Poikani 28 v. ei ole käynyt ammattikoulujaan loppuun monista syistä johtuen. Mitään tukia ei mistään kuitenkaan saa, koska joutuu olosuhteiden pakosta asumaan minun asunnossani. On jo yritetty olla laittamatta mitään rahaa hänen tililleen. Vuokraa ei maksa (mistä tuloista), minun rahoillani syö ja elää. On tämä saatanan valtio. Käteistä en voi juosta automaatilta hakemassa jatkuvasti, jotta välttyisi tilisiirroilta. Onko se nyt helvetti mahdollista, ettei mikään instanssi auta? Minunko sinne sossun luukulle pitää mennä???
Onko elätettävä aikuisten oikeesti???
52
260
Vastaukset
On siinä lähimmäisen rakkautta kerrakseen.
Jos se kerran rahasta on kiinni niin heitä meneen tai soita poliisit, häätö eka.- Eihuono
Minun lapseni läksi 17 vuotiaana kokoa opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, jatkoi siitä työelämään eikä ole kotona tuon 17 iän täyttymisen jälkeen asunut., eikä haluaisikaan. Tietysti joskus tulee kotikonnuille käymään ja vanhempiaan tapaamaan. Asuu pääkaupunkiseudulla ja pärjäilee varsin mukavasti. Joskus kyselen rahatilannetta, mutta aina sanoo sen olevan ihan ok. Joskus ois kiva antaa hieman rahaakin, mutta voi sentään synttäripäivinä ja jouluna muutaman satkun antaa. Laittaa ne kuulemma aina matkarahastoon. Tykkää kovasti matkustelusta.
- drthhrtth
Ei oo kaikilla tuota mahdollisuutta. Vai pitäiskö vanhempien olla aina maksamassa nuokin lystit. Ei se mene kaikilla niin.
- Eihuono
drthhrtth kirjoitti:
Ei oo kaikilla tuota mahdollisuutta. Vai pitäiskö vanhempien olla aina maksamassa nuokin lystit. Ei se mene kaikilla niin.
No mähän sanoin, että hän pärjää varsin mainiosti, ei tarvi rahallisesti elättää. Eikä ole pyytänytkään. On opetettu lapsesta asti huolehtimaan asioistaan. Kuten sanoin, joskus on kiva kuitenkin joskus antaa rahaa, kun noille nuorille ei viitsi mitään krääsää eikä turhakkeista hankkia. Monet nykynuoret panostavat mielekkääseen elämänlaatuun ja vapaa-aikaan mieluummin kuin johonkin turhanpäiväiseen mammonaan.
- drthr
Ne nuo paikkakunnan vaihdot kun vaan maksaa niin milläs sellanen henkilö niitä maksais jolla ei ole muuta kun sosiaali rahat tuloina niin eipä mitenkään.
Noissa muutenkin piilee riski jos työt vaikka pettääkin alta niin milläs se kallis asuminen sitten kustannetaan. Pääkaupunkiseutu on vaan niin heevetin kallis etten itse menisi sinne ainakaan vaikka mikä olisi.
- gseserh
Toimeentulotukea saa kotona asuva täysi ikäinenkin ( jos vaan hakee ). Itsehän nuo on haettava ei sitä kukaan toinen voi kenenkään puolesta tehdä.
Ei muuta kun sossulta asuntoo kyselee jos ei kotonakaan mahdu olemaan. Ei se loputtomiin toimisi kellään kuitenkaan.- nykysuomessanäinon
Ei saa. Yhteistalous. Vuokra asunto omalle nimelle ja täydet tuet. Ilmeisesti yhteiskunnalle halvempaa. Sitten tulee täydet asumistuet ,toimeentulotuki kun vuoran omaosuuteen ei perupäiväraha riitä. Tuo minimi osuus joka jää toimeentulone käteen elämiseen pysyy käytänössä samana ,eli päivittäiseen elämiseen ei tule yhtään enempää asui missä tahansa,kuin tuo 491,21e.
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maara
Tosin se että että saako asumiseen jotakin on varsin tulkinnan varaista ,sillä tuo perutuu siihen katsotaanko henkilön kuuluvan samaantalouteen. Erillistalous on erillis ulkoovi, köökki jne käytänössä. Eli Tuo mahdollistaa sen että tulkitaan samaantalouteen aikuisia ihmisiä, kas säästöä se on tyuokin ja näin tässä maassa tapahtuu tänäpäivänä. Hankala tilanne jos ei ole töitä ,asunnon vuokraus kun ei ole ihan yksioikoista varattomana, mutta kun ei ole asuntoa ja roikkuu tyjänpäällä häädettynä niin asia saattaa jouheutua asunnotarpeen tullessa akuutiksi. Tilanne ei kuitenkaan ole millään tapaa inhimillinen mutta varsin todellinen nykypäivän Suomessa. Eikä tilanne muutu miksikään päätöksistä noissa asioissa valittamalla kun tilanne on yleisesti tiedossa ja noin päätöksenteossa linjattu. Sosiaalituki ei myötäile elämän tilanteita vaan pikemminkin maantaloustilannetta. Siksi Suomessa on asunnottomia, sillä vuokra asuntoja ei ole tarjolla silloin kun niitä tarvitsisi. Elämässä on paljon erillaisia tilanteita jolloin tuo asumismuoto asia tulee eteen. Jotkut ovat valmiita huolehtimaan vahemmistaan ,jotkut tarjoamaan suojan jälkikasvulleen kun työt menee ja asunto alta ,ero tilanteet tuovat myös äkillisen asumisen tarpeen jne jne ..
https://yle.fi/uutiset/3-9096469
http://www.kirkkonummensanomat.fi/neo/?app=NeoDirect&com=6/159/44199/594e0c65c4
Potkut peffaan ja kadulle on yleensä huono vaihtoehto. Nämä n niitä asioita joissa on Suomessa pyritty viimeaikoina parantamaan suuntausta ja hyvä niin. Suomessa on ajan saatossa ollut hyvin yleistä että vanhempi ja nuoremmpi polvi asuu samalla tontilla ja jopa samassa rakenuksessa kerroksittain. Maaseudulla kun mm. viiljelys kun perustui tuhon ns, syytingin tekemiseen vanhemalle polvelle joka sitten eli ja oli samassa taloudessa elämänsä ehtoo puolen.Vileä omassa "nuoruudessa" veteraanitaloissa tuo elintapa oli myös kaupungeissa varsin tyypillistä eikä mitenkään eriskummallista. Hyötyä tuosta oli kuitenkin kaikinpuolinen .Vanhempi polvi sai helpotusta raskaampiin töihin mm.puiden pilkontaan ja nuoret lujan pohjan jalkojen alle mistä ponnistaa. Nyky maailma nyt vaan on mennyt tälliseksi. Se katsos kun tulee sukupolvia joiden ei ole tavinnut vetää vyötä kireelle selkärankaa myöden ja ponnistella pelkän leivän eteen, niin unohtuu tuo toimeentulon välttämättömyys ja olosuhteiden huomioon ottaminen .Niin karkaa myös päätöksenteko arjesta, kun suunpielet ei ole maistanut maantiepölyä ja suussa narskunut hiekka, vaan pelkkää kerma piirakkaa.
https://www.talouselama.fi/uutiset/asunnottomien-maara-vaheni-tiilikainen-suomi-on-ainoa-eu-maa-jossa-asunnottomuus-laskee-edelleen/75b94cc1-af9c-3e94-a8e1-854431ca7784 - shserh
Siksi monikaan ei voi muuttaa työn perässä yhtään mihinkään kun asuntoja ei ole. Turhaa hömpötystä sekin.
- pelinhenkionsellainen
shserh kirjoitti:
Siksi monikaan ei voi muuttaa työn perässä yhtään mihinkään kun asuntoja ei ole. Turhaa hömpötystä sekin.
Niin ja se muuttaminenkin makselee jotakin.Kun on PA on PA ,eikä silloin tehdä yhtikäs mitään. Tuo 491e/4vko, ei riitä tänäpäivänä arkisiin menoihin ,se tiedetään. Noihin arkisiin menoihin menevä summa, joka vaaditaan köyhyysrjalla elämiseen tiedetään myös.
Ilman asumismenoja tuo on 987 euroa kuukaudessa ja kuten tuossa todetaan nykyisetä työmarkkinatuen riittävyydestä 561,50 euroa kuukaudessa. Ei riitä kattamaan henkilön perustarpeita.(tuo 561 on prutto,siitä verot pois).
https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/?x5822114=5999494
http://www.eapn.fi/euroopan-sosiaalisten-oikeuksien-komitea-totesi-toistamiseen-suomen-tyomarkkinatuen-tason-riittamattomaksi/
Jos sitten tuomitaan samaan ruokakuntaan aikuisia henkilöitä ,kuten tehdään tuomitaan myös elatusvelvollisuuteen ihmisiä toisistaan,tuosta 491 e/vko netto kun ei hoideta edes elämisen minimi kustannuksia,niin ei siitä hoideta omia osuuksia asumisen kustannuksistakaan.
Josko sitten joku muu hallitus nämä asiat hoitaisi inhimillisellä tavalla kuntoon, kun nämä asiat eivät ole olleet tämän hallituksen intresseissä. - srethhrt
Ei siinä 1000 vuokria maksella. Mikä järki noissa on muutenkaan niin kysympähän vaan.
- pelinhenkionsellainen
Tilanne on sellainen että sos turvaan jää ns. aukkoja . Asumistuen sinänsä harinnan varaisuudesta ei päästä koskaan,mutta sosiaaliturvaa on paikattavissa mm. uudistamalla sosiaaliturvaa ja luomalla sosturvamallista modernimpi joka joustaa työn ja työttömyyden välillä ,sekä peittää elämisen kula tosioloja vastaavasti.Peurturva uudistuksen myötä asioita on huomioitavissa,mutta se vaatii päättjiltä näkemystä .Ikävä kyllä tuo näkemys tulee usein kokemuksesta, joten suuria odotuksia ei ehkä kannata tuon suhteen panostaa ellei kansalaisaloittellisesti asioita siten saada kattavammin näökyviin päätöksen teon piiriin,mutta tuo on populismia. Se kun on vain niin että yleensä ne tietävät parhaiten joita asia on koskettanut ja jotka asian on kongreettisesti kokeneet. He ovat siis lähtökohtaisesti parhaita myös tuomaan asiat esille .
Mutta laajemmin tuo asia koskettaa nuoria ,juuri aikuistumassa olevia opiskelijoita jotka elämää vasta aloittelevat. 17 vuotiaksi asti lapsilisät auttavat perheitä joissa on tioukkaa ,työttömyyttä jne.. .Tuon jälkeen on hyvin pieni opintotuki joka on muistaakseni noin 100e luokkaa kuukaudessa.Korjatkaa jo solen väärässä,mutta tuo ei noissa puitteissa kata asumiskustannuksia ,eikä elämis menoja .Opiskelijat saattavat joutua hyvinkin hankalan asemaan. Sama juttu .Muutettava varhain omilleen .Tuosta sitten voi olla monta mieltä, onko se hyväksi vai haitaksi ,elämän tilanteita ja ihmislaatuja on monia ja vaikutukset myös erillaisia ihmisestä riippuen. Tosiasia on kuitenkin se että kun tulee tilanne eteen jossa ei rahat riitä ja yhteiskunta toimii kuten toimii on edessä paha paikka joka on sosiaalinen loukku. Jos siitä pääsee vain luomalla yhteiskunnalle suurempia kustannuksia kuin mitä olemassa asuinmuodossa olisi ,on päässyt päätäjillä harkinta pettämään pahaisen kerran.
- Eitulismeilläkuuloonkaan
Lähetäppäs nyt se lusmuilija Kelaan hakemaan toimeentulotukea. Ei sitä kukaan kotiin tule tarjoomaan. Vai oletko tietoinen, että toimeentulotukea saadakseen täytyy hakea kaikki mahdolliset ensisijaiset tuet, esim työmarkkinatuki, eli täytyy ton sun mussukkas käydä ehkä vielä työkkariski, niin et henno sitä laittaa kohtaamaan kovaa maailmaa. Meinaatko sitä elättää vielä 5 tai 6 - kymppisenäki?
- hohoadsddsa
Ei nuo tiedä mistään mitään. Työkkäri tosin ei töitä pahemmin ole tarjoillut. Hohhoijakkaa.
- Eddggvcdd
Rolf. Toimeentulotuki ei ole vastaus ja on vain tilapäisesti haettavissa.
- hohoadsddsa
Vankila on aina vastaus, kaikki ilmaiseksi ruokineen.
- Epätoivoatäynnä
Kuulkaapas. Kun tämä kyseinen "mussukkani" on kyllä Kelat ja sossut asioinut useampaan kertaan. Samoin työkkärit. Älkääs nyt ihan idioottina pitäkö. Nimenomaanhan jutun idea onkin se, että hänelle EI myönnetä mitään mistään instanssista tai lähes mitään (kuukausi sitten vajaa satanen), KOSKA hän asuu minun VUOKRA-asunnossani - tai aina löytyy jokin perustelu. Kursseille ja koulutuksiin on haettu kyllä. Potkuja perseelle ei aina voi noin vain aikuiselle lapsellekaan antaa, mutta hienoa, että teidän perheessänne asiat ovat mallillaan!
- Voikärsimys
Epätoivoatäynnä kirjoitti:
Kuulkaapas. Kun tämä kyseinen "mussukkani" on kyllä Kelat ja sossut asioinut useampaan kertaan. Samoin työkkärit. Älkääs nyt ihan idioottina pitäkö. Nimenomaanhan jutun idea onkin se, että hänelle EI myönnetä mitään mistään instanssista tai lähes mitään (kuukausi sitten vajaa satanen), KOSKA hän asuu minun VUOKRA-asunnossani - tai aina löytyy jokin perustelu. Kursseille ja koulutuksiin on haettu kyllä. Potkuja perseelle ei aina voi noin vain aikuiselle lapsellekaan antaa, mutta hienoa, että teidän perheessänne asiat ovat mallillaan!
Kerroit aloituksessa Käteistä en voi juosta automaatilta hakemassa jatkuvasti, jotta välttyisi tilisiirroilta." Miksi noita tilisiirtoja on välteltävä, jos ei ole mitään tukia saatu. Toimeentulotuessahan noi tilit ja tilisiirrot tsekataan. Jokin tässäkin jutussa taas sakkaa. Taitaa mussukkas peitellä oman toimeentulotukensa tai se ei riitä Herran menoihin. Ei kai nyt aikuinen karvakulliäijä enää vanhemmilleen ole velvollinen tileistään ja tuloistaan kertomaan. Jos ootte noin tyhmiä, että raavasta räkänokkaa elätte niin siitä vaan, omapahan on valintanne.
- hohoadsddsa
Miten menet Helsinkiin kun ei sieltä saa asuntoa edes ??? Turhaa paskanjauhantaa.
- Beeteh
Jos luottotiedot ovat kunnossa, niin sitten muutot omaan vuokrakämppään. Kela ja sosiaalitoimisto ja te-keskus taidetaan tarvita selvittämään, mistä tässä toimettomaksi heittäytymisessä on lopulta kyse. Toimeentulotukea saa jonkun verran jokainen tuloja vailla oleva, olipa virallista osoitetta tai ei.
Vanhemmilla ei ole velvollisuutta elättää. Ikävä juttu, että maksuhäiriöiden vanhemmat tietävät, että asunnotonta maksuhäiriöitä omaista on käytännössä kuitenkin pakko hyysätä, kun ei Suomen ilmastossa voi ihmistä kylmällä kadullekaan (varsinkaan omaa lastaan, tunnesyistä) ajaa.
Tuhannet perheet elävät tuota arkea. Yhden ongelmaisen läheisen tilanteesta kärsii aina monen muunkin ihmisen elämä ja talous.- hohoadsddsa
No siitä siinä on kyse kun ne työpaikat on kuitenkin aina jossain hevon kuusessa missä sinä et ole. Jos ei ole vakituista työpaikkaa käytännössä mitään lainaa ei heru yhtään mistään että sinne hevon kuusiin voisi mennä sitten. Kuka maksukyvyttömälle mitään lainaisi niin on kyllä sen verran paksua tuubaa sekin . Toimeentulotuki tai asumistuki ei ole lainan maksuja varten, siksi se ei käy mihinkään lainaa hakiessa.
- eletäänsääntöjenmukaan
Kyllä se tuo muutto on edessä jos tilanne on ankea .Kulut sitten vaan yhteiskunnalle. Kuka se haluaa noita sossuja tonkimaan omia asioitaan ,tilejään tms. Tuommoste asumiskustannus osuuksien saaminen pitäs onnistua lähttämällä kuitti vuokrasta tai esittämällä sähkö vesi laskut .Jos ei onnistu ni laskua yhteiskunna persuuksiin ja leveimpiin asumustiloihin on potentiaalisin vaihtoehto.
- hohoadsddsaa
No kukas sen muuton sitten maksaa. Jos ei rahaa ole niin ei ole.
- nimipaper
hohoadsddsaa kirjoitti:
No kukas sen muuton sitten maksaa. Jos ei rahaa ole niin ei ole.
kelasta saa muuttoavustuksen. ja mikset sinä tee alivuokralais sopimusta eli peri vuokraa lapselta hän voi viedä sen sopimuksen kelaan . joka maksaa sinun tilille vuokran. ja voihan lapsi mennä mihin tahansa asumaan tekemällä vuokrasopimus niin kela maksaa ruokarahan . yksin asuja saa paremmin kuin 2 samassa asumassa. siksi avoparitkin pitää asua erillään.
- NäinSuomessa
Kela evää vaikka olisi millaine vuokrasopimus ,katsoo että kuuluvat samaan talouteen.
- vfvfvfvvfv
Kirjat pois kotoa ja poste restante osoite postiin. Sitten tukia hakemaan kodittomana ja hakemaan kaupungin vuokra-asuntoa, Silloin voi hakea työttömyysetuutta jos ehdot ei täyty niin silloin saa toimeentulotukea ja myöhemmin sitten asumistukea. Ei vanhemmilla ole elatusvastuuta ellei ole kotona kirjoilla. Sossuun myös puhumaan miltä osin he voisivat auttaa.
- dtyjdjd
Sossusta saa maksusitoumuksen vuokra vakuuteenkiin joten siitä vaan muuttamaan. Paskaahan saa sitten kuunnella mutta ei se paikka siellä kotona loputtomiinkaan kellään vain ole.
Nehän potkii sieltä kuitenkin jossain kohtaa pois. Yks sanoo yhtä ja toinen toista ja lässyn plää. Jos tämä systeemi on tälläinen niin sittehä on. Onhan ne asunnot noilla pakolaisillakin prkl. - jdyh
Muutenkin jos on kerran potkittu pois kotoa jokainen voi parikin kertaa miettiä mahtaisko ne sinne enää takasin sitten asumaan ottaa, eivätpähän taitais ja sille kukaan ei mahda mitään.
Noin se vaan menee. Kun on kerrran alettu vittuilemaan niin aina voi vittuilla takas. - Kiireestitoimimaan
Kyllä työtön saa vuokra-asunnon ja hakemukset vain vetämään välittömästi. Tuot pojalle ne kotiin jos vetelystä ei kiinnosta ja voi ne netissäkin täyttää.
Vain 22-vuotiaaksi asti on velvollisuus lapsiaan elättää jos ne opiskelevat.
Ompa pahaksi päässyt asiat ja olisi jo yli viisi vuotta sitten tarvinnut jotain tehdä! Sen pojan on pakko alkaa ottaa vastuuta jo omasta elämästään ja muuttaa omilleen, käydä työkkärissä ja sossussa jos ei töitä saa. Alkaa itse maksamaan laskujaan ja elättämään kelan tuilla sitten itsensä. Jos on elämänhallinta hukassa ja mielenterveysongelmia niin voi pehmeästi aloittaa kuntouttavasta työtoiminnasta. Mitenkä se vaatteensa ja muut sitten hankkii vai vanhemmatko nekin ostavat?- rthstr
Joillekinhan ne ostavat autotkin, ja aivan kaiken. Mitä sitten jos jostain vaivasesta kelasta valitetaan.
- Epätoivoatäynnä
Eihän tässä nyt siitä ole kyse, etteikö asialle ole tehtykin vaikka mitä - kun viittaat siihen että jo yli viisi vuotta sitten olisi tarvinnut "jotain tehdä". Ei hän täällä viittä vuotta ole "lorvinut". Mutta hänen elämässään on tapahtunut sellaista, mikä on aiheuttanut toivottomuuden ja kelvottomuuden tunteen. Kuten sanottu, työkkärit ja Kelat on käyty. Kouluihin ja kursseillekin on haettu. Töitä on haettu - mutta mihinkäs pääset, kun ammattikoulutukset ovat kesken??? Ei nyt eletä -50 -lukua enää. Joka saatanan jobiin pitäisi olla jokin (maksullinen) korttikin vielä.
- Stemppiä
Elämässä on kaikenlaista,eikä kaikkien puheista kannata välittää ,kun ei ne edes halua ymmärtää .Noille kannatta viitata kintaalla. Tilanne on hankala ja tuollaisiin tilanteisiin yhteikunnan tulisi tulla vastaan päätöksenteossa. Eihän siinä ole mitään järkeä että muutama satanen vesi ja sähkälaskun suhteen säästetään ja pistetään kädet ristiin,että nyt tuli säästöjä ja toivotaan että ei vaan saa omaa asuntoa.Kyllä ne tietää että asunnon saaminen on vaikeaa ja tuosta tulee oma osuus ja tilanne säilyy henkilön elämiseen jäävän summan suhteen saman ,mutta asuinkustannukset tulee päälle.Tuo on tuommoista teerenpeliä. Hiukka kun pelaisi rulettia ,voittokotiin tai sitten meni tonni sosiaalipolitiikkaa.Jos tuota nyt politiikaksi voi kutsua.
Kiusantekoa omasta mielestäni ,josta joku pikku virkailija nilkkia saa orkut, muta oikaisemaan asiaa et pääse ,joten kova on virkamies valta ,ei meinaan valitukset auta. Sosiaali uudituksessa tuohon olisi kenties mahdollista saada korjaus jos asetettaisiin esim toimeentulon perusosaan maksettavaksi sähkö ja vesi kiinteästi keskimääräisen yhden henkilön kohtuuksi katsotun kulutuksen mukaan. Tällöin voisi yllättäen löytyä säästöjä sosiaalisiin menoihin valtion tahollekin ,kun nuo loukut vältettäisiin ja tarve asunnon vuokraukseen .Nuorille tuo voisi toimia parempana tai sanotaanko vankempana ponnahduslautana maailmaan, kun annetaan mahdollisuus ottaa siivet alle kun koulutus onn saatu pulkaan ja siivet ovat kantavat. - kaupunginkämpäänkö
Ser että on työtä olis aikaisemmin ainakin yksi kriteeri kaupungin asunnon saamiseen.Eli työttömän asema ei ole kovin kummoinen tuossa suhteessa .Tiedän 6 vuotta ja yli jonottaneita,joeten ei kovin helppoa.Yksityiselta ehkä ja takuu vuokra sossusta jos myöntäävät,en tiedä.
- nenäpäivät
Jos joku on tuosta kelasta kateellinen täytyy olla jo kyllä aika sairas itse.
Vaikka asuis omillaan kenenkään luona käyminen kylässäkään ei ole kielletty.
SItä kukaan ei pysty estämään tai tulee nenu punaiseksi.
Ittekin käytte sukulaisissanne kylässä minkä ehditte ja saatte kotoo apuja minkä ehditte.- Selväse
Perheet auttavat toisiaan .Ensin vanhemmat lapsiaan ja vanhemmiten asia kääntyy toisinpäin.
ikäviä tilanteita, mun mielestä aikuista ei kuuluis elättää, auttaa tietyissa rajoissa kyllä tarpeen vaatiessa.
patista tulevaisuuden suunnitteluun, ja itsensä elättämiseen. tarvittaessa esim. mielenterveystoimistoon, sosiaalityöntekijän tarv.mahdollisuus kotona käymään, mikäli hän ei siis suostu menemään esim. hakemaan sitä toimeentulotukea.
kaverit? voisko joku heistä potkia perseelle, tai lähteä mukaan asioita hoitamaan,- gykgyuku
No jotkut jauhaa noista muuttamisistakin niin kotoako nekin rahat pitäis tulla tappiin asti, mitä helkkarin hyötyä noista muutoistakaan on muuta kun vie vaan rahat. Kai sekin jotain maksaa.
- trjryt
Eikä tämä ole mikään 70 luku enää jolloin työkkärikin EHKÄ tarjoili niitä töitä. Ihmiset ei vain tajua mitään että nykyään vaaditaan vaikka mitä ja sitten palkkaa ei haluta maksaa ja vuokrat on pilvissä.
Ei ole mitään järkeä urputtaa kenellekään jostain pääkaupunkiseudusta kun ei sieltä saa edes asuntoo. Jos se on jonkun mielestä hauskaa niin saa olla aika sairas.- pakumies671
Se on totta että työkkäristä harvoin työtä saa. Jos lähetät työhakemuksen työkkärin ilmoittamaan paikkaan, työnantaja ajattelee että jaa, taas näitä jotka ei töitä halua mutta työkkärin painostuksesta on hakemuksen laittanut.
Itse olen aina ottanut yhteyttä työpaikkoihin jotka on kiinnostanut vaikkeivät ole edes vapaasta työpaikasta ilmoittaneet.
En ole montaa kuukautta eläessäni työttömänä ollut.
On työnantajankin helppo uskoa kun joku soittaa ja kysyy töitä että tuohan on tosissaan.
- Äidit.pilaavat
Yleensä noita saamattomia miehiä tulee äitien lellimistä ja suojelemista pojista.
- Poliisitssänähtyä
Pahimmillaan käyvät uhkailemassa ja jopa pahponpitelemässä ja ryöstämässä iäkkäitä vanhempiaan, että saadaan rahaa huumeisiin ja mömmöihin.
- tietoatarjolla
"Kuulkaapas. Kun tämä kyseinen "mussukkani" on kyllä Kelat ja sossut asioinut useampaan kertaan. Samoin työkkärit. Älkääs nyt ihan idioottina pitäkö. Nimenomaanhan jutun idea onkin se, että hänelle EI myönnetä mitään mistään instanssista tai lähes mitään (kuukausi sitten vajaa satanen), KOSKA hän asuu minun VUOKRA-asunnossani - tai aina löytyy jokin perustelu. Kursseille ja koulutuksiin on haettu kyllä. Potkuja perseelle ei aina voi noin vain aikuiselle lapsellekaan antaa, mutta hienoa, että teidän perheessänne asiat ovat mallillaan!"
Valehtelet ja/tai olet yhtä tyhmä ja kykenemätön kuin oma poikasi. Ei omena näköjään kauaksi puusta putoa...
Ensinnäkin toimeentulotuki on viimesijaista. Sitä ennen pitää tehdä kaikkensa saadakseen tuloa muualta:
"Perustoimeentulotuen viimesijaisuus tarkoittaa sitä, että sinun pitää kykysi mukaan huolehtia omasta ja perheesi toimeentulosta sekä hakea ensin kaikki muut etuudet, joihin sinulla saattaa olla oikeus. Ensisijaisia Kelan etuuksia ovat esimerkiksi työttömyysturva, asumisen tuet, eläkkeet, opintotuki, vanhempainpäivärahat, sairauspäiväraha, lastenhoidon tuet ja elatustuki."
Poikasi on ilmiselvästi laiminlyönyt velvollisuuttaan hankkia elantonsa ensisijaisesti muulla tavoin kuin toimeentulotuella. Siitä hyvästä voidaan väliaikaisesti rokottaa 20% tai 40% toimeentulotuen perusosasta. Jos poikasi hoitaisi velvoitteensa, saisi hän melkein 360 euroa kuussa toimeentulotukea, vaikka asutte samassa taloudessa.
Sitten kun poikasi on tehnyt kaikkensa saadakseen ensisijaisia etuuksia, sinä luet nämä ohjeet Kelan toimeentulotuesta:
"Samassa asunnossa asuvat eivät aina muodosta perhettä.
Samassa asunnossa asuvat voivat muodostaa yhteistalouden, mutta eivät välttämättä perhettä. Silloin he hakevat tukea omalla hakemuksellaan. Esimerkiksi yhdessä asuvat aikuiset sisarukset muodostavat kukin oman perheensä ja hakevat perustoimeentulotukea omalla hakemuksellaan, vaikka ovat yhteistaloudessa asuvia. Heidän tulonsa, varansa ja menonsa muodostavat omat kokonaisuutensa.
Täysi-ikäistä lasta ei lasketa samaksi perheeksi vanhempiensa kanssa, vaikka he asuisivat samassa asunnossa. Täysi-ikäinen lapsi hakee perustoimeentulotukea omalla hakemuksellaan."
Täysi-ikäinen yhteistaloudessa asuva lapsi on oikeutettu omaan toimeentuluen perusosaansa, joka on 358,58 euroa kuussa vuonna 2018.
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maara
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-kuka-voi-saada
Yhteiskunnan palveluissa ei siis ole mitään vikaa. Vika on omassa pojassasi!- nonono
Niin, eipä tässä maassa muuten pärjääkään kukaan kun valehtemalla tai esittämällä tyhmää, näkeehän sen noista herroistakin :-D
- gghjkj
Minun poika on jeesus
- Jouluinen_tervehdys
Luin ketjun läpi ja tässä on kaksi asiaa joiden täytyy muuttua:
1. SINÄ OLET LUUSERI. Olet siirtänyt tapasi näköjään pojallesikin
2. POIKASI ON MYÖS LUUSERI. Hänestä tuskin koskaan enää mitään. Näitä on paljon.
Olet omaa tyhmyyttäsi jatkuvalla ymmärtämiselläsi aiheuttanut tilanteen josta nyt kärsit. - rdhrj
"Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa yhteensä 229 400 työtöntä työnhakijaa, mikä on 41 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin."
On tuolla joku muukin työtön, niin siinähän sitä on hyvä hakea. - njähh
"Jos luottotiedot ovat kunnossa, niin sitten muutot omaan vuokrakämppään."
No nämähän ne niitä luuseriksi haukkuvia ovatkin. Ja niitä on PALJON. Ilman luottotietoja sä et oikeestaan enää tee yhtään mitään. Asunnon voit saada mutta jostain keskeltä ei mitään jonne kukaan ei halua asumaan.- haetöitä
Onko työttömällä luuserilla, joka tarvitsee katon päänsä päälle yhteiskunnan avustuksella, paljonkin varaa valita asuinpaikkaansa?
Mielestäni hänen pitää ottaa vastaan se asunto, jonka sossu/kela pystyy hänellä järjestämään.
229 400 työtöntä ja 17 639 avointa työpaikkaa. Noin 13 hakijaa per yksi työpaikka. Silti joku JOKA HAKEE TYÖTÄ sen paikan saa.
Opiskelu on myös yksi mahdollisuus, samoin oman pienyrityksen perustaminen. - drhtdjr
"Onko työttömällä luuserilla, joka tarvitsee katon päänsä päälle yhteiskunnan avustuksella, paljonkin varaa valita asuinpaikkaansa?"
Ei siinä paljoa mitään valita , marisijoitahan aina joka tapauksessa tulee löytymään ja kaikenlaisia mailman omistajia jotka koittaa potkia pois sieltä asuinpaikasta jos on työtön. Aika usein ne vaan on työttömiä itsekin mikä on aika surkuhupaisaa. (tyyliin minun leipäjonoon et tule)
Yrityksen perustaminen ei ole mahdollisuus kun ei pankki anna lainaa työttömälle, kaikki senkin on tajunnut ajat sitten ettei oikein mitenkään. - ihanmahdollista
drhtdjr kirjoitti:
"Onko työttömällä luuserilla, joka tarvitsee katon päänsä päälle yhteiskunnan avustuksella, paljonkin varaa valita asuinpaikkaansa?"
Ei siinä paljoa mitään valita , marisijoitahan aina joka tapauksessa tulee löytymään ja kaikenlaisia mailman omistajia jotka koittaa potkia pois sieltä asuinpaikasta jos on työtön. Aika usein ne vaan on työttömiä itsekin mikä on aika surkuhupaisaa. (tyyliin minun leipäjonoon et tule)
Yrityksen perustaminen ei ole mahdollisuus kun ei pankki anna lainaa työttömälle, kaikki senkin on tajunnut ajat sitten ettei oikein mitenkään.Työttömyyskorvausta vastaavan starttrahan avulla voi elää kun aloittelee yritystoimintaa. Varsinaiseen yrityksen perustamiseen saa tukirahoja mm. Finnverasta.
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonantajalle/yrittajalle/aloittavan_yrittajan_palvelut/starttiraha/index.html
https://yrityksen-perustaminen.net/finnvera/#finnvera-ehdot
- ftykytkyk
Jotkut on vaan niin saatanan kateellisia kaikesta , että heti kun jollain on edes se asunto niin sekin sitten yritetään keinolla millä hyvänsä romuttaa , että se menis alta , että kysympähän vaan mitenkä tuossa voisi mitään yrittää , häpeäis kateelliset raukat edes. Tosiasia vaan on , että niitä kateellisia kun kyllä meinaan riittää.
- mitätämäon
Kateellinen jollekin siitä kun pyristelee viimesijaisien tukien varassa ja jos jotain perusturvaa saa. Jos tuosta joku on kateellinen ,niin melko sairasta. Erikoinen kansa meillä kun ajattellutaoppa on heti kärkeen syyllistävä ja loukkaava. Aivan kuin olisi sitä parempi mitä enempi vaikeuksissa ihmiset pyörisivät,kuin mato koulussa .Omaa syytään on tyypillinen toteamus .Mitä helvettiä se sitten on kun ulkomailla on ongelmia ja aina ollaan setelitukko ojossa auttammassa,antamassa turvaa ja toimeentuloa. Niin paljon huonompan aomiammeko pidämme että emme soisi heille edes samaa ihmisarvoa ,jota kurkkusuorana maassa toisille ulkolaisilel vaadimme.Onko tämä kansa ihan täyspäistä.
- ddffggj
"Onko tämä kansa ihan täyspäistä. "
Ei. Sekään ei ole täysipäistä jos vielä tekee jotain niinkun joku muu sanoo ja sitten syyttelee niistäkin typeryyksistään muita. Sekään ei ole täysipäistä jos sekaantui pikavippeihin ja syyttelee niistäkin muita. Koska nuo firmat lopetetaan. Jos lainaa tarvii menis pankistaan kyselee.
Tuon kaltaiselle holtittomalle perästä vedettävälle on asetettava HOLHOOJA.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 933441
- 1063119
- 542324
- 221892
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201735Olisitpa rakkaimpani
Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras61708Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..111680Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein231509Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131411Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin381394