Jos nyt halutaan jotain sellaista, että Me pystyisimme työllistämään työvoimasta jotain 85-90 prosenttia, niin pitää takuuvarmasti nyt SAK STTK rs:n muistaa myös se asia, että mikä tajunta ja merkitys milläkin alalla on milläkin työkuvioympäristössä. Haluan vielä korostaa jotain sellaista, että ainakin periaatteessa Työn Sankarin PALKKA on se tekijä työelämässä, jota voidaan helpoiten joustaa joko nostaa palkkaa tai nyt myös laskea palkkatasoa.
Nyt on HYVÄ ASIA ymmärtääkseni korostaa sitä, että vaikka Teräsmiehet ja Leninistit haluavat meille uskotella, että Työväestön Etujen Ajaminen on Kommunistinen PUOLUE rs:n keskeinen ja ainakin tärkein tehtävä, niin kuitenkin nyt Teräsmiehet ja Leninistit hyvin helposti unohtavat Kovalla Aatekiihkolla lausutut periaatteet ja alkavat tukemaan Kokkare- ja PökäleKapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:ää varsinkin siinä toivossa, että onhan meillä taas jälleen kerran vaali- ja puoluerahaa, vaikka viime CASINOPELI rs vei TUHKATKIN PESÄSTÄ.
Nyt me KOMUT ja SOSSUT olemme ihmetelleet sitä asiaa todella tasan tarkaan, että mihin ihmeeseen SKP SKDL rs:n erittäin kovan tason rahavaranto hävisi joskus 1980-luvun jälkeen siis 1990-luvulla. Voivatko nyt Teräsmiehet ja Leninistit valistaa edes hippusen verran meitä todella tyhmän sekaisia katunarreja ja kulkureita?
Niin ja miksi nyt Teräsmiehet ja Leninistit ainakin Vaalisanoma rs:ssä unohtavat sen asian, että sellaista hyödykettä kuin RAHA rs ei ole meillä köyhillä surkimuksilla vaan todellakin aidoilla RIISTOKAPITALISTIT rs:n ryhmäkuntaan kuuluvilla siis sellaisilla kuin esimerkiksi Paroni ExTyökäri ja Vastaavat rs:llä.
Olisiko nyt syytä huomata jo se asia, että sellaiseen laitokseen kuin EDUSKUNTA rs ei pääse, jos vaalikassa tai ainakin toimiva PERUSJÄRJESTÖTASO rs ei ole kukkeimillaan? Miksi pitää ja täytyy sijoittaa niin todellakin, että viivan alle ei jää edes HUONO OMATUNTO rs, vaikka on olemassa sellainen yhteisö kuin esimerkiksi VAPAA TOTUUSKIRKKO rs:n PARATIISISEURAKUNTA.
Muokkaa tätä tai poista tämä
Tykkää
· Vastaa · 1 min
Nyt on HYVÄ ASIA ymmärtääkseni korostaa sitä, että vaikka Teräsmiehet ja Leninistit haluavat meille uskotella, että Työväestön Etujen Ajaminen on Kommunistinen PUOLUE rs:n keskeinen ja ainakin tärkein tehtävä, niin kuitenkin nyt Teräsmiehet ja Leninistit hyvin helposti unohtavat Kovalla Aatekiihkolla lausutut periaatteet ja alkavat tukemaan Kokkare- ja PökäleKapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:ää varsinkin siinä toivossa, että onhan meillä taas jälleen kerran vaali- ja puoluerahaa, vaikka viime CASINOPELI rs vei TUHKATKIN PESÄSTÄ.
Nyt me KOMUT ja SOSSUT olemme ihmetelleet sitä asiaa todella tasan tarkaan, että mihin ihmeeseen SKP SKDL rs:n erittäin kovan tason rahavaranto hävisi joskus 1980-luvun jälkeen siis 1990-luvulla. Voivatko nyt Teräsmiehet ja Leninistit valistaa edes hippusen verran meitä todella tyhmän sekaisia katunarreja ja kulkureita?
Niin ja miksi nyt Teräsmiehet ja Leninistit ainakin Vaalisanoma rs:ssä unohtavat sen asian, että sellaista hyödykettä kuin RAHA rs ei ole meillä köyhillä surkimuksilla vaan todellakin aidoilla RIISTOKAPITALISTIT rs:n ryhmäkuntaan kuuluvilla siis sellaisilla kuin esimerkiksi Paroni ExTyökäri ja Vastaavat rs:llä.
Olisiko nyt syytä huomata jo se asia, että sellaiseen laitokseen kuin EDUSKUNTA rs ei pääse, jos vaalikassa tai ainakin toimiva PERUSJÄRJESTÖTASO rs ei ole kukkeimillaan? Miksi pitää ja täytyy sijoittaa niin todellakin, että viivan alle ei jää edes HUONO OMATUNTO rs, vaikka on olemassa sellainen yhteisö kuin esimerkiksi VAPAA TOTUUSKIRKKO rs:n PARATIISISEURAKUNTA.
Muokkaa tätä tai poista tämä
Tykkää
· Vastaa · 1 min
Vastaukset 47
Vanhimmat
SKP:ssä ns. enemmistöläiset huijarit menettivät melkoisen osan SKP:n rahoista bisnesvouhotuksessa. Tutkittuna ei ole ollut kuinka paljon huijarit nyhtivät omaan taskuunsa kepulibisneksillä. Loput menivät Vasemmistoliitolle.
"Paroni" Extyökkäri puheidensa perusteella oli mitätön pienyrittäjä muutaman hengen osakeyhtiössä. Tuskin hän on yrittäjäkaudellaan tienannut keskimäärin tulona 3000 euroa enempää kuukaudessa. Puheiden perusteella osakkeenomistajat olivat samalla työntekijöitä eikä palkollisia ollut.
Hänen katkeruutensa työväenliikettä kohtaan johtunee alhaisesta yrityksen tuotosta. Minkäs sille voi vaikka tulo tuli osinkona tai työpalkkana. Tuloa ei ollut paljoa.
Extyökkäriä voi verrata osuuskunnan jäseneksi, jotka omistivat ja olivat samalla työntekijöitä. Katkeruus työväenliikettä kohtaan voi johtua vallan hyvin alhaisesta tulosta. Extyökkäri on vaatimassa kaiken aikaa palkkojen alennuksia mutta se ei olisi tuonut hänelle aikanaan senttiäkään lisää tuloa.
Taitaa olla syntymässä uusi Toopelius kun lukee tuota unelmaasi. Tuosta tuskin saat vielä Bulitzeria tai edes suomalaista kirjallisuuden palkintoa lastenkirja sarjassakaan!
Sehän riittää jos jokainen työllistää itsensä yhden miehen yritykseen eikä meillä ole yhtäkään työtöntä ja kaikilla menee oman taitonsa mukaan.
Jos sen sijaan työllistät 5 tai 10 työntekijää niin vielä parempi koska meistä kaikista tuskin on yrittäjiksi, sitä älliä kun ei ole samalla mitalla jokaiselle jaettu.
Tuo 3000€/kk tämän päivän mittapuun mukaan on jo enemmän kuin mikään keskipalkka (mediaani) palkkatyöläisillä joten senkin vuoksi jo kannattaa työskennellä. Tilastokeskus sanoo näin: "Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan työ- ja virkasuhteiden yleisin kokonaisansio oli 2 600 euroa kuukaudessa vuonna 2017." Mitä itse ansaitsin on minun ja verotoimiston välinen asia mutta vallan mainiosti ainakin pärjäilin yrittäjänä. Omaisuuttakin karttui kohtuudella siinä ohessa.
Aikoinaan mietimme yritysmuotoa ja osuuskuntaakin ajateltiin mutta osakeyhtiön edut olivat meidän mielestämme suuremmat joten päädyimme siihen. Kun nyt yhdistät pienet osakeyhtiöt ja osuuskunnat niin se kertoo ettei sinulla ole oikein selvillä mitä ne itse asiassa edes ovat.
Jos oman ideasi pohjalta laitat yrityksen pystyyn niin vaikeaa kuvitella ettet itse sen toimintaan osallistu. Minä osallistuin yli 30 vuotta koko ajan kehittäen yrityksen tuotteita uuden tekniikan suomin mahdollisuuksin ja tekniikka todella siihen aikaan, jos vielä nytkin kehittyy varsin hyvää vauhtia. Se vaati sitä jatkuvaa itsensä kouluttamista!
En todellakaan ole työntekijöille katkera kuten asian taisit ilmaista, ay mafia on jotain mille sitä voi harrastaa mutta se on eri asia kuin kunnon työläinen. Ay mafia on pulju joka uhkailulla ja kiristämisellä pyrkii haittaamaan yritysten toimintaa vaikka ei kuitenkaan vastaa ideoidensa toimivuudesta jonka tänäänkin yli 200'000 työtöntä todistaa.
En ole missään vaatinut palkkojen alennusta vaan niiden saattamista reaalitasolle eli että jokainen aikuisten oikeasti ansaitsee palkkansa eikä vaan tyydy sitä nostelemaan. Siksi suositan suorituspalkkausta jolloin muusta kuten työajoistakin voidaan luopua ja jokainen tekee vain sopimuksen työnantajansa kanssa eri tuotannonvaiheiden hinnoista ja alkaa niitä tekemään.
Miksi todella pitää sekoilla siten kuten tekevät NATSIKOMUT, NATSISOSSUT ja NATSIDEMARIT sekä Arjalainen Herrakansa eli AYRION LORD PEOPLE? Onko Teillä Arvoisat Äärimmäisen Oikeiston kannattajat ja tukijat tietoa siitä asiasta, että mistä Roturyhmästä löytyvät TELLUS-planeetan älykkäimmät ihmiset MENSA-KERHO rs:n mukaan? Voin sanoa vielä sen asian, että ei todella löydy Arjalaisheimon eli Pohjoinen ROTU rs:n piiristä. Nyt tarkoitin sellaista MENSA-KERHO rs:n ympäristöä, jossa TESTAUS on suoritettu ns. Pätevällä PSYKOLOGIA-TESTIT rs:llä. Mehän voimme todeta sen asian olevan ikävä KYLLÄ totta, että aika moni Mensakerholainen on jopa Mensa International rs:ssä mukana sellaisella Älykkyysosamäärällä, joka ns. Rehellisten Älykkyystestien mukaan oikeuttaa korkeintaan arvoon HYVÄ KESKITASO eli A15 rs:n mukaan 100-115, kun nyt tavallisesti MENSA rs:n jäsenen älykkyysosamäärän pitäisi olla A15 rs:ssä vähintään 132 tai 131.
Hallitse
Tykkää · Vastaa · 1 min
Kun sekoittaa nuo natsikomut, -sossut ja -demarit samaan syssyyn Mensan kanssa on syytä todella kysyä, mitä todella sekoilet!
MATERIALISTINEN FILOSOFIA JA SOSIOLOGIA SEKÄ LUONNON DIALEKTIIKKA DN LD RS?
Nyt on hyvä huomata se asia, että Pääomakirja on vain tutkimus siitä asiasta, että miten Luontaistalous muuttui Työnjakoon Perustuvaksi Vaihdantatalous eli Pääomatalous eli KAPITALISMI rp:ksi ja että miten Kapitalismi toimii tai sitten ei. Niin ja nyt on hyvä huomata myös se asia, että Pääomakirjassa ei ole kerrottu yhtään mitään siitä asiasta, että minkälainen on sosialistinen talous- ja yhteiskuntajärjestelmä, joten Pääomakirja ei ole Sosialismin ja Kommunismin Raamattu vaan vain ja ainaostaan Yhteiskunta- ja Taloustieteellinen Tutkimus. Meidän pitää vielä muistaa ainakin se asia, että vaikka Pääomakirjassa on kohta LUOKAT, mutta ei täälläkään ole kerrottu yhtään mitään siitä asiasta, että mitä Työväenluokka tarkoittaa, kuka siihen kuuluu ja millä perusteella, sillä luvussa LUOKAT kerrottiin vain sellaisista asioista kuin Maanomistajat(MO), Pääomanomistajat(PO) ja Työvoimanomistajat(TO).
Kun nyt PERUSMARXISMI rp:n lisäksi on olemassa myös sellainen anarkistinen oppijärjestelmä kuin MARXISMI-LENINISMI, niin on kai syytä vähän tarinoida siitä asiasta, että mikä ero on Perusmarxismi ja Marxismi-Leninismi rp:n välillä. Nyt Marxismi-Leninismi rp:n perusta on Suhteellisuusteoria, Alkupaukkuoppi ja Neliulotteinen Geometria, kun taas Perusmarxismi rp pohjautuu Luonnon Dialektiikka eli LD rp:hen.
Haluan nyt vielä tiedustella Teiltä Hyvät Ylinerot sitä asiaa, että minkälainen voisi olla Neliulotteisen Geometrian koordinaatiston Puusepän mallli eli XYZW-avaruus. Jos sanon, että me voimme helposti kuvitella sen, että minkälainen on XYZ-avaruuteen perustuva Koordinaatisto, mutta kuka nyt todella voi sanoa ja kuvitella sen, että minkälainen on Professori Zöllnerin Neliulotteisen Geometrian XYZW koordinaatiston puusepän malli. Minä en ainakaan pysty mieltämään XYZW-avaruutta millään muulla tavalla kuin sanomalla Metri-Metri-Metri-Sekuntti, mutta nyt koordinaatisto ei ole symmetrinen eli yhteneväinen, vaikka pitäisi olla.
Niin ja nyt sitten Luonnon Dialektiikka eli LD on pähkinän kuoressa seuraavankaltainen oppijärjestelmä.
LD:n kategoriat ovat: Yksityinen, Erikoinen ja Yleinen, Kausaliteetti, Stokastisuus- ja Kuvauspostulaatti.
LD:n liikelaki on: Määrälliset ja Laadulliset Muutokset, Vastakohtien Ykseyden ja Tasitelun Laki, Lieltämisen Kieltäminen eli SOPIMULAKI.
LD:n lausepuun Peruslause on: A) AINE-MATERIA(MASSA) sekä B) Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Laatuavaruus. (Euklidinen Geometria, Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria sekä XYZ-avaruus eli VIIVA PINTA-ALA TILAVUUS)
Meidän pitää vielä muistaa se, että Euklidinen Geometria rp:tä ei voi liittää Neli- tai N-ulotteiseen Geometriaan, sillä Euklidinen Geometria rp pohjautuu käsitteisiin VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS. Me voimme vielä kysyä sitä, että miten on asiat Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria Kolmiulotteisena eli XYZ-avaruus rp:n kohdalla. Niin mitenkä on nyt näreet ja aidan seipäät Hyvät eri lajien Iskutaistelijat ja Ylinerot? Minusta Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria on myös sellainen, että sitä ei voi yhdistää Neli- ja N-ulotteiseen Geometriaan. Miksi on asiat näin? Minun vastaukseni on se, että me voimme kuvitella helposti sen, että minkälainen on Kolmiulotteinen XYZ-avaruus, mutta on suorastaan mahdotonta käsittää ja ymmärtää sitä, että minkälainen on Neliulotteinen XYZW-avaruus, puhumattakaan siitä, että minkälainen on N-ulotteinen Luontoavaruus.
Niin ja nyt sitten me voimme todistaa oikeaksi kaavan E=mc2 siltä pohjalta, että oletamme fotonilla olevan MASSA. Me voimme myös nyt kysyä sitä asiaa, että mitä jos Fotonilla ei olisikaan massaa. Nyt ME voimme vielä kysyä sitä asiaa, että mitä tapahtuu kaavalle E=mc2, jos todella Fotonilla ei olisikaan massaa. Merkitään ensiksi m=0 ja sitten sijoitetaan m=0 kaavaan E=mc2 sekä saadaan yhtälö E=0*c2 ja kun nyt yhtälä E=0*c2 ratkaistaan, niin saadaan yhtälö 0=0. Nyt kysyisin Leninisteiltä, Anarkisteilta ja Suhteellisuusteorian Kannattajilta sitä, että miten meidän nyt pitää tulkita kaava E=mc2, kun m:n paikalle pannaan nolla ja saadaan täten uusi kaava E=0*c2 ja kun nyt kaava E=0*c2 ratkaistaan, niin saadaan todellakin kaava 0=0.
Miten me voimme johtaa kaavan E= mc2 rs:n jopa Kolmiulotteisen Luontoavaruuden eli Geometrian sekä AINE-MATERIA(MASSA) rs:n perustalta ja pohjalta?
P= E/c
P= valomomentti
E= valon energiasisältö
P= mc
E/c= mc
c= fotonin eli valon nopeus
m= fotonin massa
P= mc
........
P= E/c
E/c= mc
E= mc2
Kuten nyt yllä tarinoidusta kykenemme huomaamaan sen asian, että KAAVA E= mc2 voidaan myös johtaa Kolmiulotteisen Luontoavaruuden eli Geometrian perustalta siis Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria, XYZ-avaruus eli VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS sekä vielä kaiken perusta ja lähtökohta on siis todellakin Kolmiulotteinen Luontoavaruus ja AINE-MATERIA(MASSA). Miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät sekä asiat ja asian haarat Arvoisat Porvarit ja Toverit?
