Jeesus vihaa joulua

Jeesus suree sitä että hänen syntymäjuhlaansa Sukkotia ei vietä ne ihmiset jotka väittävät rakastavansa häntä. Hän oli ja on juutalainen. Jumala kieltää joulun Jeremian kirjan 10. Luvussa. Konstantinus määräsi joulun ja joulusta tehtiin sen jälkeen Vapahtajan syntymäpäivä. Uudessa Testamentissa Vapahtaja sanoo:” Turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja jotka ovat ihmiskäskyjä”. Samoin kuin katolinen kirkko muutama sata vuosi sitten muutti sapatin lauantaista sunnuntaiksi. Ja moni tietääkin että sunnuntai on auringon jumalan eli luciferin palvontapäivä. Samoin joulu on pakanakuningas Nimrodin syntymäpäivä. Meidän Luojamme EI VOI SIUNATA pakanallisia ”pyhiä”,eikä niitä viettäviä ihmisiä. Mutta jos ihminen kääntyy näistä synneistä ja mistä hyvänsä muista synneistä pois,niin sitten Hän voi alkaa siunata tätä kääntynyttä ihmistä. Kun ihminen sanoo että”no jouluna kunnioitetaan Jeesusta ja vietän siksi”. Tämä on vale ja kompromissi synnin tekemiseen. Ja kuten nuo Raamatunkohdat todistavat joulu ei ole Vapahtajan syntymäpäivä. Hän syntyi syksyllä,silloin pystyy Nasaretin alueella vielä pitää eläimiä,kuten mm lampaita,ulkona. Joulukuussa on jo nollassa asteet. Ja muuten,koska Vapahtaja oli ja on juutalainen niin hän piti sapatin,niin miksi hänen seuraajansa eivät nykyään enää pidä sapattia vaan kunnioittavat auringon jumalan päivää eli sunnuntaita? Miksi on niin vaikeaa osoittaa kunnioitusta Jumalalle jota väittävät rakastavansa?
10108
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On se aika vuodesta, kun vapahtaja syntyy ensin Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana 6jaa ja viattomien lasten päivänä muistelemme hänen syntyneen Herodes suuren aikana viimeistään ennen 4eaa ja paenneen Egyptiin. Pakoretken aikana joutui juutalaisen tavan mukaan käymään ympärileikattavana Jerusalemissa kahdeksantena päivänä. Looginen tarina???

Äänestä
  • Kannattaisi kysyä suoraan Vapahtajalta onko joulu Hänen syntymäpäivänsä. Saattaisit yllättyä vastauksesta.

    2Äänestä

  • Minä777 kirjoitti:

    Kannattaisi kysyä suoraan Vapahtajalta onko joulu Hänen syntymäpäivänsä. Saattaisit yllättyä vastauksesta.

    Ei ole mikään yllätys se oli tarkoitus,suunitelimassa,että Jeesus syntyi juuri jouluna.
    Sanoo tulin sinua varten että pelastuisin, minukauutani ette hukkuisi synteihisi.

    Äänestä

YAHWE-JUMALAN poika, taikka kukaan hänen pojistaan, eivät ole JUUTALAISIA. Taivaallisessa hällituksessa ei tunneta JUUTALAISIA. On korkea aika lopettaa harhautukset, koska älyllinen ihminen ei niihin sorru. Tyhmeliinit ovat teille tervetulleita asiakkaita.

Äänestä

Hän, Kritsus Jeesus, vihaa ihan KAIKKEA vääryyttä ja pahuutta. Hänen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten = kaikille hyväksi, kaikki kohtaan ja kaikille Luvallisen / Laillisen Oikeuden mukaisten opetusten, ohjeiden ja kehoitusten vastaisuutta, joissa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja joissa PAHA perii!! Ja koituu luomakunnallemme tuhoksi, ja tälle saatanaa palvelevalle ihmiskunnalle turmeluksi / hirmuiseksi lopulliseksi LOPUKSI, tuomioksi!!

Käy kuin Nooan aikaisille, mutta paljon pahemmin!! Kukin voi lukea sieltä Raamatun loussa olevasta (Johanneksen ilmestykset) osasta, mitä ja miksi edessään, ihan lähellä jo, on.

= "Sitä saa mitä tilaa"!!

1Äänestä

mäentiedämitäänlogiikkaaihmisenelämässähyväonparempikupahamutmikäsitonhyväjamikäpahakunkerranlääkäritkääosaatehdähyvää

Äänestä

Eipä tuohon muuta kuin isot peukut ja aamen. Erittäin hyvä kirjoitus sinulla "Minä777".

Äänestä

Voi tätä tyhmyyden ylistystä.

Äänestä

Voi tätä tyhmyyden ylistystä, miksi Kristus vihaisi joulua, vaikka sinä vihaat?

Äänestä

>> Jeesus vihaa joulua >>

Siinähän vihaa. Suomi on vapaa maa. Täällä saa vihata joulua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Minä777 kirjoitti:

Jeesus suree sitä että hänen syntymäjuhlaansa Sukkotia ei vietä ne ihmiset jotka väittävät rakastavansa häntä. Hän oli ja on juutalainen. Jumala kieltää joulun Jeremian kirjan 10. Luvussa. Konstantinus määräsi joulun ja joulusta tehtiin sen jälkeen Vapahtajan syntymäpäivä. Uudessa Testamentissa Vapahtaja sanoo:” Turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja jotka ovat ihmiskäskyjä”. Samoin kuin katolinen kirkko muutama sata vuosi sitten muutti sapatin lauantaista sunnuntaiksi. Ja moni tietääkin että sunnuntai on auringon jumalan eli luciferin palvontapäivä. Samoin joulu on pakanakuningas Nimrodin syntymäpäivä. Meidän Luojamme EI VOI SIUNATA pakanallisia ”pyhiä”,eikä niitä viettäviä ihmisiä. Mutta jos ihminen kääntyy näistä synneistä ja mistä hyvänsä muista synneistä pois,niin sitten Hän voi alkaa siunata tätä kääntynyttä ihmistä. Kun ihminen sanoo että”no jouluna kunnioitetaan Jeesusta ja vietän siksi”. Tämä on vale ja kompromissi synnin tekemiseen. Ja kuten nuo Raamatunkohdat todistavat joulu ei ole Vapahtajan syntymäpäivä. Hän syntyi syksyllä,silloin pystyy Nasaretin alueella vielä pitää eläimiä,kuten mm lampaita,ulkona. Joulukuussa on jo nollassa asteet. Ja muuten,koska Vapahtaja oli ja on juutalainen niin hän piti sapatin,niin miksi hänen seuraajansa eivät nykyään enää pidä sapattia vaan kunnioittavat auringon jumalan päivää eli sunnuntaita? Miksi on niin vaikeaa osoittaa kunnioitusta Jumalalle jota väittävät rakastavansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu