Tuolla voi laittaa kaupungin virantoimittelijoille, Poliisille ja muillekin ajankohtaisen turvallisuus aiheen toimijoille kysymyksiä Oulun kaupungintalon seminaariin, joka on maanantaina 28.1.2019 klo 9-12 : https://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/kysymys
Kysely, johon kannatta ottaa osaa kaupungin sivuilla
ToriPolliiisiiii
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jännä, että tästä nyt muut suuttuivat, kun perussuomalaisia on koko ajan natsiteltu, että eikö se sitten ole haventanut keskitysleireillä kuolleita?
https://yle.fi/uutiset/3-10551454
Erikoisia lausuntoja Lindtmannilta ja muilta.
Niin, Rinne, joka itse juuri sai tuomion, koittaa kääntää huomion toisiin, jotta unohdettaisiin hänen tuomionsa:
Meren mukaan Tavion puheet eivät aiheuta perussuomalaisten eduskuntaryhmässä toimenpiteitä.
– Salissa käytetään vahvaa retoriikkaa. Täytyy muistaa, että kansanedustajilla on hyvin vahva puheoikeus perustuslaissa. SDP on itse syyttänyt hallitusta kolmeksi iloiseksi rosvoksi. Rosvoiksi eli rikolliseksi. Miksei siihen silloin puututtu?
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne haluaa, että puhemiesneuvosto käsittelee Tavion puheet.
Tavio itse kommentoi kohua Twitterissä. Tavio katsoo Rinteen pyrkivän hiljentämään hänet.
– Puhuin tänään eduskunnassa siitä, miten nykyisin EU:ssa pyritään rajoittamaan toisinajattelijoiden sananvapautta. Suunta on kuin Neuvostoliittoon tai natsi-Saksaan. Nyt Antti Rinne (Sdp) vaatii hiljentämistäni ja puhemiehistöltä minulle jonkinlaista rangaistusta. Proves my point? Tavio kirjoittaa Twitterissä.
Ei varmaan maksa Rinne itse noita sakkojaan vaan laittaa laskun PRO:lle!
https://yle.fi/uutiset/3-10564823
Erona heti PRO:sta, kun yksi juttu vahvistuu.
Mielenkiintoista nähdä miten turhiin kysymyksiin tulee vastauksia ja tuskin kyselyyn tulleita kysymyksiä julkaistaan.
Taviohan puhui pelkkää asiaa, mutta nykyisessä siionistisessa kulttuurimarksismissa se on vihapuhetta josta rangaistaan, vaikka lakikirja ei sellaista tunne ollenkaan!