HEI! Oletteko Te REISKA todella sitä mieltä, että SKP SKDL rs:ssä ainoastaan Emmistöläiset ovat olleet sellaisia, jotka sortuivat vain ns. MUSTA PÖRSSI ja MUSTA RAHA rs:ään?
Nyt eräs Kulkuri ja Katunarri on todellakin sitä mieltä, että ainakin Kasinopeliasiat ovat sellaisia, että niissä ovat kaikki siis Äärioikealta Äärivasemmalle ja KAIKKI tältä väliltä mukana tai sitten ei KASINOPELIT rs:ssä ole mukana yksikään puolue tai puolueryhmittymä. Jos nyt tätä ns. SULJETTU RENGAS rs:n asiaa miettii tai paremminkin yrittää arvailla, niin esimerkiksi. MUSTA PÖRSSI rs:n asiassa ja kohdalla Julkishallinnon piirissä ei voi tulla käytännössä kuin yhteen tulokseen siis siihen, että jos on kärynnyt ainakin YKSI tai KAKSI ns. Puoluemiestä, niin saamme olla takuuvarmoja siitä asiasta, että ei YKSI syytön, kun KAKSI tappelee.
Me voimme vielä arvailla sitä asiaa, että MIKSI kaikki Puoluemiehet Eri Puolueissa ovat olleet hiljaa ja korkeintaan puhuneet jostain sellaisesta kuin siitä, että VALTIO APN rs on varmasti sellainen yhteisö, että siellä on kaikkein vähiten MUSTA RAHA rs:n ja MUSTA PÖRSSI rs:n kuvioihin liitettävissä olevaa toimintaa. Nyt on olemassa vielä sellainen HYVÄ KYSYMYS, että miksi ovat olleet hiljaa todellakin kaikki puoluemiehet ja että miksi nyt LEHDISTÖ rs:ssä vasta ns. KELTAINEN LEHDISTÖ rs on alkanut penkomaan määrättyjä HUHUMYLLYKUVIOT-ryhmään kuuluvia asioita kuten esimerkiksi sitä asiaa, että mistä Eri Puolueille on tullut käyttöön oikein Kovan tason Rahakasa siis ns. ÄMPÄRIKUVIOT-ilmentymä. Nyt puolueet tarvitsevat suorastaan Isot Ämpärit, jotta voivat siirtää paikasta A paikkaan P määrätyt rahavarantonsa.
Nyt toivoisin sitä asiaa todella, että Te Perusuomalaiset kertoisitte meille, että mitä mieltä alaolevasta tarinasta ja allaolevista kysymyksistä Te Perususomalaiset todella olette. Miksi pitää J Halla-Aho rs:n korostaa oikein voimalla sitä asiaa, että kaikenlainen HUOLTOTURVA rs:n maksamat etuudet ovat todella puhdasta LUXUS eli YLELLISYYS rs:ää?
Nyt eräs Katunarri ja Kulkuri ihmettelee oikein voimalla sitä asiaa, että onko todella Teidän puolueen Puheenjohtajan se lausunto, jossa HÄN todella voimalla korostaa sitä, että kaikenlaiset HUOLTOTURVAETUUDET Sosiaalipoliittisten Rahastojen maksamana on pelkkää LUXUS eli YLELLISYYS rs:ää, niin todellakin Teidän mielestänne totta? Niin ja haluan vielä kysyä sitä, että olenko todella ymmärtänyt Perussuomalaiset-puolueen Puheenjohtajan mielipiteen oikein. Niin ja koska nyt HUOLTOTURVAETUUDET ovat puhdasta LUXUS eli YLELLISYYS rs:ää, niin niistä pitäisi todella luopua.
Jos nyt olen ymmärtänyt Teidän Puolueen Puheenjohtajan mielipiteen oikein, niin kai HÄN tarkoittaa sitä, että koska Elinkeinoelämässä vallitsee ns. TÄYSTYÖLLISYYSTASAPAINO, joten KAIKKI, jotka haluavat tehdä työtä, niin saavat sitä siis työtä todellakin. Niin ja onko nyt Teidän Perussuomalaiset Teidän Puheenjohtajanne mielipide tulkittava siten, että esimerkiksi SUOMI-VALTIO rs.ssä ei ole olemassa ns. OIKEA TYÖTTÖMYYS rs:ssä, koska työttömyys johtuu vain ja ainoastaan Kaikkien Työttömien Laiskuudesta ja Saamattomuudesta.
Onko todella Teillä Arvoisat PERSUSANKARIT myyntikuvioissa yhtään mitään muuta kuin ns. MAMUSEKOILUT? Onko Teille PERSUNEROT todella selvillä se, että Ne Piirit, jotka kustantavat ns. Rukousaamiainen rs:n, niin ovat takuuvarmasti olleet myymässä myös TEEKUTSULIIKE rs:n DemokratiaLiike rs:ää ja samalla kiihdyttämässä oikein voimalla erilaisia Vallankumous- ja Sissiliikkeitä esimerkiksi Muslimi- ja Arabialueilla?
Olen nyt myös sitä mieltä, että ei todellakaan HYVÄ LÄNSI ja Kumppanit rs:llä ole olemassa mitään sellaista oikeutta, että HE voisivat mennä kertomaan jonkun alueen väestölle, että miten heidän tulisi elellä ja että minkälaista DEMOKRATIA rs:ää heidän tulisi kannattaa. Nyt eräälle Kulkurille ja Katunarrille ovat aiheuttaneet myös kylmiä väreitä Muslimi- ja Arabialueiden sekä vielä UKRAINA-alueen voimalliset Aseelliset yhteenotot ja vallankumoustaistelut, sillä näillä alueilla on kuolonuhreja tullut oikein tukussa.
Nyt minulle on todella jäänyt ongelmaksi vielä se asia, että mitä todella Te PERSUSANKARIT edustatte. Niin ja miten meidän pitää suhtautua Teidän Johtajanne J HALLA-AHO rs:n siihen mielipiteeseen, jossa tämä J HALLA-AHO SEURA rs:n korkein pomo väitti jotain sellaista, että kaikenlainen HUOLTORAHASTOTOIMINTA rs on LUXUS eli YLELLISYYS rs:ää, ja josta ei ole mitään hyötyä kokonaisuuden kannalta arvioiden, koska se siis HUOLTOTURVA rs tuo vain loisijat ja siipeilijät ovista ja ikkunoista sisälle taloon.
Mitä kaikkea todella PERSUT nyt myyvät meille KULKURIT ja KATUNARRIT rs:lle?
Mitä nyt PERSUNEROT haluavat tarinoida ns. PökäleKapojen TOIVO- ja KORVA-asiasta?
Niin ja miten pitäisi vielä suhtautua ellaiseen yhteisöön kuin J HAVUKKA-AHO SEURA rs:ään?
Kysyisin vielä Teiltä Perusuomalaiset sitä asiaa, että johtuuko todella Teidän kaikkien mielestä Työttömyys vain siitä, kun TYÖTTÖMÄT ovat laiskoja ja saamattomia ja koska nyt myös SUOMI-VALTIO:n Huoltoturvarahastojen maksamat ETUUDET ovat niin hyviä, että nyt niilläkin eli etuuksilla tulee ihan hyvin toimeen.
niin hyvinvointi palaa.
"Miksi RAHA on todella tärkeä tekijä Puoluerintamalla?"
Halla-ahon kirjoitus
Huomatkaa ENNEN Soinin hajotettua puolueen
Puhuu huhujen perusteella, miksi raha on tärkeä
RAHA ON LIIMA JOKA PITÄÄ TOISIAAN INHOAVAT SAMAN VAALIPIIRIN SAMAN PUOLUEEN KANSANEDUSAJAT YHDESSÄ
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/1356978504422340
2 June 2017 · Onpas hurjia juttuja. Onneksi tämä eduskunta ehti perussuomalaisten vaatimuksesta kumota Lex Vennamon, eivätkä seteliselkärankaiset loikatessaan enää vie puoluetukia mennessään.
Putin puhuu juuri nyt, miksi raha on tärkeä, Venäjän mediassa suorana, mankuu lisää sijoittajarahaa Venäjällä pidettävässä konferenssissa. ELI kaikki hunttalan matit jotka Venäjän ostivat nyt saaliin kimppuun, muistakaa kengänkorkoon aina DOLLAREITA Pekka Lipposen malliin, niillä selviää (ei leikkirahaa euroja)
Halla-aho puhuu klo 12 PS-mediassa suorana https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2018/12/Koko-970_490_Tuumaustunti-20.12.-940x470.jpg
Voin vastata kunhan osoitat itsesi sen arvoiseksi! Lopeta niin paroonit kuin porvarit ja siirry asialinjalle joka olisi joko eläkeläinen tai työeläkeläinen joka jälempi kuvaa asiaa paremmin.
Nyt vaan sitten asiaan mestaaja!!
Kapitalistin toive on että kaikki työntekijät ryhtyisivät vähintään yksinyrittäjiksi.
Nämä yksinyrittäjätyöntekijät omistavat omat työkalunsa ja työvoimansa eivätkä voi riistää kenenkään työn tuloksia. He ovat palkkkatyöläisen asemassa. He tekevät työtä oikeille kapitalisteille elääkseen.
Ollapa yksinyrittäjän nimikkeellä tai palkkatyöäläisenä mikään ei muutu. Yksinyrittäjien täytyy järjestäytyä yksinyrittäjien liittoon ja vaatia parempaa tunti- tai urakkapalkkaa, sitä samaa mitä palkkatyöläisen olemus on. Yksinyrittäjäliiton ja ammattiliiton välillä ei ole eroa. Miksi siis vaihtaa nimikettä ja järjestäytymisen nimeä kun ne ovat jo valmiina.
Valtaosa ns. yrittäjän nimikkeellä olevista tienaa bruttona ja nettona alle työläisen keskipalkan. He joko toimivat tietoisesti yrittäjänä hommissa, jotka eivät tuota kummoistakaan tuloa tai heitä on liikaa tietyllä alalla ja alueella kuten esim. hierojina ja joutuvat tekemään työtä alle 8 tunnin päiviä.
Kapitalismin lait ovat kovat, toimiipa ihminen palkkatyöläisenä tai palkkatyöläisyrittäjänä.
On tiettyjä toimialoja, joissa palkkatyötä tehdään yksinyrittäjyyden nimissä. Niitä ovat kampaajat, hierojat, torikauppiaat, kulttuurin alueella jne.. Ammattiliitot ja työväenliike ei näe siinä mitään ongelmaa. Monilla yksinyrittäjien aloilla onkin ammattiliittoja vastaava järjestäytyminen, oikeusapu yms.. Heidän täytyy itsensä työllistäjänä maksaa tulostaan säädetyt verot, sotut. eläkemaksut yms.. Nämä kulut heidän tulee ottaa huomioon laatiessaan työsopimuksia.
Raha ratkaisee palkkatyöläisille. Sitä saa parhaiten järjestäytymällä yhteen ja toimimalla joukossa yhteisten etujen puolesta joko ammattiliittoon tai hierojaliittoon kuuluvana.
Yksin- ja pienyrittäjien oikea yhteiskunnallinen näkemys asettaa heidät työväenliikkeen yhteyteen. Usein valitettavasti kehnolla palkalla työjelevä pienyrittäjä on kiihkeä oikeistolainen, omia etuja vastaan poliittisesti toimiva. Palstalla tästä esimerkkinä on "paroni" Extyökkäri.
Se on reisska yrittäjätyylinen asennoituminen työhön ainoa joka tuo edistystä talouteen noin kautta linjan. Ay tyyli vain jarruttaa talouden ja elintason nousua lisäten yksikkökohtaisia kustannuksia. Palkkasumma ei aina ole liian suuri mutta sillä on saatu aikaan liian vähän ja se on se joka lisää työttömyyttä huisisti.
Isäni oli vuosikymmeniä yksinyrittäjänä ja pärjäsi varsin mukavasti, ei rikastunut mutta vaurastui. Yrittäjiä ei mikään liitto auta ansion kehityksessä vaan he myyvät palvelunsa asiakkailleen parhaaseen hintaan, ei siis suurimpaan eikä pienimpään vaan parhaaseen jolla he arvelevat kaupan vielä käyvän kohtuudella ja josta sitten jää kohtuudella sitä tulosta käyttöön. Se on se tapa jolla jokaiseen työhön PITÄÄ suhtautua.
Jos yrittäjillä/yksinyrittäjillä on joku liitto, niin sen aiheet ovat jotain muuta kuin palkkakeskustelut ja palkkataulukoiden määritykset! Jo se jotta moisen otat esille osoittaa ettei sinulla ole himpun verran käsitystä yrittäjyydestä. Siinä saa myydä ideaansa eniten maksavalle, jos on hyvä idea niin hinta voi olla isokin mutta jos alasi on kovasti kilpailtu, niin joudut sopeuttamaan omat ansiosi muihin.
Noista esimerkeistäsi, satun tuntemaan yhden yrittäjän, joka on tuolla hieroja, kuntouttaja alalla eikä hänellä ole mitään alle 8 tunnin päiviä vaan ne mieluummin venyvät niin pitkälle kuin hänen oma halunsa riittää. Töitä riittäisi nykyihmisten venytyksessä vaikka 24/7 jos se olisi mahdollista.
Koska sinulla ei ole käsitystä siitä mitä kirjoitat niin kokeile olla yrittäjänä vaikka 10 vuotta alkuun ja näet miten homma toimii, jos olet fiksu niin voit palkata muita avuksi ja samalla vähentää noiden työttömien laitumella olevia laumoja eli parantaa yhteiskunnan olemista.
Työeläkeläinen Extyökkäri pärjäsi yrittäjänä varsin mukavasti, yli 30 vuoden aikana ei ollut yhtään vuotta jolloin yritys ei olisi positiivista tulosta tehnyt ja sen sai vielä eläköityessä myytyä kohtuullisella pinkalla euroja. Olen siis esimerkki siitä miten yrittäminen kannattaa varsinkin jos on fiksu ja osaa ajatella sekä suunnitella asioita monelta kantilta. Kun puhut kehnosta palkasta, niin et sitten esitä mitä sillä tarkoitat, minä omallani ainakin pärjäsin arvellen sinuakin paremmin.
Tuosta kehnosta palkasta jäi työeläke, joka on suurempi bruttona kuin keskipalkaksi uutisissa mainostettu määrä euroja sekä muuta tulonlähdettä ihan mukavien eläkevuosien verran.
Kannattaa reisska oikeasti lukea ja ajatella ennen kuin laskettelee noita aivopierun kaltaisia ajatuksiaan ja arvelujaan yleiseen tietoon koska tuolla systeemillä vain munaat itsesi eikä kukaan enää mutu mieheen luota.
Montaa kertaa ei samaa kannata kysyä ja vastaus on jo kirjoitettu kunhan luet sen!
Miksi nyt Pökkelöpäät haukkuvat ns. YRITTÄJÄNEROT rs:ää? Onhan nyt HYVÄ LÄNSI rs:ssä todellakin voimassa Vapaa Kilpailu ja Markkinavoimat rs sekä Olemassaolon Taistelu ja Salainen OPPI rs. Mehän nyt Arvoisat PunikkiPökkelöt elämme todellakin Vapaa Markkinatalous rs:ssä eikö vain todellakin. Voimme kai nyt todeta sen asian olevan totta, että me emme todellakaan elä sellaisessa kuviossa kuin Punikkinerojen MonopoliParatiisi eli Suljettu PökkelöRengas rs:ssä.
Olisiko nyt Arvoisat Persu- ja PökkelöNerot hyvä huomata se, että tähän päivään siis vuoteen 2018 mennessä ei ole vielä yksikään Monopoli menestynyt, vaikka todella kaikkien Monopolien sekä Persu- että PunikkiMononopolit rs:n lähtökohdat ovat olleet suorastaan Paratiisilliset?
Olen jo pitemmän aikaa ihmetellyt sitä asiaa, että MIKSI todella Punikki- ja Persunerot vastustavat todella tulisesti sekä EU että NATO rs:ää, vaikka nämä siis EU ja NATO ovat vain ja ainoastaan ns. Markkinointiyhteisöjä, joista EU edustaa Talousliittoutumaa, kun taas NATO edustaa Turvallisuus- ja Puolustusyhteisöä.
Me voimme kai nyt todeta sen, että jos lähtökohtana Talousasioissa on SUOMI-VALTIO ja kun nyt SUOMI-VALTIO rs:ssä on ostovoimainen KYSYNTÄ korkeintaan 5-6 miljoonaa ja kun nyt SUOMI-VALTIO rs kuuluu jäsenenä Talousliitto EUROOPAN UNIONI eli EU rs:ään, niin ME voimme todeta sen asian olevan totta, että nyt myös SUOMI-VALTIO saa ollessaan jäsenä Talousliitto EU rs:ssä niin nauttia 600-700 miljoonan ostovoimaisen kuluttajan markkinoista. On kai nyt pakko vielä todeta se asia, että KYLLÄ todella SUOMI-VALTIO rs:n Yrittäjä- ja Omistajakunta pitää varmasti parempana asiana todellakin 600-700 miljoonan kuluttujan markkinoita kuin vastaavasti Persu- ja Punikkinerot rs.n ylistämiä 5-6 miljoonan kuluttajan markkinoita.
Onhan vielä todettava se asia, että EUROOPPA ja varsin LÄNSI-EUROOPPA rs:n ympäristössä toimii sellainen yhteisö kuin Puolustusliitto NATO. Nythän Puolustusliitto NATO rs:n varsinainen tehtävä on pitää siitä asiasta huolta, että kunkin NATO-MAA rs:n puolustusvalmius säilyy riittävällä tasolla ja vielä myös siitä asiasta NATO pyrkii pitämään huolta, että kunkin NATO-MAA rs:n Puolustus- ja TurvallisuusRahastot antavat myös ns. Kehitysmahdollisuuksia, sillä todella TEKNOLOGIA kehittyy voimallisesti ja samalla nyt myös TAKTIIKKA- ja STRATEGIA rs vaatii aina tutkimus- ja kehitystyötä enemmän tai vähemmän.
Onhan nyt niinkin sanottu, että Puolustusyhteisö NATO rs:n pääasiallinen vihollinen on VENÄJÄ, mutta on nyt todella pakko sanoa vielä se, että tämän päivän TELLUS-planeetalla on varmasti monta muutakin sellaista valtiota tai valtioyhtymää, jotka katsovat karkaasti jo pelkkää sanaa NATO rs:ää kuten esimerkiksi KIINA, INTIA, Islamilainen Valtioyhtymä jne.
Me voimme vielä todeta sotilasasioista jotain sellaista, että vaikka esimerkiksi Persu- ja PunikkiNerot höpöttävät jotain sellaista, että sotilasmenot ovat täyttä tuhlausta ja vielä korostavat jotain sellaista, että onhan nyt sotilasmenoille olemassa paljon parempia vaihtoehtoja kuten esimerkiksi Sosiaalipoliittiset Rahastot. Nyt kuitenkin ainakin Persunerot ovat sitä mieltä, että SOSIAALIPOLITIIKKA tuo mukanaan Loisijat ja samalla Siipiveikot, kun taas Puolustus- ja Turvallisuusalalle annetut rahavarat tuovat mukaan korkean siis todella korkean TURVALLISUUSTASO rs:n.
On kai nyt pakko todeta vielä se asia, että eivät todellakaan ARMEIJA ja POLIISI rs:t ole turhakkeita vaan erittäin tarpeellisia yhteisöjä ja virastoja kaikissa itsenäisissä valtioissa. Niin ja nythän ARMEIJA ja POLIISI rs:llä on itsenäisessä valtiossa KAKSI siis KAKSI erilaista tehtävää siis pitää huolta Ulkoisesta ja Sisäisestä Turvallisuudesta.
Nyt Sisäinen Turvallisuus tarkoittaa tasan tarkkaan sitä asiaa, että ARMEIJA ja POLIISI pyrkii ehkäisemään kaikenlaisen kapinoinnin kuten nyt Vallankumoussekoilut tai Vastaaat sekä nyt puhumattakaan aseellisista sekoiluista.
Nyt Ulkoinen Turvallisuus taas tarkoittaa sitä, että ARMEIJA ja POLIISI pyrkii toimimaan aina siten, että mahdollinen Vihollinen suorittaessaan ns. Kannattavuuslaskelmia siis sellaisia, joissa tutkitaan sitä asiaa, että kannattaako sotilaallinen Hyökkäys jotain NATO-MAA rs:ää vastaan, niin tämän tutkimustoiminnan tuloksena mahdollisen Vihollisen pitäisi tulla siihen tulokseen, että Hyökkäyssodan Hyödyt ovat paljon pienemmät kuin ns. Kokonaistappiot, joten HYÖKKÄYSSOTATOIMI ei kannata.
Mehän voimme kai todeta vielä sen asian olevan totta, että KYLLÄ takuuvarmasti kunkin NATO-MAA rs:n Asevoimien eli ARMEIJA rs:n aseistustaso nyt todella keskeisesti on se tekijä, josta mahdollinen Vihollinen tekee ns. KannattavuusPäättelyt rs:n. Jos nyt Mahdollinen Vihollinen toteaa, että kaikkien NATO-MAAT rs:n puolustusaseistus on pilipalitasoa, niin todennäköisesti Mahdollinen Vihollinen kokeilee omia menestymismahdollisuuksia, vaikka NATO-MAAT rs:ssä olisikin voimassa periaate YKSI on KAIKKIEN puolesta ja KAIKKI ovat YHDEN puolesta.
Marxin teoria on ajalta, jolloin talouskasvua ei juuri ollut, mutta markkinoiden heilahtelu oli massiivista vuoden sisällä, kun ainoana oli hiilihydraatti eli peruna-vilja, jonka hinta nousi keväällä taivaisiin ja aiheutti nälänhädän
Tällöin Marx sai idean siitä että RIISTO eli kauppias riistää asiakasta ON KAUPPIAAN RIKASTUMISEN ydin
Mutta nämä ovat näitä aikoja, ja niitä edustaa täällä PARTACUS JA PUTININ VENÄJÄ jossa oikeasti lehdet Karjalassa kertovat MIKÄ ON TATTARISATO ALTAILLA JA MIKÄ ON ELÄKELÄISTEN alennuskortilla saama tattarin hinta
Ajatelkaa nyt että Kremlin linnassaaan PATSEERAAVA HULLU PUTIN lähettelee ydinpommittajia alvariinsa Tyynelle merelle lähelle USAn rajaa ja hänen kansalaisensa miettivät mitä tattaripuuron hinta on ensi viikolla Karjalassa alennuskortin kanssa
"Venäjän talousvuosi 2018 oli taas kerran pettymys. Useita vuosia jatkunut talouden krooninen stagnaatio ei hellittänyt, ja valtaosa analyytikoista uskoo talouskasvun jäävän lähivuosinakin 1–2 prosenttiin"
Edes Deri Paskan firman helpotukset eivät auta, Paska on luvannut myydä enemmistönsä ja voi saada siten helpotuksia oloonsa https://www.independent.co.uk/news/world/americas/us-politics/oleg-deripaska-sanctions-trump-administration-russian-oligarch-putin-rusal-aluminium-a8692001.html
Marxin teoria syntyi ajalla, jolloin kapitalismi oli täysin valmis läntisen Euroopan maissa. Markkinat kattoivat paitsi tietyn valtion myös maailmanmarkkinat. Maailmanmarkkinoiden erityispiirre tuolloin oli se, että puolet maailman taloudesta tapahtui siirtomaakapitalismin vallitessa. Alle kymmenen kehittyneintä kapitalistista valtiota kapitalistiensa toimesta hallitsi yli puolta maailman taloudesta toisin sanoen riisti armottomasti näiden maiden rahvasta.
Englannissa, Ranskassa, Yhdysvalloissa muutamia mainitakseni vallitsi sisäisillä markkinoilla kaikki kapitalismin elementit. Suomessa kapitalismin kehitystrendi alkoi niinkin myöhään kuin 1860 luvulla ns. Snellmannilaisen verettömän vallankumouksen toimesta. Tsaarin hallinto hyväksyi vastustelematta kapitalismin markkinoiden keskeiset vapaudet. Valtiollisessa elämässä säilyi feodalismin säätyoikeudet ja jotka kumoutuivat 1900 luvun alussa.
Kapitalismi kehitti valtion sisäiset että maailmanmarkkinat. Koneellinen suurtuotanto näytti erinomaisuutensa käsityöläisnäpertelyn suhteen. Työväenluokka kasvoi valtaisaa vauhtia. Kapitalismin finanssisektori kehittyi kukkaansa. Kapitalismi kehitti työväenluokkaa puhumatta sanaakaan työläisistä yksinyrittäjinä mutta suhtautui vihamielisesti työläisten järjestäytymisoikeuteen ja työehtosopimuksiin. Perusrakenteet olivat valmiit.
Kun Marx alkoi tutkia kapitalismin taloudellisia lakeja hän saattoi tutkia olennaisesti valmista kapitalistista talousjärjestelmää. Adam Smith ja Ricardo ennen Marxia päätyivät paljolti oikeaan kapitalismin analyysissa.
Kapitalismin erinomaisuus feodalismiin nähden oli murskata vähätuottoinen ja alkeellinen käsityöläistuotanto. Nykyiset kapitalistit eivät näe edes unta pirstoa koneellista suurtuotantoa pien- tai yksinyrittäjien tuotannoksi. Ne toteuttavat tiettyä osaansa käsityön ja suurtuotannon välissä olevassa markkinakentässä mutta jonka osuus tuotannosta on minimaalinen. Kymmenen tuhannen työläisen yhtiö on nykyään mitätön. Pääomat ja työvoima kasautuvat yhtä aikaa yhä laajemmin.
Suomen 200 000 yksinyrittäjää.
80 prosentilla näiden tulot jäävät alle palkkatyöläisten keskipalkan. Kukaan ei pakota ketään yksinyrittäjäksi. He toimivat palkkatyöläisinä tuotannossa tai palvelusektorilla tai kulttuurielämän puolella. Usein niiden työ on yhteiskunnalle kallista samalla tavalla kuin käsityön aikana.
Kaikki keskeiset Marxin löytämät (tai muiden aikaisemmin löytämät) talouden lainalaisuudet olivat olemassa ja toimivat edelleen. Siksi Marxin kolmiosainen Pääoma kirjasarja on edelleen ajankohtainen. Se sisältää myös korkeimman humanistisen käsityksen ihmisistä kansana. Mikä kansa on, millaisia ristiriitaisuuksia ihmisten välillä heidän sitä tiedostamatta vallitsee ja mihin suuntaan ristiriidat tulisi ratkaista.
Pieni vihje: Jos Marx eläisi, hän taatusti kauhistuisi sotaisen kapitalismin luonteesta, joka on tuhat kertaa vaarallisempi kuin pahamaineinen aikalainen siirtomaakapitalismi.
MIKSI DON SPARTACUS on todella sitä mieltä, että DIALECTICA NATURALIS LD DN rs on paskaa ja sekoilua, kun taas SUHTEELLISUUSTEORIA, AIKA-AVARUUS ja NELIULOTTEINEN GEOMETRIA sekä Odotuksilla Täydennetty Klassikkomalli eli MONETARISMUS rs on todella aitoa ja hyvää TIEDE rs:ää?
"MESTARI käsittää materiaoliot tai niiden laadun ulottuvuuksiksi. Täten avaruudessa olisi ääretön määrä ulottuvuuksia ja koko ajan ulottuvuuksia syntyisi ja katoaisi koska erilliset materioliot syntyvät ja kuoleutuvat."
Nyt kysyn sitä asiaa todella tasan tarkkaan, että mitä Te Don Spartacus ja Kumppanit tarkoitatte silloin, kun TE puhutte ja kirjoitatte sellaisesta asiasta kuin ULOTTUVUS. Onko Teille selvillä se asia, että ULOTTUVUUS on Geometrinen SUURE siis ei mikään muu Arvoisat Toverit ja Porvarit? Nyt Te Toveri Spartacus ette ole itsellenne tehnyt selväksi sellaista asiaa, että mitä kaikkea tarkoittaa ULOTTUVUUS rs todellakin.
Me voimme nyt kysyä todella Teidän Toveri Spartacus rs:n kohdalla kaikenlaista varsinkin, kun TE korostatte sitä, että Te kannatatte sellaista Kuviokelluntaympäristöä kuin AIKA-AVARUUS, Neliulotteinen Professori Zöllerin GEOMETRIA sekä vielä ilmeisesti SUHTEELLISUUSTEORIA rs:ää.
Haluan nyt vielä näin lopuksi tuoda kehiin sen asian, että Marxilainen REVISIONISMI LD ja Materialistinen Historiakäsitys ja FILOSOFIA LD perustuu ja pohjautuu LUONNON DIALEKTIIKKA LD rs:n lausepuun peruslauseeseen A)AINA-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus. Niin ja nyt toivoisin vielä jotain sellaista, että Te Toveri Spartacus vastaatte sellaiseen kysymykseen, että miksi TE uskotte siten, että nyt Eräs Kulkuri ja Katunarri käsittää materiaoliot Ulottuvuksina.
Oletteko Te Toveri Spartacus huomannut sen asian, että Luontoavaruus eli GEOMERTIA on varmasti täysin eri asiaa kuin Kategoria- eli Laatuavaruus? Mitähän nyt Kategoria- eli Laatuavaruus voisi tarkoittaa, kun se ei ole todellakaan rinnastettavissa mitään tavalla Luonto- eli Geometria-avaruuksiin? Nyt Kategoria- eli Laatuavaruus tarkoittaa jotain sellaista, että mitkä kaikki toiminnot jossain Luontosysteemi rs:ssä vaikuttaa tilastollisesti merkittävällä tavalla tämän asianomaisen ns Tutkittavan Järjestelmän eli SYSTEEMI rs:n toimintaan. Nythän Luontosysteemissä voi periaatteessa olla erinäinen määrä erilaisia laatutoimijoita kuten esimerkiksi Tuuli, kosteus, Kasvisto, eläimistö, Lämpötila, kuivuus, eroosio, maan pinnan tasaisuus tai mäkisyys jne.
Onko todella vaikeata huomata se, että Luonto- eli Geometria-avaruus on varmasti täysin eri asia kuin Kategoria- eli Laatuavaruus? Haluan vielä korostaa todella paljon sitä, että täytyy todella voimallisesti pitää erillään sellaiset asiat kuin Luonto- eli Geometria-avaruus ja Kategoria- eli Laatuavaruus.
Voi tokkiisa Partacusi, Marxin teoria syntyi mutta se ei ole mitään mitä kannattaa ottaa enempää huomioon. Kaikki sen sovellukset, marxismi ovat tuottaneet oikeasti vain kurjuutta todellisuudessa. Vai onko komusaarnaaja Partacusella esittää vastaisia esimerkkejä kuten yhteiskuntia marxilaisin toimin joiden elintaso ja hyvinvointi on kapitalististen pohjolan demokratioiden yläpuolella?
Siihen aikaan jossain 1800 luvullahan toimittiin sen ajan tapaan eikä sitä voi tähän päivään verrata. Voimme vain sanoa, että marxilaisuuden testeistä huolimatta on suuri osa ihmiskuntaa kyennyt demokratiaan ja hyvinvointiin verrattuna siihen mitä joskus on ollut. Demokratiakin on tehokkaampi kansalaisten hyvinvoinnin lähde kuin mikään marxilainen unelma.
Koska kapitalismi antoi kansalaisille mahdollisuuksia viedä taloutta ja elämänlaatua eteenpäin on selvää, että se levisi koko ajan laajemmalle. Toisin kuin marxilaisten oppien levitys joka valtaan päästäkseen on aina tarvinnut aseita ja pakkoa. En tunne yhtään kertaa, että sosialismiin marxilaisessa mielessä olisi siirrytty vapailla demokraattisilla vaaleilla! Miksi ei jos sitä kerran ihan kehua kannattaa?
Vaikka olemme pitkälti tottuneet sarjatuotannon aikaansaamiin hinnaltaan edullisiin tuotteisiin, niin kyllä ihan käsityötäkin harrastetaan enenevässä määrin. Tuo antaa Suomen kaltaiselle yhteisölle mahdollisuuksia kunhan löytyy ideaa, mitä lähtee tekemään tavalla, jota kykenee myymään kanssaihmisilleen. Ei ehkä rikastuakseen mutta tullakseen toimeen.
Meille tuo saattaa antaa mahdollisuuksia koska varsinaiseen joukkotuotantoon tuskin pystymme koska muualla tehdään viikko töitä sillä kun täällä joutuu päivästä maksamaan. Tuo rajoittaa mahdollisuuksiamme mutta toisaalta se myös kannustaa yrittämään.
Se mitä tuo yrittäjäosasi kertoo, on totuus. Siinähän suoraan Partacusi kertoo työläisille maksettavan liikaa palkkaa ja se on suuri syy nykyiseen varsin suureen työttömien määrään. Eivät nuo työntekijät omatoimisesti ansaitsisi palkkaa jota heille nyt vaaditaan maksettavaksi. Työläisten palkat pitäisikin arvioida uudelleen oikeaan suhteeseen yksinyrittäjien kanssa. Yksinyrittäjien ansiot kertovat parhaiten siitä mihin porukka kykenee, nyt kun palkat ovat liian suuria niin hinnat nousevat ja taas pyydellään lisää. Sen vuoksi menetämme kilpailukykymme ja työttömien määrä kasvaa.
Hyvä ja Kiitos Partacusi kun otit asian esille, vie se nyt eteenpäin ay mafiosoille ovathan he kanssasi samaa porukkaa ja siitä se homma lähtee korjaantumaan.
Enpä oikein tiedä tuosta kapitalismin sotaisuudestakaan, kun muistelee naapurin sosialismia ennen sen kaatumista niin suurimmat juhlat kuten Vappu olivat kovin sotaisen näköisiä kun Punaisella torilla ajeltiin tankeilla, tykeillä ja mannertenvälisillä. Noitako sinä Partacusi sanot rauhan elkeiksi?
MIKSI Teidän Arvoisat Punikit ja Vasurit mielestänne on KASINOÄMPÄRIT-AATE niin paha asia, että siitä ei haluta kuulla yhtään mitään? Nyt todella asiat ja asian haarat ovat siten kuin Paroni ExTyökkäri ja Vastaavat väittävät, että kaikenlainen Yhteiskunnallinen HYVINVOINTI kehittyy ja jopa syntyy vain ja ainoastaan Kannattavan ja LISÄARVO rs:ää tuottavan Yritystoiminnan tuloksena.
Kysyisin vielä KASINOÄMPÄRIT-aate rs:n nimissä sitä, että mitä kaikkea voisi todella tapahtua Elinkeinoelämän kuvioissa silloin, jos käytettävät MALLIT, KAAVAT ja TEORIAT ovat sellaisia, jotka voivat kuulua korkeintaan VAISTO, TAHTO ja TUNNE rs:ään. Me voimme todeta ainakin sen, että KAIKKI aito SUUNNITTELUTYÖ olisi täysin mahdotonta, sillä vaikka toimittaisiin täysin käytettyjen MALLIT, KAAVAT ja TEORIAT rs:n pohjalta, niin kuitenkin SUUNNITTELUTYÖ rs:n lopputulos, vaikka se olisi toteutettu miten pätevästi ja hyvin tahansa, niin kuitenkin se kuuluisi ryhmään YRITYS ja EREHDYS. Nyt pätevän Suunnittelu- ja Tutkimustyön Peruslähtökohta on se, että käytetyt MALLIT, KAAVAT ja TEORIAT ovat sellaisia, että ne kestävät takuuvarmasti LOGIIKKA- ja REALISMITESTIT. Nyt Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN, Materialistinen Historiakäsitys ja Pääomakirja DN sekä DIALECTICA NATURALIS DN ovat sellaisia, jotka todella kestävät takuuvarmasti LOGIIKKA- ja REALISMITESTIT(Epäidenttisyys ja Euklidinen Geometria).
Kannattava YRITYSTOIMINTA tarkoittaa sitä, että Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma rs:n lisäksi tulee ns. Riittävän Suuri LISÄARVO tai ts. Kiinteä ja Liikkuva Pääoma rs:n lisäksi tulee todella Tarpeeksi Suuri LISÄARVO-OSIO rs. Me voimme Arvoisa Don Spartacus kysyä vielä sitä asiaa, että MIKSI Te Aidot Punikit ja Vasurit vastustatte todella LISÄARVO-OSIO rs:ää suorastaan Työväestöä orjuuttavana tekijänä.
Nyt eräs Katunarri ja Kulkuri haluaa sanoa jotain sellaista, että LISÄARVO on Se Yritystoiminnan OSASTO, joka jää OMISTAJAT- ja YRITTÄJÄT-yhteisön Rahakirstuun. On vielä pakko sanoa se asia, että Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma sekä ts. Kiinteä ja Liikkuva Pääoma rs:n kohdalta tuleva rahavirta katoaa yrityksen porttien ulkopuolelle siis turuille ja toreille. On nyt kuitenkin HYVÄ sanoa vielä se, että vaikka Pysyvä ja Vaihteleva Pääoma tai ts. Kiinteä ja Liikkuva Pääoma Kustannustekijänä katoavatkin Asianomaisten Yritysten portien ulkopuolelle, niin kuiten ne vaikuttavat markkinoilla tavalla tai toisella ostovoimaisena Kysyntätekijänä.
Haluan vielä korostaa sitä, että ainoa kutakin yritystä koskeva KUSTANNUSTEKIJÄ on vain ja ainoastaan eri yritysten maksamat TYÖPALKAT sekä vielä Yritysten tarvitsemat Investointivälineet siis Raaka- ja Apuaineet sekä Koneet ja Laitteet.
Nyt kysyisin sitä, että mitä kuuluu sellaiselle asialla kuin Vasuri- ja PunikkiKapojen TOIVO- ja KORVA-remmi rs:lle sekä vielä jotain sellaista, että mitä nyt kuuluu Vasurien Kasinopeliämpärit rs:lle. Onkohan nyt todella KASINOÄMPÄRIT-asian kohdalla Kasinoämpärien pohja todella ehjä ja että Kasinoämpärien pohjassa ei ole todellakaan nyrkin mentävää reikää?
Miten todella ovat nyt KASINOÄMPÄRIASIAT? Olen kuullut todellakin jotain sellaista, että ilman KASINOÄMPÄRIT-välineitä eivät Musta Pörssi ja Musta Raha rs:n asiantuntijat halua tulla tutkimaan sitä, että ovatko todella Vasuri- ja Punikkikapojen TOIVO- ja KORVA-remmin KASINOÄMPÄRIT- asiat kunnossa? Nyt todella pitää olla kuulemma kaikesta huolimatta Kasinoämpärit-astioiden pohjissa olevat reijät totisesti niin suuriä, että nyt takuuvarmasti kaikenlainen Punikki- ja VasuriRetestely onnistuu siis MUSTA PÖRSSI ja MUSTA RAHA rs:n vipotus ja kähmintä.
Nyt pitää todella Arvoisat Punikit ja Persut muistaa se, että arvostella saa mutta auta armias, mitä kaikkea todella tapahtuu silloin, jos Liike- ja Aatemiehillä todella käy KÄRY. Olen ollut nyt muistavinani jotain sellaista, että SKP SKDL rs:n Kasinopeli kuten nyt myös Porvarinerojen aikaan VL-KASINOÄMPÄRIT ei todellakaan missään muodossa ja kuviossa onnistunut tuottamaan KASINOÄMPÄRIT-aatteen lumoissa Punikit ja Vasurit rs:n Rahakirstun KASINOÄMPÄRIT- osion pohjalle yhtään mitään ei siis sentin senttiä eikä Euron Euroa.
Me voimme todeta vielä jotain sellaista, että jostain ihmesyystä Vasuri- ja PunikkiNerojen TOIVO- ja KORVA-yhteisö rs sai kokea Vanhanaikaiset, sillä nyt kuulemma Punikki- ja VasuriNerojen Kasinoämpäreistä katosivat johonkin MUSTA PÖRSSI ja MUSTA RAHA rs:ään Kasinoämpäreiden pohjat, joten Kasinoämpäreiden Pohjista jäi jäljelle vain paha ja kamala Teräsmies- ja LeninistiAate siis pelkästään ämpärireijät. Mitä kaikkea todella voisi tarkoittaa nyt se, kun MUSTA PÖRSSI ja MUSTA RAHA rs:ään katosivat VL-punikit-yhteisön KASINOÄMPÄRIT-osasto ja samalla nyt kuulemma todellakin Kasinoämpäreistä siis kaikista Kasinoämpäreistä suorastaan koko pohja-alue hävisi Teräsmies- ja LeninistiHaamu rs:ään? Onkohan nyt todella Arvoisat Punikit ja Vasurit sekä vielä PökkelöKapojen TOIVO- ja KORVA-puolue rs:n mielestä Aito ja Kova KASINOÄMPÄRIT-aate hieno ja hyvä asia?
Kunhan minä tienaan. Muilla ei väliä.
Halla-ahon edusmies valehtelee härskisti Marxin elämäntyöstä. Se on taantumusporvarien yleinen taktiikka. Kun asiatietoa ei voi kumota siirrytään valehteluun. Persut kunnostautuvat muissakin asioissa väärän tiedon mestareina.
Persut oikeasti tukevat Putinin oligarkiaa. Persuismin aate pohjautuu vahvan johtajan olemukseen ja joka kävisi kovin ottein työväen elinetuihin. Kristillis-sosiaalinen persuismi periaateohjelmassaan tarkoittaa ammattiliittojen lakkauttamista ja yleissitovien työehtosopimusten kumoamista.
Ensiksi: 1800 luku oli "räjähdysmäinen" kapitalismin kasvun vuosisata. Hidas n. 300 vuotta tapahtunut kapitalismin kehitys teki siitä kiistattomasti feodalismia paremman talousjärjestelmän.
Tämä siksi, koska Halla-aholainen väittää täyttä potaskaa päinvastaisilla kommenteilla.
MESTARILLE
En aio jatkaa samaa aikaisempaa jallitusta. Partacuksena jatkan edelleen materialistien dialektiikan tukemista, koska sen avulla olevainen ja sen liikemuodot voidaan hahmottaa parhaiten. Luonnontieteet kertovat luonnossa ilmeneviä syysuhteita, vastakohtaisuuksia, laadullisia ja määrällisiä eroavuuksia jne. yms..
Dialektiikka eli oppi olevaisesta yleisissä yhteyksissään tapahtuu luonnossa. On olemassa luonnon lait ja ajattelun malli, joka heijastaa luonnon tapahtumia. On väärin väittää sitä dialektiikan kieltämiseksi, jos kiistää spiritismin, uskontojen taivasmaailmat ja muun humpuukin.
"Nythän Luontosysteemissä voi periaatteessa olla erinäinen määrä erilaisia laatutoimijoita kuten esimerkiksi Tuuli, kosteus, Kasvisto, eläimistö, Lämpötila, kuivuus, eroosio, maan pinnan tasaisuus tai mäkisyys jne."
Määritelmässä ei ole mitään vikaa. Mutta jos näitä materian laadullisia ominaisuuksia tai liikemuotoja sanotaan ulottuvuuksiksi niin silloin ollaan metsässä. Logiikka sotkeutuu.
Avaruudessa, jossa materiaoliot ovat alituisessa liikemuodossa, ne omaavat laadullisia sekä määrällisiä ominaisuksia. Niitä voi olla miljoonia tai jopa rajattomasti. Ken tietäis, koska absoluuttinen kaiken tieto on mahdoton saavuttaa.
Se on varmaa, että luonnon oliot synnyttävät ristiriitoja ja ristiriidat ovat kehityksen lähde. Vastakohtien puuttuminen merkitsisi liikkumatonta materiaa.
Toistaiseksi filosofisessa materialismissa käsitetään avaruus kolmiulotteisena sekä aika liikemuodon ilmentäjänä neljäntenä ulottuvuutena. Ilman aikakäsitettä alias materian liikettä on mahdoton olettaa yhtään mitään.
Kosteus, tuuli, magnetismi ym. käsitetään materian ominaisuuksiksi.
Tämä käsitys sisältyy mm. Engelsin viimeiseen tutkimukseen "Luonnon Dialektiikka" (1895).
Nyt toivon sitä asiaa todella tarkkaan, että TE Toveri Partacusi eli Don Spartacus lukisitte edes yhden kerran läpi FE Luonnon Dialektiikka -kirjan ettekä vain puuhastelisi pelkästään LENINISMUS rs:n piirissä.
Nyt Te Don Spartacus kirjoititte seuraavasti: "Toistaiseksi filosofisessa materialismissa käsitetään avaruus kolmiulotteisena sekä aika liikemuodon ilmentäjänä neljäntenä ulottuvuutena. Ilman aikakäsitettä alias materian liikettä on mahdoton olettaa yhtään mitään.
Kosteus, tuuli, magnetismi ym. käsitetään materian ominaisuuksiksi.
Tämä käsitys sisältyy mm. Engelsin viimeiseen tutkimukseen 'Luonnon Dialektiikka' (1895)."
Nyt Eräs Kulkuri ja Katunarri ihmettelee sitä, että MIKSI Teidän Don Spartacus on niin tavattoman vaikea asia hyväksyä sitä, että YLIOPISTOTUTKIMUS sekä LUONTO-OPPI että YHTEISKUNTA- ja TALOUSOPPI rs:n ympäristössä on todellakin ns. Kaksijakoinen siis käsittäen Idealistisen Filosofian ja myös Materialistisen Filosofian. Meidän pitää nyt vielä muistaa se asia, että ainakin tällä hetkellä ns. Yliopistollinen Tutkimus ja Opetustyö perustuu täysin siis TÄYSIN Arvoisa Don Spartacus Idealistinen Filosofia rs:ään ja vielä siten, että Objektiivinen Idealismi rs on se asia, johon TUTKIMUS koko Yliopistoalalla pohjautuu.
Me voimme kai todeta vielä jotain sellaista, että Materialistinen Filosofia ja samalla MARXISMUS rs on suorastaan KIROSANA, sillä nyt MARXISMUS ja KANSALLISKOMMUNISMI samaistetaan toinen toiseensa sekä vielä Stalinismus ja Leninismus rs:ään.
Nyt vielä ihmettelen sitä, että miten todella pitää tulkita Teidän Don Spartacus Teidän seuraava kirjoituksenne: "Toistaiseksi filosofisessa materialismissa käsitetään avaruus kolmiulotteisena sekä aika liikemuodon ilmentäjänä neljäntenä ulottuvuutena. Ilman aikakäsitettä alias materian liikettä on mahdoton olettaa yhtään mitään."
Nyt pitää kuitenkin muistaa se asia, että AIKA ei ole niin kuin Te Don Spartacus sanotte Liikemuodon Ilmentäjä vaan AIKA on pelkästään MITTA laatutunnuksena sekuntti eli s ja mittarina KELLO. Jos nyt Aika käsitteenä olisi sellainen, että sen ilmentymä luontokuvioissa vaihtelisi, niin sitä olisi mahdoton käyttää minkäänlaisena MITTA rs:nä. Jos nyt paikassa A aika vaeltaisi nopeudella AP metriä sekunnissa, kun taas paikassa P aika vaeltaisi nopeudella 10AP metriä sekunnissa, niin nyt on olemassa sellainen HYVÄ KYSYMYS, että mitä kaikkea todella AIKA voisi nyt tarkoittaa. Kun nyt Te korostatte sitä, että LUONTOKUVIO pitää tajuta Neliulotteisena siis VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS sekä AIKA rs:nä, niin ihmettelen todella nyt sitä asiaa, että miten ME voimme kehitellä sellaisen LAUSEPUU rs:n, jonka Lausepuun Peruslause voisi olla Materialistinen Filosofia rs:ssä muotoa XYZW. Te Don Spartacus tiedätte sen asian, että Luonnon Dialektiikka DN LD rs:n Lausepuun Peruslause on aina korostan on AINA muotoa A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus.
Olenhan nyt jo todella monta kertaa tarinoinut jotain sellaista, että jos nyt myös Materialistinen Filosofia rs:n lähtökohdaksi me otamme XYZW eli AIKA-AVARUUS eli Neliulotteinen Geometria rs:n, niin nyt todella Materialistinen Filosofia rs:n Lausepuun Peruslauseeksi ME emme voi ottaa Luonnon Dialektiikka LD rs:ää. Meidän on pakko kysyä sitä asiaa, että mikä voisi olla nyt Leniniläisen Materialistinen Filosofia rs:n Lausepuun Peruslause, kun se ei voi ilmeisesti olla sama kuin se, joka on esitetty kirjassa nimeltään FE Luonnon Dialektiikka LD siis A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus.
Nyt Te Don Spartacus kirjoititte vielä seuraavasti: "Määritelmässä ei ole mitään vikaa. Mutta jos näitä materian laadullisia ominaisuuksia tai liikemuotoja sanotaan ulottuvuuksiksi niin silloin ollaan metsässä. Logiikka sotkeutuu."
Meidän pitää muistaa se asia vielä todella tasan tarkkaan, että Kategoria- eli Laatuavaruus rs:ää ei saa käsittää ja ymmärtää millään tavalla Luontoavaruutena eli GEOMETRIA rs:ssänä. Nyt Laatuavaruus pitää käsittää jonain sellaisena asiana, että jossain systeemissä kuten esimerkiksi Teidän Don Spartacus rs asuinalueella on paljon sellaisia osamuuttujia, jotka vaikuttavat tilastollisesti merkitsevästi Teidän Asuinalueenne luonnon tilaan kuten sen kosteus, kasvusto, vetisyys, tuuliherkkyys, eläimistö, maaperän kivisyys, maaperän multaisuus jne. Mehän voimme nyt todeta sen, että KYLLÄ nyt myös Laadulliset Ominaisuudet ovat ns. Ulottuvuuksia mutta eivät kuitenkaan Geometrisiä.
Jos vielä tutkimme käsitteitä Luonnon Dialektiikka tai Dialektinen Materialismi sekä näissä sanaa DIALEKTIIKKA, niin on pakko todeta se, että sana Dialektiikka on aina käännetty suomeksi sanalla MURTEELLISUUS tai LIIKKEESSÄ OLEVA.
Tätä palstaa lukiessaan pysähtyy ja leimahduksenomaisesti käsittää asian !
Siis miksi Kommunismi on vähentynyt ja osittain loppunut ainakin euroopan alueelta.
Kirjoitusten lukeminen vaatii ainakin vahvat tiedot exegetiikasta ja ryhmädynamiikasta.
Käsitteet ovat senverran monimutkaisia , ettei tavallinen muurari tai muu "työläinen" kykene niitä käsittämään. Se ,että jostakin voisi saada kuten "entinen saarnamies" ymmärryksen hengen päällensä ei onnistu.
Erään entisen poliitikon sanoessa "nälkä opettaa työväenaatetta" hän oli oikeassa. Miten se joka ajelee Mersulla tiilitaloonsa voisi sitä oppia ? Pikemminkin käy kuten Aapelin Siunatussa hulludessa määritettiin papin viisutta. "Lukee kirjoista ja sitten puhuu ominaan sellainen ei ole viisautta, minä sanon sitä viekkaudeksi."
Jospa tuo olisi syy miksi nuo poliittiset aatteet kommunismia myöten ovat jäsenkadon vallassa.
Tavallinen työläinen ymmärtää vallan hyvin todellisuuden luonteen. Se on porvarin pahin painajainen. Siksipä palstallakin riehuu lähinnä persuporvareita valhepropagandaa levittäen. Yksikin persuloinen on kymmenen vuotta syöttänyt palkkojen alentamista ja ammattiliittojen purkamista.
Persut ovat vaikeuksissa. Huhtasaaren kaltaiset menivät Halla-ahon ansaan liittämällä kaikkeen ulkomaalaisten synnynnäisen pahuuden opin. Huhtasaarelaisten mielenterveys on vaakalaudalla.
Taantumusporvarin tärkein tehtävä on on pitää kansalainen yhteiskunnallisesti tietämättömänä. Silloin kansalle voi syöttää mitä vain ja kansa höpisee asioiden vierestä.
Porvarin mielestä työläiselle riittää, että hän osaa tehdä työtä. Persuismi hyvänä esimerkkinä väittää, ettei työläisen muuta tulekaan tietää. Persupalstalla tyypit työntää yhtä ja samaa: viherkommarit olisivat roistoja kun eivät ryhdy vihaamaan ulkomaalaisia.
Nimmari mestari ei ole kommunisti. Hän tuntee hiukan enemmän materialismin filosofiaa kuin tietämätön ja on solmussa käsitteiden kanssa.
Työläisen etu on tuntea materialismin perusteet ja kansantaloustieteestä alkeet. Rahaporvarin etu on yrittää estää tiedon hankkiminen.
Tässä sitä ollaan. Palstat ovat vapaat kaikenlaiselle. Varakkuus ei ole este. Sivistyneistössä on aina tervejärkisiä ja myös hyvätuloisissa. Että vain köyhä voisi olla vasemmistolainen, on niin väärä näkemys kuin olla voi.
Sotavapaa maailma on niin rikkaan kuin köyhän etu. Silti kapitalistiluokka joka maassa hehkuttaa asevoimien ihanuutta. Sellainen harha tulee saada kumottua. Kun suuret joukot omaksuvat sen, sota-seet katoavat maailmasta.
"Silti kapitalistiluokka joka maassa hehkuttaa asevoimien ihanuutta. Sellainen harha tulee saada kumottua. Kun suuret joukot omaksuvat sen, sota-seet katoavat maailmasta. "
Mihin sijoittaisist ne jotka saa leipänsä noissa tehtaissa ? Suomesakin Sako, Patria,Lapua ja välilliseti muutkin. Telakoilla osa työvoimasta ja elektroniikkatehtailla ja tuotekehityksessä melkoinen joukko. Vuoleskelisivatko he puulautasia ,hammastiikkuja ja sorvailisivat maatuskoita ? Jos noin olisi millä esimerkisi tuo naapurimme Venäjä tulisi toimeen samaten suuri ihanteemme Kiina ja USA sekä Israel. Mihin luulisit siellä työttömäksi joutuvan huipputyöntekijän suuntatuvan jos tehdas "aatteellisesta" syystä suljettaisiin ?
Leipä maistuu myös asetehtaan työläiselle ja joku pieni kahina siloin tällöin tuo makkarankin sille. Onnetonta kun siellä ei ole "Perusuja" mutta jäähän sinne toki Trump ja naapuriin Putin joten haukuttavaaa kyllä on sitä haluaville. Tuo tietämättömyys on outo peruste niille joiden taludellinen ymmärrys on "Pääoman" teorioiden varassa. Nehän kyllä ovat niitä jotka pätevät Pohjois-Koreassa ja valkeilla hiirillä !!
Jos omistat netin katso ja kuuntele haulla "Opettainhuoneen tsat tsat saa" se löytynee Juha Watt Vainion tuotannosta. se mistuttaa juuri näiden palstojen vakiokaluston kirjoituksia.
Se+on+arvoisa+jäsenyydetön+kummaa+miten+nuo+komuloiset+pyrkivät+ohjaamaan+ihmisiä+harhaan+kuten+tuolla+lainauksellasi+”nälkä+opettaa+työväenaatetta”!+Sen+kuitenkin+pitäisi+opettaa+lähtemään+töihin+tai+opiskelemaan.+Mikään+aate+ei+vatsaa+täytä+mutta+pääsi+se+voi+täyttää+harhoillaan.
Fiksu+harhaton+työläinen+helpostikin+ajelee+Mersullaan+tiilitaloonsa+jos+ei+ole+omaksunut+noita+ay+mafian+elkeitä+jossa+vain+kiristyksellä+pyritään+ansiotason+nostoon+eikä+käytetä+sitä+luonnollista+ja+parempaa+tietä+eli+työn+tulosten+myymistä+käypään+hintaan.
Kommunismin+aatteiden+huono+menestys+nykyajan+ihmisille+on+vain+seurausta+tuon+poliittisen+uskonnon+epäkelpoisuudesta+ihmisille+vaikka+muurahaiset+sitä+innokkaasti+harrastavatkin.+Meillä+ihmisillä+useimmilla+kun+on+se+oma+suu+lähinnä+ja+sitä+taas+kommunismi+ei+ole+koskaan+sallinut!
”tammi-kuu+”+taas+on+tyystin+metsässä+porvareineen,+niitä+kun+ei+ole+vaikka+edelleen+fiksummat,+siis+ne+jotka+tähtäävät+hyvinvointiin+sosialismin+sijaan,+harrastavat+porvarillista+talouden+hoitoa.+Porvarillinenhan+vain+tarkoittaa+taloutta+joka+ei+koko+aikaa+tee+tappiota+vaan+kerryttää+pääomaa+joko+investointeihin+tai+sadepäivien+varalle.+Se+on+osoittautunut+ainoaksi+tavaksi+päästä+tavoittelemaan+hyvinvointia,+sillä+vaihtoehdot+siihen+ovat+vähissä+jos+niitä+nyt+lainkaan+edes+on.
Jos+tänään+puhutaan+taantumuksesta,+niin+pahimmillaan+se+on+juuri+kommunismi.+Se+kun+ei+ole+mihinkään+kehittynyt+viimeisen+sadan+vuoden+aikana+vaan+jatkaa+samaa+linjaansa+joka+jo+on+murhannut+kymmeniä+miljoonia+ja+pilannut+satojen+miljoonien+elämän.+Yhtään+hyvää+esimerkkiähän+sen+kokeiluista+ole+meille+jäänyt!
Kommunismi+jopa+sokeuttaa+kannattajansa+niin+pahasti+jotta+kaikki+muut+ovat+persuja!+Voin+kuitenkin+kertoa+jotta+korkeintaan+10%+muista+on+persuja,+joka+tosin+on+ainakin+20+kertainen+määrä+sekin+jos+vertaa+teihin+komuloisiin.+Persuuntuminen+on+siis+komuuntumista+suositumpaa+nykymaailmassa+joten+siitäkin+voi+päätelle+kumpi+on+parempi+idea+ihmisten+mielestä.
Kun+te+komuloiset+omia+oppejanne+kehutte,+niin+miksi+ette+kerro+missä+niillä+on+luotu+kestävää+hyvinvointia+edes+pohjoismaisten+demokratioiden+verran?+Olettehan+te+jo+ainakin+100+vuotta+yrittäneet+joten+tyhmempikin+olisi+jo+saanut+jotain+positiivista+aikaan.+Kerro+sinä+tammi-kuu+miksi+ette!
Ovatkohan+materialismin+perusteet+mikään+työväen+etu?+Jos+mielestäsi+ovat,+niin+miten+ajattelet+niiden+sitä+etua+edustavan?+Saako+niiden+avulla+paremman+tuottavuuden+aikaan+joka+nyt+on+tärkeintä+työntekijän+kannalta+koska+sillä+on+mahdollisuus+lisätä+omia+ansioitaan+jos+sen+osaa+oikein+myydä+työnantajalleen.+Vai+mikä+niiden+et+u+mahtaa++olla+työntekijälle+kun+äkkiä+ei+tule+mieleen.+Minulle+joka+yli+40+vuotta+ilman+noita+työskentelin+varsin+hyvin+tuloksin,+ainakin+itseni+kannalta.
Sotavapaa+on+aina+hyväksi+mutta+sitä+eivät+pienet+voi+aloittaa+nykymaailmassa,+sen+on+entinen+kommunismi+opettanut.+Se+on+suurten+aloitettava+ja+kun+kerran+olet+vauhdissa+niin+alan+olla+kanssasi+samaa+mieltä+kun+olet+saanut+Venäjän,+USA:n+ja+ainakin+Kiinan+johdon+vakuuttuneeksi+ja+suorittamaan+aseista+riisunnan+niin+ettei+pyssyn+torrakoita+löydy+kuin+auroiksi+taottuina.+Se+on+hyvä+maali+tulevaisuudelle+joskin+aika+epäuskottava+onnistumisensa+puolesta.
HUOM! mestaaja, työeläkeläinen Extyökkäri!
Raha on sellaista voimapaperia, joita tavitsee kokoomuslainen ja kommari elääkseen tässä maailmassa.
Loispersut vastasivat heti. Sotarviketeollisuus työllistää työläisiä. Lisätään siis sotatarviketuotantoa. Sota työllistää jälleenrakentamista. Persuloisten mukaan sota on työläiselle edullinen työllistäjä.
Persuloisten maailmankatsomus on tuhoamisen maailmankatsomus.
"Raha on sellaista voimapaperia, joita tavitsee kokoomuslainen ja kommari elääkseen tässä maailmassa. "
Rahan arvon mitta on työ. Raha mittaa työn arvoa.
Kun kansantalouden kokonaisarvioksi lasketaan myös sotatarviketuotanto, saadaan väärät luvut. Sotatarviketuotantoon sijoitettu työn määrä on poissa tarpeellisesta siviilituotannosta. Sotatarviketuotannon voisi ajaa tehtaalta suoraan Atlanttiin. Siinä sen arvo on eli nolla. Tämänkin voisi jotenkin kestää mutta kun sotatarvikkeilla tuhotaan tehtyä siviilituotantoa niin vain persuloiset näkevät siinä edullista. Entä tappaminen! Ihmisten tappaminen. Sekö hyväksytään läpi sormien. Persuloiset vakuuttavat että sota on työläiselle edullinen tuotantomuoto!!!
Joku on sanonut että persuismi on rappion oppi ja hän sanoi oikein.
Eipä ihme. Persuloiset tukevat militarismia ja sotaa. Perussuomalaisissa on vahvin väärä isänmaallisuuden käsite - sotaisänmaallisuus. Persuministeri tekee sopimuksia Sipilän hallituksessa sotaisen sotaliiton kanssa, jonka jäsenmaat ovat tuhonneet useita valtiota vuosituhannen alussa päreiksi.
Voisitteko persuloiset vastata, kuin hyödyllinen oli Irakin tuhoaminen. Miten se edisti työläisten aineellisen elintason kohoamista. Hyötyvätkö Venäjän ja Ukrainan työläiset sodasta Itä-Ukrainassa? Ukrainan Poroshenko ja Venäjän Putin ovat kaltaisianne persuloisia. Hekö tekevät maissaan työllistävää politiikkaa sodan avulla! Sotako siellä tuo lisää kansantuloa.
Taisi Irak olla pitkälti itse syyllinen kohtaloonsa. Sen Kuwaitiin hyökkäys ja valtaus oli se mikä Irakin sai silmätikuksi vaikka syytä olisi ollut aiemminkin omien kansalaisten tappamisessa taistelukaasuilla.
Venäjä hyötyy tuosta Ukrainan tilanteesta. Putlerin suosio kun on laskusuunnassa on hänen aina keksittävä uusia vihollisia joilta hän voi Venäjän pelastaa. Eka oli Georgia ja Ukraina oli seuraavana.
Noissa Venäjän sodissa on takana Putlerin omat syyt, hän haluaa olla sankari kun hän torjuu lännen hyökkäykset naapurimaiden kautta, ainakin tähän suuntaan selitellen. Jos katsotte näitä Venäjän länsirajan maita niin taitaa Suomi olla seuraava ei NATO maa jota voi alkaa syyttämään hyökkäyksestä ja tuoda joukkojaan Karjalan ja Sallan rajojen yli kuten 1939 marraskuun viimeisenä!
Irak hyökkäsi myös Iraniin 1980 luvulla. Todella törkeä teko.
USA valmisteli sodan Husseinin tukemiseksi ja aseisti Irakin armeijan, kun tämä oli tuhonnut maasta ensin vasemmistolaiset. USA sai Irakin sotimaan itsensä puolesta Irania vastaan menetettyään Iranin liittolaisuudestaan. Sodan loppuvaiheessa USA käänsi kelkkansa ja alkoi syyttää Irakia. Loppupeleissä USA tuhosi Irakin sodalla ja yritti tuhota Irania pakotteilla toistaiseksi onnistumatta. Natokoalition sota Irakia vastaan edesauttoi natomaiden synnyttämän terrorismin leviämistä ympäri maailmaa.
Irakin, Iranin, USAn, Suomen, Venäjän palkkatyöläiset eivät hyödy sodastaa senttiäkään. Päinvastoin menettävät monta senttiä.
Sotakiihkoiset persuloiset palkkautukoot USA:n armeijaan.
MITÄ TARKOITTAA AVOIN RENGAS, PUOLIAVOIN RENGAS JA SULJETTU RENGAS sekä MATERIALISTINEN FILOSOFIA ja SOSIOLOGIA DN LD rs?
Nyt on hyvä huomata se asia Arvoisa Toveri Don Spartacus, että on olemassa ainakin kahdenlaista MARXISMUS rs:ää siis Marxilainen Revisionismus DN LD ja STALINISMUS ET LENINISMUS rs:ää. Me voimme vielä ihmetellä Arvoisat Porvarit ja Paronit sitä, että miksi Te Paroni ExTyökkäri syytätte Kommunismi eli Comminismus Libera eli Vapaa Kommunismi rs:ää kaikesta ja samalla Te Porvarit ja Paronit unohdatte sen, että Pelkkä Demokratia kuten myös pelkkä Sosialismi tai Kommunismi rs:t ovat vain sanoja eivät mitään muuta.
Nyt POLITOLOGIA NOVA eli Uusi Politologia rs:ssä varsinkin tämän Talouspolitiikkaosiossa on löydettävissä ainakin seuraavat kuviot siis AVOIN RENGAS, PUOLIAVOIN RENGAS ja SULJETTU RENGAS. Nyt Avoin Rengas on sellainen asia, joka voi olla arkipäivää vain silloin, jos ME voimme todeta Elinkeinoelämän toimivan siten kuin KLASSIKKOMALLI määrää ja säätää. Jos ME voimme todeta sen, että Elinkeinoelämä toimii siten kuin PUOLIAVOIN RENGAS määrää, niin ME voimme tällöin todeta sen, että KLASSIKKOMALLI ei ole arkipäivää missään muodossa Elinkeinoelämän piirissä, ja kun ME olemme Elinkeinoelämän piirissä sellaisessa tilanteessa kuin SULJETTU RENGAS, niin tämä voi olla käytännössä sellainen kuin Puoliavoin Rengas mutta sillä erolla, että SULJETTU RENGAS rs:ssä on olemassa käskijänä ja käskyttäjänä POMOJEN POMO. ME voimme vielä kysyä sitä asiaa, että mitä eroa on SULJETTU RENGAS ja Kovan Linjan Sotilasdiktatuurin rs:n välillä.
Nyt Paroni ExTyökkäri ja Vastaavat ME voimme todeta myös sen asian, että ihan hyvin Parlamenttaarinen Demokratia voi olla vain ja ainoastaan Muodollinen Demokratia, mutta todella tosiasiassa erittäin Kovan Tason HIRMUHALLINTO eli DIKTATUURI. Porvarien ja Toverin pitää muistaa se, että ei pelkkä Parlamentaarinen Demokratia tarvitse olle käytännössä yhtään mitää muuta kuin kuin POMOJEN POMO rs:n hallitsema HIRMUHALLINTO eli DIKTATUURI.
