Euroopan äärioikeisto Venäjän asialla

Venäjän media juhlii Euroopan kaaosta: https://yle.fi/uutiset/3-10553797

Putin sai agenttinsa USA:n pressaksikin.

Ihan selväähän tämä on ollut Suomessakin jo vuosia. Venäjän "trollitehdas" pyörittää mm. äärioikeistolaista propagandajulkaisua MV-lehteä, jonka perustaja ja pomo on venäläinen Ilja Janitskin ja lehden logossakin Venäjän värit. Myös Halla-aho väitteli aikanaan slaavin kielestä.

"Isänmaalliset" hyödylliset idiootit hurraavat.
13<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Osu asti aloitettu

Äänestä

Ap on oikeassa

Äänestä

Kyllä kyse on ihan euroopan asioista.
Ei tehdä euroopasta järkyttävää islamilais-afrikkalaista paskamannerta.

Venäjä nyt ei mikään esimerkkimaa ole myöskään kuten ei eeim. USA.

Äänestä

Minä en pidä haittamaahanmuutosta, mutta yksikään ajatukseni ei tule Venäjän trollitejtaasta.

Siis aivan naurettavaa soosia väittää että Venäjä vaikuttaisi enkä ole äärioikeistolainen, jona suvakkipöpit näkisivät minut.

Omasin selkeät ajatukseni järkevästä maahanmuuttopolitiikasta jo aikoja ennen Putinin aikoja. On itsestään selvää, että omia rajoja pitää puolustaa muultakin kuin Venäjän valtaamiselta ja se tarkoittaa nykyään Afrikkalais-islamilaista taannutusinvaasiota,,joka rappeuttaa kaikin tavoin kehittynyttä pohjoismaista yhteiskuntaa !

Äänestä
  • On se vaan kumma että muita uhkia vastaan ei haluta puolustautua, mutta ainoastaan Venäjän uhkaa vastaan.

    Äänestä

Tähän isänmaallisten nykytouhun vastustamiseen ei liity Venäjä millään lailla. Tämä on vain suvakkien houruja. Minä en ainakaan halua Venäjän vallan alle. Vastustan eurostoliittoa sekä matutusta (GCM) jotka tuhoavat maamme. Tästä on kyse. Onko puhe mistä puute, kun aina houritte siitä Venäjästä? Näköjään.

Äänestä
  • Tuo Venäjäkouhotus suvakeilla, samoin kuin natsittelut, ne ovat niin kuluneita käsitteitä, että ei ne jaksa edes säväyttää. Loppuunkuluneita pilkkasanoja. Keksikää jotain uutta välillä.

    Äänestä

Ettekö te hitonmoiset suvakit näe että eräs uskonto ottaa vallan maassa viimeistään tuon GCM-tuhonsopimuksen myötä? Sen vastustamisesta on kyse etenkin. Jästipäät eivät näe eivätkä halua nähdä todellisuutta hesassakin. On kuin lähi-itään menisi.

Äänestä

Natsit eivät saa Suomessa suurta kannatusta, koska me emme kaipaan venäläisiä...

Äänestä
  • Sinäkin kumartelet erääseen suuntaan kun tuo uskonto ottaa vallan. Onko kivaa silloin? Te ette näe kuin Venäjän uhkana. Huomautan että on muitakin, kun eräs uskonnollispoliittinen uhka käy päälle parhaillaan. Se raiskaa ja puukottaa suomalaisia. Väkimäärä siinä lisääntyy hurjaa vauhtia. Nämä rikokset yltyvät. GCM -sopimus tekee lopun Suomen kansasta. Paina natsittelija tämä mieleen.

    Äänestä

No mitäs vikaa Venäjässä on? Hieno maa ja sivistynyt taide-elämä. https://theculturetrip.com/europe/russia/articles/the-most-beautiful-churches-in-russia/

http://www.visit-petersburg.ru/en/event/2592/

Putin pistää asiat kuntoon ja on planeettamme johtavia valtiomiehiä.

Itse ihastuin Venäjään muutama vuosi sitten. Venäjä oli selvässä nosteessa ennen kuin pakotteet iskivät. Olen aina pitänyt jossain määrin Neuvostoliitosta ja Venäjästä. Äitini piti erityisesti venäläisistä asioista. Ja sikäli opinkin kyrillisiä kirjaimia jo pienenä.
Lisäksi muutamat isoisoisäni ovat Venäjältä päin, ortodoksejakin olivat kai.
Yksi luopui uskostaan mennessään naimisiin luterilaisen kanssa ja pappi sanoi, että siinä on nyt matkalippu helvettiin.

https://www.google.fi/search?q=russian pattern&client=ms-opera-mobile&channel=new&espv=1&prmd=ivmn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwij4tL_uKbfAhUH_CoKHSKUAiIQ_AUoAXoECAsQAQ&biw=360&bih=564#imgrc=6lDDs5Pn6BRTEM

Etkö luule, että Venäjän dehumanisointi ja demonisointi olisivat EU:n globalistieliitin pyrkimystä viedä huomio pois omasta demokratiavajeesta ja ongelmista?
Hmm, ulkomaat voisivat vakavaan sävyyn miettiä Euroopan demokratian tilannetta ja oppositiovoimien hiljentämistä.

Meillä ei ole mitään todellisia syitä olla venäjävastaisia. Suurempi uhka tulee islamin ja kehitysmaamatujen invaasiosta. Meidän tulisikin niellä ylpeytemme ja päästä eroon vanhoista kaunoista ja liittoutua Venäjän kanssa islamisaatiota vastaan.

Äänestä

LAITON Veroparatiisikenraalien sotilasjuntta-hallitus, on erotettava, ja laitettava valtakunnanoikeudessa syytteisiin, kansan - ja maanpetoksista ja jo kansanmurhaamisesta.

47 Itsemurhayritystä, pelkästään vkl:n aikana Helsingissä - kertoo, että Suomi tarvitsee laillisen hätätilahallituksen oppositiosta.

https://blogit.kansanuutiset.fi/merkintoja-suomesta-ja-maailmasta/havittajakaupoissa-kenraalit-edustavat-myyjaa-ja-ostajaa/

MAANPETOKSELLISET HÄVITTÄJÄKAUPAT on peruttava välittömästi.

Äänestä

voihan tuosta(kin) tietysti venäjää ja äärioikeistoa syyttää, mutta kyllä ne on ne meidän päättäjät jotka euroopan on sisällissodan partaalle ajaneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hajoita.ja.hallitse kirjoitti:

Venäjän media juhlii Euroopan kaaosta: https://yle.fi/uutiset/3-10553797

Putin sai agenttinsa USA:n pressaksikin.

Ihan selväähän tämä on ollut Suomessakin jo vuosia. Venäjän "trollitehdas" pyörittää mm. äärioikeistolaista propagandajulkaisua MV-lehteä, jonka perustaja ja pomo on venäläinen Ilja Janitskin ja lehden logossakin Venäjän värit. Myös Halla-aho väitteli aikanaan slaavin kielestä.

"Isänmaalliset" hyödylliset idiootit hurraavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu