rehula kertoi nelisen vuotta sitten, että sote valmis ennenkuin lehti puussa! Aika monta lehtisatoa on jo haravoitu, eikä sote kai koskaan valmistu! Suomen turhimmat ja yksinkertaisemmat kansanedustajat kun on asialla; rehula, kaikkonen ja lintman! Jessus, kun noitakaan ei olisi!
Sote valmis!
Kptkprst
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oliko Rehulalla tai kenelläkään muulla poliitikolla kummoisia edellytyksiä hoitaa asia kuntoon?
Sosiaalipuoli siitä Sotesta on helppo järjestää, mutta terveyspuoli ei. Siellä on kyseessä niin pitkälle mennevästä asiantuntijaorganisaatiosta, että siihen ei riitä Rehulan eikä muidenkaan henkinen kantti alkaa järjestelemään.
Tietysti tietämättömyys helpottaa päätöksen tekoa, kuten on nähty kansanterveystyön kanssa, mutta nyt aletaan maksamaan tietämättömien vuosikymmeniä harrastaman ideologisen seikkailun laskua.
Miksi ulkolaiset sijoittajat ovat sijoittaneet rahaa suomalaiseen terveysjärjestelmään, kun niin kitsaasti muutoin sijoittavat tuotantoelämään?
Ehkäpä syy on yksinkertainen: he näkevät poliittisen hölmöilyn ja kähminnän seuraukset: julkinen terveydenhoito romahtaa.
Huippuasiantuntijajärjestelmässä, jota lääketiede edustaa, asiantuntijoille on lyöty luu kurkkuun. Se ei voi nykyaikana menestyä.
Sairaanhoitopiirien konsernirakentelu on pelleilyä ja uusien nimien keksiminen hävettää.
"Konsernin johtaja", ... haistakaa...sote.