Me Komut ja Sossut haluamme nyt kysyä sitä asiaa, että kuinka paha Suljettu Rengas eli Diktatuuri eli HIRMUHALLINTO voisi olla täällä HYVÄ LÄNSI rs:ssä. Nyt me voimme todeta sen, että ei edes HYVÄ LÄNSI rs:ssä vallitse sellainen tilanne kuin AVOIN RENGAS vaan jokin PUOLIAVOIN RENGAS rs:n olomuoto. Onkohan nyt HYVÄ LÄNSI hyvin lähellä sitä asiaa kuin DIKTATUURI eli HIRMUHALLINTO ei siis DEMOKRATIA? Mitä nyt Iskurit haluavat sanoa?
Niin ja ME voimme vielä todeta sen asian, että STALINISMUS ET LENINISMUS rs:n Tietoteorian lausepuun peruslause ei voi olla sama kuin Marxilainen Revisionismus DN LD rs:n, sillä nythän Stalinismus et Leninismus rs perustuu SUHTEELLISUUSTEORIA, AIKA-AVARUUS ja NELIULOTTEINEN GEOMETRIA rs:ään, kun taas Marxilainen Revisonismus DN LD rs perustuu DIALECTICA NATURALIS DN rs:ään.
Mehän tiedämme nyt vielä sen, että Dialectica Naturalis eli Luonnon Dialektiikka DN LD rs:n tietoteorian lausepuun peruslause on aina muotoa A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen kategoria- eli laatuavaruus.
Nyt on sitten HYVÄ KYSYMYS se asia, että mikä todella voisi olla MarxilaisLeniniläinen Yhteiskuntatiede ja Filosofia eli STALINISMUS ET LENINISMUS rs:n lausepuun peruslause, kun se ei voi olla sama kuin DIALECTICA NATURALIS eli Luonnon Dialektiikka DN LD rs:n. Olisiko oikea vastaus kysymykseemme se, että Stalinismus et Leninismus rs:n tietoteorian lausepuun peruslause on se sama, joka on nyt myös OBJEKTIIVINEN IDEALISMI ja LOOGINEN EMPIRISMI rs:n siis A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus?
Jos nyt Materialistinen Filosofia ja Objektiivinen Idealismi sekä Looginen Empirismi rs:llä on sama lausepuun peruslause siis HENKI-KÄSITE sekä N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus, niin tällöin on olemassa ainakin sellainen HYVÄ KYSYMYS, että mikä voisi nyt olla eroittava tekijä Materialistinen Filosofia ja Objektiivinen Idealismi sekä Looginen Empirismi rs:n välillä. Onko nyt ainoa oikea vastaus se asia, että ei ole ollut olemassa koskaan yhtään ainoaa eroittavaa tekijää Materialistinen Filosofia ja Objektiivinen Idealismi rs:n välillä, joten Materialistinen Filosofia ja Objektiivinen Idealismi ovat YKSI ja SAMA ASIA? Mehän voimme nyt ilmeisesti todeta vielä jotain sellaista, että ei ole ollut koskaan olemassa sellaista asiaa kuin Materialistinen Filosofia, joten on ollut olemassa vain Objektiivinen Idealismi ja Looginen Empirismi.
Mitä asiastamme haluavat sanoa Arvoisat Toverit ja Porvarit sekä Paronit? Mikä Historia ja Filosofia rs on voinut olla sellainen kuin Dialectica Naturalis eli Luonnon Dialektiikka DN LD ja tämän tietoteorian lausepuun peruslause A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus? Ei ainakaan MarxismiLeninismiFilosofia vaan sellainen kehitelmä, joka todella perustuu Luonnon Dialekka rs:ään.
Raha on 21. vuosisadan hulluuden sairaus. Ihminen menee hulluksi tämän paperin perässä. Olispa ihmisellä vaikka kuinka paljon miljoonaa, niin hän tarvitsee vain lisää ja lisää, valmis jopa omalla terveydellään maksamaan siitä hinnasta. Sitten kun tulee sellainen hetki elämässä, että ai hitsi enhän mä ikuisesti eläkkään ja oon vain elänyt rahan perässä ja kuoleman jälkeen en pystykkään ottamaan kaikki miljoonat mukanaan. Ihmisen itsekkyydestä tulee kaikki ongelmat maailmaan, kunpa ihminen vain näkisi sen...
Mitä marxilaisuus on! Se on yhteiskuntapoliittinen analyysi, jonka pohjavireenä on materialistinen filosofia. Kaikki ilmiöt mitkä olevaisessa tapahtuvat ovat peräisin ajattomasta ja rajattomasta materiasta. Erillisten materiaolioiden liikkeestä. Liike on absoluuttinen, lepotila on suhteellinen olioiden keskinäisessä vuorovaikutussuhteessa.
Kansantaloutta tutkitaan siinä mielessä, miten siinä sijaitsevat tekijät vaikuttavat toisiinsa. Päätekijät ovat työ, tavara ja ihmisten väliset suhteet.
Mikään oppi, poliittinen tai luonnontieteellinen, ei ole (koskaan) valmis. Ne ovat kehittyviä. Verrattuna uskontoihin, jotka ovat kiveen hakattuja dogmeja, jotka joku henki joskus olisi luonut niin yhteiskunnalliset opit ja luonnontieteet ovat kehittyviä oppeja.
Porvaristo pyrkii a)vaikenemaan marxilaisuudesta, b)vääristelemään sen sisältöä. Rehdit ihmiset pyrkivät ymmärtämään sitä, kehittämään ja aina löytyy väitttelyä ja väittely on osa kehitystrendiä.
Neuvostoliittolaiset keksivät termin marxismi-leninismi ja se heijastaa todellisuutta. Toisaalta materialismin filosofian ja poliittisen taloustieteen kehittämiseen on osallistunut tuhansia kansalaisia pitkiä aikoja ennen ja jälkeen Marxia tai Engelsiä. Lenin ja monet muut ovat tuoneet lisää tai selventäneet käsityksiä. Kun yhteiskunta muuttuu, muuttuu poliittisessa elämässä tietyt painotukset.
ps. Marx ei ole jumaluus. Mraxilaisuuden perusteella ei saa tehdä muuttumatonta ja ainakestävää teoriaa. Marxilaisuus on enemmän metodi, oppinäkemys kuinka ympäristöä tulee tutkia, kehittyvä oppi.
Materialismiin myönteisesti suhtautuvatkin voivat erehtyä. Myös meikä.
Materian rakenne on toistaiseksi kuitenkin selvä ja josta ei tarvitse kiistellä. Materia esiintyy avaruudessa (kolmiulotteinen) ja on jatkuvassa liiketilassa. Liiketila on olioiden peräkkäisten ilmiöiden tapahtumaketjua ja jota kuvataan ajassa. Maku, kiihtyvyys, massa, magnetismi jne ovat materiaolioiden ominaisuuksia mutta eivät ulottuvuuksia.
Luonnon dialektiikka ei ole mitään muuta kuin materiaolioiden liikettä ajassa ja avaruudessa. Ihmisen tehtäväksi jää tutkia olioiden välistä ja sisäistä vuorovaikutusta ja syysuhdetta. Esim aurinkokunta tai atomi on yksi olio ja ne ovat vuorovaikutuksessa muiden olioiden kanssa sekä sisäisesti itsensä suhteen.
Taantumusporvaristo vihaa materialismia siksi, koska se kumoaa henkiolennot, uskonnot ja niillä ihmisten alistamisen.
Käytännössä kaikki tuotannollinen toiminta perustuu materiaosasten tarkkaan tutkimukseen, eri ainesosien vuorovaikutussuhteisiin, materiaolioiden laadullisiin ominaisuuksiin jne, yms.. Jeesuksi/allaheja ei voi asettaa esim. kampiakselin kestävyyden takaajaksi. On tiedettävä eli tutkittava, tehtävä kokeita yms..
Nyt toivon sitä, että Paronit ja Porvarit sekä Teräsmiehet ja Leninistit sekä Toveri Parta Cusi huomioisivat sen, että FILOSOFIATIEDE rs:ssä on todella kaksi siis KAKSI Pääsuuntausta siis Idealistinen Filosofia ja Materialistinen Filosofia rs.
Mehän ilmeisesti tiedämme sen, että Idealistinen Filosofia rs:ssä on todellakin KAKSI Pääsuuntausta siis Objektiivinen Idealismi eli Looginen Empirismi ja Subjektiivinen Idealismi. Onhan hyvä huomata se, että vain Objektiivinen Idealismi ja Looginen Empirismi rs:ään sopii seuraava Tietoteorian Lausepuun Peruslause A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- ja Laatuavaruus.
Nyt Subjektiivinen IDEALISMI on sellainen, että kaikki on pelkästään havaituksi tulemista, joten ME emme kykene yhtään mitään yleistämään kaikkiin mahdollisiin maailmoihin. Me voimme vielä sanoa Subjektiivinen Idealismi rs:stä jotain sellaista, että koska kaikki on vain havaituksi tulemista, niin nyt tilanne on se, että jos Havaitsija katsoo jotain kohdetta, niin se KOHDE on olemassa vain silloin, kun Havaitsija katsoo sitä KOHDE rs:ää, mutta heti kun HAVAITSIJA alkaa katsomaan jotain toista KOHDE rs:ää, niin se KOHDE, jota Havaitsija katsoi aikaisemmin, niin katoaa siis ei ole enää olemassa.
Me voimme nyt todeta sen, että TEOLOGIA ja samalla kaikki uskonnot perustavat päättelynsä Subjektiivin Idealismi rs:ää, joten ME voimme vielä todeta sen, että Subjektiivinen IDEALISMI ei ole sellainen asia, jonka varaan me voisimme rakentaa jotain sellaista kuin TIEDE ja LUONTO-OPPI, joten nyt Subjektiivinen IDEALISMI sopii vain ja ainoastaan kuvaamaan jotain sellaista asiaa kuin USKO, USKONTO ja HENKIMAAILMA.
Tällä hetkellä tuntuvat kaikki, korostan kaikki, uskovaiset hyökkäävän voimalla sellaista OPPIJÄRJESTELMÄ rs:ää kuin EVOLUUTIOTEORIA rs:ää vastaan ja samalla korostavat jotain sellaista, että JUMALA, JUMALUUS ja PYHÄ HENKI tavalla tai toisella ovat luoneet kaiken ja että Maapallo eli TELLUS-planeetta on vain noin 6000 vuotta vanha. Nyt meidän pitää huomata se, että jos TELLUS-planeetta olisi luotu joidenkin korkeimpien voimien toimesta, niin tämä tarkoittaisi sellaista asiaa, että TELLUS-planeetta ei muuttuisi yhtään mitenkään, joten kaikki olisi täysin samanlaisia vuodesta, vuosisadoista ja vuosituhannista toiseen. Heti kun me voimme todeta jotain sellaista, että TELLUS-planeetalla kaikki muuttuu jopa todella voimallisesti, niin tämä jos mikä murtaa ainakin KREATIONISMI eli LUOMISOPPI rs:n ja että tilalle tulee muutos eli EVOLUUTIO ja samalla EVOLUUTIOTEORIA.
Nyt DIALECTICA on suomeksi MURTEELLISUUS, joten Dialektinen Materialismi on toisin sanoin MURTEELLINEN tai LIIKKEESSÄ OLEVA AINEELLISUUS. Voin nyt sanoa kuitenkin siten, että en tiedä sitä, että mitä sellaiset henkilöt, jotka vannovat tulisesti MarxismiLeninismiFilosofia rs:n nimeen, niin tarkoittavat sanalla Dialektiikka tai Dialektinen Materialismi.
Nyt taas HE, jotka vannovat Materialistinen Filosofia ja Sosiologia LD rs:n nimeen, niin perustavat tulkintansa DIALEKTIIKKA-sanasta DIALECTICA NATURALIS eli Dialectics of Nature eli Luonnon Dialektiikka LD rs:ään. Tehän varmaankin tiedätte sen, että Luonnon Dialektiikka LD rs:n lausepuun peruslause on A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus.
Te varmaankin tiedätte nyt myös sen, että VALTAVIRTA Talous- ja Yhteiskuntatieteen kohdalla on ns. Uusklassinen Talousoppi eli Odotuksilla Täydennetty KLASSIKKOMALLI. Niin ja nyt ilmeisesti Luonnontieteet rs:n kohdalla ei ole VALTAVIRTA kuten ei myöskään MarxismiLeninismiFilosofia rs:n kohdalla VALTAVIRTA ei ole Luonnon Dialektiikka LD vaan Suhteellisuusteoria, AIKA-AVARUUS ja Professori Zöllnerin Nelulotteinen Geometria.
Mehän voimme nyt kysyä sitä, että mikä todella voisi olla MarxismiLeninismiFilosofia rs:n lausepuun peruslause, kun se ei voi olla Luonnon Dialektiikka LD. Olisikohan oikea arvaus MarxismiLeninismiFilosofia rs:n kohdalla sama kuin on Objektiivinen Idealismi rs:n kohdalla siis A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus.
Niin ja kysyn vielä Teiltä sitä, että onko MarxismiLeninismiFilosofia rs sellainen, joka kuuluu Materialistinen Filosofia rs:ään vai vain ja ainoastaan Objektiivinen Idealismi rs:n kuvioihin. Mitä Te voitte sanoa nyt MarxismiLeninismiFilosofia rs:stä, että jos Materialistinen Filosofia ja Objektiivinen Idealismi rs:llä on sama lausepuun peruslause, niin onko enää olemassa sellaista Filosofiasuuntausta kuin Materialistinen Filosofia? Jos me nyt uskomme siten, että ainoa oikea Materialistinen Filosofia on MarxismiLeninismiFilosofia rs, niin on kai pakko sanoa siten, että nyt täten on vahvistunut se Porvariremmi rs:n mielipide, että Materialistinen Filosofia on puhdasta sekoilua. Me voimme kuitenkin nyt myös sanoa siten, että onhan olemassa Luonnon Dialektiikka LD eli DIALECTICA NATURALIS DN.
Nyt kyllä Kaava E=mc2 voidaan johtaa myös DIALECTICA NATURALIS eli LUONNON DIALEKTIIKKA DN LD rs:n pohjalta. Kun Energiakaava rs:n johtamiseen todellakin riittää ihan hyvin Kehitelmä A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus. HYVÄ KYSYMYS on nyt se, että miksi todella myös Teräsmiehet ja Leninistit haluavat pyöriä Objektiivinen Idealismi eli Looginen Empirismi rs:n kuvioissa siis SUHTEELLISUUSTEORIA, AIKA-AVARUUS ja NELIULOTTEINEN GEOMETRIA rs:n ympäristössä.
Olen nyt myös viime aikoina ihmetellyt sitä, että miksi Teräsmiehet ja Leninistit ovat hylänneet täysin kaiken sen teoriakehitelmän, jonka me Komut ja Sossut voimme löytää sellaisesta kirjasta kuin Friedrich Engels LUONNON DIALEKTIIKKA. Kun olen ollut kuulemassa Teräsmiesryhmän Luentoesitelmiä, niin Esitelmöitsijä on sanonut jotain sellaista, että MarxismiLeninismiFilosofia rs:ssä me voimme käyttää MARXISMUS rs:ää vain Yhteiskunta- ja Talousoppi rs:n asioissa, kun taas LUONTO-OPPI rs:n kuvioissa meidän pitää siirtyä tukemaan ja kannattamaan Albert Einstein rs:n kehittämiä oppeja kuten Yleinen ja Erikoinen Suhteellisuusteoria sekä vielä AIKA-AVARUUS ja NELIULOTTEINEN GEOMETRIA rs:ää.
Nyt on sitten Yhteiskunta- ja Taloustiede rs:n kuvioissa myös sellainen ongelma, että jos me haluamme pyöriä sellaisessa asiassa kuin Marxilainen Kansantaloustiede, niin me joudumme todella pahoihin Ristiriitatilanteisiin, jos me emme ota Teoriakehitelmien perustaksi nyt LUONTO-OPPI rs:n kuvioissa LUONNON DIALEKTIIKKA DN LD rs:ää, sillä nyt myös Marxilainen Kansantaloustiede vaatii perustakseen ja lähtökohdakseen Kaavan AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus rs:n. Nyt ongelmamme on GEOMETRIAOSIO, sillä MARXISMUS rs:n Luonto-oppi on DN LD ja samalla Kolmiulotteinen Geometria, kun taas SUHTEELLISUUSTEORIA rs pohjautuu Neliulotteinen GEOMETRIA rs:ään.
Miten me voimme johtaa kaavan E= mc2 rs:n jopa Kolmiulotteisen Luontoavaruuden eli Geometrian sekä AINE-MATERIA(MASSA) rs:n perustalta ja pohjalta?
P= E/c
P= valomomentti
E= valon energiasisältö
P= mc
E/c= mc
c= fotonin eli valon nopeus
m= fotonin massa
---
P= mc
P= E/c
E/c= mc
E= mc2
Kuten nyt yllätarinoidusta kykenemme huomaamaan sen asian, että KAAVA E= mc2 voidaan myös johtaa Kolmiulotteisen Luontoavaruuden eli Geometrian perustalta siis Kolmiulotteinen Analyyttinen Taso- ja Avaruusgeometria, XYZ-avaruus eli VIIVA, PINTA-ALA ja TILAVUUS sekä vielä kaiken perusta ja lähtökohta on siis todellakin Kolmiulotteinen Luontoavaruus ja AINE-MATERIA(MASSA).
