En ole koskan ollut mikään ulkolähetyksen aktiivi. Sisälähetys on paljon lähempänä sydäntäni ja kotimaantyö jota kristilliset järjestöt harjoittavat. Sitäpaitsi, minusta on alkanut vaikutta siltä että jälki-kristillisessä kotimaassamme uuspakanuus on saanut sellaiset mittasuhteet että kaikki kotimaisten järjestöjen kristillinen klähetystyö olisi nyt suunnattava sisälähetykseen. Maamme alkaa olla sellaisessa kriisissä että edes keski-ikäiset ihmiset eivät enää kysyttäessä tiedä mistä kristinuskossa on kysymys: ei tiedetä perisynnistä, ei autuaaksi tulemisesta eikä juuri mistään, ei yhtään sen enempää kuin ns. vanhoissa pakanamaissakaan. Sen sijaan entiset lähetyskentät kuten Afrikan mantereella, alkavat olla kristillisempiä kuin lähettäjämaansa. Tosiasiallisesti tilanne vaatisi esim. Kenian luterilaisen kirkon lähettämään maahamme luterilaisia lähetyssaarnaajia kertomaan mistä luterilaisessa uskossa on kysymys, kun piispamme ja pappimme eivät pääsääntöisesti siihen enää kykene.
Toinen ilmiö joka vaatisi voimien keskittämistä kotimaahan, on se murros jossa esim. herätysliikkeet ja järjestöt elävät tällä hetkelleä , etenkin kirkon herätysliikkeet. Elintila kirkossa kaventuu vuosi vuodelta. Seurakunnat eivätde facto enää esim. tue kovin merkittävästi ulkolähetystä ja kotimantyöhönhän niiltä tunnetusti ei saada rahaa. Kirkko itsekin painii talousvaikeuksiensa kanssa, mutta koska kansankirkkomme ei tee itse lainkaan lähetystyötä, niin sen on imagonsa ja kasvojensa säilyttmisen vuoksi ollut edes tuettava taloudellisesti järjestöjen harjoittamaa lähetystyötä.
Koska arviolta jo viimeistään 10 vuoden kuluttua uskon meidän olevan tilanteessa jossa kirkko on lakannut kokonaan tukemasta lähetystyötä eikä enää anna kristilliselle uskolle uskollisille järjestöille myöskään tiloja, ei järjestöillä tule olemaan enää varaa ylläpitää nykyisenkaltaista infrastruktuuriaan kiinteistöineen ja työntekijöineen. Tämä tarkoittaa merkittävää kotimaantyön supistumista samalla kun vanhemmat, vastuuta kantamaan tottuneet sukupolvet eivät enää jaksa ja nuorten joukosta löytyy yhä vähemmän vastuunkantajia kaikkien halutessa vain "nautiskella". Kukaan ei halua sitoutua mihinkään, hengellinen paimentolaisuus lisääntyy ja tulee vallitsevaksi ilmiöksi. Nuoret ajelehtivat hengellisyydestä toisen, Raamattuun ja tunnustukseen juurtumattomina eikä enää pystytä järjestämään mitään vakavasti otettavaa säännöllistä toimintaa.
Tulevaisuuden haasteiden ennakoiminti vaatisi jo nyt sopeuttamistoimenpiteitä ja ajattelun muuttamista radikaalisti. Olen saanut myös nykyisestä ulkolähetystyöstä jokseenkin sellsien kuvan ettei siellä enää niinkään yritetä voittaa sieluja evankeliumille, vaan kyse on enemmän jonkinlaisesta "kivasta puuhastelusta" tai jostain yleishyödyllisestä sosialistis-humanistisesta hyväntekeväisyydestä. Eroaako lähetystyä todellisesti esim. Punaisen Ristin työstä?
Kun Suomeen saapuneita lähetystyöntekijöitä olen tässä jo pitkiä vuosikausia kuunnellut, niin he näyttävät enimmäkseen kertoilevan erilaisia hempeitä tarinoita kohdemaan poliittisista olosuhteista, paikallisen väestön elinolosuhteista ja esittävät tilaisuuksissaan esim. BUlu-BUlu -heimon vaateparsia ja heimopäällikön sulkapäähinettä. Näin on myös useimmiten lähetysnäyttelyissä. Ne tuntuvat vaatenäyttelyiltä joissa myydään pääosin kohdemaasta tuotua rihkamaa jolla ajatellaan vierailijan sydämen syttyvän paloon tukemaan lähetystyötä. Kaikenlaisiin "lähetysrenkaisiin" kutsutaan ahkerasti koska todellisuudessa kirkon antama tuki lähetystyölle ei riitä LÄHESKÄÄN sen kulujen kattamiseen, ei edes enimpään osaan.
Mutta ainakin minulle on aina jäänyt jäljelle kysymys, palveleeko tämä valtaisan lähetysmoolokin kidan loputon ruokkiminen evankeliumin etenemistä kuinkakin hyvin maailmassa?
Montako kääntyy pakanuudesta kristinuskoon? Kyllä hyväntekeväisyysjärjestöjä mailmassa riittää, mutta se ei ole kristittyjen lähetystyön pääpainoalue. Se on evankeliumin julistaminen.
Toinen ilmiö joka vaatisi voimien keskittämistä kotimaahan, on se murros jossa esim. herätysliikkeet ja järjestöt elävät tällä hetkelleä , etenkin kirkon herätysliikkeet. Elintila kirkossa kaventuu vuosi vuodelta. Seurakunnat eivätde facto enää esim. tue kovin merkittävästi ulkolähetystä ja kotimantyöhönhän niiltä tunnetusti ei saada rahaa. Kirkko itsekin painii talousvaikeuksiensa kanssa, mutta koska kansankirkkomme ei tee itse lainkaan lähetystyötä, niin sen on imagonsa ja kasvojensa säilyttmisen vuoksi ollut edes tuettava taloudellisesti järjestöjen harjoittamaa lähetystyötä.
Koska arviolta jo viimeistään 10 vuoden kuluttua uskon meidän olevan tilanteessa jossa kirkko on lakannut kokonaan tukemasta lähetystyötä eikä enää anna kristilliselle uskolle uskollisille järjestöille myöskään tiloja, ei järjestöillä tule olemaan enää varaa ylläpitää nykyisenkaltaista infrastruktuuriaan kiinteistöineen ja työntekijöineen. Tämä tarkoittaa merkittävää kotimaantyön supistumista samalla kun vanhemmat, vastuuta kantamaan tottuneet sukupolvet eivät enää jaksa ja nuorten joukosta löytyy yhä vähemmän vastuunkantajia kaikkien halutessa vain "nautiskella". Kukaan ei halua sitoutua mihinkään, hengellinen paimentolaisuus lisääntyy ja tulee vallitsevaksi ilmiöksi. Nuoret ajelehtivat hengellisyydestä toisen, Raamattuun ja tunnustukseen juurtumattomina eikä enää pystytä järjestämään mitään vakavasti otettavaa säännöllistä toimintaa.
Tulevaisuuden haasteiden ennakoiminti vaatisi jo nyt sopeuttamistoimenpiteitä ja ajattelun muuttamista radikaalisti. Olen saanut myös nykyisestä ulkolähetystyöstä jokseenkin sellsien kuvan ettei siellä enää niinkään yritetä voittaa sieluja evankeliumille, vaan kyse on enemmän jonkinlaisesta "kivasta puuhastelusta" tai jostain yleishyödyllisestä sosialistis-humanistisesta hyväntekeväisyydestä. Eroaako lähetystyä todellisesti esim. Punaisen Ristin työstä?
Kun Suomeen saapuneita lähetystyöntekijöitä olen tässä jo pitkiä vuosikausia kuunnellut, niin he näyttävät enimmäkseen kertoilevan erilaisia hempeitä tarinoita kohdemaan poliittisista olosuhteista, paikallisen väestön elinolosuhteista ja esittävät tilaisuuksissaan esim. BUlu-BUlu -heimon vaateparsia ja heimopäällikön sulkapäähinettä. Näin on myös useimmiten lähetysnäyttelyissä. Ne tuntuvat vaatenäyttelyiltä joissa myydään pääosin kohdemaasta tuotua rihkamaa jolla ajatellaan vierailijan sydämen syttyvän paloon tukemaan lähetystyötä. Kaikenlaisiin "lähetysrenkaisiin" kutsutaan ahkerasti koska todellisuudessa kirkon antama tuki lähetystyölle ei riitä LÄHESKÄÄN sen kulujen kattamiseen, ei edes enimpään osaan.
Mutta ainakin minulle on aina jäänyt jäljelle kysymys, palveleeko tämä valtaisan lähetysmoolokin kidan loputon ruokkiminen evankeliumin etenemistä kuinkakin hyvin maailmassa?
Montako kääntyy pakanuudesta kristinuskoon? Kyllä hyväntekeväisyysjärjestöjä mailmassa riittää, mutta se ei ole kristittyjen lähetystyön pääpainoalue. Se on evankeliumin julistaminen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"eikä enää anna kristilliselle uskolle uskollisille järjestöille"
Tarkoitat tietysti että ei anna niille joiden kristillinen usko on sen mukaista mitä sen uskon pitää sinun tulkintasi mukaan olla.
Se tulkintasi ei ole sama asia kun " kristlliselle uskolle uskollinen".
Edelleenkään.
Yrittäkää nyt edes ymmärtää että se teikäläisten tulkinta on vain yksi tulkinta monista, ei mikään fakta siitä mitä usko on tai kuka on uskova jne.
:-)