" minulla on yhteistä asiaa " Sanoi Persu-kommunisti !

" minulla on yhteistä asiaa " Sitä on ihan turha enään kieltää. Te olette kommunisteja
ja Teidän luonne on jo yritys ja liiketoimien vastainen sekä yksilövapauden vastainen.
Sinä luettelit oikeastaan tai tiivistit kommunismin perus kriteerit.

Sinä kuvittelet, että liiketoiminta tulee jostakin ja sitä vastaan käydään kommunimin
voimalla. Eli ajattelu on juuri se mitä se oli silloin, kun suomi liittyi Euroopan unioniin.
Taustalla on nämä kaksi tosi-asiaa. Te olitte kommunisteja ja köyhiä ja luokkayhteiskunta.

Suomen ensimmäinen oikeistolainen hallitus oli Esko Ahon hallitus ja hän ilmoitti
ensitöikseen, että suomi tarvii rakennemuutoksen liityttyä Euroopan yhteisöön ja Euroopan unionin jäseneksi. Länsi oli Teille kapitalistista ajattelua ja suurimmat EU-vihaajat olivat
juuri länsimaista talousjärjestelmää vastustavathenkilöt. Suomi oli hyvin punainen sodan
jälkeen. Presidentti ja monet oikeistolaiset aatteet ajettiin maasta pois. Sekä Kenraalit ja presidentti laitettiin vankilaan. Monia oikeistolaisia henkilöitä vainottiin ja monia oikeiston tukijoita pidätettiin mm. Huutokauppa Keisarin ohjelmassa tämä mainittiin, että ajat oli sellaiset, että meitä vainottiin ja meidän vanhemmat pakeni Espanjaan.

Te olette vain sitä kommunismi pask** mikä on vain kytännyt toisia ihmisiä. Teistä ei ole koskaan
ollut mihinkään muuhun, kuin tappelemaan yritysten ja liiketoimien tuotosta maksetusta
verosta ja tappelemaan somalien ja hätääkärsivien pakolaisten kanssa sosiaalituista... Te olette
juuri sitä saastaa. Teillä kenelläkään EU-vihaajalla ei ole mitään omaisuutta, koska Te olette
luusereita ja tyhmiä ja yksinkertaisia. Se näkee kaikesta mitä olette täällä kirjoittaneet.

Ette edes tiedä, että yrittäminen ja rahan tekeminen lähtee jokaisesta meistä itsestämme.
En minäkään ole ollut rikas. Mutta minä olen saavuttanut ja en ole antanut periksi ja olen
säästänyt ja sijoittanut ja nähnyt nälkää. Minä kunnioitan niitä ihmisiä, jotka ovat valmiit
aloittamaan kaiken alusta ja opettelevat kielen ja yrittävät ja säästävät ja tekevät sen vielä
Teidän saastan ja pask*puheiden saattelemana. Voin, taata ja alleviivata, että minä ladon
turp*** jokaista Teitä aatteene kannattajaa joka vihaa ihmistä joka on valmis uhraamaan
elämänsä ja yrittää pärjätä. Samoin oli USA ja sen maahanmuuttajat ja uudisasukkaat.

Teidän paska valtio on ihan sama. Maailmassa on järjestelmiä, jotka turvaa vakuutuspohjaiset
eläkkeet ja sairasturvat. Sellaisen asian takia, kuin valtio ja sen pask*** ei kannata laittaa
elämäänsä. Sosiaaliturva ja sairasvakuutus ja eläkevakutuukset on asioita mitä pitää painostaa.
Muu kaikki tulee markkinavoimien mukana. Euroopan unioni on parasta mitä meille ihmisille
euroopassa on tapahtunut. Se turvaa meidän oikeistolaisen järjestelmän ja takaa sosiaaliset
asiat ja ihmisoikeudet ja tasa-arvon ihmisten välillä.

15

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuannonjeeno

      Tulepas antamaan minulle turpaan, niin voit saada takaisin. Ja saatkin.

    • johntravoltanserkku

      Onko hyvä palkkaus EU trollauksesta? Itsekkin joutaisin eläkeläisenä sontaa kirjoittelemaan "Super-euvostoliitosta" jos siitä palkan saisi.

    • Kuka saa ne Teidän äänet, nyt kun Te häviätte nämä vaalti ?
      Mikä puolue hävi ne äänet Teille ... KUKA Vastaa Tyhmä ... Kommunisti-puolue menetti.
      Äärivasemmisto irtosi SDP:stä ja Vasemmistoliitosta. Kommunisteja Te olette.

      Huomaa Tollo ja Ääliö Persu ja Väyrynen on ÄÄRIVASEMMISTO. Eli Kommunisti
      kansankielessä.

    • älyäläjätä

      Liittovaltio Suomen rysässä????????????????????????????????????????????????????????????

    • Jos tämä on kommunismia, niin minä söisin vaikka hatullisen Pask**** !
      Se on rakkautta ihmisiin ja tasa-arvoa. Huomaa siinä ei jaeta rahaa, vaan tunnetta.
      On ihan eri asia arvostaa oikeita asioita mitä ihmisen pitää arvostaa... Ihmiset tasa-arvo
      ja yhteinen voimakkuus ja oikeudenmukaisuus on arvoja mitä kannattaa puolustaa.
      https://www.youtube.com/watch?v=QwLF68ue0Bg

      • annamunkaikkikestää

        Lapamato on loinen, joka varkain tunkeutuu ihmiseen ja alkaa käyttämään hyväkseen ihmiselle kuuluvaa ravintoa. Vähitellen lapamadon saastuttama ihminen alkaa voimaan huonosti. Häntä heikottaa, saattaa laihtua, on vatsakipua, suolisto-ongelmia, lihaskipuja ja jopa maksaongelmia.

        Euroopan Unionilla ja lapamadolla on paljon yhteistä, ja päästään vialla oleva kuvittelee, että lapamato on hänen ystävänsä ja ruokkii sitä vapaaehtoisesti.


    • älyäläjätä

      No nyt kun tulee nimen ja valokuvan laitto blogiin ja koska
      olen vanha ja sydän tautinen niin en voi puolustaa itseäni
      niin voin palkata Mike Dyson käymään minun puolestani
      yhden erän Liittovaltio alias Eurofighter vastaan tehdäkseni
      hänet tyytyväiseksi.
      For your satisfaction Liittovalötio.

    • SDP saa Persujen äänet ja Vasemmistoliitto.... Kun Persu-kommunistit on niin
      tyhmiä, että niitä ei edes tauno yksinkertainen voi enään äänestää... Ha ha ha ha

      Persut Oikeistolaisia Ha ha ha hi hi hi hi Täysiä Tyhmiä ja yksinkertaisia sosiaaliviraston
      asiakkaita ... Ihan kaikki ha ha ha ha Vielä Niiden vaimot kenellä on on nuoruusvuosina
      maistelleet afrikan leijonaa... ha haha Jätkä riiputtaa vielä kaulassa Afrikkalaista leijonan
      kuvaa.. Idiootteja eivät edes tiedä mitä edustavat... Ha ha ha ha hi hi Afrikan leijona on musta
      komea mies... No Arabi menettelee vielä. Eikö niin tytöt... Juntti ja Leijona ha haha

    • annamunkaikkikestää

      Eurofool a.k.a Liittovammainen, ehditkö nukkua ollenkaan? Saarnaat palstalla 24/7 aamusta seuraavaan aamuun samaa trollivärssyä jäniksen kokoinen sylkivaahto leuan alla. Sun höpinöillä ei ole mitään merkitystä, eikä uskottavuutta. Ei pätkääkään. Se on pelkkää fiksoitunutta huutelua. Jos haluat oikeasti vaikuttaa asioihin, niin oisko mitään, jos perehtyisit niihin ensin? Ja jotta se onnistuisi, niin muista ottaa lääkkeesi, kuten lääkärisi on määrännyt.

    • voivit

      Viherhomo määkii anustapin kera!

    • ällyäläjätä

      Eurofighter alias Liittovaltio pystyyn paskannettu lapamadon
      selkä rankalla.
      Let me have funny time.

    • Älyjätä jäi kiinni !
      Niin, miksi olemme tulleet sitten tähän tiiviimpään muotoon. IDIOOTTI ?
      Olisiko syy se, että silloin heikompien maiden etuja poljetaan ja rikotaan työntekijöiden
      oikeuksia ja vääristellään kilpailua veroilla ja poliittisella paskalla ?

      Sinä itse todistit sen EEC:nä. Euroopan pitää olla yhtenäinen ja vahva.
      Meidän vahvuus Euroopan unionina perustuu juuri yhtenäisyyteen ja tasa-arvoon ja
      siitä seuranneeseen yritys ja liike-elämän yhdentymiseen, niin pankkien, kuin
      teollisuuslaitosten osalta. Jäit kiinni LUIKERO .... Ryssän nilkki... Kommunisti- Pask* !

    • Älyjätä jäi kiinni !
      Niin, miksi olemme tulleet sitten tähän tiiviimpään muotoon. IDIOOTTI ?
      Olisiko syy se, että silloin heikompien maiden etuja poljetaan ja rikotaan työntekijöiden
      oikeuksia ja vääristellään kilpailua veroilla ja poliittisella paskalla ?

      Sinä itse todistit sen EEC:nä. Euroopan pitää olla yhtenäinen ja vahva.
      Meidän vahvuus Euroopan unionina perustuu juuri yhtenäisyyteen ja tasa-arvoon ja
      siitä seuranneeseen yritys ja liike-elämän yhdentymiseen, niin pankkien, kuin
      teollisuuslaitosten osalta. Jäit kiinni LUIKERO .... Ryssän nilkki... Kommunisti- Pask* !

    • Persu-kommunistit on tulleet tänne lampaan vaatteissa ja ovat todellisuudessa
      Ryssän maksamia suomen ulkopuolisia saastuttajia ajavat suomen kansan pois
      puhtaasta suomalaisuudesta ja vääristävät suomen oikeistolaisen historian ja lipun.

      Ei laula karjalan kunnaita ja Jäämeren marssilauluja Aina Hangosta Petsamoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      24
      1712
    2. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1371
    3. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      97
      1367
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      65
      975
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      862
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      47
      846
    7. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      833
    8. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      26
      780
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      767
    10. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      120
      706
    Aihe