Olen ollut vuosia yksinäinen sekä elämän vastoinkäymisten että sattumankin vuoksi. Käyn töissä mutta vapaa-aikana tapaan harvoin ketään tai puhun kenenkään kanssa. Minulla on yksi harrastus, johon ei kuitenkaan liity kuin niukasti sosiaalista kanssakäymistä. En ole somessa muuten juurikaan, mutta kirjoittelen keskustelufoorumeille. Tämä tarina minkä nyt kerron liittyykin siihen.
Muutama vuosi sitten löysin erään harrastukseeni liittyvän keskustelufoorumin, johon kirjoitin pari kysymystä harrastusta koskien. Niihin tuli vastauksia ja syntyi vähän keskustelua mikä oli mielestäni antoisaa, joten kirjoitin muihinkin ketjuihin kommentoiden muiden kysymyksiä. Kyseinen foorumi oli etenkin siihen aikaan vilkas. Sitten muut keskustelijat alkoivat kysyä minulta muutakin kuin harrastukseen liittyvää ja ensin ajattelin, että kirjoitan vain jotain mitä mieleen tulee ja palaan sitten harrastusaiheeseen, koska en halunnut kertoa ettei minulla ole mitään kerrottavaa. Jotenkin kuitenkin kävi niin, että huomaamattani vähitellen loin tätä foorumia varten hahmon jolla oli aivan erilainen elämä kuin minulla todellisuudessa. Tämä hahmo alkoi ikään kuin elää omaa elämäänsä. Ajattelin aluksi, että lopetan pian kirjoittamisen, mutta sitten huomasin että kirjoittaminen tämän hahmon ominaisuudessa piristi minua ja sai muut kirjoittajat kirjoittamaan minulle enemmän. Aloin odottaa niitä hetkiä kun pääsen taas samaistumaan häneen. Hahmon kautta sain sosiaalisia kontakteja muiden kirjoittajien kanssa. Tästä hahmosta tuli ikään kuin toinen minä, vaikka meillä ei ole muuta yhteistä kuin sukupuoli, ikä ja jotkut mielipiteet sekä harrastus josta kaikki lähti.
Tätä kirjoittelua on nyt jatkunut vuosia ja asia on laajentunut siten, että kirjoittaessani joskus muillekin foorumeille olen tässä kehittämässäni hahmossa. Elän ikään kuin kahta elämää, toinen oikea kapea töihin-kauppaan-kotiin-yksinoloa elämäni ja toinen aivan toisenlainen, mutta on olemassa vain mielikuvituksessani.
Onko jollakin muulla yksinäisellä vastaavia kokemuksia?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoittaisit kirjoja niin olisi jotain tuloakin mahdollisesti. Näyttelijät elävät usein kahta roolia. Monet rikolliset myös, eli varo ainakin huijaamasta ihmisiä niin, että se vahingoittaa heitä tavalla tai toisella. Jotain bipolaarista varmaankin.
Oletko kokeillut Facebookista?
Ironia kertomuksessasi on että suurin osa online-maailmaa elää juuri alter egojen varassa, tiedostavat käyttäjät asian tai eivät. Jokainen henkilö, oikealla nimellä tai ilman, tuo julki tietynlaisen viipaleen itseään toisten arvioitavaksi ja hyvin harvinaista on saada koko tarinaa... tai edes tositarinaa.
Kiitos vastauksistanne. Kenties pitäisi kirjoittaa kirja, vaikka ihan sosiaalisten kontaktien tarpeen vuoksi on tämä outo tilanne syntynyt. Minulla ei ole mitään sairautta eikä tulisi mieleenikään huijata ketään. Olen vain yksinäinen.
Ehkä tällainen alter ego -kirjoittaminen on tosiaan ihan yleistä, en ole kuullut muilta kun en ole koskaan puhunut tästä kenellekään ja kenelle edes puhuisinkaan. Toisaalta tuskin kukaan edes myöntäisi suoraan. Tämä tilanne vain hämmentää itseäni jossakin määrin, en koskaan ennen voinut edes kuvitella, että tällaiseen voisi ajautua ystävien puutteessa.
Mulle kehittyi vastaava alter-ego 13 vuotiaana. Muutin eri paikkakunnalle, minulla ei ollut enää äidin turvaa.
Kun muutin takaisin äidin luokse, pystyin ikäänkuin tai automaattisesti minulla oli tuo alter-ego joka syntyi minulle ns trauma oloissa kun olin yksinäinen. Käytin alter-egoa tavallisesti vain kaveri piireissä koska itse tunto oli olematon, mutta lopulta se laajeni niin ettei kukaan enää oikein tuntenut minua sen alter-egon takaa.
Alter ego saattoi olla rohkea, pelkäämätön ja kipua tuntematon rämäpää joka teki asioita suosion vuoksi ja kiusaamisen välttämiseksi.
Tämä johti lopulta ns hulluuteen eli skitso sairauteen ja disso oireisiin. Monesti jouduin sängyssä vaan maata aamuisin ja miettiä että lähdenkö päiväni käyntiin yrittäen olla oma itseni, vai suoriutuen kaikesta rutiinilla, mutta stressaavalla alter-ego persoonalla.