertonut niistä älyttömistä mainoskampanjan kusetuksista. Pääasia, että voittivat vaalit. Juu ja muutenkin. Jos vähän viitsii penkoa äijän sanomisten ympäristöä, ei voi tulla muuhun päätelmään kuin, että en korvaani lotkauta siihen suuntaan. Fossiili sanoisin.

    • edson

      HS haastatteli psykologian tohtori, aivotutkija Mona Moisalaa.

      Jee, koukuttui vauva.fiihin ja ny ne vahtii toinen toistaan, psyko ja hänen miehensä, että onko känny sängyssä mukana. Jumalauta, jos psykoja lukee liikaa, niin ... no nyt on tapana ainakin heittin juttuja julkaista asiasta ku asiasta.

      Samainen tutkija on kehottanut kouluissa "joogamaisiin" suorittamisiin, hengityksen pidättämiseen, hetkessä olemiseen.

      Odotan mieluummin jatkotutkimuksia yhteen ihmistaimen luontaiseen eli geneettiseen ominaisuuteen. Motivaatioon. On jo todettu, että esim. kolmevuotiailla on havaittavissa motivaatioita tai sitten vähemmän motivaatioita ja ne seuraavat ainakin ihmistainta tuonne ala-asteelle asti.

    • edson
    • Ali-Baba

      Oksille on aina hyvää käyttöä
      Mistä se muuten johtuu, että metsistä rahastajien mielestä metsät on hienossa kunnossa ja kasvavat enemmän kuin ehditään kaataa mutta sitten jokaikinen puolueeton tutkimus, asiantuntija arvio ja omat silmät kertoo että metsät ovat sikahuonossa kunnossa ja ylen huonosti hoidetut ja käsitellyt ja että missään tapauksessa metsää ei pitäisi kaupallisteollisessa mittakaavassa polttaa,
      Eilen sattui silmaan Helsingin uutisten artikkeli missä asiaa tehtiin selväksi Helenin osalta että puuta ei pitäisi käyttää van on pakko poliittisella päätöksellä.
      Tänäänkin laajahko artikkeli YLE netissä missä melkoisen selvästi kerrotaan metsienkin tilasta

    • Ali-Bab
    • Ali-Baba

      Kinkkua, kinkkua, lisää kinkkua.
      Tässä saksalaista likaisesti tuotettu, epähygieenistä ja takuumautonta (MTK mukaan) salmonellakinkkua.
      Tosin hyvin ja iloisesti m,aistuiu saksalaisille jotka sitä syödessään ja kornia päälle siemaistessaan elävät meitä pidempään ja terveempinä.
      Pitkän iän salaisuus onkin likainen, halpa ja maustettu ruoka sekä vapaasti kaupassa saatavissa oleva wiini.
      https://www.youtube.com/watch?v=BcuChHEdtF4

    • Ali-Baba
      • edson

        Katselin taas kerran Joanna Lumleyn matkaa Japanissa. Erään polun varrelle oli joku joskus rakentanut viisikerroksisen ... mikä lie oikealta nimeltään tuo kaarikattoinen ... ja puustahan se ja oli seissyt ilmojen pieksemänä ties kuinka kauan.

        Kyl meillä on perinne puun arvostuksessa, ainakin siis monen työvälineen rakentamisessa. Mutta myös tietty kummallinen tulen ihannointi. Istutaan ja poltetaan ja luodaan katse jonnekin. Ja rillataan ja saunotaan niin pirusti. Mä en oikke osaa kertoa, millainen suhe meillä puuhun on ja nyt en viitsi edes mainita ns. metsästä tiliä tekeviä.

        Tunsin joskus sisälläni kiinnostusta enempikin puuhun, mutta se vain jäi. Sääli, mutta sääli on sairaus. Tässähän sitä joutus säälittelemään jatkuvasti, jos siihen lähtis mukaan.


    • Ali-Baba

      Tässä joulusyöppö. Olen kyllä katsellut Singaporessa eräällä työmaaruokalalla minkälaisia riisimääriä ne vetää normaaliateriallakin. Niillä on ihan erikoistunut riisin ruoansulatus:
      https://www.youtube.com/watch?v=VEwGXmTC0xc

      • edson

        Ja röyhtäys päälle. Suomalainen ehkä jopa pieraisee

        Mä en päässyt juonesta kiinni, mutta ei me lapsenakaan oikein pystytty selvittämään, miksi kilpailimme veden juonnilla. No jotkut aikuiset taas kilpailevat siitä, kuka juo nopeammin oluttuopillisen


    • Ali-Pasha
    • Ali-Baba

      Se on taas mentävä ajelemaan, vaikka yhtään ei huvittaisi.
      Nyt on kuitenkin eräänlainen velvoitusajelu kysessä, joten mentäköön
      Käyköön vaikka joulualusajelusta vaikka se oikea sellainen ajelu vielä jää viikonvaihteeseen

    • Ali-Baba

      Kuskina toiminkin melkoisen reissun, eli jos ei muuhun kykene niin aina kuskiksi kykenee!
      Joulu-Jul-Yule se vaan lähenee. En ehtinyt tänään käydä lisäostoksilla mutta huomenntai viimeistään Perjantaina kokouskierroksella käyn hankkimassa kynrttilöitä lisää ja ilottelen edes kynttiläin valoilla Jouluna.
      Aidoilla likkisillä, ei millään Led valoilla. Pari pois heitettävää lisäyrttiä voin joulun kunniaksi ostaa entisen 15 yrtin lisäksi.
      Pehtoori ja Dr asuvat maalla niin heillä koristeeksi nkyvät taivahan tähtöset. Elle diesel noki sotke näkyvyyttä!
      NMo, kohta herätään ja lasketaan kirjoituspeto irti! Toivottavasti.

      Muuten Arctia yhtiön pomo, Vauraste, sai potkut, eikä ihme sillä melkoisia arviointivihreitä on tehnyt monitoimimurtaja kalustonsa kanssa. Nyt kaivattaisiin kunnon myyntimiehiä, jotka osaisi myydä 3 niistä Jenkeille, joilla on kova murtajapula mutta Jones act mikä vaatii Yhdysvaltojen satamien välillä operoitavan laivakaluston valmistettavaksi yhdysvalloissa.

    • Ali-Baba

      Olipa lopulta aika nahkea päivä. Mitään ei saanut tuubistakaan kaivettua. Ei liioin mitään merkittävää poliittisella rintamalla. Trumpinkin jutut ovat niin tavanomaisia ettei niistäkään enää virity.
      No onneksi tuli sentään harrastettua ajamista sekä valossa, että pimeessä
      Täytyy ehkä huomenna kömpiä kauppoihin etsimään jotain ostettavaa. Jos ei muuta niin lisää kynttilöitä. Niitä on kiva poltella

      • edson

        Tänään viritytään eduskunnan kyselytunnin avulla

        No joo. Tais se mennä eilinen minultakin ihan nahkeesti, jos muistan oikein. Se on vähän arjesta irtautumista se, kun hyppää auton rattiin.


    • Ali-Baba

      No mänköön näin joulunaluksen iloksi lisää sikaa napaan. Tällä kertaa kunnon kokonaisena grillattu willisika Baijerissa. Sakuissa ja muuallakin Keskieuroopassa villisikaa ja muutakin riistaa saa ravintoloista aika helposti. Meillä riistan saaminen on harvinaista kun se on kaikki perinteellisesti mennyt metsästäjien pakastimiin
      Mutta kyllä saku on aina osannut sikaa valmistaa niin että vesi tulee kielelle kattellessakin
      https://www.youtube.com/watch?v=XQ-hh49e7A0

      • edson

        Tämän nää taulapäät poistivat sääntöjen vastaisena

        Jotakuinkin näin se alkuperäinen teksti meni. Haukuin laihaksi siksi ja totesin, että niin siinä käy, kun ruoan annetaan juosta vapaana.

        Lissään nyt vähän tähän, että lihottavatkohan ne niitä koiria, mitä syöttävät siellä kiinassa immeisille. Ei varmaan ihan kulkukoiria sentään. Meillä suamessakin voitaisiin ... sillä hihnan päässähän ne etupäässä löntystävät ja syövät hyvin


      • edson
        edson kirjoitti:

        Tämän nää taulapäät poistivat sääntöjen vastaisena

        Jotakuinkin näin se alkuperäinen teksti meni. Haukuin laihaksi siksi ja totesin, että niin siinä käy, kun ruoan annetaan juosta vapaana.

        Lissään nyt vähän tähän, että lihottavatkohan ne niitä koiria, mitä syöttävät siellä kiinassa immeisille. Ei varmaan ihan kulkukoiria sentään. Meillä suamessakin voitaisiin ... sillä hihnan päässähän ne etupäässä löntystävät ja syövät hyvin

        Mun on pakko vähän kehitellä tätä lihatiskitarjontaa vielä hiukka

        Ottakaamme metästyskoirat myös lihatiskille. Niitten lihan voisi nimittää "siitäs saitte" lihaksi.

        Herää myös kysymys, että onko koiran jalostajat jo olleet vahingossa uuden ajan hermoilla? Siis koiria, joiden nivelet eivät tahdo kestää ylipainoa. Lisäksi sopivan kokoisia vartaaseen.


    • edson
    • Ali-Baba

      Ilmeisesti noiden linkkien lähetystekniikassa on jotain eroja, sillä nykyisin minulta enää harvoin kysytään tunnistusarvoituksia tai poistetaab linkkeja.
      Ne tekstit missä on ollut liikaa englantia tai muuta kieltä on melko aina poistettava kun keinoälyinen robo ei ainakaan kieliä osaa.
      No ei se mitään, jos poistoon on varautunut niin kopioi lähettämänsä voidakseen lähettää sen uudelleen vähän muunneltuna.

      Ny on kynttelöitä lopuksi vuodeksi riittävästi.

      Huomenna menen rääseen perinteelliseen kokoukseen, mistä en enää voi raportoida mitään, mutta samalla reissulla voi jo ostaa loput joulutarpeet, jos sellaisia oikeastaan onkaan

      • edson

        Jumanplavita

        Kynttilä, hyvä tuoli ja kirja ja hiljaisuus. Tänä jouluna taijan tehä näin. Istun tuoliini ja se on kyllä hyvä. Otan Hotakaisen Räikkösen hyppysiini (juniori toi) ja saatan jo tänä iltana ... ei hitto, tänään tulee pumpumia ja alppihiihtoa ja ne taltioinnit sitten, ku kakarat ovat pehkuissa.

        No pikkulikka poikkeaa ja otan ainakin hetkeksi syliin ja katotaan sitten yhessä Olli Oksamiestä

        On ohjelmaa meinaan.


    • Cee-Lila
    • ali-baba

      Onkos robo taas ollut Edsonjahdissa kun alvariinsa on tullut noita "sääntörikkomuksia"
      Se oli muuten inho ilma tuossa alkuiltapäivästä. Pakkasessa satoi vettä kun ajelin Puistolan kokoukseen ja pois. Yhdessä kohtaa oli kuin olisi peilijäällä ajellut.. Ihme ettei kuullut mitään pahempia kolareita kun itsekin olin poistuloliikenteessä vielä kolmen jälkeen ja ulosmenoliikenne oli melkoista. Muuten kaikki entisellään.

    • Ali-Baba

      Mennäänpä vaihteeksi vilkaisemaan kiinalaista insinööritaitoa, miten melkosia rakennelmia osataan laskea ja rakentaa.
      Ei ne pelkästään kevyttä krääsää osaa tehdä vaan semmostakin rakentamista mistä meikäläiset insinöörit saisi kerätä löysiä lahkeista jos edes pyydettäisiin että suunnittelisitko tollasen
      https://www.youtube.com/watch?v=7VsqbZ2cS-s

    • Ali-Baba

      Näin joulun alla passaa sikaa vähän enemmän tuoda esiin. Tässä saksalainen pikadokumentointi sen schweinemalzin eli voileipälaardin vaimistuksesta. Tuo on kutakuinkin juuri sellaista mitä Latviasta hain. Sekin oli paahdetulla valkosipulilla maustettua ja siinä oli myös itse läskin mukana pieniä muruja lihaa läskin kupeessa matkustaneena.
      Mutta yhtäkaikki niin makoisa tuote että söisin vieläkin jos voisin. Ja tietenkin hyvää kolesterolille.
      Kyllä jostain syystä sakutkin hirmuisen kovarasvaisen sapuskan syöjänä ovat kolesterolin kanssa pärjänneet- Ehkä se johtuu siitä, että raskaan ruoan päälle ottavat aina pari kornia mikä huuhtelee kolesterolit pois.
      https://www.youtube.com/watch?v=Jtmb8ECCDDc

    • edson

      Tulee vähän pöhöttynyt olo, katsoo sitä sikaa tai kiinalaista rakentamista.

      No ihmismuurahaisille ainakin riittää tulevaisuudessa hommia, kun tulee korjaustarvetta. Voi sitä harjateräksen määrää ja betonivalua, mitä maailmassa kulutetaan. No rakentaminenhan ei kai ole joidenkin mielestä kuluttamista.

      Toisaalta ennen oliko paremmin? Siinä mielessä kyllä, että täällä puolen ei niinkään tiedetty mitä toispuolen tehään ja päinvastoin. Nyt joka tiedostusväline on täynnä antia.

      PS. en muista, mikä kirjoitus taas poistettiin. Todennäköisesti olin kehittämässä jotain uutta ruokakulduuria.

      • Ali-Baba

        Siinä rakentamisesspa on sellainen haitta, että sekä harjateräs, että itse sementti tuottavat rajusti ilmapäästöjä tuotettaessa. Sementtikin tehdään hirmuisissa kiertouuneissa joiden operointilämpötila on 1400 C luokkaa, Sitten päälle kalkkikiven kaivamisen päästöt ja valmiin tuotteen kuljetuspäästöt. Vähän samalla kaavalla harja ja muun teräksen osalta.
        Toisaalta emmehän kaikkea voi kieltää jos haluamme jatkaa elämäämme ihmismuurahaisina.

        Roomalaisten aikaan muuten se kestävä näihin päiviin asti kestänyt sementti tehtiin tulivuoren tuhkasta eli tuffista mekaanisesti jauhamalla ja kulhetuskone oli hevoinen. No piäreskelleehän sekin.

        Jos ihmisiä olisi vähemmän olisi mahdollista palata ihan kestävästi hankittuun puurakentamiseen tai puun ja luonnonkiven kanssa tehtyyn rakentamiseen


    • edson

      Päivän puheenaiheet yleannin mukaan

      "Pidätyksiä Gatwickin drone-häirinnästä, joulupukki tuo paineita lapsille, Euroopan elektroniikkajätettä päätyy Afrikkaan" että Lapissa on luvassa -30

      Siis drone häirintä vaikeuttanut joululiikennettä. Kannatan

      No hyvin kuvaa rikkaimpien valtioiden toimintaa edelleen raahata jätteet Afrikkaan. Kuulemma luo työllisyyttä, heh juu.

      Lapissa saakin pakkanen panna vielä kovempaakin. Alkuperäiset siellä pärjäävät kyllä. Ei meinaan sääli käy tippaakaan, jos turistin kustessa lämmikeitä pöksyihinsä, niin pöksytkin sais jäätyy.

    • Ali-Baba
    • aurora5

      Kuunnellessani parhaillaankin jatkuvaa Maarit Tastulan ja kirjailija Tommi Kinnusen henkevää keskustelua onnesta ja perhesuhteista muistin, että edsonkin äskettäin kertoi pitävänsä pojantytärtään, "pikkulikkaa", sylissään.

      Arvostan! Hyvää joulua, edson.

    • Ali-Baba

      Tässä tämä naapurimaan poika Jegorov on onnistunut tekemään asumuksen, ympäristön, huonekalut, keittiöt ja jopa oman tervamiilun ihan kuin kauniiden unieni toivekirjasta.
      Siinä on toki käytetty vähän viimeisen ajan työkaluja, mutta silti se osoittaa miten ihminen halutessaan kykenisi elämään harmoniassa luonnon kanssa ja käyttämään kestävästi luontoa mutta kuitenkin antamaan itselleenkin hyvän elämän
      https://www.youtube.com/watch?v=dFxU_uOrPSI
      Mutta ei paratiisia ilman käärmettä., Tuonnekin varmasti sellainen tulisi.

      • edson

        Tää on vaikea aihe, mutta mitä herkullisin kuitenkin. Todellakin. Siis aivan muuta herkkua kuin sika ja lahjapaperit varsinkin. Tuo kirvoittaa mielen kuvituksen, mikä on iso juttu.

        Jos unohdetaan lääkärit ja ... no sähkön voi kyllä unohtaa, ainakin aluksi.

        No tuo kirkas vesi, marja ... aika ison määrän muutakin tuohon pystyisi kuvittelemaan. Ekaks tulee mieleen vuohi ja juuresmaa. Näistä selviäisi vielä käsivoimin.

        Jousipyssyn pystyisi vääntämään, mutta en viitsisi ajatellakaan kalavälineiden vääntämistä. Ansojen virittely voisi olla myös mielenkiintoista

        Astioita erilaisiin tarkoituksiin tarttis. Ja tulitikkuja ja työvälineitä ... ja sähkö hitossa.


    • Ali-Baba

      Meillä metsäplänteillä ja suon nurkilla rahastajat väittävät, että oksista, kannoista, juurakoista ja "lahoista" ei saa mitään muuta tehtyä, kuin nuotion.
      Olen menneinä vuosina näyttänyt oksa ja kantojuuritaidetta kaukomaila itse ottamillani kuvilla.
      Tässä ystäväni naapurimassta, Jegorov, näyttää miten lahoista ja juurakoista saa korkealuokkaisia tuotteita tehtyä niin että ainoa poltettava oli pintakäsittelyyn käytetty kaasuliekkipuhallin eli bunsen lamppu
      https://www.youtube.com/watch?v=zm9T9-ph2PM

      • edson

        Hei Jegorov, osta hiekkapuhallin ! No joo, enpä tiedä, paljonko jäisi kätköihin niitä pienen pieniä hiekanjyväsiä.

        Doda doda, ite välttäisin motorisahan käyttöä ennen kuin puu saatu maa-aineksista puhtaaksi. Jollei halua joka hetki meinaan terää teroittaa.

        Samoin välttäisin sitä kaasuliekinheitintä ja näin välttäisin noen.

        Mutta että luontoko ei tarjoa muuta kuin poltettavaa !!!


    • Ali-Baba
      • Dr.Whoo

        Mitä lie valaskaloja, konjakkimarinoituna ja nuotiolla loimutettuna kelvollinen joulukala kukaties.


    • edson

      Se verran vaari jaksaa, että syliin ottaa.

      Jaksais ehkä viritettynä hetken kontatakin, mutta kaikkeni teen, että siltä vältyn. Pallilla istuin ja työnsin rekkaa, mutta ei oikein hyväksynyt poika. Likan veli on siinä iässä, että lattiataso en vielä se leikkitaso. Tai sitten mieletön juoksu.

      Kumppani jaksaa.

      Minun jouluosallistumiseni on pitää yllä jonkinlaista järjestystä, myös siivota. Ja ottaa iisisti, siis henkisesti. Älyranneke sai myös aikaan sen, että pitkästä aikaa työnsin käsikolaa ulkona eilen, muut olivat pulkkamäessä.

      Likka on ekalla luokalla. Ja kuis ollakaan, lukee teeveen tekstityksiä silmä tarkkana, saa olla ehkä yhä tarkempi. Jostain ohjelmasta nappasi kuulemansa sanan kuolevainen ja sitä sitten selittämään.

      No ni, annetaan periksi eli joulua jokaiselle

      • Dr.Whoo

        Jokaiselle? Joulu on kaikenkaikkiaan ristiriitaista ja monille aika p*skamaistakin aikaa. Jos se olisi kuten tiettävästi alunperin - pakanallinen keskitalven juhla, voisin sitä viettääkin. Mutta nykyinen krääsäjoulu jeesusteluineen ja punaisine Cocacola pukkeineen ei kiinnosta.

        Mitä on muuten paljon mainostettu "joulumieli"? Sellaista mitä ostetaan kaupasta? Vai "kaikilla hyvä tahto" -klisheen kaltaista skeidaa?

        Tässä vielä kantaa ottava runo, joka ei toki monille aukene:

        Kun on kiero mieli,
        ja käärmeen kieli,
        voi sanoja väännellen,
        ajatuksia käännellen,
        puhella sanoilla iloisilla,
        mut tarkoituksilla toisilla.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Jokaiselle? Joulu on kaikenkaikkiaan ristiriitaista ja monille aika p*skamaistakin aikaa. Jos se olisi kuten tiettävästi alunperin - pakanallinen keskitalven juhla, voisin sitä viettääkin. Mutta nykyinen krääsäjoulu jeesusteluineen ja punaisine Cocacola pukkeineen ei kiinnosta.

        Mitä on muuten paljon mainostettu "joulumieli"? Sellaista mitä ostetaan kaupasta? Vai "kaikilla hyvä tahto" -klisheen kaltaista skeidaa?

        Tässä vielä kantaa ottava runo, joka ei toki monille aukene:

        Kun on kiero mieli,
        ja käärmeen kieli,
        voi sanoja väännellen,
        ajatuksia käännellen,
        puhella sanoilla iloisilla,
        mut tarkoituksilla toisilla.

        Kuulepas who

        Kaiken krääsän ja hyvät tahdotkin unohtaen voin tunnustaa olevani sielultani pienessä määrin jouluhenkinen. Mutta älä kysy, mitä se merkitsee. Jotain kummallista siinä kuitenkin on. Vaput ja uudetvuodet ovat mitä ovat, siis minulle, mutta joulu ja myös juhannus, niissä on joku taika. Uso vaan.

        Valehtelematta tykkäsin tehä aikoinaan osan aatosta töitä ja se ei ollut "pakoa" kodista.

        Muuten, kysynpä kauppiaalta kohta, että onkos sellasta joulumielideodoranttia ilman ponnekaasua.


    • Ali-Baba

      Hyvähän se on näissä lappalaisissa ploissa joulusta rupatella. Saahan siinä ajanvietettäkin.
      Valaskala ilmeisesti sai Dr.Whonkin kielen vedelle. Ainakin runovedelle. Runo oli muuten ihan selkokieltä.
      Nyt koikkelehdin pihoille toivon mukaan viimeisen kerran ennen varsinaisen joulun saapumista ja täydennän vielä hiukan keittovarastojani joulunpyhiksi, kun huomasin tuossa kirjolohikeittoa kokeillessani, että sehän myös luistaa kurkusta alas ja jättää mukavan lohikeiton maunkin jäljellä oleviin makunystyröihin-
      Sen jälkeen voi keskittyä lämpimässä löhöämiseen muutamaksi päiväksi.
      Onneksi töölön ja radion lisäksi tuolta tubesta löytyy vaikka mitä viihdettä

      ps. minä en ole kiirehtinyt jouluja kenellekään vielä toivottamaan kun huomenna vasta joulu alkaa

    • Ali-Baba

      Nyt jo påalasin eläinsuojelutehtävääni suorittamasta, eli "potkimasta" pollen lämpimäksi. Tällä kertaa aina Korson liideliin asti juoksutin ja siellä kiertelinkin koko laitoksen perusteellisesti joka välistä ympäri lisätäkseni lenkkiä siitä mikä tulee parkkipaikalle ja takaisin kävelystä.

      Nyt on kaikki joulun keitot kaapissa ja ensimmäinen eli lihakeitto jo sekoittimessa lihaliemellä ohenmnettuna. Kynttilöitä toin myös vähän lisää sellaisina isompina punapukkivärin ilottamia. Nyt riittävät uuteen vuoteen asti vaikka melkein ympäri vuorokauden käryttelisi

      Valkea on pihalla maa
      Pollen käynnistän
      Kumin alla tuntuu liukas jää
      Kun pollen kierroksille pöläytän
      Niin musta pilvi lumen valkean peittää
      Auringon imee ja sulattaa jään
      Lumettoman maan ehkä jo tapanina nään

    • Dr.Whoo

      No nih, kävin ostamassa itselleni joulumieltä yhden partatrimmerin verran. Yllättävän rauhallista ainakin noissa erikoisliikkeissä.

      Ruokaakin on Liebher täynnä. Mm. kokonainen savukukko. Eli nälkään näillä näkymin ei tänäkään jouluna kuolla.

      • Ali-Baba

        Minä ostelin niitä Saarioisten äitien keittoja valikoiman ja kyllä yllättäen niilläkin joulu syntyy lähes ruokaa maistamattoman puolen vuoden jälkeen.
        Olen tässä keksinyt muuten hjuvaa käyttöä wotkallekin ja se on ihon puhdistis sillä runsaasti kostutetuilla muuten aika kuivilla kosteuspyyhkeillä. Sillä sain asettumaan myös PEG letkun läpiviennin paremmin kuin lääkärin antamilla salvoilla.
        Venäläisethän ovat aina käyttäneet wotkoo myös korvien huuhteluun ja korvakäytävän tulehduksen hoitoon erinomaisella tuloksella. Pitää vaan olla siis wotkaa ilman lisiä. Mieluiten 45-50% wotkaa. Kelpaa myös erinomaisesti haavojen ja rupien hoitoon. Runsaasti wotkaa savettiin tai muuhun kosteuspyyhkeeseen ja avot sekä viilentää, että eliminoi tulehduksen aiheuttajia erittäin tehokkaasti vahingoittamatta itse ihoa tai jättämättä mitään haitallisia pitkävaikutuksia. Tuossa oli vihje eräälle ystävälleni, jonka nimeä en voi mainita etteivät hänen "ystävänsä" kävisi hänen kimppuun siitä että on ystävä minun kanssani


      • Dr.Whoo

        96 rosenttista etanolia käytetään edelleen korvakäytävän tulehduksen hoitoon. Saapi apoteekista jopa ilman reseptiä 10 ml putelin.
        (Sujahtaa huomaamattomasti vaikka käsilaukkuun, tosin esim. amummun tapauksessa parempi olisi n.1000 ml puteli?)

        Itse kärsin kuivasta ihosta, tämmöinen puolikuiva äijän kääkkä kun alan miekiin olemaan. Käytän erilaisia apteekin salvoja ynnä öljyjä päivittäin koko kehon voiteluun.


      • amummu
        Dr.Whoo kirjoitti:

        96 rosenttista etanolia käytetään edelleen korvakäytävän tulehduksen hoitoon. Saapi apoteekista jopa ilman reseptiä 10 ml putelin.
        (Sujahtaa huomaamattomasti vaikka käsilaukkuun, tosin esim. amummun tapauksessa parempi olisi n.1000 ml puteli?)

        Itse kärsin kuivasta ihosta, tämmöinen puolikuiva äijän kääkkä kun alan miekiin olemaan. Käytän erilaisia apteekin salvoja ynnä öljyjä päivittäin koko kehon voiteluun.

        Pitäisköhän siirtyä isomman veskan käyttäjäksi. No, täytyypäs tutkia asiaa.

        Mutta ennen tutkintatuloksia: toivotan äijäjoukollenne Hyvää Joulua ja ennen kaikkea Joulumieltä!


      • Dr.Whoo
        amummu kirjoitti:

        Pitäisköhän siirtyä isomman veskan käyttäjäksi. No, täytyypäs tutkia asiaa.

        Mutta ennen tutkintatuloksia: toivotan äijäjoukollenne Hyvää Joulua ja ennen kaikkea Joulumieltä!

        Eipäs heitetä suolaa haavoihin.
        Olen nimittäin julistanut talomme jouluvapaaksi vyöhykkeeksi, mutta ilman näkyvää tulosta. Kuusenkin jouduin koristelemaan, piru vieköön. Alan epäillä olenko herra talossa enää ollenkaan..


    • Ali-Baba

      Minä olen ilmeisesti joulun suhteen mattimyöhäinen kun se minusta alkaa vasta huomenna puolen päivän jälkeen ja siihen asti on arkipäivää. Myöskin Turun julistuksen jälkeen aika jatkuu samanlaisena lukuunottamatta lähinnä punavärisiä koristeita ja kynttilöitä. No onhan se minunkin noin 20 cm koskea ruukkukuusi ihan vihreä.
      Joulukortit tuli kaikki lähetettyä sopivan ajoissa. Ei ollut enää kuin 15 korttia lähetettävänä. Väki kun koko ajan vähenee. Viime vuonna taisi vielä lähteä 17 korttia.

      Tuota Who tietoa, että 96% etanolia saa 10 ml pulloissa apteekista ei minulla ollutkaan. Se on hyvä tieto sillä alkoholi on erinomainen ihon desinfiointituote. Suuri teho eikä muita haittavaikutuksia kuin ehkä ihon kuivuminen pitkässä käytössä. 3% vetyperoksiidi on myös erittäin hyvää iholla ja ihotulehdusten hoidossa ja sitä saa apoteekista vähän isommissakin pulloissa

      Seuraavan kerran kun ja jos menen Eestiin-Baltiaan niin kaivan esiin pirtua ihan pullossa ja nimenomaan lääkintätarkoituksiin. Litra riittää hyvin pitkään tarpeeseen eikä maksa mitään apteekin voiteiden ja desinfiointituotteisiin verrattuna

    • Ali-Baba

      Sorry vaan äijät jos tulee vähän liikaa puusta, sillä en voi mitään perimälleni, missä isoisäni oli höylämestari, setäni oli höylämestari, isäni oli alunperin sahateknikko ja serkkunikin on koriustepuuseppä.

      Näytänkin näitä puutaiteita kai siksi, että täälläkin päin nähtäisiin mitä kaikkea puun juurista, kannoista ja lopulta ihan risuista ja oksistakin sa korkeajalosteiseksi arvotuotteeksi jopa ihan tavallisessa artisaanipajassa tuotettua jos olisi tietoa, halua ja vaadittavaa käsityökykyä

      https://www.youtube.com/watch?v=1ebVvqqnJAs

      • edson

        Kun nyt vetäisit perimänkin tapeetille, niin mitäs sanot?

        Isä pirtukuski ja poika sitten puupää(kö?) Onneks en tiedä sukupuusta pidemmälle, sillä tuon pitäisi riittää, koska ei se omena kuulemma kauaksi putoa.

        Yht'äkkiä kuitenkin näin sellaisen valtavan ison omenapuun ja kyl se omena saattaa vähän pidemmällekin pudota


    • Ali-Baba

      Nyt alkaa tältäkin "illalta" olla aika siirtyä töllön puolelle. Ei paljon tarvitse lihapatoja ostaa jouluksi kun ne näkee mitä ihmeellisimmin tavoin valmistettun täällä tuubissakin. Tässä argentiinalaista tapaa valmistaa ja syödä "vacaa" (nautaa). Ne alumiinifoliopallot siinä hiilloksessa olivat perunoi. Missäänhän ei peruna paremmaksi tule kuin alumiinissa hiilloksen vieressä tai palmunlehdessä hiilloksen alla, Siellä voisi tietenkin hauduttaa mitä tahansa maksimaalisen makunautinnon esiin saamiseksi.
      https://www.youtube.com/watch?v=mdlIvGRW_vI

      Huomaatte, että argentiinalainenkaan ei karkeassa suolassa säästele ennekuin liha laitetaan paistumaan. Syy on siinä, että sillä kovalla pintasuolauksella saadaan lihqan omat mehut jäämään sisään jolloin lihan maku tulee esiin massimo. Mui bien!

    • Dr.Whoo

      "Sorry vaan äijät jos tulee vähän liikaa puusta, sillä en voi mitään perimälleni, missä isoisäni oli höylämestari, setäni oli höylämestari, isäni oli alunperin sahateknikko ja serkkunikin on koriustepuuseppä."

      Miehän en tunnetusti koskaan lankea itsekehuun, mutta pakko myöntää olevani neron tasoa myös kädentaidoissa: Nimittäin, jo alakoulussa puutöissä oli useampana vuonna täysi kymppi. Olipa työni näytillä Väiski Aaltosen museossakin, semmoinen tapa kun oli silloin, että lukukauden parhaat koululaisten käsityöt oli näytillä museossa vähän aikaa. Olisi siis meikästä ollut ainesta huipputason puusepäksikin.

      • Dr.Whoo

        Ja muuten vuoden jäätävin yö täällä, nyt -17


    • Ali-Baba

      Noh ! Kohta alkaa joulurauhan julistus Turusta ja toivotan minäkin rentoa joulua jokaiselle joka peilistä itsensä ihmiseksi kehtaa tunnistaa.

      Sitten taas elämä jatkaa vaellustaan tänään vielä nopeasti hämärtyvässsä illassa, mutta joka päivältä valoisampana

    • Ali-Baba

      Siitä näytti heti häipyvän Dr.whoo linkki minkä ehdin lukea. Ilmeisesti robo on listannut joitakin lehtilinkkejä pois ja kaiketi tekijänoikeuskysymyksistä johtuen. Iltalehdet näyttävät olevan robopoistolistassa

      • Dr.Whoo

        Joo, ilmeisesti linkitys sallitaan vain Allerin omiin kustanteisiin.

        On muuten mennyt entistä omituisemmaksi toi bottisuojaus, ainakin luurilla joutuu nyt jatkuvasti klikkailemaan epäselviä kuvia.


    • edson

      Purkoot pakkanen nyt kerran Turunkin seutua, täällä vain -14

      Joka kerta, kun yritän tänne lähettää omia ottamiani kuvia, niin robo vie. Eilen onnistuin nappaamaan kivan kuvan, missä lentokoneen jättämä jälki kulki suoraan kohti aurinkoa.

    • Cee-Lila

      Hyvää ja maukasta joulua tämän ketjun kirjoittajille, älkää syökö itseänne ähkyyn.

      • edson

        Minulla on tähtäin

        On kesällä sovittava kumikanootin pohjalle istumaan.


    • edson
      • edson

        Kyl nuo tubet juu tulee tänne minultakin muistaakseni copy paste tekniikalla. On aikaa, kun niitä olen lähetellyt kylläkin, muistaakseni.

        Mulle on jossain vaiheessa joku laittanut robon niskaani mut anyway olkoot


      • Dr.Whoo

        -Sinulla täytyy olla kuvan tekijänoikeudet tai tekijänoikeuden haltijan lupa käyttää kuvaa.

        -Kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä täytyy olla lupa kuvan julkaisemiseen.

        Tämmöiset on kuvien linkitysohjeet. Taitaa tuon pojan tyyppiset kuvat mennä aika helposti poistoon. Vai mistäs ylläpito saatikka robo vois tietää onko lähettäjällä kyseiset luvat ja oikeudet?


      • Ali-Baba

        Mitens käy jos laittaisi ihan joulupukin kuvan liitteenä?


      • Dr.Whoo

        Pitäis sitten luultavasti olla Coca Colalta tekijänoikeuslupa jos kyseessä olis nykyisen tyyppinen pukki?


    • edson

      No ni, ny tulee kymysys

      Jos olen äänittänyt kasetille kotomaista ikelmämusiikkia, niin saan sitä kuunnella kyllä autossa, kait. Entä jos avaan auton ikkunan ja huudatan sävelet kaikille jalankulkijoille? Silloinhan äänittämääni musiikkia kuulee muutkin.

      • Dr.Whoo

        Täähän vertautuu esim. kaupallisten radioiden mölymusiikkiin mitä ei nykyään voi välttää juuri missään yleisillä paikoilla. Käsittääkseni ne kyllä maksavat jotain teostokorvauksia tms sellaista.
        Mielestäni niiden pitäisi maksaa myös huomattavia haittamaksuja aiheuttamastaan melusaasteesta, mutta turha toivo.

        En ole kyllä kuullut että yksityinen musiikkimölykkö mitään joutuisi huudatuksestaan maksamaan, vaikka kohtuullista olisi. Paitsi jos joku tulee ja tinttaa päin näköä.


      • Dr.Whoo

        Ja, örks, olo on kuin syöttöporsaalla.


      • Ali-Baba

        Minäkin söin onnettomalla syöntikyvylläni tehosekoittimen kautta soseutettuja Jalostajan lihapullia ruskeassa kastikkeessa ja ruiskulla kielen yli nieluun annosteltuna. Maistui lähes kinkulta.


    • Dr.Whoo
      • Ali-Bab

      • Ali-Pappa

        Tein tuon Dr. Who liittämän ruokaikätestin ja vastaus tuli tällaisena:
        "Biip boop, analysoin...Olet jouluruokamakusi perusteella ihan mummo (tai pappa)!
        Olimmeko oikeassa?"
        Olivat poikeassa


      • Cee-Lila
        Ali-Pappa kirjoitti:

        Tein tuon Dr. Who liittämän ruokaikätestin ja vastaus tuli tällaisena:
        "Biip boop, analysoin...Olet jouluruokamakusi perusteella ihan mummo (tai pappa)!
        Olimmeko oikeassa?"
        Olivat poikeassa

        Minä sain ihan saman. Olenhan ihan oikeasti Mummi kahdelle lapsenlapselle ja yhdelle lapsenlapsenlapselle. Enkä pidä mistään kovin ihme jutuista, perinteinen torttukin on paras. Tosin tänä jouluna en syö edes yhtäkään torttua esimerkiksi.


      • edson

        "Biip boop, analysoin...Olet jouluruokamakusi perusteella ihan mummo (tai pappa)!
        Olimmeko oikeassa?"

        Olit oikeassa


    • ali-pappa
    • Ali-Baba

      Oikein harmittaa kun Dr. Whoo, ainakin omien sanojensa mukaan, on niin taitava käsistään, että tämmöttii syntyis ihan tavallisesta männyn rungosta leikatuista siivuista kädenkäänteessä.
      Meikäläinen perimästään huolimatta joutuisi rapsuttamaan takaraivoaan muutaman kerran ennenkuin valmis tuote olisi myymälän tiskillä hyvän jalostusarvon omaavana:
      https://www.youtube.com/watch?v=wKMOH3w0G8A
      Pehtoorikin varmaan hoitelisi tämmöset Zetoriin kiinnitetyillä sahoilla, höylillä, puristimilla ja hiomakoneilla alta aikayksikön ja löisi rahoiksi maalaisantiikkikahvilan turistimyymälässä.
      Vähän-lite som i Annas Antik Liljendalissa juuri ennen Pukaroa

      • edson

        Annan antiikki osoite on kopsattu lahjaksi saatuun muistikirjaan.

        Oikeestaan. Täytyisi alkaa tehä mietintöjä siitä, mitä pakkaisi nelipyöräkotiin matkalla maineeseen. Jotain käsityöhön liittyvää, mutta ei sentään motorisahaa.

        Yks, mikä on jäänyt suunnitteluasteelle, on välineet, millä tehdään kalan pyytämiseen tarvittavia vieheitä, puisia ja perhoja. Varmuudeksi kuitenkin myös ostettuja sellaisia. Haavin voisi tehä kotona valmiiksi. Koukkuja, liimaa, värejä ... erivärisiä lankoja, maasta löytyneitä höyheniä .. Oon jo kesäfiiliksessä

        Ja pienet, näppärät kaasukäyttöiset paistimet. Eli ruoanvalmistusvälineet


      • Dr.Whoo

        Tommottii syntyis helposti jopa ilman hienoja työkaluja. Moottorisaha, pari talttaa, käsihöylä ja hiekkapaperia.

        Tässä pitäis pikkuhiljaa alkaa palailla elävien kirjoihin eilisen syöpöttelyn aiheuttaman knoc outin jälkeen. Se on kyl vaikiaa kun herkkuruokia on edelleen huusholli pullollaan.

        Taidan mennä pesemään pari autoa tossa pihalla. Huomenna pitäis käväistä niistä toisella pohjanmaalla. Ulkona on edelleen talvisen näköistä, mutta mittarissa jo pari astetta plussaa. Melkoinen muutos eiliseen.


    • Ali-Baba

      Ja nyt muistutukseksi ja osin joulupäivän ratoksi likennenäytelmää etupäässä ryssilästä ja vanhasta Puolasta
      https://www.youtube.com/watch?v=zsV3zjzPjuk
      Kannataa olla dieselienkin kanssa aina varuillaan. Jarrut kunnossa ja turvavälit paikallaan.

      • Dr.Whoo

        Tais olla porukalla kiire alennusmyynteihin tossa videossa..
        Moni kolari näytti kyllä kuin tahallaan ajetuilta.

        Miehän en koskaan kehu itseäni mutta tunnustan kuitenkin ajaneeni pitkälti toista miljoonaa kilometriä ilman mainittavaa kolaria. Pari peltikuhmua, ei muuta.


      • edson

        Min oon yhtä hyvä kuski vähintään kuin who, mutta en tunnusta edes mainittavia kolareita. Yks on ja sen vika oli syksyn lehdet. Äläkää huutako, että ... tai huutakee vaan, en kuuntele.

        Suurin osa karavaanareistakin morjenstaa, ne tunteen nähtävästi kykyni.


    • Dr.Whoo

      Nyt sais muuten uutta "halpis" Teslaa reilulla 60 000 eurolla. Toihan on jo hyvän premium auton hinta, käsittääkseni Tesla ei laadullisesti ole premium auto kuitenkaan. Paitsi että kulkee kyllä lujaa. Markkinoille pukkaa koko ajan parempia ja parempia sähköautoja tolla hinnalla tai halvemmalla.
      Niiden valmistusmäärien kasvaessa hintojen pitäisi kohdata pm autojen kanssa muutamassa vuodessa.

      Ja ennenkuin Ali kaasuttelee asian kimppuun, tunnustan itsekkin tulleeni hieman kriittisemmäksi sähköautojen suhteen viime aikoina. Valtion toimet kauniita puheita lukuun ottamatta ei juuri herätä luottamusta sähköauton ostoon.

      Minä ok -asukkaana voin järjestää itselleni kotiin latausmahdollisuuden, mutta entä kaikki kerrostaloissa asuvat? Ja missä on tienvarsien latausinfra? Latausasemiahan pitäisi olla tuhansittain kaikkialla jos autoja on satoja tuhansia kuten lähivuosina ajatellaan olevan, sekä lataus kestää kuten nyt - suurella tehollakin vähintään puolesta tunnista tuntiin. Ja mistä ylipäätään saadaan tarvittava sähkö. Arevan ydinvoimaloista ainakaan ei taida tulla sähköä koskaan.

      Entä minkälaiset lienee sähköautojen markkinat käytettynä? Akuston ikä kun on rajallinen ja uusiminen maksaa hunajaa.

      Autoliikenteen verotulot valtio tulee joka tapauksessa ottamaan tavalla tai toisella, joten sähköautoilun lopullinen hintalappu riippuu pitkälle verottajasta. Nythän esim. vuoden alusta tulee voimaan 30€ kuukausivero niille jotka lataavat autoaan työpaikalla. Toi kolmekymppiäkin on aika paljon kaiken muun ohessa.

      • Ali-Baba

        En itse olisi noita sähköautoilun ongelmia paremmin pystynyt kuvailemaan.
        Kyllä dieselissä vara parempi kun sen voi aina halutessaan jo nytkin konvertoida kaasulle.
        Tosin ei kaasunjakeluasemiakaan kovin tiheässä ole, mutta kuitenkin taas haluttaessa erittäin helppo lisätä. Ja jos on kaasutankki täysi ja myös se nestemäisen polttoaineen tankki täysi, niin ajellaankin jo maan päästä' päähän
        Tämä vaan olisi saatava häkäpönttöjä hinkuvien kepujen ja aurinko-ja tuulivoimaa vinkuvien vihreiden tietoon. Nyt en siis tarkoita vhreillä Edsonia jolla on ihan rationaali liikennenäkemys.

        Mutta kylläpä on ehtinyt vetelehtiä. Huomenna pitänee päästä likkeelle Poleakin pöllyttämään.


    • Ali-Baba

      Kyllä tänne vielä mahtuu todellinen fiesta con carne de Mehico sur.
      Eli hadattua lihaa maakuopassa hiilloksella kypsytettynä palmunlejtiin etupäässä käärittynä.
      Näion syntyy tietääksen kaikista aromikkain sapuska ilman mausteita sen kummemmin.
      Tämä hautaaminen voidaan tehdä myös polynesialaisittain eli ensin kaivetaan se kuoppa, sinne haudataan vaikka pikku sika ja taro juureksia palmunlehtien alle ja se pewitetaan maalla ja sen päälle sitten tehdään se nuotio

      Hyvää tulee takuuvarmasti, minkä näkee jp polynesialaisten painosta!

    • Ali-Baba
    • Ali-Baba

      Siinäpä oli nyt robonen onnistunut poistamaan minultakin sen alkutekstiin liittämättä jääneen mehicolaisen kuoppahiillostetun lihamuonan valmistamisvideomn.
      No no hätä voin postittaa sen joku toinen päivä kun nykyisin juuri robon vuoksi tulee tallennettua nuo linkit.
      Täössä muuten on ihan pakko postittaa oikean siankyljen kappale eli sellainen jollaisia kavin ennen Eestistä, Latviasta tai Puolasta hakemassa kun tämä suuri naatinto ja ihmisen tarve poistettiin Pekka Puskalaisten toimesta kokonaan suomalaisista sioista jättäen jäljelle vain joko suolavettä töäyteen pumpatun kinkun tai kuivan sitkeän sikamöykyn.
      https://www.youtube.com/watch?v=J7_G1DDzLxs
      <Tuossa on sekä laatu että maku

      • edson

        Tuo tuli katsottua kokonaan ja täytyy kyllä myöntää, että saattaapi ... tai sitten ei. Olihan siinä entisessä joulukinkussa hiukka sitä läskiäkin ennen, mutta kyllä nämä nykyisetkin kelpaavat minulle.

        Kalaa kalaa enemmän kalaa tarkoitti kait aikoinaan jo se yks taikurikin. Toki kalakaan ei ole mitään ilman suolaa.


    • Ali-Baba
      • edson

        Ihan alun jälkeen oli kaivettava tämä http://but.fi/7w3 esiin. Miksi meillä k ja s lihatiskeillään esittelevät etupäässä eri rasvaprosenttoisia jauhelihoja? Missä on kauppojen sisäelimet?

        Suotana sentään, alan etsiä kotiteurastajaa


      • edson
        edson kirjoitti:

        Ihan alun jälkeen oli kaivettava tämä http://but.fi/7w3 esiin. Miksi meillä k ja s lihatiskeillään esittelevät etupäässä eri rasvaprosenttoisia jauhelihoja? Missä on kauppojen sisäelimet?

        Suotana sentään, alan etsiä kotiteurastajaa

        Joo ja jos robo vie tämän, niin teurastan ekaks robon pärkkele


      • edson
        edson kirjoitti:

        Ihan alun jälkeen oli kaivettava tämä http://but.fi/7w3 esiin. Miksi meillä k ja s lihatiskeillään esittelevät etupäässä eri rasvaprosenttoisia jauhelihoja? Missä on kauppojen sisäelimet?

        Suotana sentään, alan etsiä kotiteurastajaa

        "kauppojen sisäelimet" suotana sentään


      • Ali-Baba

        Tuo on mielenkiintoinen kysymys tuo, missä ovat suotanan sisäeläimet?
        Veikkaan, että pääosin erilaisissa makkaroissa ja eläinten purkki tai rasiaruoissa suurina herkkuina.

        Senhän tietysti tiedämme, että on runsaastikin maita ja kulttuureja joissa yhtään osaa teuraasta ei hukata vaan kaikki menevät ruokaan luuydintä myöten, Maksaahan meillä näkee sekä Saarioisten maksalaatikoissa, että myös löytyy kauppojen lihatiskeiltä jonkin verran, olenpa nähnyt kanan sydämiäkin muistaakseni Hakaniemen hallissa. Halleista voi löytää munuaisia, kieltä ja juurikin ainakin kanan sydämiä.

        Mutta aivot ovat jossain, keuhkot jossain, vatsalaukut jossain, No suolet pestyinä makkarankuorina, missä muut pienet sisäelimet, missä härkien pallit.
        Osa teurasjätteestä kulkee rasvakeittämön kautta Nesteen MY dieseliin vaikka kyllä kaikelle jätteelle ja kalaperkeellekin löytyy paikka kuivattuna ja jauhettuna erilaisiksi rehuiksi. Muun muassa viljellyn kalan rae rehuksi.

        Nythä asia on valitettavasti niin että esimerkiksi merikasseissa kasvatettu vaikkapa Norjan lohi syötetään merestä kalastetun kalan, mitä ei suoraan suurella tavalla voida yleisölle myydä muuntamiseen juurikin lohen rehuksi. Se norjalainen lohi siis edellyttää melkoisen kalamäärän poistamista meristä syntyäkseen markkinoille siinä määrässä kun tulee. No kylhä työ tän tiesitte norjalaista lohta ostaessanne tai suomalaista tarhattua kirjolohta ostaessanne.


      • edson

        Näistä k ja s marketeista kun ei saa edes niitä ruhon halvempia osia, saati sisäelimiä. Suuri "erikoisuus" joskus on valmispakkauksessa olevat karjalanpaistilihat, pärkkele. Ja siskonmakkarat, pärkkele.

        Jostain luin, joskus, että allaslohia on alettu osin ruokkia viljalla, mutta että lihan koostumus on muuttunut. Totta kait se aito lohi olisi parempi, jos nyt oikeastaan lohta edes tarttee syödä.


      • edson
        edson kirjoitti:

        Näistä k ja s marketeista kun ei saa edes niitä ruhon halvempia osia, saati sisäelimiä. Suuri "erikoisuus" joskus on valmispakkauksessa olevat karjalanpaistilihat, pärkkele. Ja siskonmakkarat, pärkkele.

        Jostain luin, joskus, että allaslohia on alettu osin ruokkia viljalla, mutta että lihan koostumus on muuttunut. Totta kait se aito lohi olisi parempi, jos nyt oikeastaan lohta edes tarttee syödä.

        Lisää

        Eilen tihrusin tanskalaista maajussia. Teeveeohjelma. Tulee aina mieleen ne omat haaveet, mutta että minäkö koko elämäksi maahan sidottuna, ei pärkkele.


    • Ali-Bjaba

      Kun hjuomenna alkaa arki ja joiltakin tiellä loppuu järki njiin vjielä kjerran mjalliksi miten vjenäjällä ajetaan autoll risteyksissä, u käännöksissä ja ihan suoralla leveällä tjiellä. Se on se Ladan hjenki
      https://www.youtube.com/watch?v=StqwHXEIaTs

    • edson

      Hesari osallistuu myös laiskuuden lietsontaan "Pää tyynyyn ja perille" Ei muuta kuin kyljelleen, unta palloon ja auto vie sinut sinne minne haluat.

      Vuoden alustakohan yhdistyy pari virastoa. Kiva katsoa, kuinka sitten saa auton pois liikenteestä, nyt se toimii hyvin trafin sivuilta.

      Vuoden alusta myös taisi joku tulorekisteri aueta. Pikku yrittäjän tai varmaan kirjanpitäjän on kirjattava palkanmaksusta viiden päivän päästä palkka tulorekisteriin. Samoin kotitalouksien on ilmoitettava palkanmaksunsa samaan rekisteriin, mihin on myös koottu kaikki muutkin tulonsiirrot etuudet.

      Lueskelin pintapuolisesti hesarin artikkelin asiasta ja on ainakaan huomannut sitä, oliko siellä joku euromääräinen raja näille ilmoituksille ja mitä muuta velvoitteita itse kullekin mahdollisesti tulee.

    • Ali-Baba

      Hihhuly hey!
      Arki on aloitettu onnistuneesti. Kävin Malmin YA'sta hakemassa kolmen kuukauden lääkestasini ja yhtä lukuunottamatta kaikki, mukaanlukien se kallis anticoagulantti menivät vielä korvauskattoon.
      Se puuttuva lipsahti just 01.01 puolelle ennenkuin sen olisi saanut kel piikkiin.- Onneksi sitäkin on vielä 5 kk normaalikäytön verran kaapissa.. Nyt kaikki muutkin riittävät 6 kk käyttöön eli eipä vähään aikaan tarvitse lääkkeistä kuvetta kaivaa. Samoin letkumuonaa on kaapissa nyt 5 kk määrä nykyisellä käytöllä mikä minulla on puolet lääkärin alkuperäisestä tarvearviosta.
      No siksi onkin paino pudonnut ja saa pudota edelleenkin sinne kaksinumeroiseen määrään. Muut vitamiinit ja ravinteet tulevat letkumuonan päälle naatituista kaapan tuotteista
      Olipa aika kosteen, mutta lämpimän oloista. Nyt on alettava keksimään arkiaskareita kun puuverstaaseen ei ole saumaa.
      Nyt kun joulukin on mennyt pitäisi ehkä lopettaa tuon hopeanharmaan partatupsun kasvattaminen

    • Ali-Baba

      Kahtokeepas äijät tätä floating home järjestelmää BBC'stä. Siinä vähän lisävisiota mobile homeille.
      Tuo BNBC esittänä nouseva konstruktio ei ole edes kovin kumma tai kallis toteuttaa.
      Tuolla Borneolla ne tulvariski ranta asumukset oli järjestään rakennettu noin 2 metriä korkeiden betoni tai puupilareiden varaan ja asumuspohja juurikin sen 2 metriä noormaali vedenkorkeuden yläpuolella. Tuossa BBC idesaa vain vedenpitävä pohjarakennelma ja reunoilla ohjauspaalut pitämässä nouseva rakennus putkessa.
      Ei olisi mitenkään vaikeaa rakentaa ison kontin pohjalle täysin trailerilla /(12 m pitkä) mikä olisi siten nopeasti siirrettävissä ja vedessä olisi täysin kelluva ja jopa pienehköllä koneella siirrettävissä vettä pitkin. Niitäkin voisi rakentaa niin että niitä 25 m2 elementtejä olisi sitten vesillelaskun jälkeen kiinnitettävissä toisiinsa isomman huushållin aikaansaamiseksi. Niitäkin syntyisi varsin halvalla, mutta sitten tulee vastaan kuka sallii ne minkäkinlaiselle rannalle parkkeerattavaksi?

      http://www.bbc.com/reel/video/p05rq662/are-floating-homes-the-next-frontier-for-urban-design-

    • edson

      Tulvariski

      Neljän asteen lämpeneminen ja sen aiheuttama tulvariski sitten joskus panee aatteleen, että mitäs sitä nyt rannikolle ylipäätään ollaan ryhdytty rakentamaan.

      Kun näen Venetsian, Dubain, Hong Kongin jne. ekaks tulee mieleen viemäröinnin toimivuus. Tietämättä mistään mitään, niin väitän ihmisen olevan suorastaan tyhmän.

      Joo ja kun merivedet lämpenevät, niin pyörremyrskyt lisääntyvät. Vesi huuhtoo, mutta sillä ei ole puhdistavaa vaikutusta, vaan päinvastoin.

      Joo tiedän, rannalta on kiva tsiikata horisonttiin.

      • edson

        Joo ja rannalta on kiva lähteä purjehtimaan. Ja nimenomaa merien rannoilta.


    • edson

      "Kyseessä on Mystrium camiollae -niminen muurahainen. Sen mahtavat leuat iskevät uhriin peräti 320 kilometrin tuntinopeudella.

      Leukojen puraisu kestää 0,000015 sekuntia, eli 5 000 kertaa nopeammin kuin ihmisen silmänisku."

      Ihan pirruuttain kopsasin nämä virkkeet. No luontoonhan tämä liittyy. Ja tekniikkaan. On meinaan mittalaitteita sano.

      Kaikki pikkuötökät ovat mielenkiintoisempia kuin jääkarhut tai tiikerit. Kaksi suomalaista viihteentekijää matkusti maailmalla etsimässä isoja eläimiä ja kertoi niiden uhanalaisuuksista. Tavallaan mielenkiintoista. Tavallaan ei yhtään mielenkiintoista

      • edson

        Joo ja matkustelu Rick Steinin ja Simon Reeven kanssa on kans mukavata. Sohvalla pitkällään.

        Vielä parempaa olisi, jos nuo matkat tekisi joku paikallinen.


    • Ali-Baba

      On se kyllä hyvä keksintö tuo internet ja jopa Juu tuubit.

      Mutta asiasta kolmanteen. DR. Whoolla ei tässä välipäivinä tekemisen pulaa olekaan, kun joutuu taljaamaan vuoden tienestinsä ja varastonsa!

    • Ali-Baba
    • Ali-Baba
      • edson

        150 kiloinen särki

        No pakkohan se on olla isoo fisuu, sillä milläs ruokit muuten 130 miljoonaista kansalaista

        No valailla tietty.

        Hitsi, kun en jaksa etsiä sitä yhtä aamuteeveen lähetystä, missä mies oli keskittynyt juuri kotomaamme kala-aarteisiin ja niiden valmistukseen.


    • Ali-Baba

      Muuten Edson, kun sinä olet vielä aika nuori ja elät yritysystävällisessä ympäristössä, niin miksi et hankkisi suurta sorvia, hotsauskonetta. moottorisahaa, konehöylää, epoksihartsia ja ryhtyisi artisaanina tuottamaan kaikkea minunkin näyttämääni ja kokoamaan kelluvia konttiasuntoja.
      Dr. Whoo voisi toimia sekä myyntifirmana että kirjanpitäjänä.
      Minua nämä hommat vaan kiinnostaa menetettynä tilaisuutena jos olisi nuorena ollut viisaampi ja ryhtynyt puusepäksi! ;)
      Viittaan vanhaan lauluun: Puuseppää aina tarvitaan...

    • edson

      Vetäsin tuossa just Alin tarjoamat piirakat, energiaa siis koko päiväksi.

      Ja koetin alkaa ymmärtämään. Oolrait, siis puuseppää aina tarvitaan. Kyl kyl joo. Kelluvia konttiasuntoja venyvillä viemäreillä.

      Olen maakrapu eli rapu. Kaivautuisin mieluummin hiekkaiseen maahan ja sinne pykaisin hirsisen kämpän. Hiukka kyl vaatisi pään raapimista, että miten saaada hirsi kestämään. No ekaks tulee mieleen sienimäinen lakki asunnon ylle suojaamaan sateelta ja veden imeytymiseltä hiekkaiseen maahan.

    • edson

      Me suomalaiset saamme olla tyytyväisiä, sillä meillä on järvemme ja järvikalamme.

      Siinä ensi kesäni maisema ja jos vielä huonolla selälläni kykenen sen kalankäsittelykatoksen työpöytineen pystyttämään, niin ... Iso, ruostumaton tiskipöytä altaineen on varastossa ja järvessä lahnaa, särkeä, haukea ja affenta

      Ja vain kotomaan kierros nelipyöräasunnolla. Ellei kenossa sitten ...

    • Ali-Baba

      Ellen väärin muista niin DR Whoohan se oli kitaramiehiä. Tässä valmistusohjeet itse tee se itse Quitarralle. Sitten vaan Malaguenaa rimputtelemaan
      https://www.youtube.com/watch?v=biWk-QLWY7U
      ps. Taas on käytävä kokouksessa vaik en taho. Vetelehtis mieluummin himassa

    • Ali-Baba

      Tässä äijälöille muistin bvirkistämiseksi katsaus vanhaa hehkukuula, puolidieseli jne. kalustoon. Meillähän noita kuulakoneita muistaakseni valmistettiin Porissa ja ne oli troolareissa yleisiä. Kun kerran käyntiin sai, kävi kaikekella nestemäisellä
      https://www.youtube.com/watch?v=riVJykcqvqA

    • Ali-Baba

      Ei tässä muuten mitään erikoista ole. Ihan tavallinen Libskujen keittiö, mutta kahtokeepa noita kananmunia. Niiden suomalaista "laatuahan" olen aina kyseenalaistanut.
      Tuossa munaa kalautetaan aika kovaa pannun reunaan kun kuori on kestävä ja pudotetaan melko korkealta ja vauhdilla pannun pohjalle. Siitä huolimatta keltuainen säilyy ehjänä ja näyttää keltuaiselta eikä harmajaiselta
      https://www.youtube.com/watch?v=V7vofXwkY0E

      • edson

        "Tämä mies näyttää esimerkin miehestä, joka on vanha, mutta hän työskentelee kovasti ja vaikeaksi tarjota kunnollista elämää vaimolleen, tämä mies on paras esimerkki, nuoret miehet kerrotaan sohvalla ja eivät toimi."

        Arabiasta käännös. Voi voi. Tai siis ... oisi kiva tietää, mitä muuta kuin kananmunaa, lampaan tai vuohenlihaa (?) jne. Se valkoinen ehkä jugurtia tai sit ei


      • edson
        edson kirjoitti:

        "Tämä mies näyttää esimerkin miehestä, joka on vanha, mutta hän työskentelee kovasti ja vaikeaksi tarjota kunnollista elämää vaimolleen, tämä mies on paras esimerkki, nuoret miehet kerrotaan sohvalla ja eivät toimi."

        Arabiasta käännös. Voi voi. Tai siis ... oisi kiva tietää, mitä muuta kuin kananmunaa, lampaan tai vuohenlihaa (?) jne. Se valkoinen ehkä jugurtia tai sit ei

        Googletin libanonilainen aamiainen ja hitsi, tuloksia vaikka millä mitalla.


    • Ali-Baba

      Oliko Edsolvent aamun virkkuna taas onnistunut poistattamaan postauksensa robocopilla?
      Taitaa olla KGB tarkkailemassa Pehmoisen lähetyksiä!
      Itekii täällä olen vaikka harvemmin tähän aikaan näppäimistöä kuritan, mutta menköön, kun alkaa olla vuoden viimeisiä päiviä eikä hirveesti jaksa nukkuakaan.

    • Ali-Baba
    • edson

      Kyl noi jenkkien kaasut, pärkkele, ku ovat ... Ja eiks se ole vähintään vuosittainen tapahtuma Suamessakin, että areenalla isot autot ajavat toistensa yli. Pikkujenkkilä ja kansa huutaa hurraata.

      Kyl nyt minulta ei ole poistettu mitään, just heräsin

      Tänään tour de skii ja mäkiviikko alkaa jee. Alkaakohan varsinaiset lumityös uudenvuoden päivänä?

    • edson

      "Timo Soinin suosio ulkoministerinä on painunut pohja­lukemiin"

      Haluatko lukea koko artikkelin, kysyy HS. No tuon takia en kyllä kirjaudu, sillä tiedossahan oli jo SMP:n ajoista asti, että näillä nakkimukeilla ei ole mitään virkaa ... tai siis joillakin on virka, ikävä kyllä. Mutta että kansan asiallako, heh heh. Nyt kun saadaan vielä se "vitsikäs" oravanruoka vietyä Korkeesaareen, niin alkaa olla homma paketissa.

    • edson

      Ihmeen tarkka tämä ranneke, veikkaisin näin. http://kuvanjako.fi/wg118 joo ja kuhan alan vielä reippaileen, niin saan kartalle myös tulevan kesän kanoottimatkat ja ei välii, vaikka kaataisin kanootin, sillä rannekkeella voi vaikka sukeltaa.

      Nyt tää paska ei hyväksy edes kopion lähettämistä, vaan ilmoittaa, että aihetta käsitelty ennemminkin

    • edson

      Ou jees, onkin ollut tauko paikallisuutisten katsomisen kanssa. Just äsken tuli hämeen uutisissa soitinrakentajasta.

      Rajat räiskeelle ei ota kantaa rumpuihin. Vielä

    • Ali-Baba

      Sen Soinin arvostus näyttää aika pahasti olevan suuren yleisön hampaissa. Minä kyllä puolustan sitä sen verran että kyllä hän mielestäni varsinaisen ulkoministerin työnsä on kohtalaisen hyvin hoitanut, mutta persujen tapaan aika epäonnistunut sivuhankkeissaan ja monissa asennelausunnoissaa.
      Taidan minäkin jättää häntä äänestämättä, vaikka en ole koskaan häntä äänestänytkään.
      Muistaakseni viimeinen jota äänestin presidentinvaaleissa oli Elisabeth Rehn

      Ja muuten äsken laitoin suun kautta kurkusta alas täyden lautasannoksen melko sakeaa maitoon keitettyä kauralesevelliä missä oli sekoitettuna ruokalusikallinen rypsiöljyä.

    • Ali-Baba

      Siinäpä saivat kielet sellaista kyytiä, että Laurila ja Björninen olisivat kyllä suohon soitettu. Mielenkiintoinen oli myös se taustan bassokitaran versio ja ne rytmit mitä sen soittaja taikoi esiin.
      Caravanin parhaita versioita tuo.

    • Ali-Baba

      ps. siis monta kertaa parempi kuin Polydorin muinaisen musiikkijohtajan Bert Kaempfertin orkesterin soittama caravan, mikä ei huono ollut secään.

    • Dr.Whoo

      Johan on mennyt oudoksi tää sensurointi, eikös enää normaaleja juutuuppejakaan sallita? Vai lieneekö poliitikkojen puolueeton arviointikin kiellettyä..

      • Ali-Baba

        Toisilta sallitaan, toisilta ei -:))))))))))


    • Ali-Baba
    • Dr.Whoo

      Voihan pirulauta, tuohan oli selvää etnistä vähemmistöä leimaavaa viestintää, eikä ole vielä poistettu.

      Mie sensijaan lähetän kitarataiturointia, sekä maailmoja syleilevää suomalaisten poliitikkojen ylistystä, niin het sensuuri iskee.

    • Ali-Baba

      Tässäpä teille päivän ylpein kokki. Ja lihaa, hirveesti lihaa, eikä mitään K kaupan loppuun lypsetyn lehmän lihaa vaan Vaguy tyylistä huippumarmoroitua piffiä
      https://www.youtube.com/watch?v=VuG7tSVYUqM
      Todennäköisesti muo ölihat valmistuisivat vähemmälläkin elehtimisellä

      • edson

        Jees ja mitä taidetta onkaan tuo suolan ripottaminen

        Tota tota, tuosta lihan ylistyksestä huolimati kohti kalaa ja vegee käy tieni.


    • Ali-Baba

      Dr. Wohoo postai meille tosi hienon quitarra duon/trion Cravanin jazz version. Tässä samanlaisen kitarravalikoiman toisesta päästä hiton hieno Kozman Syksyn lehdet soitettuna kahdella porkkanasormisella Sitarannsoittajalla

      https://www.youtube.com/watch?v=NaAgpiplL5A

    • Dr.Whoo

      Oispa kitara ja osaispa soittaa.

      Mutta juu, ilmeisesti juutuuppeja ei siis automaattisesti sensuroida, vaan pikemminkin erityisen älykkäät mielipiteet, joita mm. minulla on luontainen taipumus esittää. S24 robon algoritmi kuten moden ymmärryskin on tässä suhteessa vielä aika vaatimattomalla tasolla.

      Ja oli muuten julmetun liukkaat kävelykelit ainakin eilen illalla täälläpäin. Onneksi oli irtonastat Sievien alla.

    • Dr.Whoo

      Ja tunnustusta on annettava amerikkalaisten sivistyksen edistysaskeleesta: Lynkkaaminen on viimein kielletty lailla!
      Sata vuotta kuulemma kesti saada tällainen laki aikaan.

    • edson

      Jahas, että Ameriikka sivistyy. Jotain 700 000 uutta asukasta otti "huomaansa", tais olla tämän vuoden saldo. Mitä se sitten meinaa, sen jätän muitten pureksittavaksi

      Min oon kokonaan heijannu sivistyksen rippeetkin.

      Ja aina, kun on mahollisuus, en tee heti vaan vasta huomenna, jos tarttee.

      Tänään menen saunaan testaamaan saunapalloa. Puhas pitää olla, ku urheilustudio alkaa

      • Dr.Whoo

        Mie täällä höyrystyn ja puhistun saunapallotta ynnä pullotta.

        Mitä tulee sivistykseen, sehän lisääntyy väkisinkin pelkästään lukemalla miun tekstejäni täällä.


      • edson

        Sähkösauna täysillä tehoilla ja pallo noin 40 cm etäisyydellä kivistä liki täyteen tankattuna.

        Selkä ois palannu, jos sinne oisin jäänny. Kutinat lähti ilman vihtaa. Kuvittelin, että ei sitä kolmesta pienestä reijästä ... No ensi kerran vettä 1/3 tilavuudesta ja 2/3 täydestä tehosta


      • Dr.Whoo

        Kutinat? Mikäs ihmepallo se semmoinen?


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Kutinat? Mikäs ihmepallo se semmoinen?

        https://www.saunapallo.com/fi Tällanen tää.

        Minulla selkä ja kyljet saavat kovasti vihtaa aina saunassa. Ja kutina se senkun yltyy aina h- hetkeen asti, jolloin alkaa polttovaihe. Ny ei sitten tartte enää vihtoa, jos ei huvita, mutta raaempi oli saunapallolla kokeilu. Ainakin säätöjä vaatii


      • Dr.Whoo
        edson kirjoitti:

        https://www.saunapallo.com/fi Tällanen tää.

        Minulla selkä ja kyljet saavat kovasti vihtaa aina saunassa. Ja kutina se senkun yltyy aina h- hetkeen asti, jolloin alkaa polttovaihe. Ny ei sitten tartte enää vihtoa, jos ei huvita, mutta raaempi oli saunapallolla kokeilu. Ainakin säätöjä vaatii

        No kas, hianoa uutta saunateknolookista osaamista. Tämän myötä Alikin innostuu uudelleen saunomaan.


    • Dr.Whoo

      Ja mitä hittoa on taas sensuroitu, edsonin avunhuuto palstan "sivistävän" vaikutuksen vuoksiko? Taitaa olla mode kännissä?

    • Ali-Baba

      Kyllä näkisin tuon saunapallon ihan markkinointijippona. Sen sijaan näin entisenä saunojana ihmettelin mitä olivat ne "papanat" siina saunapallon kiukaassa?
      Miun viimeksi saunassa käydessäni kiukaalla oli kyllä kiviä, ihan oikeita kiviä

      PÅalasin juuri ulos... anteeksi ulkoilemasta ennen myräkän puhkeamista

      • Cee-Lila

        Onko Haagassa joku myräkkä tällä hetkellä?


    • Ali-Baba

      Ei ole. Luin YLE sääsivua väärin ja katsoin sen alkavan tänään iltapäivällä, ehkä siksikin, että siskoni Tukholmasta varoitti eilen sen jo alkaneen heillä.
      Tarkemmin kuultuna se alkaakin aikaisintaan huomisiltana ja taitaa olla pahimmillaan Keskiviikkona.

    • Dr.Whoo

      Jaahas, poistorobo on jo ajatusta nopeempi.

      Piti vain sanomani, että tandoorikana on kyllä mainiota, tosin siinäkin mausteet ovat avainasemassa. Tuolla uunilla vois tehdä helposti myös savustettua loimulohta.

      Pizzoja olen syönyt suhteellisen vähän, en ole lainkaan lajin tuntija. Mutta syöhän niitäkin paremman puutteessa, kunhan varmistaa ensin huolellisesti että niissä ei ole sieniä tai muuta nilviäisten lahkoon kuuluvaa.

      • Cee-Lila

        Meillä, mikäli syödään pizzaa, se on aina kinkku-herkkusieni-ananas-valkosipuli. Nilviäisiä ei koskaan, paitsi katkarapuja siedämme.


    • Ali-Baba

      Tässä se huomisen myräkkävaroitus:
      "Voimakas matala­paine lähestyy Suomea – tuuli voi hankaloittaa ilotulitteiden ampumista uutena­vuotena
      Ilotulitteiden ampumista saattavat tänä vuonna hankaloittaa Etelä- ja Länsi-Suomessa voimakkaat tuulenpuuskat."

    • edson

      Opetellaan vede- kieltä, robo menee sekaisin. Tai siis voiko älytekniikka kompuroida? Pystyykö sitä kampittamaan?

      Veistahade vettuvide رائحة اللعنة Allermedia

      Katotaan hyväksyykö hesari arabiakielisen kommentin. Taijan testata ... hei hei, eiks mulla muuta ole vuoden viimeiseksi päiväksi? On on, teroitan valmetin perässä olevan lumikolan.

      Joka tapauksessa pitää "kehua" hesaria, sillä se on päätellyt, että siellä, missä on halvin kunnallisvero, siellä maksetaan vähiten ko. veroa per ... siis jos tulot 50 000 ja siitä lasketaan vaikka 17 %, niin se on sitten pienempi siivu kuin 18 %. Taidan ehdottaa arabiaksi, että kaikkiin kuntiin 24 %, on meinaan ainakin helpompi muistaa.

      Joo ja yks kommentti : Jos ostaa Kauniaisista pienen osakkeen, sillä hinnalla saa jo köyhästä kunnasta kerrostalon. Voi إبليس verkelepede sentään

    • edson

      Tänään 3,6 kilon kinkusta saa vielä kaksi isoa pellillistä pitsaa, missä homejuustoa ja oliiveja ja omatekoinen taikina, ohuehko, missä ripaus riihikuivattua ruista

      Kyl on niin veskapade القرف telkkuilta, että taijan kääntää radiolle. Tai sit en. Onneks huomenna tour de skiitä ja Garmisia

      Odotellaan neljättä versioo vanhan rajan ylityksestä ja pakoonjuoksusta. Ja kaikki huipentuu Rokan esiinmarssiin, jeeee. On Rokka todella Rokka vai vain ... entä Lammio?

    • edson

      Het allekirjoitan kansalaisaloitteen, että ukkosen jyrinä ja salamointi on kiellettävä. Koirilta menee vatta sekasin, pärkke ... verkkelepäde

    • Ali-Baba

      No nyt se robo vei jo minultakin pari u.boot linkkiä, mut ei se mittään sillä ne kuvaili ittää!
      Sensijaan tilasin juuri e-baystä uudet hanskat ja lompakon, kun vanhat uruguaylaiset loistonahkaa olleet hanskani selvästi alkavat ikääntyä vaikka edelleenkin ovat toimintakykyiset. Laamannahkapipo senkun paranee vanhetessaan.
      Lompsia kuluu vähän useammin. noin yksi muutamassa vuodessa. Ehkä siksi että niissä on aina ollut "melkoinen sisältö" ja sitten ne ovat ennen olleet tuolla perstaskun puolella ja joutuneet melko paineistettuun paikkaan. Nyt toki lompsani istuu etutaskussa, Tässä viimeisessä mikä oli minun varastossani varalompsana oli jonkinlainen valuvika keskiaukeaman vetoketjussa ja se on niinkun revennyt se vetoketju.
      Tilalle ostin nyt samalta toimittajalta kuin hanskat "Swiss" lompakon eli sellaisen missä puhutaan Sveitsistä ja on se Sveitsin punavalkee risti nappi, mutta mikä on made in Schaina

    • edson

      Swiss lompuukki kultaisella vetoketjulla ja laamannahkapipo päässä. Ei herättäis kyl luottamusta soppajonossa, jos sinne joutuis.

      Täs tää on just se vääryys. Jos karautan nelipyöräkodillani soppajonon parkkiin, niin kattovat kieroon. Ei ne ymmärrä perkeleet, että asuntoni on yks halvimpia ratkaisuja ja just sopiva kansaneläkeläiselle

      • Ali-Baba

        Siinä 2-linjan ja Wallininkadun kulmassa on sellainen ekokolo tukikahvila missä muuten saa ihan hyvää kahvia ja puuroa tosi kohtuuhinnalla. Siinä lähistöllä seurailin usein rukajonopäivinä kun ihan kiiltävät pirssit parkkeerattiin sivukadulle ja sieltä kipaisten jalkaisin jakelujonoon.
        Luultavasti johtopäätöksesi on oikea eli Mobile home ymmärrettäisiin väärin ja saisit kenkää jonosta jos sellaisella sinne karauttaisit.
        Minusta on ihan ok että tällaisia jakelupisteitä ainakin Hesassa on sillä asumisen kustannus on niin kova, että jo melkoisellakin tienestillä tai tuella saa huolimaton rahankäyttäjä katsella miten sapuskat saa kokoon.
        Vaikka olisi miten hyvin menevä yhteiskunta niin aina voi joku joutua tilaan missä ei edes kehtaa apua hakea muusta kuin tällaisesta täysin nimettömästä apupaikasta


      • edson
        Ali-Baba kirjoitti:

        Siinä 2-linjan ja Wallininkadun kulmassa on sellainen ekokolo tukikahvila missä muuten saa ihan hyvää kahvia ja puuroa tosi kohtuuhinnalla. Siinä lähistöllä seurailin usein rukajonopäivinä kun ihan kiiltävät pirssit parkkeerattiin sivukadulle ja sieltä kipaisten jalkaisin jakelujonoon.
        Luultavasti johtopäätöksesi on oikea eli Mobile home ymmärrettäisiin väärin ja saisit kenkää jonosta jos sellaisella sinne karauttaisit.
        Minusta on ihan ok että tällaisia jakelupisteitä ainakin Hesassa on sillä asumisen kustannus on niin kova, että jo melkoisellakin tienestillä tai tuella saa huolimaton rahankäyttäjä katsella miten sapuskat saa kokoon.
        Vaikka olisi miten hyvin menevä yhteiskunta niin aina voi joku joutua tilaan missä ei edes kehtaa apua hakea muusta kuin tällaisesta täysin nimettömästä apupaikasta

        Olen samaa mieltä ruoanjakelusta eli isolla OK

        Näyttivät päivä pari sitten Myllypurosta sitä jonoa ja pitkä oli.

        Taisin heittää vähän heikkoo läppää. Ja sitä paitti, enhän siinä asu kuin kuukauden ehkä siinä nelipyöräkodissa(ni). Loput ajat vuodessa norkoilen kylässä :)


    • edson

      Kiitos Areena.

      Tänään makeeta mahan täydeltä. Koht tulee ilotulitusta Australiasta, sit Garmenin mäki ja sit taas ilotulitusta Tokiosta ja sit Hong Kongista. Heh heh joo.

      Nyt voitte Yle perustellusti nostaa yleveroa. Ei ne napise ne lapsiperheen isät ja äidit, ei ne jaksa, sillä ne on niin väsyneitä duuneistaan eikä ne ehi ees töllöttää ylee ja arvioida antii. Ne vaan maksaa.

    • Dr.Whoo

      Jaahas, että uusia lompuukeja tarvitaan kun ei setelipinkat enää mahdu vanhaan? No sama ongelma miulla aikoinaan, ratkaisin asian luopumalla kokonaan käteisen käytöstä. Nykyisin en edes tunnistaisi setelirahaa. Edes muovista pankkikorttia en enää tarvitse.

      • Cee-Lila

        Maksat siis kaiken kännykälläsi ja verkkopankilla. Kyllä se muovinen pankkikortti kaupassa silti tarvitaan, jota joko vilautat taikka sitten lataat pin koodin. En minäkään enää juuri tiedä miltä setelit näyttävät, varsinkaan yli 50 euroiset. Kolikotkaan eivät kukkarossani aikaansa kuluta.

        Millä systeemillä tankkaat autosi? U:n nesteen kortti meni toimintakyvyttömäksi, kun unohti tunnusluvun. Tankkaa nykyisin pankkikortillaan. Kyllä se muovikortti on ajankohtainen edelleen.


      • Dr.Whoo

        Mobiilipankkikortilla ostokset hoituu vilauttamalla luuria kaupan lähimaksupäätteellä.
        Mitään maksurajojakaan ei ole, kuten on muovisessa lähimaksukortissa, oliko jotain 25 €.
        Mobiilikortissa maksurajat voi määritellä itse.

        Huoltoasemat ovat kieltämättä hieman ajastaan jäljessä, pankin mobiilimaksukortti ei taida kelvata millään asemilla. Mutta kaikilla huoltoasemaketjuilla on oma mobiili-apsinsa.

        Eli vanhanaikaista muovikorttia ei enää välttämättä tarvita mihinkään. Sehän on oikeastaan vähän riskaabeli maksuväline, nfc- sirulla varustettuja lähimaksukortteja voidaan (kuulemma) skimmata, eli kopioida etäältä kortin tiedot ja rosvota tililtä rahaa. Suomessa tällaista ei tietääkseni ole toistaiseksi tapahtunut. Mobiili on tässäkin suhteessa paljon paremmin suojattu.


      • Cee-Lila
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Mobiilipankkikortilla ostokset hoituu vilauttamalla luuria kaupan lähimaksupäätteellä.
        Mitään maksurajojakaan ei ole, kuten on muovisessa lähimaksukortissa, oliko jotain 25 €.
        Mobiilikortissa maksurajat voi määritellä itse.

        Huoltoasemat ovat kieltämättä hieman ajastaan jäljessä, pankin mobiilimaksukortti ei taida kelvata millään asemilla. Mutta kaikilla huoltoasemaketjuilla on oma mobiili-apsinsa.

        Eli vanhanaikaista muovikorttia ei enää välttämättä tarvita mihinkään. Sehän on oikeastaan vähän riskaabeli maksuväline, nfc- sirulla varustettuja lähimaksukortteja voidaan (kuulemma) skimmata, eli kopioida etäältä kortin tiedot ja rosvota tililtä rahaa. Suomessa tällaista ei tietääkseni ole toistaiseksi tapahtunut. Mobiili on tässäkin suhteessa paljon paremmin suojattu.

        Minulla on vain älytön känny, joten maksan kortilla ja verkkopankilla, mihin minulla on se valkoinen tunnuslukulaite, koska ne pahvikortit lakkautetaan. Nostan todella harvoin rahaa automaatista, maksan aina kortilla kaupissa.


    • Ali-Baba

      Jooo! alkuun uuden vuoden bvastaanottajaisia Bangladeshissä. Kussaallakin tyylillään!

      On se juu niin, että kovasti ovat lompakot kuluneet sen paksun money pinkan kantamisesta niissä. Pitääkin jo alkaa harkitsemaan ikääntyessään sen rahan painon mukana kantamisen vähentämistä.
      Kyllähän minäkin nykyisin etupäässä maksan sillä vilautuskortilla päivittäisostokset mitkä eivät enää ole edes päivittäisiä.
      Toisaalta olen kuin Andy McCoy eli mieluusti saisi olla ainakin kolkyt donaa cash lompsassa!

      Sitä mobiilia kainostelen sen vuoksi, että kun en sitä puhelinta puhumiseen tarvitse, niin miksi keräisin siihen toimintoja jotka kuitenkin sujuvat hyvin ilmankin. On esimerkiksi HSL liikennekortti missä tosin on vain arvoa sisällä mutta tarvittaessa sitäkin vilauttamalla voi mennä julkisiin. En tosin enää edes muista milloin olisin julkisessa viimeksi mennyt. Taksissa kuitenkin oli tänä vuonna sattuneesta syystä tehtävä

      Sitten jos menee vielä ulkomaille niin Skandinavian ulkopuolella on kyllä aika huonoa saada millään mobiililla maksettua ja Saksassa ei läheskään aina edes luottokortilla

      • Dr.Whoo

        Puhelin puhumiseen? Jaa, voihan sitä tosiaan siihenkin käyttää. Mutta kuten nykyään hienosti sanotaan, älypuhelin on kannettava tietokone jossa on mukana myös puhelin ominaisuus.

        Mitä tulee julkisiin liikennevälineisiin, viimeksi mie taisin olla 60-luvulla ratikassa turussa..


    • Ali-Baba

      Jäi tuolla ylhäällä näemmä se bangladeshiläisten uuden vuoden ateria liittämättä. Ehkä alitajunta ohjasi toimimaan niin. Liitän myöhemmin jos vielä eteen tullee.

      Sen sijaan en voi olla liittämättä tätä puun siivun käsittelyä ja tuloksen kauneutta: https://www.youtube.com/watch?v=VLcezDG5y60

      Dr. Whoohan tunnettuine taitoineen loihtisi tuon käden käänteessä , Mie jouvun niitä loihtimaan mielikuvituksessa ja toiveissa, täyspuun kestävä ystävä kun olen.

