Onko SFP:n johtaja Henriksonilla mitään

kantaa näihin Oulussa tapahtuneisiin järkyttäviin lasten raiskauksiin, joissa tekijöinä on turvapaikanhakijat? Eli onko hän mitenkään kommentoinut asiaa, minä en ole huomannut?

Näyttää siltä että lähes kaikkien puolueiden edustajat, ovat olleet hiljaa. Kuten myös lapsiasiavaltuutetut, feministi-järjestöt jne. Tämä on varsin kummallista.


ps. Tämä on ihan asiallinen avaus.
41124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Anne Berner halusi antaa vauraalle Ahvenan­maalle 15 miljoonan euron lisä­rahoituksen soten varjolla – kokoomus ja siniset torppasivat

Äänestä
  • Sannfinländarna vill göra en minskning på 100 miljoner.

    1Äänestä

Henrikson käynyt lentoasemalla vastustamassa laittomasti maahan tulleiden rikollisten palauttamista, raiskattujen suomalaisten puolesta ei sanaakaan kuten ei bideltäkään, rkp ei suomen puolta pidä ei vähimmissä määrin.

1Äänestä
  • Eipä ole bideltä kuulunut tuomioita, ulkomaalaisethan ei raiskaa eikä tapa lapsia, eikös se aikoinaan Stillerin ohjelmassa puolustanut ulkomaalaisia. Suomalaisten tekemisiä ei tilastoida?

    1Äänestä

RKP ja folktinget haluaa aina rankaista suomenkielistä väestöä.
Joten oulun terrori raiskaukset ovat RKP folktinget ajatusmallin mukaan vain suomenkielisten asemaa sopivasti heikentävää kulttuurin monimuotoisuutta.
Kunhan nyt eivät tule ruotsinkieliselle pyhälle maalle ollenkaan raiskaamaan.

Äänestä
  • Vad beror det på att invandrarna på svenskspråkiga orter i österbotten tex. kan bete sig som folk ?

    1Äänestä

  • vadärorsaken kirjoitti:

    Vad beror det på att invandrarna på svenskspråkiga orter i österbotten tex. kan bete sig som folk ?

    Ainakaan Närpeksessä ole mitään somaleita vaan filippiiniläisiä ja muita aasialaisia

    Äänestä

  • valikoitua--- kirjoitti:

    Ainakaan Närpeksessä ole mitään somaleita vaan filippiiniläisiä ja muita aasialaisia

    Än sedan då ?

    1Äänestä

Kaikkihan tietävät, että rkp:n poliittinen ohjelma ja tavoitteet teksteineen tulevat suoraan ruotsin demareiden kansioista, kirjoitusvirheineenkin. Britt Lundberg ja Henriksson ohjasivat poliittisesti sivuun pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajapalli-ehdokas (Peruss) Juho Eerolan, ja yllätys sentään uudeksi valittiin Lundberg, lisäksi he sopivat, ettei suomenkieltä otattaisi neuvoston viralliseksi kieleksi, koska se motivoisi suomenkielisiä paremmin ruotsinkielen opintoihin. Nyttemmin tilanne on korjattu.

Äänestä
  • "Kaikkihan tietävät, että rkp:n poliittinen ohjelma ja tavoitteet teksteineen tulevat suoraan ruotsin demareiden kansioista".

    Ett folk, Ett parti – Socialdemokraternas historia youtube.

    Äänestä

  • rkp-samanlainen kirjoitti:

    "Kaikkihan tietävät, että rkp:n poliittinen ohjelma ja tavoitteet teksteineen tulevat suoraan ruotsin demareiden kansioista".

    Ett folk, Ett parti – Socialdemokraternas historia youtube.

    Hyhyh sentään!

    Äänestä

Aloittaja kyllä tietää KAIKKIEN ihmisten kannan näihin tekoihin, pitäisi se kysymättäkin tajuta.

1Äänestä
  • Ministeri Lindström (sin.) totesi jossakin vaiheessa, että kuolemaan tuomitsemista ei pitäisi kokonaan sulkea pois.

    3Äänestä

  • Suljettu kirjoitti:

    Ministeri Lindström (sin.) totesi jossakin vaiheessa, että kuolemaan tuomitsemista ei pitäisi kokonaan sulkea pois.

    Idiootilla on idiootin puheet.

    1Äänestä

RKP:n virallinen kanta lienee sama kuin Vihreiden maahanmuuttaja miehistä ei ole vaaraa? Ainakin muista, kuinka Eva Biaudet ja Emma Kari huusivat Simon Elon hiljaiseksi TV:ssä. Tosin vieläkään eivät viranomaiset tiedä mistä nämä miehet tulivat. Ainoastaan pakon edessä tunnustettiin, että Turun puukottaja asui vuosikausia Ruotsissa. Moni muukin tuli Euroopasta lihapatojen ääreen.

Äänestä

Mikäs pakkomielle sinulla on asiaan. Yritätkö kertoa meille jotakin.

1Äänestä

Muslimit ovat yliedustettuina raiskausrikoksissa Suomessa, mutta asia ei kiinnosta RKP:tä.

Äänestä
  • Fennot ovat ylivoimaisia näissäkin tilastoissa. Revi siitä!

    1Äänestä

  • Virolaiset ja venäläiset niistä ulkomaalaisista vangeista enemmistön muodostavat. Raukkamaista yleistää kokonaisia ihmisryhmiä vaatien kuitenkin virolaisille ja venäläisille ymmärrystä sen niin sanotun kommunismin takia. Logiikkasi mukaan kaikki venäläiset ja virolaiset ovat rosvoja Airiston helmen perusteella.

    1Äänestä

  • Antifenno kirjoitti:

    Fennot ovat ylivoimaisia näissäkin tilastoissa. Revi siitä!

    Määrällisesti kyllä, mutta suhteellisesti ei.
    Revi siitä.

    Äänestä

Turun puukottaja oli marokkolainen, skandinaavityttöjen kurkunleikkaajat olivat marokkolaisia. WTC-iskujen mukana oli marokkolaisia. Älkää ikinä matkusta kurkunleikkaajien maahan, jossa asuvat kiihkomuslimit, eikä yhtään ainutta marokkolaista saa laskea Suomen maaperälle., EI IKINÄ.

Äänestä

On käsittämätöntä, että asiasta puhutaan kunnolla vasta Oulun tapausten jälkeen. Sitä ennen on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon. Liian paljon. Turun terroristinen puukotus (kaksi kuolonuhria) kaksi naisen tappoa Porissa (toinen poltettiin elävältä, toiselta katkaistiin kaula), Oulun kirvessurmat (kaksi uhria), Otanmäen tappo (yksi uhri), tai Kotkan paloittelusurmaaja (väkivaltarikoksista tuomittu irakilaismies surmasi toisen maahanmuuttajan). Tässä vain osa.

Kaikissa tapauksissa tekoon on syyllistynyt ulkomaalaistaustainen mies, joka on tullut Suomeen turvapaikanhakijana.

Kun päälle lisätään ulkomaalaisten tekemien raiskausten valtava määrä (runsaat 30 prosenttia kaikista tapauksista 2017), loppusaldo on selkeä ja karmea.

Äänestä
  • Persut vain huutelevat selän takana. Heillä ei ole mitään konkreettista tarjolla, Vain vastuutonta vouhkaamista sanoilla " minähän sanoin".. Hallitus on noudattatunut Halla-ahon laatimaa maahanmuuttopolitiikkaa. Holtittomuuden takia Persut eivät voineet jatkaa hallituksessa.

    1Äänestä

  • Holtittomat kirjoitti:

    Persut vain huutelevat selän takana. Heillä ei ole mitään konkreettista tarjolla, Vain vastuutonta vouhkaamista sanoilla " minähän sanoin".. Hallitus on noudattatunut Halla-ahon laatimaa maahanmuuttopolitiikkaa. Holtittomuuden takia Persut eivät voineet jatkaa hallituksessa.

    PS:n uudistumisen jälkeen Halla-aho vaati vain olemassaolevan hallitusohjelman toteuttamista, Sipilä ja Orpo ilmoittivat eivät voi noudattaa hallitusohjelman kirjauksia eikä hallitusyhteistyötä voida jatkaa. Halla-aho ei siis vaatinut mitään muutoksia hallitusohjelmaan ainoastaan sen noudattamista mikä ei käynyt Sipilöille - Orpoille

    1Äänestä

  • Sipilä-ei.hyväksynyt kirjoitti:

    PS:n uudistumisen jälkeen Halla-aho vaati vain olemassaolevan hallitusohjelman toteuttamista, Sipilä ja Orpo ilmoittivat eivät voi noudattaa hallitusohjelman kirjauksia eikä hallitusyhteistyötä voida jatkaa. Halla-aho ei siis vaatinut mitään muutoksia hallitusohjelmaan ainoastaan sen noudattamista mikä ei käynyt Sipilöille - Orpoille

    Eli Halla-aho vois vetää ne oikeat johtopäätökset; hän on ei-toivottu henkilö, yhteistyötä ei tehdä.

    1Äänestä

Äänestäjät tietävät ketkä politiikot ovat matuja hyysänneet. Eva Biaudet tuskin pystyy enää jatkamaan politiikassa. Hänen on keskityttävä vanhusten hoitoon.
Biaudet on yrittänyt väittää kansalle, ettei näistä matuista ole vaaraa.
Lukiolaislikka toivoi jo 2015, että Eva kulkisi kaduilla ja kohtaisi matuja!

Lukiolaislikka näyttää olevan joka asiassa oikeassa. Ottakaa vaari mummot seuraavista likan väittämistä. HBL printtinä loppuu luultavasti tänä vuonna.
Mikäli tappioita vielä siedetään, niin viimeistään 3. Vuoden kuluttua.
Stockmann katoaa kauppana ja kiinteistö myydään velkojen maksuun.
Pakkoruotsista kannattaa luopua ja keskittyä vapaaehtoiseen opetukseen.
Suomesta häviää ruotsia osaavat lääkärit ja hoitohenkilökunta, jos pakon aiheuttama ruotsin opiskelu suomalaisissa lukiossa vielä vähenee.

RKP:n vanhat politiikot pitää vaihtaa, muuten puolue katoaa kokonaan.
Mikäli jatkatte Henrikssonin johdolla, hän saa viimeisenä sammuttaa valot.

Äänestä
  • Miksi toivot lähimmäisillesi aina vaan kaikkea negatiivista Lukiolaislikka?

    1Äänestä

Eva, Eevaa.

Äänestä

Taitaa olla samanlainen häpeä paikka nämä oulun tapaukset kuin pakkoruotsin tuputus ... :)

Äänestä
  • Kyllä, Eli Halla-aholaiset joutuivat jälleen kerran häpeämään!

    1Äänestä

  • "oulun tapaukset" ja "pakkoruotsi" - joillakin ihmisillä ei ole mitään muuta mielessä.

    Äänestä

Lukiolaislikat Ovat Palstan ylivomaisia kunkkuja.

Äänestä
  • Työllisyysaste+nousi+72,5+%:+iin+ja+nousee+edelleen.++Tämä+on+pakkofennojen+ja+lukiolaislikkojen+kannalta+katastrofaalista.++Joutuvatko+hekin+kohta+töihin?++Siihen+loppuisi+paskanpuhuminen+palstalla.

    Äänestä

SDP pahin pakkoruotsittaja pois rivistä !

Äänestä
  • Nettifennojen kielellinen koti on köyhä ja puutteellisuus näkyy kaikessa. Suomalainen ei halua alistua tuohon köyhyyteen.

    Äänestä

Sdp ;kin ravistaa nyt kirjaimellisesti pakoruotisyövän niskastaan:(

Äänestä
  • Turhaan häiriköit ympäri palstoja.

    1Äänestä

"Onko SFP:n johtaja Henriksonilla mitään
kantaa näihin Oulussa tapahtuneisiin järkyttäviin lasten raiskauksiin, joissa tekijöinä on turvapaikanhakijat? Eli onko hän mitenkään kommentoinut asiaa, minä en ole huomannut?"

Kaikki mikä voidaan pakkoruotsittaa, on hyväksi.

Äänestä

Johan RKP -kokoomus jäi kiinni myös lasten kustannuksella bisneksen teosta, tämä "ankkalampi" tapaus. ei ole härkskeydellä määrää kun rkp häärää !

Äänestä

Ankkalampi on pakkoruotsitus päiväkoti, oli niin kiire ruotsalaistaa suomenkieliset lapset, että unohdettiin päiväkodin ilmaongelmat ja muut rakenteelliset virheet, pääasia olikin muualla

Äänestä
  • Menkää pakkofennot hoitamaan vanhuksianne.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kysyn.vaan kirjoitti:

kantaa näihin Oulussa tapahtuneisiin järkyttäviin lasten raiskauksiin, joissa tekijöinä on turvapaikanhakijat? Eli onko hän mitenkään kommentoinut asiaa, minä en ole huomannut?

Näyttää siltä että lähes kaikkien puolueiden edustajat, ovat olleet hiljaa. Kuten myös lapsiasiavaltuutetut, feministi-järjestöt jne. Tämä on varsin kummallista.


ps. Tämä on ihan asiallinen avaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu