Olen nähnyt hiljattain paljon unia, jotka muistan yllättävän selvästi ja ne mietityttävät.
Yhdessä unessa kuulin jonkun huutavan apua, mutta sitä en tiedä, kenestä oli kysymys. Menin parvekkeen ovelle katsomaan, että miksi apua huudetaan ja siinä samassa näin valtavan mehiläisparven. Löin äkkiä parvekkeen oven kiinni, koska ajattelin niiden tulevan sisään, vaikka parvi vain lensi eikä käyttäytynyt aggressiivisesti. Riensin myös laittamaan ikkunan tuuletusräppänän kiinni samasta syystä ja mehiläisiä lensi valtavassa parvissa myös keittiön ikkunan takana. Sitten alkoi sataa vettä kirkkaalta taivaalta ja muistan, miten sanoin unessa, että toivottavasti sade hajottaa parven. Uni päättyi tähän.
Toisessa unessa olin kalastusaluksen kannella. Ilma oli sateinen, mutta ei myrskyisä. Kannelle laskettiin kalansaalis katiskasta. Kalaa ei ollut paljon, mutta kalat olivat isoja ja saalis näytti siksi suurelta.
Kolmannessa unessa löysin vessanpöntön, joka oli yltä päältä vetelän paskan peitossa. Sitä oli myös seinässä ja lattiassa. Keskellä tukkeutunutta pönttöä oli karhupumppu, jota muutaman kerran käytin ja tukos lähti vetämään, mutta pöntön sisäpuolelle jäi selkeästi vellimäinen vana eikä pöntössä ollut vettä - kaikki oli sitä itseään. Astuin myös tuollaisen vetelän läjän päälle, joka oli siinä pöntön juurella. Koko ajan unessa minulla oli tunne, että putkistossa on varmaankin tukos ja täytyy saada se auki ja paikat siivottua. Menin sitten kylpyhuoneen puolelle, jossa oli myös vetelää paskaa pitkin lavuaaria ja lattioita. Sitten kuulin, miten pönttöön taas alkoi ryöpytä sitä itseään.
Neljännessä unessa, jonka näin viime yön,ä taas annoin kymmenen euron suuruisen summan (kaksi kahden euron kolikkoa ja loput euron kolikkoina) jollekin, joka tarvitsi rahaa ostaakseen jotain kaupasta. Pitelin kolikoita käsissäni ja näin ne selvästi, mutta annoin ne tälle henkilölle, jotta saisi ostettua kaupasta tarvitsemansa. Sanoin tälle henkilölle, että hän tarvitsee niitä enemmän kuin minä.
Elämässäni ei ole tällä hetkellä mitään erityistä, mutta nyt olen vain alkanut nähdä tavallista enemmän ja useammin näitä unia.
Unissa mehiläisiä, kalansaalis ja sitä itseään
Unennäkijä
1
441
Vastaukset
Hei! Tässähän on samoja elementtejä kuin kahdessa muussakin palstalle viime aikoina postatussa unessa (ks. kalat ja koiran kakka [sinun tapauksessa, jos se ei ole koiran jätöksiä ja koira viittasi siinä lähipiiriin]).
Voisiko nuo mehiläisparvet viitata turvapaikan hakijoihin / heitä vastustaviin ryhmittymiin?
Täällä on lisätietoa mehiläisistä unissa: https://exemplore.com/dreams/Dreams-About-Bees-Meaning-of-Bees-In-Dreams
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2193190Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3132791Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751808Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e551715Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?451585- 1221376
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,111322Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171270Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4281266- 1051259