      On se uskomatonta mitä puusta saa eri suuntiin leikkaamalla taiottua. Ihan siis kannoista ja oksista lähtien

    • Ali-Baba

      Tässä ollaan joulun aluajoista asti mässäilty sialla sen erimuodoissa. Huiseilla Kopbe pihveillä ja mammuttu särjillä sekä jättiläis mustekaloilla ja tursailla.
      Dr. Whoo on siinä sivussa jäänyt sellaisessa kevyemmässä ruokavaliossa vähemmälle.
      Paikataan se näin vuoden viimeisillä hetkillä ja näytetään malliksi Jogjakartan maantien varresta miten kevyttä herkkuruokaa valmistetaan suoraan niityn tuotteista.
      Jogjakarta Jaavan saarella on muuten se paikka missä on vanhinta intialaista maahanmuuttajakulttuuria hienoinen kellotemppeleineen. Sittemminhän musulmaaniset valtasivat Indonesian pääosin Acehin kärjestä Sumatralla alkaen ja jättivät vain joitakin vähemmistöuskontojen paikkoja kuten hindut Balilla ja kristityt Toba järven maisemissa Sumatralla (Batakit)
      https://www.youtube.com/watch?v=hr2xaeO57WU

      • Cee-Lila

        Olipa karsean näköistä sirkkojen keittämistä. Nainen siinä saksilla poisti jotain sirkkojen suolia ja mies keitti niitä ja purkitti pieniin rasioihin. Aika nälkäinen pitää olla, että noita söisin. Söisitkö itse?


      • Dr.Whoo

        Hyi helvata, melkein söisin vaikka tatin ennen kuin sirkan.

        Se on aika kummallista mistä nämä mieltymykset ja vastenmielisyydet joihinkin asioihin tulee. Meillä on esim. aina syöty runsaasti kalaa, mutta nykyisin poikamme ei syö sitä oikeastaan missään muodossa mistään hinnasta. Omituista.
        En osaa myöskään selittää mistä oma vastenmielisyyteni sieniä kohtaan johtuu. Eihän ne nyt maultaan ole mitenkään niin outoja tms. että se sen selittäisi.

        Kyllä muuten paukkuu.


      • Ali-Baba
        Cee-Lila kirjoitti:

        Olipa karsean näköistä sirkkojen keittämistä. Nainen siinä saksilla poisti jotain sirkkojen suolia ja mies keitti niitä ja purkitti pieniin rasioihin. Aika nälkäinen pitää olla, että noita söisin. Söisitkö itse?

        Minusta rouva osasi toimittaa hyvin näppärästi sirkan suolestuksen.
        Olin itse asiassa hämmästynyt että se sirkallekin tehtiin kun yleensä tuossa maailman osassa kaikki ötökät grillataan sellaisenaan rapeaksi ja syödään välipaloina.
        En itsekään ihan ensimmäisten sirkansyöjien joukossa olisi, mutta jos nälkä ois ja proteiiniä ei muuten sais niin kyllä menis alas, mutta mieluummin ottaisin sen proteiinin Tatista

        Nyt olemme taas kerran päässeet uuteen aikaan. Saa nähdä mitä tuo tullessaan!


    • Cee-Lila

      Hyvää uutta vuotta kaikille!

    • edson

      No jo vain vaihtui vuosi ihan ettei ees huomannu.

      Aamulla kyllä huomasi, kun kirjailin aamun tilastoja, niin vuosi täytyi muuttaa. Niin se menee, että pieniähän nämä muutokset. Siis paperilla, mutta elävässä elämässähän se merkkaa vähän enempi

      Mutta että kännyä vilauttamalla maksetaan. Täytyis kyllä alkaa opettelemaan. Yleisillä liikkumisen maksamiset, parkkimaksut sun muut. Siis Suomessa.

      Koht starttaamaan Julmettu, 10 cm nuoskalunta

      • Dr.Whoo

        Tääl kyl huomasi, eli kuuli paukkeesta että vuoden viimeinen ilta oli menossa. Uutisista luin, että meno rakettinen kanssa on mennyt yhä villimmäksi, ammutaan tahallaan taloja, jopa ihmisiä kohti. Lienee syytäkin kieltää moinen touhu kokonaan.

        Ja parkkimaksut maksetaan tietysti omalla appsillaan, joko Parkmanilla tai Easyparkilla. Itse olen jo vuosia käyttänyt Parkmania, erinomainen systeemi. Sillä maksetaan vain sekunnileen siltä ajalta jolloin ollaan parkissa, tämän vuoksi parkin hinta jää kolikkomaksua pienemmäksi. Kolikoillahan maksetaan yleensä etukäteen pitemmästä ajasta kuin todellisuudessa ollaan parkissa, rahaa ei palauteta. Ja, ennenkaikkea, ei tarvitse raahata kolikkojakaan mukanaan.


    • Dr.Whoo

      Ja miepäs laitoin takkaan tulen, kohta käristän siellä mm. nakkeja. Pitäähän sitä kerran vuodessa nakit syödä. Päälle vaikkapa belgialaista olutta, siinäpä hyvät aamupalat. Toki pari kannua myös vastajauhettua tarvitaan.

      • amummu

        MItäs mää saankaan lukea! Eikös sun älykännyssä ookaan nakinpaistoappsia?

        Mut muuten tällekin ukkoköörille: Hyvää alkanutta vuotta!


      • Dr.Whoo

        Kyl nakinpaisto löytyy, mutta savustus appsia tässä mallissa ei ole. Myös takan kauko-ohjaus on kätevä.

        Ja mitä tulee uudenvuoden toivotuksiin, yhdyn niihin, mutta pessimistinä toivotan vain kohtuullista alkanutta vuotta.


      • amummu
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Kyl nakinpaisto löytyy, mutta savustus appsia tässä mallissa ei ole. Myös takan kauko-ohjaus on kätevä.

        Ja mitä tulee uudenvuoden toivotuksiin, yhdyn niihin, mutta pessimistinä toivotan vain kohtuullista alkanutta vuotta.

        Jep, pessimisti ei pety. Samaan kategoriaan kuulun minäkin. Maailmanloppu tulee joka tapauksessa;)


      • Ali-Baba

        Ja absoluuttunen totuus on se, että sen maailmanlopunkin päälle kasvaa rehevä viidakko varsin lyhyessä ajassa


      • Dr.Whoo
        Ali-Baba kirjoitti:

        Ja absoluuttunen totuus on se, että sen maailmanlopunkin päälle kasvaa rehevä viidakko varsin lyhyessä ajassa

        Mie tässä odotellessani auringon muuttumista mustaksi aukoksi funteeraan, että kaikella millä on ollut alku on myös loppu.


    • Ali-Baba

      Tämän pisti yöllä se robo. Siinä oli uuden vuoden kulinaarinen aloitus ja jatkoa sille Jaavan saaren kulinarialle. Ilmeisesti robo poistaa myös tiettynä vuorokaudenaikana lähetetyt linkit. Sellaista olen havainnut ennenkin tai sitten sellaiset mihin on tullut jonkun määrän ylittänyt raja sanoja joita sen pikku älyyn ei ole ohjelmoitu: https://www.youtube.com/watch?v=L7FV88rdzz0

      • Cee-Lila

        Olihan paksuja toukkia. Hyvin näyttivät maistuvan.


    • Ali-Baba

      Täällä on sen verran jo erilaista syntilihaa ja jopa tulevaisuuden ruokia vilautettu että kannattaa käydä vierailemassa kanienkin puolella ja katsoa vaikka ensimmäiseksi mite suuret määrät tavallista kesäkurkkua päätyy eri tavoin ja muodoin säilöttynä lasipurkkeihin.
      Tässäkin filmissä viitataan Libanoniin, mutta kautta koko arabimaailman lähes kaikkia kasviksia tarjoillaan aterioillakin pickled eli suola tai etikkaliemessä valmistettuna. Egyptiläiset vasta osaavat esimerkiksi suolakurkun teon ihan muutamassa päivässä
      https://www.youtube.com/watch?v=QRgX2ReFffo
      Ja tavara on yhtä hyvää kuin venäläinen käytetty suolakurkku

    • Ali-Baba

      Jos tässä tuli mukaan se malesialainen sokeriruoko viljely tuon bananaksen lisäksi niin kahteen seikkaan kannattaa kiinnittää huomiota niidenkin suurtuotannossa.
      Ensinnäkin maapohja mikä on raivattu näiden sekä myös oljypalmun kasvatukselle ei enää sisällä minääntasoista hiiltä sitovaa humuskerrosta minkä kaikki luonnolliset metsät ja arot sekä savannit tekevät.
      Toiseksi makeaa vettä joudutaan erilaisissa huuhteluvaiheissa käyttämään melkoisesti.
      Kun seuraavan kerran ostatte sen yhdenkin banaanin niin voitte miettiä kuinka paljon oikeaa metsää on sen saamiseksi tasattu , kuinka paljon vettä per babaani sen käsittelyvaiheessa on käytetty ja ihan kermana päälle kuinka paljon löpöä on kulutettu ennenkuin se on päätynyt meidän koteihimme?
      Kyllä, kurkku, nauris, lanttu, omena, peruna, sipuli jne irtoavat paljon pienemmällä kulutuksella. Varsinkin jos kotimaan tuottajat ovat ne viitsineet kasvattaa sellaIsissa määrissä että tuottajalle jää kohtuu palkka kaupan lisäksi ja että hinta on edelleenkin kuluttajalle siedettävä
      https://www.youtube.com/watch?v=2k9Sp8TRFls

      • Ali-Baba

        Tuohon ei tainnut se malesialainen ruokosokerifarmi ehtiä kuvaan mutta kyllä kai jokainen osaa kuvitella miltä näyttää maa missä pelkästä punertavasta maasta kasvaa vain kepit pystyssä.
        Siinä oli vaan sellainenkin mielenkiintoinen yksaityiskoihta, että siin ennen uuden istuttamista istutuskaivuun pohjalle katkaistiin muutama pätkä edellisen korjuun sokeriruoka kuin evääksi mikä kuvaa sekin että itse maa on jo täysin köyhdytetty sillä monokulttuurilla.
        Ny ollaan jo aika tukevasti tässä vuaressa. Ulos en kyllä mää. Ties vaik tuuli veis ku on niin hoikkakin nykyisin½! ;)


      • edson

        Tuo on täyttä asiaa, tuo öljypalmut, banaanit sun muut

        Maailman meriä seilaa eestaas valtavia konttilaivoja vieden tuoden sitä sun tätä ja paikallisesti aherretaan, että enemmän saatais vietyy ja enemmän saatais tuloja. Niillä sitten katetaan tai ei kunkin maan matosten elämän tarpeita.

        Ihminen taistelee, yhteiskunnat taistelevat, jotta olisi parempi olla. Yhtälö on mahdoton. Mutta enpä kyllä keksi parempaakaan yhtälöä.

        Ei hitto, nyt telkku auki


    • edson

      No ni

      Ähelsin, puhelsin, kuumensin eli sulatin kaik tarpeelliset paikat, mitkä on oltava sulana, kun lingon julmettuun laittaa. Eli kohtuuttoman kauan olin ulkona

      Säästyttiin kovimmilta myräköiltä eikä viime yönä uutta lunta tullut kuin 10 cm.

      Minä siirryn nyt monokulduurin ääreen eli nauhoitusta kattomaan tuur de skiin kilvasta.

    • Ali-Baba
    • Ali-Baba

      No en edelleenkään löytänyt sitä alkuperäistä malesialaista ruokosokerin viljely ja hyödyntämispätkää, mutta tämä jollain Karibian saarella kuvattu korjuukypsä sokeriruoko näyttää miten ne kepit nousevat ihan "kuolleesta" maasta
      https://www.youtube.com/watch?v=viR1XdhSGLc

    • Ali-Baba

      Laitan tästä pickles eli säilöttyjen suola/hapan vihannesten mallin vietnamilaisittain vain siksi että siitä näkee että mitä tahansa vihanneksia ja juureksia voidaan säilöä joko suolalla tai etikalla ja luonnollisella käymisellä ja ihan omalla maustevalikoimallaan ihan nopeasti ja helposti ja aina maukkaalla lopputuloksella. No se tietysti makuasia.
      https://www.youtube.com/watch?v=FZV-vMTkwDE
      Ei tarvitse edes olla keitettyä vettä vaikka se on aina ykkösvaihtoehto. Suolan määrä aina muutamasta ruokalusikallisesta muutamassa nestelitrassa jonnekin meriveden tasoon eli n. 3% veden painosta. Etikkaa taas jos haluaa etikkavaihtoehdon ja silloin myös ehkä desilitra muutamaan litraan, tai kaksi. Kaikki oman kokemuksen mukaan tai maun mukaan. Mitä enemmään suolaa ja etikkaa sitä kauemmin säilyy ja lopulta pehmeämmäksi tulee, mutta parhaan maun antava käymisprosessi voi vaikeutua.
      Kaikki juurekset kurkut tomaatit oliivit jne voidaan muuttaa pickleksiksi. Tillikurkku lie yleisin, mutta sinne sopivat nauriit, lantut, sellerit, porkkanat jne.
      Vielä muutama vuosi sitten tein niitä itsekin kolossa.
      Niitä saa tulemaan nopeimmillaan parissa päivässä rapeina ja lisää aikaa annettuna aina pehnevään ja mausteisempaan suuntaan.

      • edson

        Tuo säilöntä vaatii tarkkaavaisuutta. Ja varmaan myös harjoittelua.

        Mutta taatusti sopii paremmin sellaisille kotitalouksille, missä ei oikein kunnolla voi kuivattaa, siis suurempia määriä kerralla.


    • Ali-Baba

      Tämän laitan ihan katsoakseni sen robon yöpoistotekniikan. Laitan tämän kopiointiin varmuuden vuoksi
      https://www.youtube.com/watch?v=S1ErDndJ5NY&t=306s
      Leipä on valmistettu portugalin vanhassa siirtokunnassa alkuportugalilaiseen tyyliin puolipallo puu uunissa mikä tässä tapauksessa lämmitettiin risuilla

      • edson

        Tuosta leivän kaikkivoimaisuudesta tuli mieleen

        Täytyis taas alkaa smoothien tekeminen. Sinne kun voi lisätä vain siemeniä erilaisten hedelmien tai marjojen sekaan ja hyrrä pyörimään.


      • Cee-Lila

        Eipä saa helpolla tuokaan leiväntekijä elantoaan, kun katsoi hänen puuhiaan. Jauhojen pöllytyksen katsominen sai jo melkein aivastamaan, miestä ei näyttänyt haittaavan. Risujen poltto oli melkoinen urakka ja uuni näytti savuttavan sisäänpäinkin monta kertaa ja sitten se arinan puhdistus ja leipien sinne asettelu monen metrin leipälapiolla . Valmiit leivät näyttivät kyllä hyviltä. Ja taas sama ruljanssi miehellä seuraavana päivänä. Kaikki tuo ihan käsityönä, taikinantekokone näkyi olevan ainoa kone.


    • Ali-Baba

      Ja ne joilla on intoa katsella miten kunnon leipää tehhaan saksmanniassakin voivat tämän pitkähkön vilmin kahtoa. Maisematkin on hienot vanhoine myllyineen ja puu uuneineen
      https://www.youtube.com/watch?v=KmMySW-6Q-o
      Na ny tsiikaan onko meidän nuorista mihkää Vancouveris vai viekö kanukit ja poikasemme vaan vikisevät

    • edson

      ”Ajatellaan, että lähdetään lämpimään vaikeuksia pakoon”

      Ei, kyllä se on paljon riemukkaampaa jäädä kotomaahan vaikka sitten ryyppäämään ja rypemään.

      Hesari pistää oikke vinhoja neuvoja ja kysyy lisäksi onnellisuusfilosofilta onnellisuudesta. Nyt sitten kaikki onnellisesti naimaan ja tekemään pentuja.

      Sykologin neuvoja taas oottamaan.

      • Cee-Lila

        Tuolla lämpimässä on helpompaa olla ilman asuntoa ja viinakin on halvempaa kuin meillä. Siellä tarkenee ryypätä paremmin kuin Suomessa veneen alla taikka taivasalla.


    • ali-baba

      Se toinen saksalainen leivänpaistofilmi poistettiin. Sen postasin kohta tuon portugeesileivänpaiston jälkeen eli se cahtii ettei tule yöllä samasta osoitteesta useita perättäin vaan ne tulkitaan joukkolähetyksiksi, sisällöllä ei ole silloin mitään väliä

    • edson

      Kyl minä vähän kauhulla aattelen ... ja veskatpade kauhistele. Nyt on brasseillakin kaikkivaltias kusipää johtamassa maataan.

      Joo ja kunhan talous nousee, niin kansa hurraa. Näin se on joka puolella, kait.

      Täs ei taida olla enää muuta tehtävissä kuin kovat kiellot ja boikotit. Eihän sitä tietty sademetsien kaatamista voi kieltää, mutta talouspakotteita voi laittaa ja rutkasti.

      Oliko se nyt Japaniin, mihinkä viedään runsain mitoin sademetsän jalopuuta. Ja peltoja raivataan lisää rehumaissille, jee.

      Kirjota tässä ny sitten veetanasade jotain positiivista. Mieluummin varaudun siihen, että nelipyöräkotiani tullaan potkimaan.

    • edson

      Hitto, suami nuari voitti vaahteralehdet.

      Tulee onneks jälkilähetyksenä. Löytyhän sitä positiivia. No se kans, että hirmuinen myrsky ei tehnyt tuhojaan tällä paikalla. No se ei tietysti lohduta niitä, joihin tuho iskenyt. Elämä on säkää aika pitkälti.

      • Ali-Baba

        Minäkin sorruin katsomaan sen suorana ja sitten ei enää meinannut unta saada!


    • Ali-Baba
      • Cee-Lila

        Tässäkin se leivänteko oli lähes yhtä kotikutoista kuin siinä aiemmassa. Kotileipomo siis. Taikinanteko sujuu koneella, muu käsin. Paistouuni poltetaan isoilla haloilla kuumaksi. Ihmeen korkealla se uunin arina. Leivät uuniin lapataan käsipelillä puulastan varassa ja pihalla nautitaan valmiista tuotteista kesän lämmössä kahvia nauttien ja kotiinviemisleivät pusseissa. Hyvin kotoisa tunnelma siellä.


    • Ali-Baba
      • Cee-Lila

        Minusta näyttävät herkkusieniltä. Hyvännköisiä olivat valmiina.


    • edson

      Joo, poistivat taas yhden tuben. Siinä oli soodapuhalluslaitteen käyttöä. vrt. hiekkapuhallus

      Tällaista talvipäivää taas jotenkin sietää, ei tuule ja pakkanenkin -3

      Nuo herkkusienet ovat niin herkkämakuisia, ettei itse sienestä meikän makuhermot saa otetta.

      • Cee-Lila

        Siksihän noihin saatiin makua täytteillä, mikä sisälsi sipulia, varsiselleriä, persiljaa, suolaa ja pippuria, öljyttiin oliiviöljyllä, ensin keitettiin, täytettiin, hunnutettiin juustoraasteella ja paistettiin uunissa, johan lopulta makuja löytyi kun vielä hiukan suolaa lisättiin. Aika isotöinen juttu näytti olevan. Söin kesällä täytettyjä herkkusieniä eräällä mökillä, missä isäntä lopuksi grillasi ne kuumaksi juuri ennen syöntiä. Se, millä ne oli täytetty, jäi minulle arvoitukseksi.


      • Ali-Baba

        Yes, oli todellakin mukavan lämmintä, vaikka teillä tietysti vähän loskaista. Autokin suli pakkasjätöksiltään suhteellisen nopeasti. Nyt on taas perustavaraa tarpeeksi kaapeissa. No mulla on aina sen verran että voisin olla vaikka kolme kuukautta kämppään hautautunut tarvitsematta käydä kaupassa. Mulle kaupassakäynti onkin eräänlainen hupi-ja liikuntatapahtuma. Tänään kävin lisäksi 2 K kokouksessa kun kolmannella oli auto "Laakkosella"

        Sieniä voi todella täyttää mielensä mukaisilla täytteillä. Paras sieni lienee Portobello mikä on melkoisen kookas kuppi täytettäväksi. Itse sieni melko neutraalin makuinen niinkuin herkkusienikin.

        Jos on makuaista vahingoittunut niinkuin minullakin on niin sitä makua voi maistella mielikuvissa. Minä onneksi vielä kykenen perusmaut aistimaan niistä muonista joita ruiskulla suun kautta annostelen


    • Ali-Baba
      • edson

        Arvata saattaa, että tubet menivät sotkuun.

        No kunnon karavaanarina katsoin kuitenkin sian haudutusta. Tänään pilkotaan vielä luuttomasta joulukinkustamme (kokonaispaino oli 3,8 kg) loput kunnon hernekeittoon. Mukaan kumppanin veljen perinteikkäinen potka, siis hänen joulusian potka. Sen hän kiikuttaa aina ennen joulua joulukukan kera meille.

        Arvata saattaa, että potkatkin olisivat menneet sekaisin, ellen olisi selventänyt.

        Arvata myös saattaa, mitä tänään katselen telkusta.


      • Ali-Baba

        No joo, näyttipä todellakin lähteneen väärä mutta maukas tube asialla. Pittee kattoo löytääkö uuvestaan sen m ikä pit lähettöö..


