Sipilän ministeriössä johdetaan pelolla - mistä malli moiseen?

KepuNarreistaHerroja

Ovatko pääministerin toimintamallit vaikuttaneet ministeriön johtamiskulttuuriin?

Virkamiehet kokevat pelkoa Juha Sipilän ministeriössä – USU: "Ihmisiä murretaan systemaattisesti"

Valtioneuvoston kanslia eli VNK on on yksi Suomen 12 ministeriöstä. Se vastaa maan pääministerin johdolla hallitusohjelman toimeenpanon valvonnasta ja avustaa pääministeriä valtioneuvoston johtamisessa. Tällä hetkellä ministeriön johdossa toimii Juha Sipilä (kesk.).

– Ihmisiä arvioidaan, pelotellaan, kiusataan ja murretaan systemaattisesti. Johtajat huutavat ja haukkuvat ihmisiä, sanotaan esimerkiksi yhdessä Uutissuomalaisen kyselyyn tulleessa vastauksessa.

11

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • säälittävää

      Demarivirkamiehet joutuneet tekemään töitä ja kokevat sen uhkailuna.

      • tässähistoriatoistuu

        sekin voi tietysti olla
        mutta toimintamalli on yleinen lestadiolaisyrityksissä joissa jako meihin ja muihin ohjaa toimintaa
        samanlaisesta työkulttuurista puhuttiin jo sipilän (osa)omistamissa yrityksissäkin.


    • kuinkasmuuten

      Kysehän tollosipilästä!

    • Eli taas tarvitaan anarkiaa, tuota pohjatonta rakkauden ja yhteisöllisyyden pohjatonta valtamerta; mitään pelkäämättömiä ja ketään kumartamattomia suoraselkäisiä suomalaisia. Ennen oli suo, kuokka ja Jussi, ja Jussi oli se oman elämänsä herra, joka ei ketään ihmistä kumartanut, ei ketään.

      Asiantilan korjaamiseksi riittää yksi pieni sauna, kunhan sen takana on riittävästi tilaa. Sinne sinne koko ökyporvariskunta lakeijoineen päivineen.

      -tämän selitän itse-

      • Pelolla, syyllistämällä, alistamalla ja nöyryyttämällä johtaminen on heikkoa johtamista. Se ei kestä päivänvaloa. Siksi on oleellisen tärkeää tuoda julki ne mätäpesäkkeet ja ne itsekkäät tarkoitusperät, joita ne edustavat. Läpinäkyvyys ja kaikkien tasapuolinen huomioon ottaminen on hyvän johtamisen arvokkainta ydintä. Paras johtajuus on se, ettei kukaan johda, vaan enemmistö ohjaa kokonaisuutta kansalaisyhteiskunnan eettisesti puhtain metodein. Kyllähän firmalla voi olla nimellinen "toimitusjohtaja", mutta hänen tehtävänsä on olla koordinaattori, ei käskijä. Sama pätee kaikkeen inhimilliseen toimintaan.


      • Environment kirjoitti:

        Pelolla, syyllistämällä, alistamalla ja nöyryyttämällä johtaminen on heikkoa johtamista. Se ei kestä päivänvaloa. Siksi on oleellisen tärkeää tuoda julki ne mätäpesäkkeet ja ne itsekkäät tarkoitusperät, joita ne edustavat. Läpinäkyvyys ja kaikkien tasapuolinen huomioon ottaminen on hyvän johtamisen arvokkainta ydintä. Paras johtajuus on se, ettei kukaan johda, vaan enemmistö ohjaa kokonaisuutta kansalaisyhteiskunnan eettisesti puhtain metodein. Kyllähän firmalla voi olla nimellinen "toimitusjohtaja", mutta hänen tehtävänsä on olla koordinaattori, ei käskijä. Sama pätee kaikkeen inhimilliseen toimintaan.

        MUTTA PÄÄMINISTERIÄ ON TOTELTAVA !


      • S24uomlaineN
        Nimimerkix kirjoitti:

        MUTTA PÄÄMINISTERIÄ ON TOTELTAVA !

        Miksi ihmeessä ? Eihän sitä muidenkaan idioottien perässä normaalit . . .


      • S24uomlaineN kirjoitti:

        Miksi ihmeessä ? Eihän sitä muidenkaan idioottien perässä normaalit . . .

        Sarkasmia, sarkasmia :-)


    • simosimosta

      Ministeriön satapäiselle demarivirkamiesjoukolle on ollut hirmuinen yllätys vaatimus työnteosta. Ei enää pitkiä lounaita ja saunailtoja yhteiskunnan piikkiin, ei pitkään nukuttuja krapula-aamuja eikä vapaita perjantaita kesäajan nimissä.

      Eihän se ole ihme jos moinen masentaa.

      • Simo hoi, demari on yhteiskunnan suola, ei hapatus. Porvarius on hapatus, se pilaa koko pannukakun.

        -muut saa selittää-


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      91
      8425
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      96
      8022
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      173
      6180
    4. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      14
      5403
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5238
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4275
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      4040
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4033
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      37
      3829
    10. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      58
      3692
    Aihe