Miten ovat nyt näreet ja aidan seipäät sekä asiat ja asian haarat Arvoisat Porvarit ja Toverit sekä Kaikkien Erikoisalojen Erikoisasiantuntijat ja Vastaavat?
Mikä nyt todella voisi olla MARXISMUS-LENINISMUS rs:n takana oleva Lausepuun Peruslause, kun se ei voi olla sama kuin Luonnon Dialektiikka LD rs:n lausepuun peruslause A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus, koska LD perustuu Kolmiulotteinen GEOMETRIA rs:ään, kun taas MarxismiLeninismiFilosofia rs perustuu NELIULOTTEINEN GEOMETRIA ja AIKA-AVARUUS sekä SUHTEELLISUUSTEORIA rs:ään? Onko Teillä Teräsmiehet ja Aatetaistelijat ehdotuksia?
PS Nyt kysyisin Teiltä Porvarit ja Toverit sitä, että tiedättekö Te sitä, että mitä kaikkea tarkoittaa tässä ja nyt Materialistinen Filosofia ja Sosiologia LD, Marxilainen Arkeologia ja Politologia LD ja Marxilainen Filosofia ja SEMOLOGIA LD. Onko nyt todella Marxilainen Revisionismi LD rs niin kauhea asia kuin nyt Te Herra Paroni Extyökkäri ja Vastaavat rs julistatte ja väitätte? Mitä mieltä nyt Marxilainen Revisionismi LD rs:n asiastamme yllä tarinoidun perusteella olette Te Herra EXTYÖKKÄRI? Jos Te EXTYÖKKÄRI ja Vastaavat rs tiedätte jotain Uusi Teknologia ja Uusi Politologia rs:stä, niin nyt kysyisin sitä Teiltä, että mitä kaikkea TE haluatte tarinoida jostain sellaisesta asiasta kuin KAAVA E=mc2 rs:stä.
Kun Te Extyökkäri nyt näitte kaava E=mc2 rs:n todistuksen, niin haluaisin nyt kysyä sitä, että onko Teistä Extyökkäri Kaava E=mc2 rs:n todistus suoritettu oikein Logiikkamielessä arvioiden? Jos nyt Kaava E=mc2 rs:n todistus on suoritettu oikein, niin Me voimme kai myös kysyä sitä asiaa, että onko todella Valon perusosanen FOTONI rs MASSATON vai MASSALLINEN. Jos nyt FOTONI on Massaton, niin mitä kaikkea tämä voisi tarkoittaa? Jos Fotoni on Massaton, niin minkälainen voisi olla Massaton FOTONI? Niin ja millä tavalla täysin Massaton Fotoniryväs voisi pitää sisällään esimerkiksi sellaisen Energiamäärän, että meidän nahkamme voi kärähtää kesällä Auringon paisteessa? Minua ainakin ns. Massaton Fotoniryväs herättää ihmettelyä ja kummastelu, joten nyt kysyn sitä, että osaavatko jotkut kuten Porvarit ja Toverit sekä vielä erikoisesti Henkilö EXTYÖKKÄRI kertoa meille Revareille sen, että miten todella pitää Massaton Fotoni tai Massaton Fotoniryväs ymmärtää.
Materialistinen filosofia käsittelee olioita ja ilmiöitä aineellisesta maailmasta. Olemassaolevasta maailmasta eikä suinkaan kuvittellisista ulottuvuuksista kuten esim. oletettujen jumalien taivasasumuksista.
Aineellinen maailma koostuu elollista ja elottomista kappaleista, joista suurin osa on elotonta. Kaikkea aineellista olemassaolevaa sanotaan materiaksi.
Tämä aineellinen maailma, kolmiulotteinen avaruus, on ihmisten tutkimuskohteena.
Henkistä avaruudessa on ihmisellä tunnettu ajattelukyky. Ajattelusta riippumaton ulkoinen maailma heijastuu ihmisen aivoihin muodostaen subjektiivisia mielteitä ja kuvia kohteesta. Aivot rekisteröivät tietoa ulkoisista olioista ja ilmiöistä ja ikäänkuin palaavat takaisin luontoon luonnon muokkaamisena. Tajuntaprosessi perustuu materian havaitsemiseen. Tätä puolta materialismin filosofiassa nimitetään henkiseksi toiminnoksi. Aivot, kuten tiedämme, osaavat olla myös epäloogisen tiedon luojia. Mielikuvituksella ei ole rajoja.
Todellisen tiedon saamiseksi ympäristöstä turvaudutaan tieteelliseen tutkimukseen.
Dialektisuus materialismin filosofian osana ja erotuksena historiallisesta materialismista ei ole subjekti vaan objekti. Dialektiikan lait ja kategoriat toimivat aineellisessa maailmassa tajunnasta riippumatta. Ne löydetään luontoa tutkimalla. Luonnosta löydetään toistuvina samankaltaisia ilmiöitä samankaltaisissa olosuhteissa ja sen perusteella niistä voidaan tehdä yleistyksiä. Lukija ymmärtää että on sanomattakin selvää ettei mitään voi tutkia täydellisesti ilman ilmiön ajallista olemista. Ajassa oleminen puolestaan on seurausta materiolioiden jatkuvasta liikemuodosta.
Täten löydetään yleisiä lainalaisuuksia materian käyttäytymismuodoissa. Kyse on tietyistä liikkeen ominaisuuksista.
Materialismin filosofia on jaotellut ne kahteen pääryhmään, kolmeksi päälaiksi ja useammiksi käsitteiksi eli kategorioiksi.
Lait:
1. Vastakohdat, niiden ykseys ja keskinäinen taistelu
2. Määrällisten muutosten laadullisiksi muutoksiksi muuttuminen.
3. Kieltämisen kieltämisen laki.
Kaikki nämä ovat syysuhteen erilaisia puolia ja edustavat vastaista kehitystä. Olio ei ole vain jähmettynyt kappale olohuoneen pöydällä vaan liikemuodossa muuttumassa uuteen olomuotoon. Materiaolio ja ilmiö on ajallisesti rajallinen, materia sitävastoin aluton ja loputon.
Yhtä tärkeitä ovat kategoriat.
1. Yksityinen ja yleinen (ja erityinen).
2. Sisältö ja muoto, samuus ja eroavuus.
3. Olemus ja ilmiö.
4. Syy ja seuraus.
5. Välttämättömyys ja sattuma.
7. Mahdollisuus ja todellisuus.
ym. ym.
Näissäkin ristiriirta näyttelee osaansa. Olio tutkitaan sellaisena kuin se on sekä yhteyksissä muuhun materiaan. Tutkimus jää auttamatta vaillinaiseksi mikäli unohdetaan yhteydet muuhun materian liikkeeseen. Liikettä mitataan ajan avulla.
Dialektiikka tutkii myös materian yleistä olemassaoloa, avaruutta, aikaa, materian olomuotoja, tajuntaa sekä tiedostusprosessia.
Henkisyys aineettomana käsitteenä on olemassa mutta ei uskonnollisena sieluna vaan tiedostusprosessin osana, "virtapiireinä aivoissa".
Dialektiikka on siten yleinen kehitysoppi siinä kuin Darwinin luonnonvalintateoria elollisen tutkimusta, sen kehitystä ja muutosta.
Nyt kysyisin sitä asiaa, että MIKSI TE Teräsmiehet ja Leninistit ette siedä ilmeisesti yhtään MarxilaisLeniniläinen Yhteiskuntatiede ja Filosofia rs:n arvostelua. Niin ja nyt ilmeisesti Teräsmiehet ja Leninistit vaativat sitä asiaa, että myös meidän KOMUT ja SOSSUT rs:n pitää ylistää tulisesti MarxismiLeninismiFilosofia eli STALINISMUS et LENINISMUS rs:ää, vaikka ME olemme ainakin omasta mielestämme huomanneet jonkinlaisia ongelmia sellaisessa ympäristössä, jossa Materialistinen Filosofia rs LUONTO-OPPI rs:n osalta pohjustetaaan liitettäväksi SUHTEELLISUUSTEORIA, AIKA-AVARUUS ja NELIULOTTEINEN GEOMETRIA rs:ään.
Onhan nyt YLIOPISTOFYSIIKKA rs tällä hetkellä todella tasan tarkkaan perustaltaan sama asia kuin Albert Einstein rs:n Yleinen ja Erikoinen Suhteellisuusteoria, AIKA-AVARUUS ja Neliulotteinen GEOMETRIA. Nyt myös Teräsmiehet ja Leninistit rs ovat sitä mieltä, että YLIOPISTOFYSIIKKA ja samalla kaikki sellaiset TIEDEOSA-ALUE rs:t, jotka ovat liitettävissä jotenkin Luonnontieteet-ryhmään, niin perustuvat Suhteellisuusteoria, joten Suhteellisuusteoria on pätevä. Nyt Akateeminen Luonto-Oppi rs perustuu siis Albert Einstein rs:n Yleinen ja Erikoinen Suhteellisuusteoria ja samalla Neliulotteinen Geometria rs:ään.
Meidän KOMUT ja SOSSUT rs:n mielestä todella pahaksi ongelmaksi tulee tai muotoutuu se, kun yleensä Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN rs on pohjustettu aina DIALECTICA NATURALIS eli LUONNON DIALEKTIIKKA DN LD rs:ään ja että nyt DIALECTICA NATURALIS eli LUONNON DIALEKTIIKKA DN LD rs pohjautuu ja perustuu Tietoteorian Lausepuun Peruslauseen osalta A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS rs:ään. Nyt sitten LOGIIKKA ja REALISMUS rs:n kohdalla perusongelmaksi todellakin muotoutuu SUHTEELLISUUSTEORIA ja se, että Yleinen ja Erikoinen Suhteellisuusteoria perustuu tasan tarkkaan Professori Zöllnerin Neliulotteinen GEOMETRIA rs:ään, kun taas Luonnon Dialektiikka DN-LD rs perustuu KOLMIULOTTEINEN GEOMETRIA eli EUKLIDINEN GEOMETRIA rs:ään.
Kun nyt yllätarinoitua tutkii, niin ainakin erästä Katunarri ja Kulkuri rs:ää ihmetyttää se asia todella paljon, että MIKSI Teräsmiehet ja Leninistit ovat ottaneet kehiin ns Leniniläinen Materialistinen Filosofia rs:n ja hylänneet todella perusteellisesti se asian, joka on esitetty Friedrich Engels LUONNON DIALEKTIIKKA -KIRJA rs:ssä siis A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS rs:n.
PS Nyt kysyisin sitä asiaa myös Toveri Don Spartacus eli Parta-Cus rs:ltä, että MIKSI Te olette hylänneet LUONNON DIALEKTIIKKA DN rs:n ja samalla AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS rs:n ja samalla olette ottaneet tilalle Leniniläinen Materialistinen Filosofia sekä Yleinen ja Erikoinen Suhteellisuusteoria sekä Neliulotteinen Geometria.
Haluan nyt kysyä vielä sitä asiaa Teiltä Teräsmiehet ja Leninistit, että mikä nyt voisi olla Leniniläinen Materialistinen Filosofia rs:n Tietoteorian Lausepuun Peruslause, kun se ei voi todellakaan olla sama kuin Luonnon Dialektiikka DN LD rs:n siis AINE-MATERIA(MASSA) sekä Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LUONTOAVARUUS. Onkohan nyt meidän KOMUT ja SOSSUT rs:n kannalta ONGELMA todella niin paha, että jos me pidämme ainoana oikeana Materialistinen Filosofia rs:nä MarxilaisLeniniläinen Yhteiskuntatiede ja Filosofia rs:ää, niin todellakin Leniniläinen Materialistinen Filosofia rs:n Tietoteorian Lausepuun Peruslauseeksi ei todellakaan käy mikään muu kuin Objektiiivnen Idealismi eli Looginen Empirismi rs:n lausepuun peruslause A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli LAATUAVARUUS?
Nyt meillä on kehissä ilmeisesti sellainen HYVÄ KYSYMYS, että miten meidän nyt pitäisi suhtautua sellaiseen, että jos todella sekä Objektiivinen Idealismi että Materialistinen Filosofia rs:llä on sama Tietoteorian Lausepuun Peruslause siis HENKI-KÄSITE sekä N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus. Onko nyt myös meidän KOMUT ja SOSSUT rs:n pakko hyväksyä se, että loogisessa ja realistisessa mielessä ei ole ilmeisesti ollut koskaan olemassa sellaista FILOSOFIAKUVIO rs:ää kuin Materialistinen Filosofia, joten on ollut vain erilaisia IDEALISTINEN FILOSOFIA rs:n osa-alueita kuten esimerkiksi Objektiivinen Idealismi, Looginen Empirismi, Filosofinen Positivismi ja vielä todella IDEALISTINEN FILOSOFIA. Jos nyt todella Leniniläinen Materialistinen Filosofia rs on tasan tarkkaan totta, niin ME voimme sanoa ilmeisesti jotain sellaista, että Materialistinen Filosofia on korkeintaan Harhainen Sekoilu.
Nyt Katunarri ja Kulkuri haluaa tuoda kehiin sen, että onhan olemassa todellakin Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN LD, Materialistinen Historiakäsitys DN LD, PÄÄOMAKIRJA DN LD sekä DIALECTICA NATURALIS DN LD.
MESTARILLE.
Haukutte mielestäni väärää puuta arvostelemalla marxilais-leniniläistä filosofiaa. Sellaista filosofiaa ei tunneta. On olemassa materialistinen filosofia ja se jakautuu luonnon olioihin ja ilmiöihin ja toisaalta materialistiseen historiankäsitykseen. Materialismin kuin yleensä filosofian kehitystrendi alkaa yli kahden tuhannen vuoden takaa.
Eräs seikka. Kristinuskon raamatussa on kymmeniä hellenistisen filosofian käsityksiä sekä idealismin että materialismin puolelta. Se selittyy sillä, että suurin osa kristinuskon teorian luojista on kreikkalaista silloista sivistyneistöä. Ennen ajanlaskun alkua hellenismissä filosofia oli vuosisatoja muoti-ilmiö. 400 luvulle mennessä kristinuskon valta-aseman lujittuessa katolinen kirkkojärjestelmä tuhosi kaiken filosofian maallisena, saatanallisena oppina. Aristoteles, Platon ja materialismin suuntauksen opit säilyivät arabien ja myöhemmin islaminuskon kirjastoissa. Vasta n. 1200 luvulla hellenismi löydettiin Euroopassa uudelleen arabien kulttuuriperinnöstä ja samaan aikaan islaminusko alkoi hyljeksiä filosofiaa. Euroopassa hellenismin perintöä tutkittiin, sitä seurasi valistusaika ja josta lähtien uskonto joutui kyseenalaiseksi. Uskonto katoaa ja filosofia tulee tilalle. Maailmanselitys täytyy olla ja se on. Uskomukset kaikkoavat, tieteellinen tutkimus tulee tilalle ja vahvistaa materialismin peruskäsitteitä.
Maailmanselityksen lisäksi sosiologia on ihmiskunnalle elintärkeä . Ihmissuhteiden kirjo tuotannossa, lapsuudessa, vanhuudessa, kulttuurin teossa ja nauttimisessa ja muussa sellaisessa. Ovatko ihmiset yhdenvertaisia ihmiskunnassa vai osa muita parempia kuten mm. Paroni Ex-työkkäri esittää. Kun materialisti ja marxilainen sanoo että ihmiset ovat yhdenvertaisia he ovat samaa mieltä kuin UT:n evankeliumien parhain anti "kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä" ja kiihkouskovainen paronimme esiintyy omaa oppiaan vastaan. Viittaan tässä Jeesuksen nimiin laitetuista ylevistä sanoista "rikas ei ole sen kummempi kuin köyhäkään, molemmat ovat ihmisiä, rikkaan päinvastoin on vaikeampi ymmärtää olevansa tavallinen kuolevainen".
Toki raamatun UT:ssa on vastakohtainen määritelmä: aateliset kelpuutetaan paratiisiin, rahvas ja työväestö saakoon helvetin tuskat niskaansa. Tähän kai palstan Paroni niittaa epäihmismäisen kantansa.
Einsteinen suhteellisuusteoria.
Se tukee täydellisesti olevaisen olemuksen materiakäsitettä. Materia esiintyy aineena ja energiana (suuri jako) ja tiettyinä olioina avaruudessa. Materiaa ei voi luoda eikä hävittää. Materia esiintyy avaruudessa alituisessa liikemuodossa, ajassa ja avaruudessa.
Kertooko suhteellisuusteoria tasan tarkkaan avaruuden olemuksen on kyseenalainen. Sitä ennen painovoimalaki kuvasi avaruutta ja sen liikeilmiöitä. Painovoimalakia ei ole
kumottu. Suhteellisuusteoria on tarkempi. Sitäkin tarkempi teoria voi tulla tai olla tulematta. Materia on ja pysyy joka tapauksessa eikä suhteellisuusteoriassa ole periaatteellista virhettä. Jos on, niin tiede ja materialismi korjaa käsityksiiän. Henkiolennot materian liikuttajina ovat kuitenkin mennyttä kauraa.
Ei todella taida Partacusi olla kahta samanlaista ihmistä jos identtiset kaksiset jätetään pois laskuista ja niissäkin on eroja vaikka paljon vähemmän kuin meissä muissa.
Meillä joku on hyvä yhdessä toinen toisessa asiassa. Hyvä metsämies oli aikoinaan painonsa arvoinen kultaa kyläyhteisössä mutta tänään tuon metsästyksen sijassa on moini muu asia jolla sitä elantoa saadaan aikaan. Metsästyksen sijaan on tullut lääketiede ja insinööritieteet, talous ja kauppa eivät ole vastaavasti kehittyneet kuin nuo kaksi, niissä kun ei ole suoranaisia faktoja vaan vain unelmia. Jos esim kauppatieteissä ja taloudessa olisi samat varmuuskertoimet mitä sillanrakentajainsinöörit käyttävät niin talouden toiminta olisi vakaampaa, joskin myös hitaampaa muutoksien suhteen.
MESTARILLE
Kertokaapa onko Einsteinin suhteellisuusteoria oikea vai väärä. Jos se on väärä niin kertoisitteko missä mättää?
Materialistisessa filosofiassa on ja tulee olla määritelmä materiasta ajassa ja avaruudessa. Siitä ei kahta sanaa. Mikäli aika hylätään samalla hylätään materiaolioiden alituinen liiketila.
Silloin olevainen olisi mahdottomuus. Mitään ei liikkuisi. Ristiriitaa ei olisi. Kehitystä ei olisi. Kaikki materiaoliot olisivat liikkumattomina toisiinsa nähden. Tiedostusprosessin omaavaa oliota ei voisi syntyä.
Voisiko sellaista avaruutta materioineen olla olemassa! Oletetaanpa että jossain rajattomassa avaruudessa olisi pläntti, missä mikään ei liikkuisi; se ei olisi koskaan syntynyt eikä koskaan katoaisi oliona!!!! Järjetöntä. Tätä ajatuskulkua ei kannata pidempään kulkea.
Paroni:
"Ei todella taida Partacusi olla kahta samanlaista ihmistä jos identtiset kaksiset jätetään pois laskuista ja niissäkin on eroja vaikka paljon vähemmän kuin meissä muissa."
Vieläkin laajemmin. Rajattomassa avaruudessa ei ole missään yhtäkään jollekin oliolle identtistä oliota. Se ei kuitenkaan ole ole peruste Homo Sapiens lajin keskuudessa hyväksyä fasistista rotuoppia joistakin parempina kansoina tai yksilöinä. Jotkut ovat todella nopsempia kuin toinen, musikaalisempia, matematiikkaa helpommin ymmärtäviä jne..
Ihmiskunnan keskuudessa vallitsee kulttuurievoluutio ja sitä mukaa muista eläimistä poikkevia käyttäytymismalleja. Keskimäärin ihmiset ovat samanarvoisia. "Ylinerot" tai vammaiset ovat saman ihmiskunnan jäseniä ja yhtä oikeutettuja olemassaoloonsa.
Varsinaiset rotuopit syntyivät siirtomaaisäntien mukana oikeuttaa kansojen alistaminen. Alkuaan saattoi "kallonmittaukset" olla vilpitöntä tutkimusta mutta nopeaan on huomattu alistettujen kansalaisten osaavan samat taidot kuin "valkoinen" riistäjä.
Marxilainen sosiologia tunnustaa ihmisten taitojen erilaisuuden mutta pitää kaikkia kansalaisia yhdenvertaisina ihmiskunnan jäseninä. Marxilaisuus ei tule koskaan sanomaan sellaista kuin esim. persupropaganda, jossa islaminuskoisen arabin väitetään olevan synnynnäisesti väkivaltainen väestöryhmä ja jota auvoinen kantasuomalainen ei olisi. Kukaan ei ole synnynäisesti rikollinen. Omistajat eivät ole kummempia ihmisinä kuin palkkatyöläinenkään. Laitetaan omistaja sorvin ääreen niin hänenkin onopeteltava ammatti kantapään kautta.
Te Toveri Don Spartacus kysyitte seuraavaa: "Kertokaapa onko Einsteinin suhteellisuusteoria oikea vai väärä. Jos se on väärä niin kertoisitteko missä mättää?"
Meidän pitää nyt muistaa myös se asia, että FILOSOFIA rs jakautuu kahteen Päälinjaan siis Idealistinen Filosofia ja Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN LD rs:ään. Nyt Idealistinen Filosofia rs jakautuu vielä seuraaviin osa-alueisiin siis Objektiivinen Idealismi, Looginen Empirismi ja Filosofinen Positivismi sekä vielä ainakin Subjektiivinen Idealismi rs.
Nyt Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN LD rs perustuu Tietoteorian Lausepuun Peruslause rs:n osalta seuraavaan siis A)AINE-MATERIA(MASSA) sekä B)Kolmiulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria eli Laatuavaruus rs:ään.
Niin ja nyt sitten Objektiivinen Idealismi, Looginen Empirismi ja Filosofinen Positivismi pohjautuu taas Tietoteorian Lausepuun Peruslause rs:n osalta seuraavaan siis A)HENKI-KÄSITE sekä B)N-ulotteinen Luontoavaruus eli GEOMETRIA ja N-ulotteinen Kategoria- eli Laatuavaruus.
Te Don Spartacus kysyitte vielä seuraavaa siis sitä, että onko Einsteinin Suhteellisuusteoria rs Väärä ja Virheellinen vai onko se oikea ja pätevä.
Nyt me voimme vain todeta jotain sellaista, että Materialistinen Filosofia ja Sosiologia DN LD rs pohjautuu Luontoavaruus rs:n osalta Kolmiulotteinen GEOMETRIA rs:ään, kun nyt taas Objektiivinen Idealismi rs pohjautuu Luontoavaruus rs:n osalta Neliulotteinen GEOMETRIA rs:ään.
Me voimme kai todeta vielä sen asian, että Neliulotteinen GEOMETRIA rs:stä johtuen SUHTEELLISUUSTEORIA rs ei sovellu Materialistinen Filosofia DN LD rs:n lausepuun peruslauseeksi, kun taas nyt SUHTEELLISUUSTEORIA rs voi ihan hyvin soveltua Objektiivinen Idealismi rs:n lausepuun peruslauseeksi.
Mehän voimme kai nyt yllätarinoidusta huomata sen asian, että FILOSOFIA rs:n kuvioissa pitää tehdä selvä ero todellakin Materialistinen Filosofia DN LD rs:n ja Objektiivinen Idealismi rs:n välillä. Nyt me voimme todellakin huomata sen asian, että Suhteellisuusteoria rs:n Luontoavaruus eli Neliulotteinen Geometria rs sopii hyvin Objektiivinen Idealismi rs:n perustaksi mutta ei todellakaan Materialistinen Filosofia DN LD rs:n.
Haluan vielä todeta sen asian, että ns Leniniläinen Materialistinen Filosofia eli MarxismiLeninismiFilosofia rs ei voi kuulua ainakaan Materialistinen Filosofia DN LD rs:ään, koska Leniniläinen Materialistinen Filosofia eli MarxismiLeninismiFilosofia rs perustuu Suhteellisuusteoria, AIKA-AVARUUS ja Neliulotteinen GEOMETRIA rs:ään.
On todella tylsää jankata siitä, heijastaako liike aikaa materian olemassaolossa vai ei. Materian liike on olioiden liikkeen jatkuvuutta, jossa oliot syntyvät ja kuoleutuvat ja osaset siirtyvät muihin olioihin. Aika ei ole olio. Se on liikkeen käsitemuoto. Paremmin en osaa sanoa.
Paljon hyödyllisempää on käyttää hyväksi dialektiikan metodia reaalielämässä sekä tutkia sen sisältöä.
Dialektiikassa esitetään 10 tärkeintä käsiteparia
1. Vastakohdat, niiden ykseys ja keskinäinen taistelu
2. Määrällisten muutosten laadullisiksi muutoksiksi muuttuminen.
3. Kieltämisen kieltämisen laki.
Kaikki nämä ovat syysuhteen erilaisia puolia ja edustavat vastaista kehitystä. Olio ei ole vain jähmettynyt kappale olohuoneen pöydällä vaan liikemuodossa muuttumassa uuteen olomuotoon. Materiaolio ja ilmiö on ajallisesti rajallinen, materia sitävastoin aluton ja loputon.
Yhtä tärkeitä ovat kategoriat.
1. Yksityinen ja yleinen (ja erityinen).
2. Sisältö ja muoto, samuus ja eroavuus.
3. Olemus ja ilmiö.
4. Syy ja seuraus.
5. Välttämättömyys ja sattuma.
7. Mahdollisuus ja todellisuus.
Nämä kymmenen esitetään yleismipinä käsitteinä.
Näiden 10 käsiteparin toistaminen myöskään ei vie tajuntaa eteenpäin. Ne on sijoitettava sekä elottomaan että elolliseen luontoon, koska sieltä ne on tunnistettu ja siellä ne toimivat.
Avaruudellinen sekä maapallon luonto vellovat yhtä sotkuisen näköisesti kuin tuotanto. Molemmat vaikuttavat ensi silmäyksellä miljoonien ja triljoonien tapahtumien sekasortoiselta ketjulta, jossa ei olisi päätä eikä häntää.
Tunnetussa avaruudessa on todettu 10 käsiteparin kaltaisia ilmiöitä, jotka toistuvat tietyissä olosuhteissa. Luonnistuuko niiden avulla luonnon tiedostaminen paremmin kuin ilman niitä. Sanon että luonnistuu ja ovat jopa tärkeitä tieteelliselle tutkimukselle..
Ihan yksinkertaisia juttuja.
Onko olemassa lyhyt ja pitkä, karvas ja sokerinen, ruma ja kaunis, hidas ja nopea. Vastakohdat ovat, ne voivat muuttua toisikseen; Pitkä muuttuu lyhyeksi kun rinnalle tulee vielä pitempi.
Yksi puu on puu. Monta puuta muuttuu metsäksi. Määrä muuttuu laaduksi. Molempien käsitteiden takana on todellisuus.
Näissä käsitteissä esiintyy ristiriita arkkitehtinä ja se edustaa vastaista kehitystä ts. materian moninaisia liikemuotoja.
Uskonto sanoo: Jumalolento yksin kaiken tietää. Ihminen tutkii ja tiedostaa luontoa yhä syvemmältä jumalista piittaamatta.
Hupaisa juttu raamatusta. UT:n Jeesus esittää kieltämisen kieltämisen lainalaisuuden vastaisen kehityksen ehtona. Jeesus esittää (kuka lie kirjoittanut mutta laitettu Jeesuksen nimiin) vehnäntähkävertauksen. "Jos vehnä ei kuole, se ei voi uudestisyntyä." Väittämä on täysin oikea. Jokainen elollinen kieltää itsensä syntyessään ja kuolee aikanaan. Jotta laji säilyisi niin mm. vehnä kasvattaa jyvän, josta kasvaa uusi kasvi. Tämä toinen kieltäminen varmistaa vastaisen kehityksen yksilöiden säilymisenä lajina. Ilmiö on yleinen elollisten keskuudessa.
Kristinusko vääntää johtopäätökset toisin ja sortuu järjettömään metafysiikkaan. Ihmisen tulisi kieltää itsensä syntisenä, maalliseen saastuneena ja kääntyä rukoilemaan pelastusta kuolemastaan (toinen kieltäminen!) niin saisi jatkaa henkielämää paratiisissa koskaan kuolevana. Paratiisissa henkiolennot ei sekstaisi ja jatkaisi sukua. Siellä vain ylistettäisiin Jeesusta hänen jalkojensa juuressa.
UT:n vehnäntähkävertaus on oikein. Teologian johtopäätökset ovat päin mäntyä. Niistä ei ole tutkimustuloksia eikä koskaan voi tullakaan. Vehnäntähkävertaus on lainattu hellenismin filosofeilta aikavälillä 0 - n.350 jaa.. Aristoteles muistaakseni sitä kehitteli n. 300 eaa..
Elolliset yksilöt kuolevat, laji säilyy, kunnes lajikin katoaa...ennenpitkää.
Dialektiikan lait ja kategoriat.
Materialistinen historiankäsitys.
Syysuhde vastaisen kehityksen ehtona.
Nämä kaikki ovat olemassa tajunnasta riippumatta ja tajunnan ulkopuolisessa luonnossa. Erityistieteet tutkivat kukin omia toimialojaan; kasvikuntaa, eläinkuntaa, fysiikkaa, historiaa, geologiaa, kemiaa jne. jne. . Filosofia hakee yleistyksiä, jotka koskettavat kaikkia erityisaloja. Jopa sellaista, mistä kaikki on alkanut, onko materian ulkopuolella materian liikkeitä johtavia keisareita (jumaluuksia), onko materian olemassaololla rajoja ja silleensä.
10 dialektiikan käsitettä plus sadat muut esiintyvät luonnon olioiden liikehdinnässä sikin sokin, vaihtaen muotoa, monien esiintyessä yhtä aikaa.
Lukijalle ei tarvinne todistaa, että lainmukaisuuksia löytyy. Lainmukaisuudet ja "sekasortoisuus" pysyvät, muuttuvat, katoavat. Uusia kokoonpanoja syntyy ja kaiken taustalla vaikuttaa syysuhde. Syysuhteen peruslähde on materian itseliikunta. Näemme parhaillaan suurimman tuntemamme olion, universumin kehityskaarta pienen häivähdyksen ja tutkimuksen kautta sen historiaa ja tulevaisuuttakin. Universum kehittyi olemassaolevasta materiasta, liikkuu, muuttuu ja katoaa joskus muun materian sekaan.
Mitään ei voilla olemassa ilman liikemuotoa. Toisaalta liikemuodot sisältävät lainomaisuutta, tiettyä pysyvyyttä kehkeytyäkseen aikanaan uuteen muotoon, jossa ainessisältö sattaa olla sama.
Materialistinen filosofia auttaa hahmottamaan paremmin kokonaisuutta. Miten maailma ja universmin kokoinen avaruus toimii. On selvää, että materialismin täytyy olla kytköksissä luonnontieteisiin ja historiallisiin tapahtumiin. Tapahtumaketjujen ajalliseen peräkkkäisyyteen.
Historiallinen materialismi peilaa ihmiskunnan aineellis-kulttuurista kehitystä. Miten ja miksi ryhmät, kylät, kansakunnat syntyvät. Mikä on kulttuurisen kehityksen kantava voima. Ihmisten väliset suhteet, niiden muutos aikakausittain. Hallintakoneistojen kehitystrendi.
Materialistinen filosofia on vaikea. Toisaalta sen perusasiat kykenee jokainen lukutaitoinen omaksumaan ja ymmärtämään. Materialismiin tutustumista voi verrata salapoliisin työhön. Vähä vähältä syysuhde alkaa selvitä, käsitteiden merkitys kehitystä tuovana elementtinä avautuu. Lukemiseen uhrattu aika muuttuukin myönteiseksi. Itsensä kanssa voi käydä väittelyjä. Jotain ei ymmärrä eikä hyväksy. Asia jää lepäämään ja jostain ratkaisu putkahtaa myöhemmin esille.
Materialistisesta historiankäsityksestä.
Siinä pysytään ihmiskunnan historiallisen kehityksen analyysissä.
Tavalliset historiankirjat esittävät tapahtumia, sotia, valtioita ja niiden tuhoja, aineellisen ja henkisen kulttuurin tasoa yms..
Materialistinen historiankäsitys keskittyy arvioimaan historiallista kehitystrendiä ihmisten välisinä yleisinä suhteina ja josta kehitystrendistä löytyy yleisiä lainalaisuuksia.
Niinpä lyhyesti merkitsen teemakokonaisuuksia, joiden perusteella kehitystrendien syitä voidaan kuvata.
-Tuotantotapa yhteiskunnallisen elämän aineellisena perustana.
- Talousmuotojen kehitys ja vaihtuminen.
- Yhteiskuntien perusta ja päällysrakenne.
- Kehityksen lainmukaisuus ja ja ihmisten tietoinen toiminta.
- Luokat, luokkataistelu ja valtio.
- Kansanjoukkojen ja yksilön merkitys.
- Yhteiskunnallinen edistys, sen etenevä luonne.
Aiheesta lienee tuhansia tutkimuksia. Yksi lyhkäinen (130 sivua) perusasioihin perehdyttävä kirjanen.
Neuvostoliittolainen M.M.Sidorovin teos "Mitä on historiallinen materialismi" (1973), suomennettu 1974.