    • edson

      Eipä voinut välttyä taas uutiselta nuorita leijonista. Uusinta kuitenkin kiva katsoa.

      Aamut ovat parasta aikaa nykyään minulle. Jo pitkään olen noussut 6-7 välillä. Itestään silmät luppaa puolen yön maissa. Eilen kumppanin kanssa naurettiin, kun pistettiin pyörimään viimeinen Wallanderi. Vissiin kolmatta kertaa ainakin, sillä aina oltiin nukahettu kesken filmin. Tällä tavalla toimien on aina katseltavaa.

      Niin nämä aamut. Sain taas aamulla kirjata ylös eilisen max - min lämpötilat Kreetalta, Bietigheimistä ja Farosta : 13 - 9 ja 1 miinus 1 ja 16 - 10

      Mitähän muuta hiljaiselooni kuuluu ? No haaveita ainakin. Joskus haaveilin tai pikemminkin odotin, että jäät vahvistuisivat, nyt odotan niiden sulavan.

    • edson

      Ja sitten hieman nauhurihistoriaa

      Lueskelin ylenannista kaverista, joka on kerännyt VHS kasetteja ja laitteita. Minulla on vielä yksi toimiva laite ja noin ... ehkä 50 kasettia, en muista. Niissä taltioituna 80 - 90 luvun filmejä, dokkareita ja omia otoksia, voihan nenä, ne aattelin säästää ja jollen aivan väärässä ole, niin samalla on säästettävä joku töllö, missä scart liitin.

      Tarkistin äkkii ja niitä hdmi - scart sovitteita onneksi saatavilla

      Stopin jouduin vetämään jo tuohon CD - DVD kohtaan yksinomaa siksi, että en ole vieläkään löytänyt saati harjoitellut tai päinvastoin kunnon poltto-ohjelman käyttöä. Jos CD:n koetin täyttää kokonaan, kun siihen pienen osan olin jo taltioinut, niin poltto-ohjelma kertoi ykskantaan, että levy täynnä, kun siihen lisää yritin taltioida.

      Kalliimpaa DVD levyä en ole raaskinut edes ostaa, jos ongelmia tulisi poltossa.

      Onneks on vielä aimo annos c kasetteja ja soitin, millä niihin saa vaikkapa musiikkia. Mut nelipyöräkodissa taas ei ole kuin dvd radio ... äsh. Täytyy siis tyytyä paikallisradioiden musiikkianteihin, mitkä nekään eivät huono vaihtoehto ole.

      • Dr.Whoo

        Jaa C-kasetteja...olihan niitä muinoin itseäänitettyinä varmaan satoja kappaleita. Siitäkin formaatista on jo aikaa. Muistan kun sain ekan kasettisoittimen, silloin piti vielä äänittää mikrofonilla putkiradion kaiuttimen edestä. Kyllä harmitti kun muut eivät ymmärtäneet olla hiljaa niin kriittisellä hetkellä, vaan pilasivat tärkeät äänitteet pulisemalla joutavia. Samoin harmitti kun radion juontaja kehtasi puhua musiikin päälle.

        Polttettavista rompuista sen verran, että niitähän oli muistaakseni kertapoltteisia, sekä uudelleen poltettavia. Kertapoltteiset oli vissiin semmoisia, että ei voinut poistaa mitään, mutta kyl kai niihinkin voi lisätä kunnes täyttyvät. Siis mikäli polttavan aseman tekniikka sen salli.

        Toi dvd kehitettiin kaiketi lähinnä kuvan tallennukseen, mutta kaippa sillä myös voi tallentaa korkealaatuisempaa ääntä kuin cd:llä.

        Nykyisissä läppäreissä ei taida juuri enää olla romppuasemiakaan. Jos romppuja tarttee, pitää käyttää ulkopuolista asemaa.

        Paikallisradioiden musiikkianti? Luoja varjele miun korviani semmoiselta.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Jaa C-kasetteja...olihan niitä muinoin itseäänitettyinä varmaan satoja kappaleita. Siitäkin formaatista on jo aikaa. Muistan kun sain ekan kasettisoittimen, silloin piti vielä äänittää mikrofonilla putkiradion kaiuttimen edestä. Kyllä harmitti kun muut eivät ymmärtäneet olla hiljaa niin kriittisellä hetkellä, vaan pilasivat tärkeät äänitteet pulisemalla joutavia. Samoin harmitti kun radion juontaja kehtasi puhua musiikin päälle.

        Polttettavista rompuista sen verran, että niitähän oli muistaakseni kertapoltteisia, sekä uudelleen poltettavia. Kertapoltteiset oli vissiin semmoisia, että ei voinut poistaa mitään, mutta kyl kai niihinkin voi lisätä kunnes täyttyvät. Siis mikäli polttavan aseman tekniikka sen salli.

        Toi dvd kehitettiin kaiketi lähinnä kuvan tallennukseen, mutta kaippa sillä myös voi tallentaa korkealaatuisempaa ääntä kuin cd:llä.

        Nykyisissä läppäreissä ei taida juuri enää olla romppuasemiakaan. Jos romppuja tarttee, pitää käyttää ulkopuolista asemaa.

        Paikallisradioiden musiikkianti? Luoja varjele miun korviani semmoiselta.

        Tuosta mikrofonin ja laitteen yhdistelmästä muistuu mieleen Grundigin kelanauhuri. Ja 1960 luku. Vieläkin tallessa nauhuri, mutta enpä ole kokeillut, että pyöriikö se.

        Ja sekin muistuu mieleen, että koko kesän tienistit annoin palaa siihen masinaan. 3 kk postissa olin duunissa ja sitten kouluun ja oottamaan, että pääsis ny äkkii kotiin.


    • Ali-Baba

      Veikkaan, että tämä oli se ikuisuuscamper clippi mikä piti ylempänä lähettää mutta tilalle tuli hautapaistettua hawijilaista sikaa.
      https://www.youtube.com/watch?v=1kHMoar-1D4&t=92s
      No se sika vaan paljasti, missä olin matkustelemassa virtuaalisesti

    • Ali-Baba

      Tässä se kanipata minkä ainakin olen aikonut aikaisemminkin lähettää. Robo on ilmeisesti taas enemmän kiihdyksissä kuin joskus toista. On se aika sattumanvarainen mikä on yllättävää kun tekoälyn pitäisi noudattaa tymän suunnittelijansa tasaisen hölömöä ajattelua
      https://www.youtube.com/watch?v=RrRTSTPbr1s&t=77s

      • Cee-Lila

        Mekin söimme kerran Teneriffan Teiden vuoristoreissulla jossain paikallisessa kuppilassa askeettista kania, minun lautasellani oli ainakin rintakehää kaikkine kylkiluineen perunan ja laihan kastikkeen kera. U:llakin oli, mutta ei uskaltanut syödä, koska poti vatsavaivoja, jotka sai edellisenä iltana syödessämme pihvit, jotka olivat medium, minä en saanut oireita, hän sai. Moni vielä vitsaili, että emme kania syöneet, vaan paikalliset irtokoiratkin käytettiin hyödyksi.


      • Ali-Baba

        Kanin kuppilaongelma onkin juuri se, että usein se on kovin luisen tuntuista. On kanissa kuitenkin ihan lihaakin. Ne lihapalat on vaan koitettava saada annokseensa mukaan. Parhaitenhan ne saa kun itse tekee kanista.
        Kanipatoihin ravintoloissa luonnollisesti eksyvät kaikki luut mahdollisimman suureen muuhun täytelisään


    • Ali-Baba

      Siinä kun Dr.Whoo ja Edsolvent ihailevat museo musiikkilaitteitaan niin mie postaan Javierin valmistamana vähän kevyempää muonanvalmistusta eli täytetty' munakoisoa.
      Munakoiso on harvinaisen hyvä rakennuspohja erilaisille täytteille siksi että se ei itse paljoakaan maistu mutta sen rakenne imee kaiken sille tarjotun mausteen ja sitten voimistaa siinä yhteydessä omansa tunnusomaiseksi.
      Hyvin suosittua esmerkiks Reikas
      https://www.youtube.com/watch?v=-hb1c-LiVE4

      • Cee-Lila

        Olipa herkullisen näköinen lopputulos. Namskis.


    • Ali-Baba

      Näillä minuuteilla alkaa futboller Edson raottelemaan silmiään nuorten jääkiekkomestareiden maailmaan

    • edson

      Ali kuorsaa tyytyväisenä, kun päivystys on taas päättynyt.

      Pakkohan se oli tulos katsoa ja tod.näk. jännä on ottelu ollut, joten lyhennelmä sitten 10 reikä reikä.

      Muutenkin taas urheilutäytteinen päivä.

    • Dr.Whoo

      Jahas, joko on tilattu laivaliput Valkaan, Latviaan?
      Sieltä saa nyt halpaa viinaa, kuulemma tuhansia suommalaisia viikossa käy siellä ostelemassa viinaksia, jopa muutamalla tonnilla kerrallaan. IL -jutusta ei oikein käy selväksi miksi juuri Valkasta, mutta toki Latviassa viinavero on nyt pienenmpi kuin Virossa. Ja jos halvalla saa jostain viinaa, suomalainen menee vaikka läpi kiven ja kannon. Omast mielestäni viina on kohtalaisen halpaa omassa Alkossakin. Ainakin ellei sitä ole tarkoitus joka päivä janojuomana käyttää.

      Mittään linkityksiä en tänne viitti enää laittaa, poistetaan kuitenniin het.

      • edson

        Tässä kohtaa nauratti viime kesänä. 57.872226 välilyönti 24.378578 Nuo kordinaatit kun lätäsee googlemapsiin, niin näkee punatiilikattoisen rakennuksen Alko 1000 . No mikäs muu siellä nauratti kuin suomalaisrekistereissä olevat autot, jotka täyttivät parkin, kävin tsekkaamassa.


    • Dr.Whoo

      Ja oli muuten aika kylmäävä juttu suomalaisesta köyhyydestä hesarissa.

      Ei sitä oikein aina edes tajua miten hyvin omat asiat on verrattuna siihen miten ne voisivat olla.
      Ja miten pienestä se loppujen lopuksi on kiinni. Ei tarvita suuren suurta sairautta, onnettomuutta tai muuta vastoinkäymistä, tai pelkästään huonoa tuuria, niin elämä voisi näyttää aivan toisenlaiselta.

    • Ali-Baba

      Robo on nyt selvästi kiihdyttänyt poistoaan.

    • Ali-Baba

      Kopioin tuon edellisen siltä varalta, että robo poistaisi senkin. Nyt se on tosiaan innostunut sonni oli mylvii jokaiselle. Täytyy nyt analysoida miksi se on nyt tavallista kiihtyneempi ja miten sen takenteellinen älyttömyys saadaan kierrettyä.
      Jos se on ohjelmoitu poistamaan kaikki kuva ja u-tube linkit niin sittenhän sen kierto niitä käyttäessä ei heti onnistu vaan on kehitettävä kiertoilmaus millä halukas saa halutun klipin itse kaivettua esiin.

    • Ali-Baba

      Eli nyt robo poistaa siis rekisteröidylläkin nimellä lähetetyt u-tuubit ainakin nyt viikonloppuna.
      Pitää siis raapia esiin keino millä saa robon hujattua.
      Sellainen on esimerkisi jokin sopimamme vaikkapa u tube osoitteen osan korvaaminen niin ettei tekoäly kestä mukana mutta mikä saattaa johtaa siihen että filmin halukkaan katsojan on laitettava se sovittu osa siihen annettuun vajaaseen osoitteeseen ja haettava se sillä U tubesta. Ei se itse asiassa olisi kovin monimutkaistakaan, mutta tuntuu tyhmältä joutua jonkun ihan yleissivistävän liitteen aukaisemiseksi käyttämään tekoälyn huijauskeinoja ja pientä lisätyötä itselleen.

    • Ali-Baba

      Tarkistin utuben eri toimivuudet niin, että kun copy pastaa lähetetyn linkinosan, kuten tämän:
      youtube.com/watch?v=ctj2ZfgZp7c , niin se aukaisee sivun vaihtoehtoja joiden ensimmäinen on se aiottu linkki. Toisinsanoen sen alkuosan voi jättää pois ja ainoa haitta on että ellei robo tokene ja on hyvin luettava tai katsottava liite niin sen verran on vaivaa nähtävä että kopioi linkin osan ja pastaa sen utube hakuikkunaan.
      Tylsää mutta jos järkevää roboa ei saada niin kaiketi yksi kiertomahdollisuuksista. Muita en edes vielä viitsinyt keksiä.

      Pidän itseni kuitenkin hereillä mahdollisuuksista linkata asiallista näkymää vaikka robo kolleegoineen kaikkensa tekisi sitä vaikeuttaakseen.

      DR Whoohan itseasiassa on lähes diginatiivi joten hänhän sen pitäisi keksiä in no time kuinka selättää aivoton tekoäly.

      • edson

        Täähän näyttää toimivan

        Kuvassa jokin jouluinen herkku Stuttgartista tai sitten sellainen sekajouluinen, sillä siellä vietettiin kuulemma ranskalais-saksalais-suomalaista nyyttikestijoulua


      • edson

        Ei toiminut, vaikka en sitä kuvaa linkkinä lähettänytkään Tässä toinen /6u17r mutta täytyy ensi kirjoittaa hakuruutuun kuvanjako.fi ja sitten laittaa tämä perään.

        Tää kuva taas kotomaan majoituksen aamupalapöydästä.


    • Ali-Baba

      Siis tuota viimeistä missä ei ollut yhtään osaa netin aukaisukoodista ei robo ole vielä poistanut mutta linkki aukeaa siis cain pastaamalla se linkin osa uutuubin hakuruutuun ja valitsemalla ensinninen sivun linkki.
      Monimutkaista mutta ei toteuttamatonat

      Katsotaan kuinka kauan tuo riisuttu linkki kestää!

    • Ali-Baba

      Jeuhkis. Oikea vilmi tulee sillein esiin. Pieni vaiva hyvästä katseltavasta, siis kelle on!
      Jos nämä ovat vielä aamulla tallella niin ei heti tarvitse muuta keksiä.-

      • edson

        Ainahan sitä nyt polttopuiden tekoa katselee ja sitten voipi istuskella ja tehä vaikka nuotion välillä watch?v=D7mq8QuwT-0 Häh häh robo


      • Ali-Baba

        Jepulis, oli komea nuotio klippi. Olemme siis ihan pienellä ajatustyöllä pesseet robon älyn.
        Jäämme odottamaan sen vastaiskua! ;)
        Ny kauppaan hakemaan puuttuvia jotka muka puuttuvat vaikkeivät puutukaan mutta mahdollisesti ovat parannus


    • edson

      Johan katselin sympaattisesta miehestä tehtyä haastattelua toissa aamuna Flinkkilä-Tastula ohjelmassa.

      Ja koht käsiks suomalaiseen köyhyyteen

    • edson

      Rankahko kirjoitus tuo "Niukka elämä lyö maahan"

      Mielenkiintoinen kysymys olisi se, että mikä rahallinen määrä riittäisi ihmismäisen elämän elämiseen. Veikkaan, että hajonta rahamäärissä on suuri.

      Toisaalla on myös vaikea kysymys pienyrittäjän arki, miksei vähän suuremmankin yrittäjän arki.

      Ja kaiken päälle vielä yllättävät kohtalot onnettomuuksineen.

      Kun ihmisiltä kysytään, että ovatko he saavuttaneet sen, mitä elämässä halusivat. Kuulemma yksinhuoltajat ovat heikoimmillaan tämänkin kysymyksen äärellä. Minulla kyllä heräsi tässä sellainen ... miten sen nyt sanoisi, että kuinkahan moni sen saavuttaa elämässä, mitä on halunnutkin.

      Itselläni ei ole kuin yksi vastaus näihin vaikeuksiin. Pitää ottaa perspektiiviä historiasta, vaikka mitä sekään auttaa, jos ennen on ollut vielä surkeampaa.

      • Cee-Lila

        Siinäpä se, viimeisen kappaleesi mukaisesti, jos otan perspektiiviä lapsuuteeni kun olin alle 14 v, niin nyt elämäni on paljon parempaa, ainakin taloudellisesti.

        Olenko saavuttanut sen mitä olen elämältä halunnut? Olen suurinpiirtein. Kouluttauduin sen verran, että pääsin mieleiseeni työhön 24 viimeiseksi vuodekseni, ennen eläkeikää, joka minulle koitti 62 vuotiaana ilman varhennettua tms syytä, mistä ei kyllä järin suurta eläkettä ehtinyt kertyä. Mutta oli meillä rahat nuorena parina tiukilla, loppukuusta söimme pelkkää ruskeata kastiketta ja keitettyjä pottuja, sekä kaurapuuroa, silloin kun olimme välillä kahden pienen lapsen vanhempia, joista toinen oli kehitysvammainen, ja elimme yhdellä palkalla. Ei ollut leivälle kuin ylähuuli, ei ikinä kinkkua, makkaraa taikka juustoja. Kun tili tuli, se meni samana päivänä vuokraan ja kauppalaskuun sekä huonekaluliikkeen osamaksuun, että meillä oli yleensä kodissa pöytä, tuolit ja sängyt. Yksinhuoltajia emme siis olleet, vaikka vain toinen oli töissä. Mitään apuja emme saaneet mistään, lapsilisä oli ainoa etuus. Se, mikä riittää toisille elämiseen, ei taas toisille riitä mihinkään. Emme kuolleet nälkään, emmekä velkaantuneet.

        Katsoin sen Hesarin yksinhuoltajaäidin tarinan kolmen pojan kanssa, niin pojat olivat hyvinvoivan näköisisä, myös äiti oli hyvin hoidetun näköinen, meikattu, kynnet lakattu ja mitä myös panin merkille, pilkisti molemmista käsivarsista värilliset tatuoinnit. Kaukana 50-60-luvun yksinhuoltajaäideistä, jotka olivat todella sen näköisiä, ettei aikaa ja rahaa itsensä koristeluun ollut tippaakaan. Mutta yhden tällaisen äidin muistan Malmin teiniajoiltani, tällainen suurperheen äiti kävi sossun tilipäivinään baarissa pelaamassa pajatsoa 50 markalla. Itse kävin yhden kerran Malmin sossussa kysymässä, mitä apua voisin saada, kun odotin ensimmäistä lasta ja mies oli intissä, joten joudun olemaan pois töistä 3 kk, lopputulos: en saanut yhtään mitään. Yksi mustalaismieskin oikein polvistui eteeni siellä sossun odotustilassa, että et sinä mitään tule saamaan kun olet niin hyvännäköinen ja sinulla on noin kaunis takkikin (oikein karvakauluksella, jossa oli meripihkakorukin). Tasan ei käy onnen lahjat. Olisi pitänyt olla jossain resuisissa vaatteissa tukka hapsottaen. Tämä jassoa pelaava äitikin sai silloin rahaa sieltä. Äitiyspäivärahani oli 111 mk/kk, mistä meni 100 mk vuokraan, 11 mk jäi ruokaan kuussa. U kävi liftaten kotona milloin pääsi, ei silloin ollut litteroita jaossa kuten nykyvarusmiehillä. Anoppi piti huolen, että sain ruokaa, kunnes U tuli intistä ja pääsi töihin. Itsekin pidin lopulta vain 2 ja ½ kk:n äitiysloman ja palasin töihin.

        Ymmärrän kyllä nykyisen ahdingon nuorilla, oma pojanpoikanikaan ei ole saanut töitä, on jo kaksi ammattia hankittu, pieni täyttää 3 v tässä kuussa, joten vanhempainraha loppuu äidiltään. Avustamme heitä niin paljon kuin pystymme, mikä nyt varmaan lisääntyy, mikäli äitikään ei saa heti töitä. Itse en saanut kotoa mitään rahallista apua ikinä. U:n äiti silloin tällöin auttoi.


    • Ali-Baba

      Edsolvent on kyllä oikeassa, että tuossa köyhyyskirjoituksesssa se euromäärä millä joku on köyhä ja joku ei, vaihtelee suuresti.
      Sen minkä tiedän esimerkiksi Hesan sossun maksavan ihan virallisten tilastojen mukaan on noin 1100 euroa per sinkku. Se ei ole Helsingissä kovin paljoa jos joutuu vapailta markkinoilta asunnon hankkimaan. Jos pääsee esimerkiksi Heka asuntoon niin silloin tuo 1100 sinkulle pitäisi riittää mennen tullen kaikkeen tarpeelliseen ja osin huviinkin.
      Muualla Suomessa se olisi enemmän kuin riittävä.
      Luulen että kenenkään ei tarvitse varsinaisesta köyhyydestä maassamme kärsiä. Tosin minulla ei ole enää mitään käsitystä miten yksinhuoltajat ja perheet tukea saavat mutta oletan samassa suhteessa enemmän kuin sinkku saisi.
      Todennäköisesti suuri osa valittaa köyhyyttä siksi etteivät halua nähdä edes sitä vaivaa minkä sossusta saaminen edellyttää. Halutaan päästä ns. vastikkeetta sohvalle ja jäädä sinne.
      Itse asiassa poikkeuksiakjaan tuohon ei pitäisi olla kun sossu kyllä huoltaa ihmiset riittävästi.

      Poikkeukset tulevat sitten juuri ihmisten oman toimintahalun ja tavoitteiden kanssa. Vastuuta näytetään kovasti siirrettävän muille kuin itselleen.

      Toista on jossain oikeasti kapitalistisessa maassa kuten vaikkapa Yhdysvalloissa. Sinua avustetaan sielläkin mutta vain sen verran että varmasti tekee mieli ottaa vastuuta itsekin.

      Vaikka asia on hankala monelle niin näen kyllä niin että ei siitä ainakaan yhteiskuntaa paljoa voi syyttää. Ihmisten olisi enemmän käytävä sitä valituskeskustelua peilin edessä.

      Sitten ovat tietysti ihan erikseen ne jotka aidosti eivät pysty itsestään huolehtimaan. Heistä yhteiskuntakin yleensä kantaa koko vastuun

    • Ali-Baba

      Sainpahan ostettua uusia kevätesikoita. Nuo yrtit ovat nykyisin niin halpoja, että voi vaihtaa uudet kun vanhat kukat kuihtuvat. Viherkasvit taas ovat ikuisempia.
      Sain m,yös hankittua tarpeelliset sähköjakorasiat pariin seinätöpseliin. Samoin uuden bide ruiskupään, kun vanhan liipasin falskasi jo tänne tullessa. Ny ei valskaa.
      Minä olen ollut bide suihkun käyttäjä siitä lähtien kun eka kertaa menin kaukoitään, missä eräänlainen bide versio eli vesiletku niissä jalanjälkivessoissa oli paperin tilalla. En olekaan vessapaperia käyttänyt peräosaston puhdistukseen ainakaan 20 vuoteen.

      • Cee-Lila

        Tuosta olikin kirjoitus Hesarissa. Jos on bide-käsisuihku, niin kuin suomalaisissa vessoissa nykyään on niin mihin pyyhit märän peffasi yleisessä vessassa. Kotona se onnistuu, kun on molemmilla oma alapyyhe siihen tarkoitukseen. Vessapaperi on liian hajoavaa ja talouspaperia ei taas saa laittaa pönttöön. Meillä on kyllä kannellinen roskis vessassa myös. Eikä talouspaperia yleisissä vessoissa edes ole. Esim Meikun sairaalassa on tullut vierailtua useita kertoja, siellä on bide-käsisuihku joka vessassa, mutta talouspaperia ei ole edes käsienpesualtaan kohdalla, mutta kangaspyyheautomaatti on, mihin kädet voi pyyhkiä, mikäli ehtii, jos se ei rullaa sitä tiukasti jo takaisin sille mööpelin sisälle.

        Sinä olet tottunut siellä itämailla siihen paperittomaan vessaan, missä ei onneksi vasenta kättä käytetty kivellä pyyhintään ja oikeaa syömiseen, vaan oli joku vesiletku siihen tarkoitukseen, että sai takaosaston puhtaaksi.

        Meilläkin on jo tässä 12 vuotta asutussa asunnossa vessan bide-käsisuihkupää vaihdettu uuteen jo pariin kertaan, kun valskasi vettä lattialle siitä liitoskohdasta. Letkukin vaihdettu jo kertaalleen sekä vessaan että saunaan.


      • Cee-Lila

        Uskomatonta, että vastaukseni sinulle on poistettu ja siinä ei ollut mitään linkkejä ja kirosanoja, vaan sanoin sanan meikun vessa, siellä olleet bide-käsisuihkut ja rullautuvat kangaskäsipyyhkeet sekä viittaus sinun Lähi-Idän oloihisi, missä vasen käsi on pyyhintään ja oikea käsi syömiseen. Se on siis robolle liikaa että viitataan johonkin faktaan, mikä on ollut oikeasti ollut olemasa ja on varmaan osin vieläkin. Kun suomalaisessa ulkohuussissa pyyhittiin aikoinaan päivän länkkäriin taikka hesariin, se ei ole mitään, mutta sanopa sanakin jostain muusta lähi-idän kulttuurista, heti iskee sensuuri.


      • Ali-Baba

        Tutkimattomat ovat tämän robon tiet. Robon logiikka ei kuitenkaan ole logiikkaa vaan ohjelma, jonka jonkintasoinen ihminen on sinne ohjelmoinut. Sen lisäksi tulevat päälle nuo peukutus-ja valitusmahdollisuudet, jotka "täydentävät" roboa.
        Tiedän eräitä ulkolaisia kommentointifoorumeita joissa kirjoitus poistetaan jos se saa "liian" monta alaspeukutusta. Siitä ei liene täällä kysymys


      • Cee-Lila
        Ali-Baba kirjoitti:

        Tutkimattomat ovat tämän robon tiet. Robon logiikka ei kuitenkaan ole logiikkaa vaan ohjelma, jonka jonkintasoinen ihminen on sinne ohjelmoinut. Sen lisäksi tulevat päälle nuo peukutus-ja valitusmahdollisuudet, jotka "täydentävät" roboa.
        Tiedän eräitä ulkolaisia kommentointifoorumeita joissa kirjoitus poistetaan jos se saa "liian" monta alaspeukutusta. Siitä ei liene täällä kysymys

        Täällä ei peukuteta, koska pitää olla kirjautunut, jotta sen saa aikaiseksi. Ja ne lukemat olisivat näkyvissä.


      • Ali-Baba

        No niinpäs näyttääkin olevan!


    • edson

      Wc - jaa-a ja bide.

      Matkalla meillä oli aina wc paprut mukana ja pidettiin huoli siitä, että niitä myös oli jatkuvasti autossa mukana. Joka kerta pysähdyspaikoilla kävin ensin tsekkaamassa wc:een. Parista paikasta poistuttiin, kun näky ei miellyttänyt eikä silloin kyse ollut nirppanokkaisuudesta.

      Himassa käytän bideetä aina ja sitten kuivaus 4 x kolmearkkisella wc paprulla, kestää kuivauksen.

    • Ali-Baba

      Tämän laitan ihan robo ohjelmoinnin selvittämiseksi. Kyseessä on BBC matkadokumentti Fray Bentosiin Uruguayhin, missä nykyisin on suuria eucalyptuspuuviljelmiä ja UPM suuri sellutehdas.
      Aikaisemmin siellä oli maailman suurimpia Corned Beef tehtaita eli paikkakunnalla oli ennen UPM tuloa kohtalainen maatalousteollinen tausta:
      http://www.bbc.com/travel/story/20190106-how-a-uruguayan-town-revolutionised-the-way-we-eat

      Tässä linkissä puuttuu tuosta http osasta se viiminen s mikä kertoo linkin olevan turvallinen. Se on kaikissa u tubeissa vaikkei se mitään turvallisuutta takaa

    • edson

      Köyhyyskeskustelu jatkuu hesarissa

      Näkymä paremmasta elämästä ... se kantaa mielestäni. Varhaiskasvatuksesta, eri tahojen yhteistyöstä ja vanhempain vastuusta ei liikaa voi jauhaa. Sinisiltä (muistaakseen) lainaan, että pitää ottaa koppi. Se on sitten eri asia se, että miten työministeri on edistänyt tätä kopin ottamista. Tuota kyllä lainataan muidenkin ministerien suilla.

      Mutta vaikeudet tulevat kyllä mielestäni enemmän ja enemmän kasaantumaan, noin globaalisti, kun mukaan otetaan vähenevät luonnonvarat ja mahdolliset ilmastolliset muutokset ja hitto se ihmisten määrä.

      Täytyypä vilkaista Alin puupeltoja kohta

      • edson

        Tuossapa sivut. BBC Travel. Voipi ottaa samalla englannin kielen harjoituksena. Yksi puute on kielen harjoituksen tiellä. Kun kääntää tekstin ensin, ja kun sitten vie kursorin jonkin lauseen päälle, niin ei saa näkymään sitä alkuperätekstiä.

        Ja toinenkin puute. Vain Alin klippiin tuli ylös ruutu, että käännä. Koklasin joitain muita artikkeleita ja en ilmestynyt ruutua. Voipi ehkä olla syy asetuksissani tai sitten ei


    • Ali-Baba

      Voihan valkeus. Vaikka en yleensä tähän aikaan kirjoittele niin nyht on kuitenkin todettava, että akkunasta metsä näyttää ihan lumisadulta.
      Ilmeisesti odottaa varsinainen pollen esiinkaivaminen taas. Siitä en ole erityisen innoissani vaikka ikkunasta kaikki niin kauniilta näyttää.

    • Ali-Baba

      Tarkastetaanpa välillä oliko robon nikottelu väliaikaista vain, vai pysyvät määräykset ulla tuubia jakamasta: https://www.youtube.com/watch?v=D1FaY4gW_co
      Tuossa linkissä ei ole mitään muuta kuin kuvausta maailman suurimmista katkaravuista

      • Cee-Lila

        Nyt kun olen katsellut viime aikoina paljon eri katukeittiöitä, katkarapuja, hummereita ja langusteja sekä mitä erilaisimpia ruokien tekotapoja, taikka kävellyt Madeiran levadoilla jne, niin eilen intouduin katsomaan matkustamista eri lentoyhtiöiden bisnes ja ykkösluokissa kaukomatkoilla. Toinen matkustaja, joka matkusti työkseen arvioimassa näitä oli useimmissa videoissa. Mr Jotain kiinalaista nimeä, toinen oli Lara Mylady, mies hänkin, vaikka Lara-niminen jonka tiedän on Lara Groft -pelihahmo, jota esittää Angelina Jolie.
        No, joka tapauksessa, mahtavat olotilat on sekä bisnes, -että ensimmäisessä luokassa. Ekassa vielä paremmat., suorastaan sviittitasoa matkustaa. Emiraattien koneet luxusluokkaa. Kuin olisi 5 tähden hotellissa. Makuutila ihan eri tasoa kuin vaikka Rovaniemen junassa ja tarjoilu kuin olisit joku kuninkaallinen, ainakin melkein. Itse, sen mitä olen ollut lennolla mukana on ollut sitä karjaosastoa. Mutta eipä ole matkatkaan olleet mitään kaukolentoja.

        Mikä parasta tässä nojatuolimatkustelussa, niin kerosiinia ei kulu yhtään, eikä luonto pilaannu, mitä nyt vähän nettiavaruutta kuluu.


    • Ali-Baba

      Toisaalta onhan tästä lumesta sellainen hyöty, että ny pääsee Edsolventkin Zetorillaan töitä eli lunta puskemaan, lunta puskemaan.....

    • edson

      Vai että lunta puskemaan

      Säästyttiin just ja just uudelta lumelta, liippasi eli satoi etelämpään nuo pilvet. "Ajoin" eilen tosin näitä teitä vielä etelempänä ja kun kirjoittaa vaan matkalla sulat net niin saa upean matkablogin "tervetuloa mukaan matkalle !-sulat net"

      Vähän hujahaja osviittaa hienoon sivustoon ja matkaajien viime päivien oleskeluun Kreetalla

      Minulta poistettiin eilinen linkintapainenkin, vaikka ei linkki ollut siis.

      Ja ensi kesä jo mielessä ja rahapulan vuoksi varmaan kurvaamme Turun saaristoreitillä emmekä missään Euroopassa. Puoltoista vuotta vielä, niin sitten on nelipyöräkoti maksettu ja sitten ... hetkinen. Tätä tää on, kun yrittää pienistä eläkkeistä saada irti luksusta eli seikkailuja.

    • Ali-Baba

      Mitäs edes rahanpuasta viitteellisesti mainitset, kun mie olen parhaani mukaan tunkenut esiin malleja siitä mitä tiluksilla ja traktorilla sais tuotettya suureen hintaan kannoista, oksista, järvestä, juureskellarista ja jopa klapin kaupallisesta valmistamisesta.
      No ei sen puoleen, kyllä Turun saaristoreitilläkin katseltavaa riittää. Ei se kuitenkaan ihan minunkaan ennakko odotuksia vastannut. Melkein veikkaisin että Pulkkilanharjulta löytyy hienommat maisemat. Samoin Viäksystä.
      Mutta meillä ihmisillä on jonniin verran taipumusta ajatteluun tai kuvitteluun että muu maa mansikka...

      Matlailu virtuaalisesti on kuitenkin halpaa ja erittäin antoisaa. Saattaa olla että vähemmällä vaivalla saa enemmän irti.
      Sanotaan vaiikka Transsiberian junassa matkustaminen on virtuaalisesti mainio kokemus mutta menes oikeesti istumaan junaan 12 vuorokaudeksi. Varmaan alkais pylsimään

      Oli kyllä maasto komeen näköistä päivällä vaikka sitä pollea joutuikin hangesta esiin kaivamaan. Toivottavasti ei enää tule yhtä paljon noin lyhyessä ajassa.
      Täällä muuten kun on kaupungin alueita niin lumenpoistokin pelaa ihan eri vauhdilla kuin täysyksityisissä kolon tieosuuksilla.

    • edson

      Vai että viitteellistä se rahapula.

      Eilen just sanoin pankinjohtajalle, että anna rahaa, mä oon mieluummin vain ... siis olen vain. No tämä virkkasi, että niinpä hänkin vain olisi mieluummin. Tässä kohtaa oli meillä siis yhteisymmärrys täydellinen

      No kattolainan allekirjoitustilaisuudessa koitin vielä, että sähköperämoottoria aattelin, niin tää siihen, että ajattele mieluummin melaa. Kehtas yllyttää melomaan, hitto.

      • Dr.Whoo

        Ja mitäs se katto maksoi, jos kehtaa kysyä. Ja paljonko neliöitä, tiili vai pelti, rännit ym. toki?

        Meillähän laitettiin myös hijattain peltikatto vanhan tiilisen tilalle. En nyt tarkkaan muista neliöitä, mutta jotain päälle 250. Aluskatteet, rännit ja räystäät ja niiden alapuoliset laudoitukset, savupiipun pellitys, nokipojan tasanne ja huippari. Oli jottain 16 tonnin paikkeilla.


    • edson

      Nyt oli yleannissa joku artikkeli ostolakosta. Hui ku ... somaa joo

      Toisaalta mäkin oon ostolakossa. Ei oo rahaa, se helepottaa. Hitto Ali, älä ny vaan taas huomauta niistä kannoista ja oksista :)

      Mä oon puoliksi Linkola. Syön kalaa, jos joku sen valmistaa. Myyn kalaakin, jos joku sen pyytää. Lyön 10 tuuman naulan puuhun, mutta sahaan sen viereisen. Jos sahaan, sillä en ehkä lämmitä enää, tässä voitan Linkolan 1-0, oon nimittäin lämmityslakossa ja palmun alla syön hetelmiä

    • Ali-Baba

      Edson on kuitenkin vielä sen verran nuori ja hapuilevasti loikkiva, että täytyy aina välillä ehdotella mista saa kehitettyä syötävää tai arvoa syötävän ostamiseksi.
      Tosiasiassa siis ehdotan sellaista mikä on itseltä jäänyt tekemättä mahdollisuuksien puutteessa kun ei ole ollut rantaa, mökkiä eikä traktoria. On joutunut aina elämään joko hytissä, projektiasunnossa tai lyhytaikaisessa asunnossa pitkin maailmaa.

      Mäkäräinen se taas pumputteli hutei!

    • Ali-Baba

      Tuo mikä meni poistoon oli hiukan toisenlainen linkki eli maakaasun tankkausasemakartta Saksassa.
      Erdgas Tankstellen jos joku haluaa katsella
      Siinä vaan näki miten paljon ihan maa ja biokaasutankkauspaikkojakin on sen vanhemman LPG eli autogaz tankstellen lisäksi joita on tiuhassa jo lahden eteläpuolelta alkaen. Meillä ei ensimmäisträkään ainoana Euroopan maana.
      Olemme siis edelöleenkin kaasujen käytössä maapallon kehitysmaihinkin verrattuna heikossa vaiheessa
      Miksi, ei ole täysin mullekaan auennut

    • Ali-Baba

      Olen tässä välillä seuraillut villisian elämää ja metsästystä ympäri maailmaa ja Euroopassa. Sitä on kyllä rajusti kautta Euroopankin ja se lisääntyy ihan eri nopeudella kuin kanikaan.
      Sen liha on kuitenkin ihan syöntikelpoista ja sellaisenaan olisi aidosti kestävää lihaa kun se on laji joka lisääntyy niin että siitä on oikeasti haittaa viljelyksille mitä ihminenkin tarvitsee
      Muuten en ole metsästyksen suosija, mutta ammatti ihmisten toimesta tapahtuvan kannanhoitometsästyksen kuitenkin hyväksyn, Hupimetsästystä katson erityisen nenänvartta pitkin. Samoin CR, catch and release , ja massiivista teollista hukkakalastusta jos kestäviä kantoja yhtään uhataan
      Täytyy kuitenkin olla selvillä miten metsästetään ja minkälaiset tyypit metsästävät huvikseen eli tappamisen himosta

    • edson

      Tuo kaasuautojen ja tankkauspisteiden tila Suomessa on todella mystinen.

      Lueskelin asiasta ja hallitus jopa tukee muunnostöiden kustannuksia. Kun vain löytäisis sen tuen määrän per autoyksikkö

      "Kaasumuunnos on kalliimpi toimenpide: auton sylinterien määrän mukaan muutos maksaa vajaasta 3 000 eurosta noin 4 000 euroon. Muunnoksen voi tehdä sekä bensiini- että dieselkäyttöiseen autoon, mutta bensiinikäyttöisessä mallissa etu on isompi. Konvertoinnista huolimatta dieselmoottori käyttää vähintään puolet ajasta dieseliä."

      • edson

        Ja löysinhän minä trafin puhelinnumeron ja soitin. Saisin tonnin muutostöihin, jotka dieselautossa ovat noin 4000 ekua riippuen tankin koosta ja varmaan jostain muustakin, mistä en vielä ole jaksanut ottaa selvää. Mutta en mitään ekstraa niihin käyttövoimaveroihin, vaikka hiukka vähäpäästöisempi autosta tulisikin.

        Seos dieselautohin on 50/50 ja se syötetään siis seoksena dieselmoottorille. Asuntoautoon mahtuu aika iso maakaasu/biokaasu tankki ja jos siitä sitten lisäksi ottaa ulotulon sisätilan lämmitykseen, niin ... kiinnostavaa.


    • edson

      Nyt taas kokeilen eri tapaa kusettaa roboa. Kun laitan kuvan bot. niin fi/ pitää vain 2w napata eli kopsata qu nämä peräkkäin olevat ja eteen se http:// Yhtään ylimääräistä välilyöntiä ei saa laittaa, kun nuo kopsaa siihen otsikkoruutuun vai mikä helevetti se ny olikaan nimeltään se ylinnä sivulla oleva "ruutu"

      No kokeilkaa katsoa kuva, sillä siinä on mielestäni jotain todella herkkää. Pliis, pelastakaa päiväni katsomalla kuva.

      • Cee-Lila

        Laita se kuva uudelleen. Robo oli siis taas nopea.


    • Ali-Baba

      No joo, avasin sen kuvan ja esiin tuli mobile home lähes palmumaisemassa.
      Postitin sen alkuperäisen kuvauppi koodin tuossa poistetussa viestissä eli kyllä robo on selvästi saanut lisäohjeita poistaa linkkejä kovalla otteella ihan riippumatta mitä linkissä on eli ainoa mahdollisuus varmistaa jonkon linkin saatavuus on tehdä se joko minun ehdottamallani tavalla eli poistaa koko htt--://höh.com. ja linkata vaan se lopun koodiosa ja hakea se alkuperäinen linkki ilmaantuneen sarjan ensimmäisestä avauksesta

      • Cee-Lila

        Minusta on hassua, että linkit poistetaan, vaikka ne ovat julkista tietoa kuitenkin netistä saatavilla. Eivät mitään salatiedettä.


      • Ali-Baba
        Cee-Lila kirjoitti:

        Minusta on hassua, että linkit poistetaan, vaikka ne ovat julkista tietoa kuitenkin netistä saatavilla. Eivät mitään salatiedettä.

        Onhan se näin lukijoiden näkökulmasta järjetöntä, mutta julkaisija ajattelee asiaa omien juridisten vastuidensa kautta ja kaiketi toimii niin ettei pääsis syntymään tekijänoikeusriitoja tapauksessa missä linkki saattaisi sisältää tekejän oikeuksia. Sitä että sisältääkö vai ei, ei tekoäly kykene havaitsemaa joten toimittajalle jaa ainoastaan kaiken poistramisen yrittämisen mahdollisuus. Typerää, erittäin typerää, mutta todellisuus minkä kanssa on elettävä ja yritettävä toimi tekoälyä älykkäämmin jotta haluttua tietoa tai huvia saataisiin liikkumaan.

        Mutta toisesta kolmanteen. Kevät oireilee vaikka ollaan vielä alkutalvessa sillä valon määrä alkaa jo selvästi lisääntyä eli lähes valoisaa on jo klo 16 asti. Oli lähes kiva ajella ja havauitra erttä rahaa hupsahtaa välillä yllättäviinkin huoltotoimiin kuten minulta hupsahti parin rannekelloni huoltoon. Toiseen uusi patteri ja toiseen uusi nahkahihna. Kustansi vaihtoineen 55 euroa eli ei ihan halpaa kellonkaan huolto ole. Onneksi ei tarvitse taas sitä ajatella pitkään aikaan. Tuohon patterikelloon taisi jo menna kolmas patteri sen jälkeen kun sen ostin Ajmanin Carrefourista, Hyvä kello ja kaunis. Sininen taulu, isot numerot. Lempikelloni. Se toinen on taas se aikoinaan Singaporen Mustafa Centeristä ostettu aito Citizen automaattikello. Siihen meni ties monesko hihna jo. Mutta on kellollakin ikää jo noin pari kymmentä vuotta. Mainio kello sekin ja ennen kaikkea näkyy pimeässä.

        Ja nyt taas jyypiskelemään virtuaalista Calvadosta. No ei varastossakaan ole muuta Kuin Huiskiä ja Rhummia, Negrita rhummia, Very good.


      • Cee-Lila

        Totta tuo, että tekijänoikeuksista pidetään kiinni, näin varsinkin musiikkilinkeissä, missä teosto huolehtii, että saavat tekijän/esiintyjänpalkkioita. Mutta suurin osa on ihan informaatio ja mainostietoa, jonka halutaankin päätyvän mahdollisimman monien saataville, Kuten nuo puunsahaus, kalastus ja ruokavideot. Niihinkin tulee mainoksia vähän väliä, jos katsot sen mainoksen keskeyttämättä, saa sen alkuperäinen tekijä jonkin palkkion. Näinkin olen lukenut.

        Calvados ja wiski ovat hyviä, rommipaukku flunssassa tekee gudaa.


    • Ali-Baba

      Sitten tuon robon toimintaa analysoidessa niin sehän ei välittömästi poista mitään vaan tarvitsee enemmän tai vähemmän aikaa tullakseen poistelemaan

      Siis yksi tapa kiertää robo on sopia mikä kellonaikaino joku liitteitä lähettää ja käydä lataamassa ne liitteet silloin avattuna talteen. Sillä tavalla ei tarvitse mitään koodinpätkimisiä

      Siinä on vaan se ongelma erttä mikä on todennäköinen lukuaika kellekin!

    • Ali-Baba

      Laitanpa tästä vielä jäkitestaukseen aukeaako aina tällä varsinaisella filmikoodilla se sivu jonka ensimmäisenä se aiottu vilmi on. Eli copy tämä:
      watch?v=BTtqAkTXL2I
      Ja paste u tube hakuikkunaan.
      Jos onnistuu niin ensimmäisenä on luontofilmi Peenetalin Punapeuroista ja kettukin juoksentelee heinikossa. Maisemat ovat kuin Claude Monetin maalauksista

    • edson

      Nyt mä tiedän, millä saadaan robo oikeuteen. Vähän kuin aikoinaan Räsäskä koitti perustella oikeauskoisten maahanpääsyn edullisuuksia, niin robo saattaa tarttua vääräkielisyyksiin, vaikka sisältö olisi kuinkakin siistiä

      هل ستكون ممتنا ولا تميز

      Tuon jos poistaa, niin ... okei, ehkä se robo tunnistaa linkin ja kielen eron. Mutta entä sitten v={v}_{0} at --- F = ma sillä ainakin tekijänoikeudet ovat näissä jo vanhentuneet

    • edson

      Rakas henk.kohtainen olotilani. Olen väsynyt.

      Siis onko jo kevät ja kevätväsymystä ilimassa? No eilen oli ja se nyt kostautuu. Naapuriketjussa se vasta todella kostetaan, sillä siellä tippuu jo räystäät.

      Vientämällä viennän enkä saa sormistani irti mitään, en mitään. Onko henk.kohtainen yhteys sormeni ja aivoni välillä katkennut?

      No katkee ne sähkötki joskus.

      Mutta muistuipa mieleeni yks tekijänoikeusjuttu. Ainakin Hesari meinaan omistaa kaikki sinne varsinaiseen lehteen kirjoitetut yleisöpalstankin jutut, joten en taatusti enää ikinä ... ilimatteeksko pitäisi, häh? Ihan sama juttu, kun ne kyselee ylelläkin mitä mieltä olette, olemme ja onko parannusehotuksia?

      • Dr.Whoo

        Kyselin tuolla ylempänä kattoasioista, etkö huomannut vai etkö halunnut vastata?


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Kyselin tuolla ylempänä kattoasioista, etkö huomannut vai etkö halunnut vastata?

        Tätä se teettää, kun ei katsasta ylempänä olevia kirjoituksia.

        Remontti maksoi 22 000 ja siihen kuului uuden puolenkin (valm. 1994) oikaisu eli koko katto oikaistiin. Lisäksi lisälämmön eristettä koko sille alueelle, missä eristettä on ollut aiemminkin. Kattofirma mainosti tätä lämpökatoksi. Rimotukset toisella lailla eli tuuletus pelaa nyt (kuulemma) paremmin.

        Talossamme kaksi jiiriä. Katon kok. neliöt noin 180 eli aika paljon pienempi kuin teillä. Taatana, en kilpailuttanut firmoja, mutta kun on lökät pöksyssä, niin ei auta ei auta.

        No tähän lisäksi samoin kuin teillä koko sadevesijärjestelmän uusiminen eli rännit, syöksyt. Kattotikkaat kulkutasanne piipulle piipun pellitys imurin pellitys uusi ja kunnolla eristetty ilmanvaihtoputki Siinä ne taisivat olla.


      • Dr.Whoo

        Joo, varmaan toi katon oikaisu on kallista hommaa. Meidän kattoa jopa kehuttiin harvinaisen suoraksi. Lieneekö sitten niin, että tiilikattotalot rakennetaan alunperinkin katon osalta tukevammiksi.

        Lisäksi täytyy sanoa, että tää peltikatto vaikuttaa helteillä viileämmältä, sehän ei kerää lämpöä samoin kuin massiivinen tiili. Myöskään sateen ropinoita ei juuri enempää kuulu kuin tiilikatostakaan.

        Mutta pirun kallista on, tollahan sais jo uudehkon auton. Mutta ei sähköautoa. Ostoslistalla on kyllä semmoinen.


    • edson

      Joo, mitä saisikaan kattoremonttihinnalla?

      Hakoteillä kuitenkin olisin ehkä, jos nyt vielä muuttaisin dieselvehkeen puoliksi kaasuvehkeeksi. Kunhan sähköautot halpenevat, niin oisi se kiva pienellä, hiljaisella kauppakassilla käyä kaupassa ja ehkä muuallakin.

      "Hauska" kannanotto oli karavaanarisivuilla yhdeltä, joka totesi vaatimattomaan aloitukseeni, missä vaan kysyin, että onko liikenteessä näkynyt matkailuautoja, missä kaasunkäyttö osittaisena kulkuenergiana.
      " No jo on taas joku valopää idean keksiny....kuhan ei käy kuten aikoinaan näiden petrooliautojen😂. Muistan ajan...olin Saabilla asentajana noihin aikoihin"

      Ai ai, mitä sitä voisikaan tehä, jos ois rahaa kuin Roopella.

      • Dr.Whoo

        Ei kerrota sitten Alille kun ajellaan sähköllä..

        Mut juu, sitä kyllä ihmettelen että missä latausinfra, jos kerran hallituksen puheista päätellen tosissaan ajatellaan siirtyä sähköön. Meikäläiset voi latailla kotonaan, mutta entä kerrostaloasukkaat, joilla monellakaan ei ole edes normi sähkötolppa paikkaa. Samoin tien varsien infra on olematonta toistaiseksi. Siksi olis aika rohkee temppu ostaa nyt kallis sähköauto. Muistanko väärin, vai julkaistiinko hiljan joku tutkimus jossa todettiin, että nykyisillä sähköautoilla talvisin todellisessa käytössä on vaikeuksia päästä yli sataa kilometriä yhdellä latinkilla.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ei kerrota sitten Alille kun ajellaan sähköllä..

        Mut juu, sitä kyllä ihmettelen että missä latausinfra, jos kerran hallituksen puheista päätellen tosissaan ajatellaan siirtyä sähköön. Meikäläiset voi latailla kotonaan, mutta entä kerrostaloasukkaat, joilla monellakaan ei ole edes normi sähkötolppa paikkaa. Samoin tien varsien infra on olematonta toistaiseksi. Siksi olis aika rohkee temppu ostaa nyt kallis sähköauto. Muistanko väärin, vai julkaistiinko hiljan joku tutkimus jossa todettiin, että nykyisillä sähköautoilla talvisin todellisessa käytössä on vaikeuksia päästä yli sataa kilometriä yhdellä latinkilla.

        Ei kerrota Alille

        En tiedä, missä vaiheessa sähköauto todetaan miltein yksinomaa kaupunkien autoksi. Tältä minusta tuntuu.

        Uutta tutkimusta eli hutkimusta tulee lisäksi renkaitten ja asfaltin kulumisesta aiheutuvasta mikromuovin lisääntymisestä vesistöissä.

        Toisaalta eipä tuo kaasunjakeluasemienkaan tilanne Suomessa ole huippua.

        Juu ja tuo akkuteollisuus tarvittavine tilpehöörineen.


    • Ali-Baba

      No nopeastipa on robo oppinut. Nyt se ehti jo poistamaan hajoitetun koodinkin. Filmissä oli jakutian affenia ja kertausneuvo Pehtoorille kuinka valmistaa umpioituja piri-piri maustettuja savustetuuja affenia. Ihan kuin joku seuraisi mitä täällä keskustellaan ja ohjelmoisi roboa sen mukaan.

    • Testaanpa joutessani poistaako robo myös Yahoo linkin vai onko se selektiivinen poistoissa.
      No selvää on kuitenkin, että se ei ilman ennakkosensuuria poista linkkejä joten jos on ilmoitettu aika jolloin joku linkkejä lähettää, niin ne on mahdollista katsoa silloin ja downloudata heti. Tämä siis jos on niin kiinnostava linkki, että sen välttämättä haluaa menevän perille.
      https://www.yahoo.com/lifestyle/one-pan-roasted-chicken-carrots-165600997.html

      Sitten jää ainakin nopeasti ajatellenm se Edsoninkin käyttämä linkin tunnistustiedon hajauttaminen vaikka kahteen osaan mitkä sitten liittää yhteen copy paste tekniikalla ja sen yhteenliitetyn copy pastaa u tube tai muuhun hakuruutuun ja lukee sen ensimmäisen esiintulleen-

      Tämän kopioin jotta voin itse tiedon lähettää uudestaan ilman tuota Yahoo liitettä-linkkiä missä on sapuskan valmistusohjeita

    • Dr.Whoo

      Outoa on tää poistojen epäjohdonmukaisuus.
      Ainakaan mistään keskustelujen säännöistä ei selviä miksi vain osa poistetaan. Ehkä tää ketju on joutunut jonkinmoiseen erityistarkkailuun.

    • Ali-Baba

      Meinasin kokeilla yhtä uutuubia mutta hää robo oli jo ehtinyt poistaa sinun tinyurlin ja myös ihan suomenkieliset liitteettömät-linkittömät vastaukset siihen.
      Kun emme tiedä miksi robo on niin aktiivine´n niin parempi jatkaa kuin sitä ei olisikaan ja keksittävä ne kestävät keinot ohittaa se ja säilyttää jonkinlainen kiinnostava tiedonvaihdon taso.
      On se kuitenkin kummallista, että olisi robo joka määrätietoisesti pyrkisi heikentämään ihmisten tiedonvaihtoa ja iloa.

    • Ali-Baba

      Nyt iski silmään taas Edsonin elintarviketehtaalle sopiva vilmi. Veli Vanja-Slobo näyttää miten heidän tyyliin saa ihan lihaa umpioitua.
      Minä olisin tuonkin tehnyt meidän tyyliin eli täyttänyt lihalla ja mausteilla, mahdollisesti vedellä tai öljyllä ilmat poistettua aina kierrekorkkiin saakka ja sitten korkki löysästi ennen vesihauteeseen tai uuniin vientiä ja kiristys vasta kun tuote on valmiiksi kypsynyt.
      Slobon tavassa pintaan toki nousu se talikerros mikä käy ilman poispitäjästä eli vaakkumi toimesta.
      Nyt meillä on vaan sen slobo robon ongelma kuinka saada vilmi jaettua. Katsotaanpa tätä missä koodiosa on nyt jaettu kahteen jotka on pantava siis peräkkäin väleittä ja sitten siirrettävä tuubin hakuruutuun watch?v=
      Sca8CPAIxpo&t=95s

    • Dr.Whoo

      Kannattaiskohan ottaa yhteyttä S24 käyttäjätukeen tuon alhaalta löytyvän palautelomakkeen avulla ja kysellä vähän mikä on homman nimi linkkien suhteen? Mie ite en viihti tämmöisenä satunnaisena vierailijana, mutta jos herrat viihtii ja kehtoo..

      Kysellä vois esimerkiksi ihan ystävälliseen sävyyn onko robon algoritmi ohjelmoitu juovuksissa?

    • Dr.Whoo

      Ja lisää uutisia maahanmuuttajien tekemistä lasten hyväksikäytöistä, nyt tapauksia hesassakin. Aika karmeaa. Pahaa pelkään, että näitä uutisia alkaa nyt tulla enemmänkin.

      • edson

        Lasten hyväksikäyttö, jaa-a

        Täytyiskö kysyä soinilta, onks tässä joku uskonnollinen kisa menossa? Ainakaan nesteen paarissa en kysele mitään, siellä on ihan perinteisiä ristittyjä. Luon vain hämmästyneen katseen näihin pikkuserkkuihin ja luotan siihen, että ei kovin kovaa ahdistelua ja pakkoa ole käytetty.


    • edson

      Jahas, että ei kohta voi luottaa googlemapsiinkaan paikantamisessa. Pirun magneettikentät, vaikka sanovatkin fyysikot, mitä sanovat, niin haluun oikeeseen osoitteeseen.

      Minulle ei sovi, jos gmapsi vie pieleen. Kompassikin vei aina eksyksiin. Ainoo magneetti, minkä hyväksyn on se pitkän varren päässä oleva magneetti, millä voi nostaa ahtaisiin paikkoihin tippuneen mutterin.

      Huomaa, että on kolmastoista päivä ja -13 ulkona.

      • Dr.Whoo

        Täällä -3. Omituista on tuo magneettikentän liian nopee muutos, miten hitossa maapallon sisäiset virtaukset vois yht'äkkiä nopeutua? Virtauksien takia kai pallon magneettinavan paikka siirtyy.

        Ja juu, mie en löytäis edes kotiin ilman navia.


    • edson

      "Kysellä vois esimerkiksi ihan ystävälliseen sävyyn onko robon algoritmi ohjelmoitu juovuksissa?"

      Eli alkorytmissäkö? Taatana tentään, työpaikkaryyppäämistä. Kyl se lasketaan työpaikkaryypiskelemiseksi, vaikka alkorytmittää etänäkin, perskuletto.

      Tais samalla ratketa etätyön tekemisen halukkuus.

      • Dr.Whoo

        Algoritmien teko on niin vaativaa hommaa, että algoholia saattaa mennä putelikaupalla. Ei kyllä miulla.


      • edson
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Algoritmien teko on niin vaativaa hommaa, että algoholia saattaa mennä putelikaupalla. Ei kyllä miulla.

        Kyllä pelkkien rytmien tekokin on vaativaa, paitti junttaavan suomalaisrytmin ja sitä just ihmettelenkin, että Olavi Virtakin tartti lisäks taikajuomaa. Onko kaiken taustalla kuitenkin Dallapee? Ja perinne ja sävelratio sitten pitää poljentoa yllä ja sisäsiitt...eiku sisäsiistiä säveltä.

        Minä meen koht saunaan, että voin puhtaana sitten seurata ylenannin urheilua.


      • Dr.Whoo
        edson kirjoitti:

        Kyllä pelkkien rytmien tekokin on vaativaa, paitti junttaavan suomalaisrytmin ja sitä just ihmettelenkin, että Olavi Virtakin tartti lisäks taikajuomaa. Onko kaiken taustalla kuitenkin Dallapee? Ja perinne ja sävelratio sitten pitää poljentoa yllä ja sisäsiitt...eiku sisäsiistiä säveltä.

        Minä meen koht saunaan, että voin puhtaana sitten seurata ylenannin urheilua.

        No (köh) luin ensin ylenannon urheilua, mutta siis ylenannista olikin kyse. Tosin yletön urheilun katsonta (omasta mielestäni ainakin) voi aiheuttaa myös ylenantoa?


    • Ali-Baba

      No onneksi se navan muuttumisen aiheuttama eranto vaikuttaa vain magneettikompassiin eikä sillä ole mitään vaikutusta navigaatioon nykymenetelmillä eli satelliitilla ja hyrräkompasseilla.
      Voihan tietysti olla että joko yksityispurjehtija vielä käyttää magneettikompassia mutta eiköhän heilläkin ole jo mesessä taskuun menevä satelliittipaikantaja..

      En usko että tuohon linkkiasiaan saamme parannusta aikaan raportoimalla siitä ylläpidolle.
      Keksimme keinon millä se voidaan kiertää ja vuorenmarma sellainen nykyiselle robokäytölle on sovittu aika milloin linkit lähe4tetään ja niiden lataus omalle koneelleen samaan aikaan jolloin kohta tapahtuva poistaminen ei enää haittaa. Onhan se aika järjetöntä mutta mikäpä muu toimisi järjettömyyteen kuin antijärjettömyys.

      • Dr.Whoo

        Terveisiä höyrystä. Suosittelen.

        Jep juu, gbs:sään maan magneettikenttä ei vaikuta, mutta kuulemma joihinkin karttasovelluksiin kuten google mapsiin. Eli niissä lienee jotain dataa magneettikentistä jota ilmeisesti myös tarvitaan tarkkaan paikannukseen ja joita tietoja jatkuvasti päivitetään.

        Ylläpidolle kyselystä ei varmaan olisi muuta hyötyä kuin että saisi jotain selkoa siihen mikä on sallittua ja mikä ei.


    • Ali-Baba

      Tämäkin ketju lähenee sovittua 300. Vaihdan uuden ketjun päälle vähän loikkari järjestysnumeroilla jotta pääsemme ennen pitkää lähemmäksi todellista tämän ketjuston julkaisumäärää.

      Mitä tulee siihen Oulun tapaukseen, niin näin vuosikymmenet muslimimaailman eri nurkilla asuneena ja heidän kanssa toimineena tiedän sanoa että kyseessä ei ole rasismiin tai väriin pohjautuva yhteensovittamattomuus vaan uskomukseen pohjautuva yhteensovittamattomuus ja muslimien uskonnon ohjeet ja käyttäytymistavat, jotka sallivat miehille vääräuskoisten naisten "käytön"
      Tämä ei ole ongelma laillisesti työhön tulleiden kanssa vaan nimenomaan tällaisten joukkosiirtymisten ja elintasoshoppailun ongelma. Sille olisi aina pitänyt olla ovet täysin kiinni, mutta eivät olleet vaan hallituksemme vuonna 2015 avosylin laski kaikki halukkaat sisään ja alkoi hermostua vasta kun shoppailijoita alkoi tulla Lapin asemien kautta Muurmanskin puolelta.

      Miten ongelma saadaan nyt poistettua kun tuo vastuuton fundamentalistinen muslimimiesjoukko on maahan päästetty on todella vaikeasti hoidettava kysymys kun esimerkiksi Irak ei halua omiaan takaisin. Olisi keksittävä jotain vastaavaa minkä keksimme robon varalle eli ellei voida nopeasti palauttaa niin sitten eristykseen pikku saarelle minimihoidolla kuten Tanska aikoo tehdä. Se on shoppailijoille niin inhottava vaihtoehto että suostuvat mieluummin vapaaehtoiseen paluuseen herransa maille

      ps. tämän kopioin koneelleni ihan aavistuksesta!

      • Dr.Whoo

        Joo, yllättävää ettei edellistä ole vielä poistettu. .ehkä nykyään saa taas puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Hyvä niin.

        Itselläni on vähänlaisesti tietoa näistä maahanmuuttoasioista, en siis loihe lausumaan mitään lopullista mielipidettäni asioiden syistä ja seurauksista. Uutisointikin on ollut toistaiseksi vähän sekavaa. Jostain luin juuri, että viime vuonna (tilastoiduista) raiskauksista 30% oli maahanmuuttajien tekosia. Melkoinen prosentti.


    • Ali-Baba

      Tämänkin lähetän ihan robotestinä siitä mitä se on ohjelmoitu poistamaan ja mitä ei:
      http://but.fi/7ws
      Siinä on Qatarilainen maailmanlaajuisen jakelun LNG tankkeri. Tällaisia varten meilläkin pitäisi olla se satama Inkoossa, mutta sen kepulaiset silloin Härmälän toimiessa energiatsaarina torppasivat ja jättivät meidät edelleenkin kaasumarkkinan ja kaasunkäytön kehitysmaidenkin hännille.

    Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1017
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe