Ja hyvä niin, sillä joulupukilta saa lahjoja eikä turhia lupauksia.
joulupukki vie taas koko joulun
joulukuusi-
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Joulupukin odotus on jännää kun ei tiedä mitä lahjoja se tuo.
Niin sellaista se demokratia uskontokin, on. siinä kun myös "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja PAHA perii!!
Niin kuin muissakin VAIN uskonnoissa ym. maailmallisissa. Kun eivät perustu Totuuteen, kaikille hyväksi Jumalan Sanaan (Raamatun UT) mukaisuuteen.
No miksi ei jumala anna lahjoja, vaikka kuinka rukoilee.
Kyllä antaa, kukin saa ansionsa mukaan.
Miten ja minkä puolesta on elänyt ja toiminut.
Vaihtoehtoja VAIN kaksi, ne joko hyväksi tai pahaksi vaihtoehdot. Raamatun UT mukainen on sitä hyväksi puolta, se toinenn sen vastaisen puolta. Sitä jossa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja jossa PAHA periii!!
Jes.1:15 Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä. Jes.59:3. Sananl.1:28
Tänään tuli teeveestä elokuva joulupukista.
Taisi olla samanlainen satu, kun raamatun jeesus.
Raamattu sanoo, että"te ette saa mitään, ellei teille anneta ylhäältä." Kaikkihan on meille silkkaa armoa. Jos on terveyttä ja viisatta, jos on sairautta ja köyhyyttä, on silloinkin Jumalan armosta kysymys. Tärkeintä on kuitenkin, että elimme tai kuolimme niin olemme Herran omat.
Niin, niin. Kukin saa ansionsa mukaan! Riippuu siitä kumman puolesta on elänyt ja toiminut, hyvän vai pahan puolesta. Ainostaan Raamatun UT mukainen ja perusttuva on sitä hyvän puolta. Kaikki muu sen vastaisen puolta! Niissä kun "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja PAHA perii. Tulee niitä SYYSTÄ (kaikki vääryys ja pahuus), Jumalan Sanan (Raamatun UT) vastaisuudesta pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja sodiksi ym. hirvittävyyksiksi, = TUOMIOKSI seuraamuksia. Joita lähes KAIKKI ihmisten sairaudetkin jo on!!
Jaak.4:3 Biblia (1776) Te anotte, ja ette saa, että te kelvottomasti anotte, että te teidän himoissanne sen kuluttaisitte.
Köyhät jeesustelijat kuluttavat rikkaiden omaisuuden.
koko maailma pakanoista kristityihin yhdessä viettää tätä umpi s......llista pimeyden juhlaa. syökäämme sikaa. joulu on pimeyden juhla, sillä ei mitään tekemistä valkeuden kanssa. älkäämme myöskään luopuko ns. pyhistä perinteistämme.
Kristittyjen kuuluu elää joka päivä Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, riittävällä tavalla! Oli sitten minkä niminen päivä tahansa. Olemmehan Kristuksen Jeesuksen omat (jäsenensä) KOKO "maailmalle valkeudeksi, ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla, joka päivä näkyvästi, ja kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille kuuluvasti, siitä HYVÄN sanoman kantautuvasti, eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi kutsuttuja.
Samalla tavalla kuin vanhurskas Nooakin aikanaan, eli ja toimi niin että eläimetkin osasi sinne arkkiin, maailmaan ääristä asti tulle. Joka päivä näkyvästi toimivana, josta pelastukseksi vaihtoehdon, (Nooan perhekunnan) arkin rakentamisesta, sanoma kantautui koko silloiseen maailman ääriin asti.
Joulupukki, valheenkertoja, on joulun keskushamo saatanan lapsilla.
Oleellinen tieto on uskonto eikä etnisyys. Murhauskonto murhaa ei-murhauskoisia pois yksi kerrallaan ja valtaavat asuntoihin omia murhauskontolaisia murhattujen tilalle?
Invaasiotaktiikkaa?