Hyvää ruokaa, koristeltu kuusi, lahjoja ja hiljaisuutta.
hyvää joulua ilman jeesusta
joulunvietto
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kiitos samoin. Alunperinkin suomalainen joulu oli jeesukseton.
Alunperin joulu ei ollut,eikä edelleenkään ole Jeesuksen syntymäpäivä. Hän syntyi Sukkotin aikaan. Joulun vietto kielletään Jeremia 10. Luku. Konstantinus määräsi joulun ja ihmiset tekivät siitä Vapahtajan syntymäpäivän. Se ei tarkoita sitä että Vapahtaja ja Hänen Isänsä hyväksyisivät sen. Vapahtaja sanoo Uuden Testsmentin puolella että Isä sanoo ”turhaan he palvelevat minua ja opettavat oppeja jotka ovat ihmiskäskyjä”. Jumala ei hyväksy minkäänlaista syntiä ja jos Hän on kieltänyt niin fiksu ihminen tottelee,koska jos ei tottele niin käy kuten luciferille.
Oikein jumalattoman hyvää joulua kaikille.
Jeesusta kun ei voi oikein koristella tai paistaa mutta jäätyneellä Jeesuksella voi sentään laskea mäkeä.
Kyllä. Suomi on pinta"kristitty"ja perimmiltään hyvin moni kokee loppujen lopuksi omakseen maallisen jouluvieton jossa ollaan yhdessä perheen kanssa, ilman yltäkylläistä syömistä, lahjoja ja juomista. Se että esim. mm. grahn laasonen kokee suomalaisen joulun kristityn jouluksi ei anna hänelle oikeutta dissata "perinteisen" joulun viettämistä ilman jeesusta. Tämä koulun "kristillinen" joulunvietto ei koskaan ole ollut meidän perheen joulu, vaan olemme "salaa" viettäneet ihan maallista ja pakanahtavaa joulua, ja hyvillä mielin ja onnellisina. Ilman pakollista joulukirkko ja jeesustelua. Jännä juttu että tänä päivänäkin koulussa on käytännössä pakollinen joulukirkko. Perinteitä on moneksi, ja ilmeisesti äänekkäin ryhmä nyt voittaa huutoäänestyksen siitä kenen perinteet ovat sallittuja.
Juhan af grahn laasonen on oikeasti tyhmä ja tällaisia valitaan eduskuntaan.
Hyvä on aina muistaa kansojen omat kulttuurit ja perinteet. Mutta aina kalskahtaa Jeesuksen pilkkaajat. oli sitten kyseisestä henkilöstä mitä mieltä, tyyppi kuitenkin vaikutti aikanaan, omalla seudullaan, ja ne jutut mitä hän sanoi on ihan järkeviä juttuja. Jopa ajanlasku on aloitettu hänen syntymästään. Eriskummalista tyypistä jota ei ollut olemassa MUKA. Hän ei sanonut olevansa Jumala. Luulenpa että oli fiksu kansanfilosofi josta ei tykätty siihen aikaan kun oli ne Roomalaisten bakkanaalit, orjat heittettiin areenalle tappelemaan muiden ihmisten sekä elukoiden kanssa. Aika sairasta. SE oli tosiaasia. Ihmiset ovat olleet tuhansia vuosia täällä. Ei nykyajan somehörhöjen minäminäminätyyppien kanssa jotka eivät edes tajuu kävelle ilman kuulokkeita,hupparia sun muita päällään joutuen sitten joko auton, junan yliajamaksi tai tippumalla veteen. Ja vähän vanhemmat fiksummat joutuessaan onnettomuuteen.- tappaen tai vain vammauttaen muita liikenteessä.kun se ÄLYpuhelin on kaikki kaikessa. jos nämä Jeesus-pilkkaajat ovat edes VÄHÄN lukeneet historiaa.Se että pilkkaatte jeesusta tai kritillistä sanomaa niin pilkatkaa mielumin fundiksia ja lahkolaisia kuin hyvää sanomaa. Niillä voi mennä jutut överiksi.-Jos on yleensäkin pakko pilkata yhtään mitään.
Joulu on ollut talvipäivänseisauksen juhla.
Älä sinä hauku nuoria, sillä nykyään voi googlettaa kaiken mahdollisen.
Silloin kun sinä olit nuori oli vain käpylehmät hupina.
Jokainenhan saa vietutää mitä joulua tahtoo, niin kristiytkin, eikä sen tulisi keneklekkään kuulua, jokainen vapaasta tahdostansa, ei myöskään ateismin tuputuksesta, jota on paljon ollut.
Jos ihmiset tahtoo viettää joulua, niin viettäkööt,, ja se on hyvä, En ymmärrä tuota ateismin järjejetöntä tuputusta, en tiedemaailmassa tai missään, niin kuin elämä olisi Kari Enkvistin hölmöilyjä totuuksia. Osa on osa ei, elämä on mutkikkaaampi, ei voi koko totuutta asettaa yhteen kuosiin. Ja elämä on, sitä ei voi tutkia yksiselitteisestil, ja jos ihminen sanoo tietävänsä kaiken totuuden, siitä jo tietää, että hän on väärässä, sillä tiedon määrä on rajaton. Koska Jumala on rajaton, ääretön, on kaiken olemassaolevan osa sitä, mietluimmin kuin osa tyhjyyttä, kuten naturalisftit väittää, se on ontologisesti mahdottomuus. Jos siis jotain on olemassa, paras seliys sille on jo olevq Jumala , ei tyhjyys.
Jumala on vale, mutta muut asiat ovat mutkikkaampia.
Kauppiaat nauravat joka askeleella kohti pankkiin menoaan. Heille Joulu on tärkeää aikaa rikastua, meille muille ei siunaannu muuta kuin velkaa. Tyhjätaskuista JOULUA uskovaisille. Me säästämme rahamme pahan päivän varalle. Haiskaa JOULULLE.
Säästövinkki.
Jos ryyppäät ja poltat tupakkia uutta vuotta virttäen ja samalla pakkasukkoa odotellen, saat aikaan säästöä kun et vietä kallista joulua lainkaan.
Pariskunta katosi ja hukkui kalastellessaan
Normaalit pitävät pelastautumispukua päällä kylmässä.
Normaalit eivät kalasta kiikkerillä paateilla kylmässä.
Se on sitä evoluutiota, toivottavasti ei ollut kakaroita.