OSA 14
Sotilaskäskyt
HS: Jouni Mölsä kirjoittaa 21.11.98 perustuslakivaliokunnassa virinneestä hankkeesta puuttua presidentin oikeuteen antaa ns. sotilaskäskyjä puolustusvoimain komentajalle ilman, että valtioneuvostossa niistä edes tiedetään.
- Valiokunnan puheenjohtaja Ville Itälän (kok) mukaan olisi luontevaa, että parlamentarismia vahvistettaisiin myös puolustusvoimia koskevassa päätöksenteossa.
- ”Yksi mahdollinen ratkaisumalli olisi, että puolustusvoimia koskeva päätöksenteko tapahtuisi puolustusministerin esittelystä puolustusvoimien komentajan läsnäollessa”.
- Myös puolustusministeri Anneli Taina (kok) pitäisi pykälän muuttamista perusteltuna.
- Hänen mukaansa sotilaskäsky on aiheuttanut hämmennystä erityisesti kansainvälisiä asioita koskevissa kysymyksissä.
Helsingin Sanomien Unto Hämäläinen käsittelee aihetta 1.12.98.
- Perustuslakivaliokunta aikoo tehdä muutoksia hallituksen perustuslakiesityksen kohtaan, jossa käsitellään sotilaskäskyasioita, vaikka esityksen antanut presidentti Martti Ahtisaari arvosteli sunnuntaina maakuntamatkallaan voimakkaasti perustuslakivaliokunnan aikeita. Presidentti ei hyväksynyt puuttumista.
- Valiokunnassa on selvitetty eri malleja. Minimimallissakin hallitus olisi jotenkin mukana sotilaskäskyasioiden käsittelyssä.
HS: Muut lehdet-palstalla 2.12.98 lainataan Ilta-Sanomia.
- Viime viikonloppuna hän (presidentti) otti kantaa eduskunnalle jätettyyn valtiosääntöuudistukseen jättäen kuulijan epävarmaksi siitä, tietääkö presidentti, että eduskunta voi muuttaa saamiaan esityksiä.
- Ahtisaaren mielestä on ”kovin arveluttavaa”, että muutoksia lähdetään tekemään ”kesken eduskuntakäsittelyn”.
Lehti lainaa myös Hbl:a.
- Sille, että Ahtisaari piti ennenkuulumattomana ajankohtaista lakiesityksen eduskuntakäsittelyä, ei voi löytää kilttiä tai ymmärtäväistä tulkintaa. ”Se osoittaa pelottavaa laatua olevaa tietämättömyyttä tai ylimielistä asennetta olemassa olevaa vallanjakoa kohtaan.”
Suomenmaa käsittelee asiaa Timo Laanisen tekemässä artikkelissa 3.12.98.
- Perustuslakivaliokunnassa on ihmetelty Ahtisaaren tuohtumusta myös sen vuoksi, että kysymys ei ole presidentin vaan pikemminkin kenraalien vallan kaventamisesta sotilasasioissa. Päätösvalta säilyisi edelleen presidentillä, mutta parlamentaarista vastuuta kantava hallitus tulisi kiinteämmin mukaan asioiden valmisteluun.
- Valiokunnan piirissä parlamentaarista vastuuta on korostettu mm. lisääntyvällä yhteistyöllä Euroopan unionissa. Perustuslakivaliokunnassa katsotaan laajasti, että hallituksen on oltava mukana tällaisen yhteistyön suuntaviivojen määrittelyssä.
Tämä oli hallituksen muodostamista koskevan lisäksi jo toinen tärkeä asia, jossa eduskunnassa ollaan riisumassa presidentin valtaoikeuksia enemmän kuin hallituksen esityksessä. Yhä selvemmin alkoi käydä ilmi, että eduskuntaan tuotiin sellainen esitys, johon juuri ja juuri saatiin Ahtisaaren nimi; hallituspuolueet olivat jo etukäteen sopineet, että puutteet korjataan sitten eduskunnassa. Esityksestä presidentin kanssa neuvotellut ja lakiesityksen esitellyt ministeri Häkämies sitten läksikin Kuopioon kaupunginjohtajaksi, jotta ei tarvitse olla puolustamassa eduskunnassa ”omaa” esitystään. Kun laki oli vielä uudessa eduskunnassa hyväksytty ja Ahtisaari oli sen vahvistanut, palasi Häkämies hallitukseen.
Asian periaatteelliseen puoleen kiinnittää Nykypäivä huomiota 8.12.98.
- Valtiosäännön uudistamisen yhteydessä on törmätty ties kuinka moneen yksityiskohtaan, jossa parlamentarismin puolestapuhujat ovat nähneet tarpeita rajata presidentin valtaoikeuksia. Ja lähes joka kerran istuva presidentti on älähtänyt.
- Eri mieltä voi olla. Mutta, kun eduskuntaa kielletään sekaantumasta lainsäädäntöön, ollaan hakoteillä.
- Ahtisaari tuli valtaan politiikan vastaisella aallolla. Nyt vetoaa suoremmin kuin koskaan kukaan on sovittu-politiikan puolesta. Pienessä piirissä sovittuihin asioihin ei siis virallisessa lainsäädäntötyössä saisi enää puuttua.
Ahtisaari menettää kansan kannatuksen
19.12.98 Helsingin Sanomat julkaisee Suomen Gallupin Sanomille tekemästä mielipidetiedustelusta, jossa kysyttiin, ketä äänestäisitte nyt presidentiksi. Rehn sai 32 %, Uosukainen 22, Ahtisaari 21 ja Aho 13 %. Toisella kierroksella sekä Rehn, että Uosukainen olisi voittanut Ahtisaaren.
Tämä oli katastrofi istuvalle presidentille, sillä siihen aikaan ruvettiin vakavasti katsomaan ehdokkaita seuraavaan vaaliin. Itse olin tyytyväinen, että kansakin vihdoin tajusi Ahtisaaren tyhjyyden tasavallan presidenttinä.
Saman päivän HS:ssa on myös Unto Hämäläisen toimittama artikkeli Alpo Rusin haastattelusta, joka oli julkaistu Valtiotieteilijä-lehdessä.
- ”Helsingin Sanomat on ottanut linjakseen, että Ahtisaarella ei ole mitään tärkeää sanottavaa. Tanskan vierailun jälkeen 1994 luin arvostetun tanskalaisjournalistin kolumnin, jossa presidenttimme nostettiin suoraan pohjolan ykköspoliitikoksi, josta koko Pohjola voi olla ylpeä”.
Nyt eletään vuoden 1998 loppua.
- ”Ahtisaaren yksi keskeinen tavoite on ollut yhteiskunnallisen avoimuuden ja keskustelun lisääminen”. Lähes joka viikko hän on ollut lehdistön käytettävissä avoimessa tiedotustilanteessa.
Olin kirjoittanut marginaaliin huomautuksen: Tiedetään, presidentin sanomiset ovat kärsineet inflaation.
- ”Tarvittiin Neuvostoliiton hajoaminen, jotta kaikki uskoivat, että meillä on mahdollisuus omaan tiehen”.
Taas marginaalista: Ihan oikein, tarvittiin N-liiton hajoaminen, ettei meidän enää tarvinnut ottaa sitä huomioon.
20.12.98 HS:n Janne Virkkunen kolumnissaan vastaa Rusin haastatteluun.
- On tietysti oikein, että presidentin keskeinen neuvonantaja puolustaa esimiestään. Totta on myös se, että Martti Ahtisaaren presidenttikaudella asiat ovat menneet pääpiirteissään hyvin. Suuri kysymys on, mikä ansio myönteisessä kehityksessä on ollut presidentillä ja mikä hallituksella.
- Suomella on ollut onni myötä Euroopassa. Ahon porvarihallitus vei Suomen Euroopan unioniin ja Lipposen hallitus Emun kolmanteen vaiheeseen. Neuvonantaja Rusia näyttää ilmiselvästi harmittavan, etteivät politiikan tulokset sada presidentin laariin. Päinvastoin pääministerin arvovalta näyttää nousevan.
- Usein tuntuu siltä, että jotakin on vialla presidentin puheiden valmistelukoneistossa. Se yrittää ikään kuin kirjoittaa rivien väliin, joita ulkopuolinen ei parhaalla tahdollakaan pysty käsittämään.
- Tästä keskustelija-presidentin roolista on kuitenkin seurannut presidentti-instituution arkipäiväistyminen. Presidentin ympäristössä ei selvästikään ole voitu nähdä, että hiljaisuuskin voi olla vallankäytön väline.
Ilkan Seppo Keränen kirjoittaa Ahtisaaren tukalasta tilanteesta kolumnissaan Ahtisaari putoaa pelistä 23.12.98.
- Jos Ahtisaaren suosion lasku mielipidemittauksissa jatkuu, on täysin mahdollista, ettei hän lähde häviämään.
- Ulkoministeri Tarja Halosen (sd) taustajoukot tekevät jo täyttä päätä työtä Halosen hyväksi.
- Halosta on vaadittu kisaan siinäkin tapauksessa, että Ahtisaari tarjoutuu SDP:n ehdokkaaksi. Jäsenvaalista tulisi mielenkiintoinen, sillä osalla SDP:n aktiiviväestä jäi kevään 1993 esivaalista paljon hampaankoloon.
- Presidentin keskeisimmän neuvonantajan, tohtori Alpo Rusin kerrotaan käyvän kuumana. Myllykirjeitä sinkoilee eri tahoille.
- Erityisesti Rusin tulilinjalla on Helsingin Sanomat.
- Hesarikin näyttää ottavan etäisyyttä viime vaalien ehdokkaaseensa.
Turun Sanomissa Heikki Vento korostaa 30.12.98 presidentin menettäneen johtavaa asemaansa ja pitää hyvänä eduskunnan aseman vahvistumista kolumnissaan otsikolla Onneksi on eduskunta.
- Presidenttikeskustelusta on tullut kansanhuvi. Eduskunnan muodollinen valta valtiollisissa asioissa on vahvistunut.
- Presidentti ei ole enää suunnanmäärääjä, hänestä on tullut kansakunnan hovimestari, joka kattaa pöydät hallituksen ja pääministerin tehdessä raskaimmat ulkotyöt.
- Viime vuosikymmenen murros vallankäytössä ja vallanjaossa on tehnyt Suomesta läntisen demokratian.
- Presidentille, oli hän kuka tahansa, Suomen tulevaisuutta ei voi uskoa. Presidentistä ei oikein näytä olevan suunnannäyttäjäksikään, korkeintaan tuulenhaistajaksi.
- Onneksi on eduskunta. Tuo julkisen keskustelun roskakori, jonka seuraajan harvemmin uskotaan olevan edeltäjäänsä heikompi. Miten on ollut ja on presidentin laita.
9.1.99 HS:n Muut lehdet palstalla lainataan Aamulehteä.
- Eivät talouselämän johtopaikat tee ihmisestä hyvää poliitikkoa.
- Tasavallan presidentiksi pitäisi valita poliittisesta elämästä runsaasti kokemusta omaava mies tai nainen, siis poliitikko, ainakin niin kauan kuin presidentillä on nykyiset suuret valtaoikeutensa.
- Ahtisaaren alkuhankaluudet Siperian opetuksineen johtuivat nimenomaan siitä, että tuli politiikan ja poliittisen eliitin ulkopuolelta.
Hbl:n artikkelissa Bjarne Nitovuori käsittelee Ahtisaaren 12.1.99 vaikeuksia otsikolla Ahtisaaris popularitet dalar.
- Den senaste opinionsmätningen, som utfördes av Finska Gallup på uppdrag av Ilta- Sanomat, visar at bara 28 procent vill att Ahtisaari fortsätter som president en andra sexårsperiod, medan 53 procent motsätter sig. Hela en tredjedel av SDP:s anhängare motsätter sig en ny period för Ahtisaari.
Björn Månsson Bbl:ssa pohtii 14.1.99 presidentin suosion laskun syitä.
- För vissa politiskt aktiva kan Ahtisaari ha varit en besvikelse i relation till högt ställda förväntningar på att han med sin FH- ock Afrika bakgrund ville föra in et global engagemang I vår utrikespolitik. Den har dock förblivit högst Europa centrerad.
- Sedan red han ändå I själva presidentvalet högt på sin oppositionskritik av den borgerliga regeringen Ahos ekonomiska politik, ock vann valet sedan han låtit förstå att han minsann skulle sätta in ordning på det hela, inte minst råda bot på arbetslösheten.
- Nyligen visade en opinionsmätning att Ahtisaari hamnade långt ned på sin listan över de visionära vägvisare finländarna upplever sig inför det nya millenniet.
- Har Ahtisaari blivit ”för” folklig till sin framtoning, so att respekten för honom dalat också av den orsaken?
- En ytterligare faktor som kan ha reducerat presidents auktoritet är att det så klart framgått vilket starkt inflytande hans s.k. kabinett har.
Eduskunta hyväksyy perustuslain
29.1.99 HS:n Vieraskynä-palstalla Ilkka Saraviita tekee yhteenvedon nyt perustuslakivaliokunnan yksimielisesti hyväksymästä uudesta perustuslaista. Valiokunnan viimeiset muutokset on jo edellä selostettu. Hän mainitsee toteutuneen päätavoitteen,
- joka oli eduskunnan päätösvallan vahvistaminen ja tasavallan toimivallan sitominen nykyistä selkeämmin eduskunnan luottamusta nauttivan valtioneuvoston (hallituksen) myötävaikutukseen. Osana tätä perustavoitetta eräitä presidentille nykyisin kuuluvia toimivaltuuksia eli valtaoikeuksia kavennetaan eduskunnan hyväksi.
- Uudessa järjestelmässä lainsäädäntövalta kuuluu yksin eduskunnalle. Käytännössä tämä näkyy säännöksissä hallituksen lakiesityksen antamisesta eduskunnalle.
- Perustuslakiuudistus ei ole näennäinen valtiosääntömuutos. Suomi ottaa melkein täyden askeleen kohti länsieurooppalaista ja parlamentin horjumatonta asemaa merkitsevää normaaliparlamentarismia.
Suomen Kuvalehti päätoimittajanaan Tapani Ruokanen, tunnettu Ahtisaaren tukija ja ihailija julkaisee, 29.1.99 Jarkko Vesikansan Ajassa-kolumnin, joka tuntuu suorastaan rohkaisevan presidenttiä jättämään vahvistamatta lakia.
- Presidentille kuuluvan veto-oikeuden turvin Ahtisaari pystyisi lykkäämään perustuslain voimaantuloa… Tällöin perustuslaki ei astuisi voimaan vielä maaliskuussa 2000, jolloin uusi presidentti astuu virkaansa.
- Millä lykkäystä sitten voisi perustella? Ehkä sillä, ettei uudesta perustuslaista ole käyty riittävästi periaatteellista keskustelua. Hanke on ollut lähinnä jurdis-tekninen, ei periaatteisiin porautuva.
Tuohan ei pidä paikkaansa. Keskustelua oli käyty periaatteellisella tasolla jo ainakin 10 vuotta. Presidentti Koivisto käynnisti toimenpiteet valtiosäännön modernisoimisesta. Silloin tehtiinkin jo kiireellisimpiä uudistuksia parlamentarismin suuntaan. Lisäksi eduskunta hyväksyi Tiitisen komitean pohjalta tehdyn valtioelinten suhteita koskevan laajemman uudistuksen. Mutta nämä lait olisivat vaatineet vielä uuden eduskunnan hyväksynnän. Kun Ahtisaari oli muodostamassa Lipponen I-hallitusta, hallitusohjelmassa päätettiinkin olla hyväksymättä niitä ja päätettiin asettaa uusi komitea.
Jos Ahtisaari olisi lykännyt lain voimaantuloa v.99, olisi hän tehnyt sen jo asiallisesti toisen kerran.
Risto Uimonen pohtii HS:n kolumnissa Merkintöjä 3.2.99 Sdp:n perääntymistä perustuslakivaliokunnassa.
- Eduskunnan jälkeen uudistuksen tiellä on vielä yksi kysymysmerkki: presidentti Martti Ahtisaari. Ahtisaari voi halutessaan heittää kapuloita uudistajien rattaisiin ja hidastaa uuden perustuslain voimaantuloa nykyisten laajojen valtaoikeuksiensa turvin.
- Vielä silloin, kun Lipposen hallituksen esitystä alettiin käsitellä eduskunnassa, näytti siltä, että demarit varjelevat presidentin valtaoikeuksia ja haluavat säilyttää presidentillä vahvan roolin hallitusneuvotteluissa. Heidän kantansa pehmeni valiokuntavaiheessa. Se tapahtui ajallisesti samaan aikaan, kun Ahtisaari putosi mielipidemittauksissa Elisabeth Rehnin ja Riitta Uosukaisen taakse. Valtionpäämiehen viran menettämisen pelko sai demarit vakuuttuneeksi siitä, että presidentiltä on otettava pois avainrooli hallitusneuvotteluissa.
On se järkyttävää, kun hyvin lyhyen ajan taktiset kuviot galluppien siivittämänä pääsevät raukaisevasti vaikuttamaan perustuslakiin, jota kuitenkin rakennetaan kestämään kymmeniä vuosia. Edellinen pysyi voimassa 80 vuotta.
4.2.99 Karjalainen kertoo presidentiltä nyt tivattavan hänen kantaansa eduskunnassa nyt yksimielisyyteen päästystä perustuslaista.
- Tällainen tivaaminen on ymmärrettävää. Ainakin yleinen käsitys nimittäin on, että presidentti Ahtisaari ei olisi halunnut tasavallan presidentin valtaoikeuksien kaventamisessa mentävän aivan niin pitkälle kuin on käymässä.
- Saattaakin olla niin, että presidentti Ahtisaaren haluttomuuteen ilmaista näkemyksensä epätietoisuus siitä, onko hän aikeissa jatkaa toiselle kaudelle vai ei.
Tässäkin uskotaan lyhyen ajan taktinen kuvion vaikuttavan perustuslakiin.
Samana päivänä myös Savon Sanomat käsittelee perustuslain sisällön hyväksymistä eduskunnassa otsikolla ”Eduskunta otti vallan”.
- Julkisuus jännittää presidentti Ahtisaaren kantaa. Jokin aika sitten häntä arvosteltiin siitä, että hänen tulkittiin asettaneen kyseenalaiseksi eduskunnan oikeuden tehdä muutoksia hallituksen antamaan lakiesitykseen.
- Olisi suuri yllätys, jos Ahtisaari asettuisi selkeästi vastustamaan lakia, jolla on takanaan lähes yksimielinen eduskunta. On silti muistettava, että vuonna 1994 Ahtisaari käytännössä käveli mahtikäskyllään edellisen eduskunnan selvästi ilmaiseman tulkinnan yli vahvistaessaan EU-lakeja.
Lehti ihmettelee myös demareiden mielenmuutosta viimevaiheessa.
- Mikä sosiaalidemokraattien pään käänsi? Kysymys on aiheellinen. Havahtuivatko sosiaalidemokraatit kylmään todellisuuteen, kun presidentti Ahtisaaren kannatus toiselle kaudelle kääntyi selvään laskuun.
Saman päivän, 4.2.99, HS:n eduskuntauutisen mukaan kauppa- ja teollisuusministerinä toimiva Antti Kalliomäki on sitkeimpiä presidentin vallan puolustajia.
- Hän harmitteli mm. sitä, että perustuslakivaliokunta on painottanut pääministerin valinnassa hallitusta enemmän eduskunnan ja puhemiehen roolia ja sitä, että presidentti sidotaan tarkoin eduskunnassa käytyjen neuvottelujen tulokseen.
- ”Valiokunnan linjaus tekee presidentti-instituutiosta, ei edes kunnon postin kuljettajaa, vaan perustuslaillisen postilaatikon, josta hallitusneuvottelijoiden ehdotus eduskunnassa poimitaan.
Epätietoisuus vallitsee
Keskustelua perustuslaista. Epätietoisuus presidentin suhtautumisesta siihen ja siitä, asettuuko Ahtisaari ehdokkaaksi uudelle kaudelle.
4.2.99 Ilta-Sanomat julkaisi seuraavan kirjoitukseni.
Presidentti Madridissa:
Missä ominaisuudessa presidentti Ahtisaari neuvotteli 2.2. EU:n rahoituksesta ja Agenda 2000-ohjelmasta Espanjan pääministerin kanssa? Liittyessämme Euroopan unioniin tuli voimaan valtiosäännön muutos, jonka mukaan valtioneuvosto valmistelee ja päättää toimenpiteistä kaikissa EU-asioissa.
Nuo asiat eivät siis kuulu presidentin toimivaltaan. Onko valtioneuvosto lähettänyt presidentin erikoislähettilääkseen neuvottelemaan EU:n jäsenmaan pääministerin kanssa unionin sisäisiin asioihin kuuluvista kysymyksistä?
Oiva Härkönen, Vantaa
Max Jakobson on ihailtavasti sopeutunut sokeasta presidentin vallan puolustajasta ja Ahtisaaren ihailustaan parlamentaarisen perustuslain mukaiseen ajatteluun. Kolumnissaan HS:ssa 6.2.99 hän käsittelee lähestyviä eduskuntavaaleja, mutta presidentti tulee esille hänen pohtiessaan tulevaa hallituksen muodostamista.
- Hallituksen muodostaminen maaliskuun vaalien jälkeen on tuskin mutkaton tehtävä. Presidenttiä ei enää voida huutaa apuun. Vaikka uusi perustuslaki ei vielä silloin ole voimassa, toimitaan oletettavasti sen määräysten mukaisesti eli pääministeri valitaan eduskunnassa.
Tässä Jakobson erehtyi. Tällä kertaa Ahtisaari ilmoitti jossain ulkomailla ollessaan antavansa hallituksen muodostamisen Lipposelle. Silloin ei ollut käyty edes ns. presidentin kierrosta eduskuntaryhmien välillä. Lipposen puolue kärsi vaaleissa 20 % tappion, mutta säilytti niukasti suurimman puolueen aseman. Joten ei ollut itsestään selvää, että Lipponen oli ”oikea” hallituksen muodostaja. Tässä vaiheessa ilmeni, että kokoomus ja demarit olivat sopineet jo ennen vaaleja, että jatketaan samassa kokoonpanossa hallituksessa. Ahtisaari oli ilmeisesti tietoinen tästä sopimuksesta, kun ei malttanut odottaa edes eduskuntaryhmien kuulemista.
Jakobson jatkaa:
- Vaikka juridisesti pääministerillä ei ole itsenäistä valtaa – hänhän on vain valtioneuvoston puheenjohtaja -, hänen roolinsa viime aikoina muutenkin korostunut Suomen politiikan todellisena johtajana: tämäkin on seurausta kansainvälisestä kehityksestä.
Antero Jyränki kirjoitti laajan kirjoituksen uudesta perustuslaista Turun Sanomissa 13.2.99. Hänhän on voimakkaasti ehkä maan parhaana perustuslakiasiantuntijana uudistusprosessin aikana kannattanut muutosta parlamentaariseen suuntaan. Hän käsittelee melko tyytyväisenä niitä muutoksia, jotka ovat jo tulleet aiemmin esille tässä kirjoituksessa. Hän kiinnittää huomiota aikaisemmin vähemmän puhuttuun muutokseen: Presidentin virkanimitysvallasta on suuri osa siirretty valtioneuvostolle ja tuomarinimityksissä vastaisuudessa asia käsitellään koko ministeriössä ennen esittelyä presidentille. Presidentin veto-oikeus muuttuu vain palautusvallaksi takaisin eduskuntaan, joka voi välittömästi tehdä uuden samansisältöisen päätöksen ja sitten presidentin on se vahvistettava. Presidentin aloitevalta lainsäädännöstä lakkaa täysin ja asetuksenantovalta melkein kokonaan.
Jyränki kirjoittaa perustuslakivaliokunnan perusteluista, joka nyt tuli koko eduskunnan tahdoksi:
- Lisäksi voi kiinnittää huomiota perustuslakivaliokunnan erinomaisen voimakkaaseen kannanottoon presidentin ja valtioneuvoston suhteista Euroopan unionin asioissa. Valiokunta toisti painokkaasti vuonna 1994 asiasta esittämänsä näkökohdat, kuten sen, että valtioneuvosto päättää Suomen kannoista myös EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja että pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvoston kokouksissa.
- Vaikkei valiokunta nimenomaista moitetta esitäkään, nämä lausumat suuntautuvat, paitsi tulevaisuuteen, tosiasiassa myös sitä virheellistä käytäntöä vastaan, mikä EU-asioiden hoidossa eräiltä osin omaksuttiin vuodesta 1995 lähtien.
Tällä tarkoitetaan sitä Ahtisaaren lausumaa valtioneuvoston pöytäkirjaan, jossa hän kieltäytyy noudattamasta juuri vahvistamaansa lakia unionissa käsiteltävien ulko- ja turvallisuusasioiden suhteen sekä Ahtisaaren ja Lipposen välistä sopimusta, että presidentti voi osallistua Eurooppa-neuvoston kokouksiin halutessaan.
Lopuksi Jyränki huipentaa:
- Eduskunta ei tarvitse holhoojaa. Suurissa puitteissa ja eräin poikkeuksin: ministerit hallitkoot ja eduskunta valvokoon heitä.
14.2.99 HS pitää uuden perustuslain laatimista ja hyväkymistä poikkeuksellisen yksimielisesti päättyvän vaalikauden merkittävimpänä lainsäädäntötyönä ja tuo esiin perustuslakivaliokunnan ansiot lain lopullisessa muotoilussa.
- Viimeiseksi kysymysmerkiksi on nähty presidentti Martti Ahtisaari, joka hallituksen esityksen valmisteluvaiheessa puolusti ärhäkästi presidentin valtaoikeuksia.
- Eduskunnan päättäväisyys ja yksimielisyys eivät jättäneet presidentille enää tässä vaiheessa vaihtoehtoja. Se vielä puuttuisi, että presidentti ajautuisi avoimeen yhteenottoon yksimielisen eduskunnan kanssa.
- Presidentin asema ulkopolitiikan johtajana tulee olemaan kaikkea muuta kuin suvereeni varsinkin, kun EU-asiat kuuluvat nimienomaisesti hallitukselle ja pääministerille. Presidentti ei voi sanoa ulkopolitiikassakaan viimeistä sanaa, jos pääministeri ja hallitus ovat vankasti toista mieltä. Niin pitää ollakin. Suorassa kansanvaalissa presidentiksi voi nousta myös henkilö, joka on elämässään harrastanut kaikkea muuta kuin ulkopolitiikkaa.
Suomenmaan Seppo Kuisma selostaa 9.3.99 Helsingin yliopiston valtio-opin professori Tuomo Martikaisen haastattelua, jossa hän suhtautuu nuivasti kokemuksiin suorasta kansanvaalista.
- Ensimmäistä kauttaan istuva Martti Ahtisaari on ensimmäinen suoralla kansanvaalilla valittu presidentti. Kokemukset uudesta valintamenettelystä osoittavat presidentin aseman selvästi muuttuneen heikompaan suuntaan. Tasavallan presidentin asema ei ikinä tule olemaan niin merkittävä ja tärkeä kuin aikaisemmin.
- Kun tiedetään miten pinnallinen kansalaisten suhde politiikkaan on, niin presidenttiehdokkaiden on pakko pinnallistua.
- Presidentinvaalista on Martikaisen mielestä tullut kuin ravikilpailujen seuraamista. Kansa siirtyy aitioihin ja seuraa mihin ehdokkaaseen kannattaisi satsata.
Ilta- Sanomien Hannu Savola pitää Ahtisaaren jatkomahdollisuuksia huonoina kolumnissaan 14.3.99.
- ”Älkää ottako galluppeja todesta”, edellisten vaalien gallupsuosikkina valintansa pohjustanut presidentti Martti Ahtisaari opasti Lapin maakuntamatkaltaan.
- Ylen suuri tutkimus mittasi Rehnin kukistavan Ahtisaaren ensi kierroksella prosentein 29 – 21, toisella 58 – 42.
- Miten ihmeessä Ahtisaari on ajautunut istuvana presidenttinä tällaiseen alamäkeen?
- Onko Ahtisaari tehnyt presidentti-instituutiosta liian arkipäiväisen? Maakuntamatkojen ”hyvää päivää kirvesvartta” -lehdistötilaisuudet - toimittajat saavat kysyä mitä tahansa taivaan ja maan väliltä ja presidentti vastailee löysiä - ovat kauheita. Sitä paitsi niissä on yhä useammin nähty hermostunut/ärsyyntynyt presidentti, mikä viimeistään on riisunut kaiken vallan mystiikan.
- Pitkin vaalikautta vaikeammaksi käynyt liikkuminen, 61, suosiota. Lisäksi hänen kuvaansa himmentää entisen presidentin varjo: erinomaisessa kunnossa oleva Mauno Koivisto, 75, kirjoittaa ahkerasti ja hänellä on asiaa joka kerta kun hän avaa suunsa.
- Yhteiskunnallisena keskustelijana Ahtisaari on jäänyt kauas edeltäjästään.
Osavastuun tästä kantaa hänen ykkösavustajansa ja puheenkirjoittaja tohtori Alpo Rusi, jolle kotimaan arkitodellisuus tuntuu jääneen vieraaksi.
Ilta-Sanomat ihmettelee 18.3.99 sitä, ettei Ahtisaari ottanut puheeksi perustuslakiuudistusta valtiopäivien päättäjäisissä.
- Ahtisaaren haluttomuus puhua asiasta enempää tuntuu oudolta myös siksi, että eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen (kok) nosti perustuslakiuudistuksen vaalikauden tärkeimmäksi asiakasi. Ehkä tämä asetelma omalla vihjailevalla tavallaan ilmentää sitä, että uudistus ottaa valtaa presidentiltä ja antaa sitä eduskunnalta.
Lehti muistuttaa, että valtiosääntökeskustelun seuraajille on jäänyt mieleen presidentin tiuskiminen eduskunnalle maakuntamatkalla:
- Silloin presidentti piti ennenkuulumattomana, että eduskunta ryhtyy muuttamaan perustuslakiehdotusta ”kesken käsittelyn”.
- Kun asia tulee presidentin pöydälle, tämä joutunee ottamaan lusikan kauniiseen käteen. Hän ei pysty torjumaan uudistusta, vaan enintään lykkäämään sitä.
- Kuluneet vuodet ovat osoittaneet, ettei Ahtisaarelle ole syntynyt luontevaa suhdetta eduskuntaan.
- Kuusivuotiskauden alkupuolella Ahtisaari antoi monissa puheenvuoroissa ymmärtää olevansa kansan suoraan valitsema presidentti, mutta ilman välimiehiä eduskunta valitsee myös eduskunnan. Ahtisaarta kannatti 54 % äänestäjistä. Tällaisessa yhteydessä voisi kärjistää, että valitun eduskunnan kannatus on aina sata prosenttinen.
Jari Rusanen tekee hyvän havainnon presidentin kannatuksen hiipumisen syystä 19.3.99 Suomenmaassa.
- Paras selitys on mielestäni kuitenkin se tosiasia, että Ahtisaari nähdään vallan tavoittelijana. Siinä missä muut suorastaan tyrkittivät valtaa Urho Kekkoselle – toki tämän itsensä myötävaikutuksella, Ahtisaari näyttää tyrkyttävän sitä itse itselleen. Ja siinä missä Mauno Koivisto tähdensi eduskunnan merkitystä jopa presidentti-instituution yli. Martti Ahtisaaresta on muodostunut kuva jopa eduskunnan tahdon vastustajana, kun hän on pyrkinyt korostamaan presidentin asemaa ulkopolitiikan johtajana.
Suomenmaa julkaisee 16.4.99 kirjoitukseni ”Itsenäinen puolustus” uuden hallituksen ohjelmaan sisältyvästä merkittävästä ulko- ja turvallisuuspolitiikan muutoksesta.
- Lähes kymmenen vuotta Suomen turvallisuuspolitiikka on nojannut periaatteeseen LIITTOUTUMATTOMUUS JA ITSENÄINEN PUOLUSTUS. Uuden hallituksen ohjelmassa loppu on muuttunut ilmaukseksi USKOTTAVA PUOLUSTUSKYKY.
- Sehän tarkoittaa, että uskottava puolustuskyky voidaan hankkia vaikka liittymällä NATOon.
- Hallitusohjelman esittelytilaisuudessa Lipponen ylimieliseen tapaansa kuittasi asian sanomalla, että enää ei eletä YYA-sopimuksen aikoja, jolloin hyvin tarkkaan seurattiin pilkun paikkaa poliittisessa linjauksessa. Ei asia ole miksikään muuttunut, nykyäänkin tehdään politiikkaa julkilausumilla ja varsinkin hallitusohjelmilla. Tuo ilmauksen muutos tarkoittaa suurta muutosta hallituksen politiikkaan. Aikaisempi teksti selvästi sanoi, että puolustus säilyy itsenäisenä.
- Radiouutisissa sanottiin, että muotoilu tuli Lipposen diktaattina hallitusohjelmaan. On kuitenkin muistettava, että kysymyksen ollessa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sitä ei ole voitu sinne kirjoittaa ilman Ahtisaaren hyväksyntää. Vai tuliko se sinne
suorastaan presidentin vaatimuksesta.
Oiva Härkönen, Vantaa
Sotilaskäskyt
HS: Jouni Mölsä kirjoittaa 21.11.98 perustuslakivaliokunnassa virinneestä hankkeesta puuttua presidentin oikeuteen antaa ns. sotilaskäskyjä puolustusvoimain komentajalle ilman, että valtioneuvostossa niistä edes tiedetään.
- Valiokunnan puheenjohtaja Ville Itälän (kok) mukaan olisi luontevaa, että parlamentarismia vahvistettaisiin myös puolustusvoimia koskevassa päätöksenteossa.
- ”Yksi mahdollinen ratkaisumalli olisi, että puolustusvoimia koskeva päätöksenteko tapahtuisi puolustusministerin esittelystä puolustusvoimien komentajan läsnäollessa”.
- Myös puolustusministeri Anneli Taina (kok) pitäisi pykälän muuttamista perusteltuna.
- Hänen mukaansa sotilaskäsky on aiheuttanut hämmennystä erityisesti kansainvälisiä asioita koskevissa kysymyksissä.
Helsingin Sanomien Unto Hämäläinen käsittelee aihetta 1.12.98.
- Perustuslakivaliokunta aikoo tehdä muutoksia hallituksen perustuslakiesityksen kohtaan, jossa käsitellään sotilaskäskyasioita, vaikka esityksen antanut presidentti Martti Ahtisaari arvosteli sunnuntaina maakuntamatkallaan voimakkaasti perustuslakivaliokunnan aikeita. Presidentti ei hyväksynyt puuttumista.
- Valiokunnassa on selvitetty eri malleja. Minimimallissakin hallitus olisi jotenkin mukana sotilaskäskyasioiden käsittelyssä.
HS: Muut lehdet-palstalla 2.12.98 lainataan Ilta-Sanomia.
- Viime viikonloppuna hän (presidentti) otti kantaa eduskunnalle jätettyyn valtiosääntöuudistukseen jättäen kuulijan epävarmaksi siitä, tietääkö presidentti, että eduskunta voi muuttaa saamiaan esityksiä.
- Ahtisaaren mielestä on ”kovin arveluttavaa”, että muutoksia lähdetään tekemään ”kesken eduskuntakäsittelyn”.
Lehti lainaa myös Hbl:a.
- Sille, että Ahtisaari piti ennenkuulumattomana ajankohtaista lakiesityksen eduskuntakäsittelyä, ei voi löytää kilttiä tai ymmärtäväistä tulkintaa. ”Se osoittaa pelottavaa laatua olevaa tietämättömyyttä tai ylimielistä asennetta olemassa olevaa vallanjakoa kohtaan.”
Suomenmaa käsittelee asiaa Timo Laanisen tekemässä artikkelissa 3.12.98.
- Perustuslakivaliokunnassa on ihmetelty Ahtisaaren tuohtumusta myös sen vuoksi, että kysymys ei ole presidentin vaan pikemminkin kenraalien vallan kaventamisesta sotilasasioissa. Päätösvalta säilyisi edelleen presidentillä, mutta parlamentaarista vastuuta kantava hallitus tulisi kiinteämmin mukaan asioiden valmisteluun.
- Valiokunnan piirissä parlamentaarista vastuuta on korostettu mm. lisääntyvällä yhteistyöllä Euroopan unionissa. Perustuslakivaliokunnassa katsotaan laajasti, että hallituksen on oltava mukana tällaisen yhteistyön suuntaviivojen määrittelyssä.
Tämä oli hallituksen muodostamista koskevan lisäksi jo toinen tärkeä asia, jossa eduskunnassa ollaan riisumassa presidentin valtaoikeuksia enemmän kuin hallituksen esityksessä. Yhä selvemmin alkoi käydä ilmi, että eduskuntaan tuotiin sellainen esitys, johon juuri ja juuri saatiin Ahtisaaren nimi; hallituspuolueet olivat jo etukäteen sopineet, että puutteet korjataan sitten eduskunnassa. Esityksestä presidentin kanssa neuvotellut ja lakiesityksen esitellyt ministeri Häkämies sitten läksikin Kuopioon kaupunginjohtajaksi, jotta ei tarvitse olla puolustamassa eduskunnassa ”omaa” esitystään. Kun laki oli vielä uudessa eduskunnassa hyväksytty ja Ahtisaari oli sen vahvistanut, palasi Häkämies hallitukseen.
Asian periaatteelliseen puoleen kiinnittää Nykypäivä huomiota 8.12.98.
- Valtiosäännön uudistamisen yhteydessä on törmätty ties kuinka moneen yksityiskohtaan, jossa parlamentarismin puolestapuhujat ovat nähneet tarpeita rajata presidentin valtaoikeuksia. Ja lähes joka kerran istuva presidentti on älähtänyt.
- Eri mieltä voi olla. Mutta, kun eduskuntaa kielletään sekaantumasta lainsäädäntöön, ollaan hakoteillä.
- Ahtisaari tuli valtaan politiikan vastaisella aallolla. Nyt vetoaa suoremmin kuin koskaan kukaan on sovittu-politiikan puolesta. Pienessä piirissä sovittuihin asioihin ei siis virallisessa lainsäädäntötyössä saisi enää puuttua.
Ahtisaari menettää kansan kannatuksen
19.12.98 Helsingin Sanomat julkaisee Suomen Gallupin Sanomille tekemästä mielipidetiedustelusta, jossa kysyttiin, ketä äänestäisitte nyt presidentiksi. Rehn sai 32 %, Uosukainen 22, Ahtisaari 21 ja Aho 13 %. Toisella kierroksella sekä Rehn, että Uosukainen olisi voittanut Ahtisaaren.
Tämä oli katastrofi istuvalle presidentille, sillä siihen aikaan ruvettiin vakavasti katsomaan ehdokkaita seuraavaan vaaliin. Itse olin tyytyväinen, että kansakin vihdoin tajusi Ahtisaaren tyhjyyden tasavallan presidenttinä.
Saman päivän HS:ssa on myös Unto Hämäläisen toimittama artikkeli Alpo Rusin haastattelusta, joka oli julkaistu Valtiotieteilijä-lehdessä.
- ”Helsingin Sanomat on ottanut linjakseen, että Ahtisaarella ei ole mitään tärkeää sanottavaa. Tanskan vierailun jälkeen 1994 luin arvostetun tanskalaisjournalistin kolumnin, jossa presidenttimme nostettiin suoraan pohjolan ykköspoliitikoksi, josta koko Pohjola voi olla ylpeä”.
Nyt eletään vuoden 1998 loppua.
- ”Ahtisaaren yksi keskeinen tavoite on ollut yhteiskunnallisen avoimuuden ja keskustelun lisääminen”. Lähes joka viikko hän on ollut lehdistön käytettävissä avoimessa tiedotustilanteessa.
Olin kirjoittanut marginaaliin huomautuksen: Tiedetään, presidentin sanomiset ovat kärsineet inflaation.
- ”Tarvittiin Neuvostoliiton hajoaminen, jotta kaikki uskoivat, että meillä on mahdollisuus omaan tiehen”.
Taas marginaalista: Ihan oikein, tarvittiin N-liiton hajoaminen, ettei meidän enää tarvinnut ottaa sitä huomioon.
20.12.98 HS:n Janne Virkkunen kolumnissaan vastaa Rusin haastatteluun.
- On tietysti oikein, että presidentin keskeinen neuvonantaja puolustaa esimiestään. Totta on myös se, että Martti Ahtisaaren presidenttikaudella asiat ovat menneet pääpiirteissään hyvin. Suuri kysymys on, mikä ansio myönteisessä kehityksessä on ollut presidentillä ja mikä hallituksella.
- Suomella on ollut onni myötä Euroopassa. Ahon porvarihallitus vei Suomen Euroopan unioniin ja Lipposen hallitus Emun kolmanteen vaiheeseen. Neuvonantaja Rusia näyttää ilmiselvästi harmittavan, etteivät politiikan tulokset sada presidentin laariin. Päinvastoin pääministerin arvovalta näyttää nousevan.
- Usein tuntuu siltä, että jotakin on vialla presidentin puheiden valmistelukoneistossa. Se yrittää ikään kuin kirjoittaa rivien väliin, joita ulkopuolinen ei parhaalla tahdollakaan pysty käsittämään.
- Tästä keskustelija-presidentin roolista on kuitenkin seurannut presidentti-instituution arkipäiväistyminen. Presidentin ympäristössä ei selvästikään ole voitu nähdä, että hiljaisuuskin voi olla vallankäytön väline.
Ilkan Seppo Keränen kirjoittaa Ahtisaaren tukalasta tilanteesta kolumnissaan Ahtisaari putoaa pelistä 23.12.98.
- Jos Ahtisaaren suosion lasku mielipidemittauksissa jatkuu, on täysin mahdollista, ettei hän lähde häviämään.
- Ulkoministeri Tarja Halosen (sd) taustajoukot tekevät jo täyttä päätä työtä Halosen hyväksi.
- Halosta on vaadittu kisaan siinäkin tapauksessa, että Ahtisaari tarjoutuu SDP:n ehdokkaaksi. Jäsenvaalista tulisi mielenkiintoinen, sillä osalla SDP:n aktiiviväestä jäi kevään 1993 esivaalista paljon hampaankoloon.
- Presidentin keskeisimmän neuvonantajan, tohtori Alpo Rusin kerrotaan käyvän kuumana. Myllykirjeitä sinkoilee eri tahoille.
- Erityisesti Rusin tulilinjalla on Helsingin Sanomat.
- Hesarikin näyttää ottavan etäisyyttä viime vaalien ehdokkaaseensa.
Turun Sanomissa Heikki Vento korostaa 30.12.98 presidentin menettäneen johtavaa asemaansa ja pitää hyvänä eduskunnan aseman vahvistumista kolumnissaan otsikolla Onneksi on eduskunta.
- Presidenttikeskustelusta on tullut kansanhuvi. Eduskunnan muodollinen valta valtiollisissa asioissa on vahvistunut.
- Presidentti ei ole enää suunnanmäärääjä, hänestä on tullut kansakunnan hovimestari, joka kattaa pöydät hallituksen ja pääministerin tehdessä raskaimmat ulkotyöt.
- Viime vuosikymmenen murros vallankäytössä ja vallanjaossa on tehnyt Suomesta läntisen demokratian.
- Presidentille, oli hän kuka tahansa, Suomen tulevaisuutta ei voi uskoa. Presidentistä ei oikein näytä olevan suunnannäyttäjäksikään, korkeintaan tuulenhaistajaksi.
- Onneksi on eduskunta. Tuo julkisen keskustelun roskakori, jonka seuraajan harvemmin uskotaan olevan edeltäjäänsä heikompi. Miten on ollut ja on presidentin laita.
9.1.99 HS:n Muut lehdet palstalla lainataan Aamulehteä.
- Eivät talouselämän johtopaikat tee ihmisestä hyvää poliitikkoa.
- Tasavallan presidentiksi pitäisi valita poliittisesta elämästä runsaasti kokemusta omaava mies tai nainen, siis poliitikko, ainakin niin kauan kuin presidentillä on nykyiset suuret valtaoikeutensa.
- Ahtisaaren alkuhankaluudet Siperian opetuksineen johtuivat nimenomaan siitä, että tuli politiikan ja poliittisen eliitin ulkopuolelta.
Hbl:n artikkelissa Bjarne Nitovuori käsittelee Ahtisaaren 12.1.99 vaikeuksia otsikolla Ahtisaaris popularitet dalar.
- Den senaste opinionsmätningen, som utfördes av Finska Gallup på uppdrag av Ilta- Sanomat, visar at bara 28 procent vill att Ahtisaari fortsätter som president en andra sexårsperiod, medan 53 procent motsätter sig. Hela en tredjedel av SDP:s anhängare motsätter sig en ny period för Ahtisaari.
Björn Månsson Bbl:ssa pohtii 14.1.99 presidentin suosion laskun syitä.
- För vissa politiskt aktiva kan Ahtisaari ha varit en besvikelse i relation till högt ställda förväntningar på att han med sin FH- ock Afrika bakgrund ville föra in et global engagemang I vår utrikespolitik. Den har dock förblivit högst Europa centrerad.
- Sedan red han ändå I själva presidentvalet högt på sin oppositionskritik av den borgerliga regeringen Ahos ekonomiska politik, ock vann valet sedan han låtit förstå att han minsann skulle sätta in ordning på det hela, inte minst råda bot på arbetslösheten.
- Nyligen visade en opinionsmätning att Ahtisaari hamnade långt ned på sin listan över de visionära vägvisare finländarna upplever sig inför det nya millenniet.
- Har Ahtisaari blivit ”för” folklig till sin framtoning, so att respekten för honom dalat också av den orsaken?
- En ytterligare faktor som kan ha reducerat presidents auktoritet är att det så klart framgått vilket starkt inflytande hans s.k. kabinett har.
Eduskunta hyväksyy perustuslain
29.1.99 HS:n Vieraskynä-palstalla Ilkka Saraviita tekee yhteenvedon nyt perustuslakivaliokunnan yksimielisesti hyväksymästä uudesta perustuslaista. Valiokunnan viimeiset muutokset on jo edellä selostettu. Hän mainitsee toteutuneen päätavoitteen,
- joka oli eduskunnan päätösvallan vahvistaminen ja tasavallan toimivallan sitominen nykyistä selkeämmin eduskunnan luottamusta nauttivan valtioneuvoston (hallituksen) myötävaikutukseen. Osana tätä perustavoitetta eräitä presidentille nykyisin kuuluvia toimivaltuuksia eli valtaoikeuksia kavennetaan eduskunnan hyväksi.
- Uudessa järjestelmässä lainsäädäntövalta kuuluu yksin eduskunnalle. Käytännössä tämä näkyy säännöksissä hallituksen lakiesityksen antamisesta eduskunnalle.
- Perustuslakiuudistus ei ole näennäinen valtiosääntömuutos. Suomi ottaa melkein täyden askeleen kohti länsieurooppalaista ja parlamentin horjumatonta asemaa merkitsevää normaaliparlamentarismia.
Suomen Kuvalehti päätoimittajanaan Tapani Ruokanen, tunnettu Ahtisaaren tukija ja ihailija julkaisee, 29.1.99 Jarkko Vesikansan Ajassa-kolumnin, joka tuntuu suorastaan rohkaisevan presidenttiä jättämään vahvistamatta lakia.
- Presidentille kuuluvan veto-oikeuden turvin Ahtisaari pystyisi lykkäämään perustuslain voimaantuloa… Tällöin perustuslaki ei astuisi voimaan vielä maaliskuussa 2000, jolloin uusi presidentti astuu virkaansa.
- Millä lykkäystä sitten voisi perustella? Ehkä sillä, ettei uudesta perustuslaista ole käyty riittävästi periaatteellista keskustelua. Hanke on ollut lähinnä jurdis-tekninen, ei periaatteisiin porautuva.
Tuohan ei pidä paikkaansa. Keskustelua oli käyty periaatteellisella tasolla jo ainakin 10 vuotta. Presidentti Koivisto käynnisti toimenpiteet valtiosäännön modernisoimisesta. Silloin tehtiinkin jo kiireellisimpiä uudistuksia parlamentarismin suuntaan. Lisäksi eduskunta hyväksyi Tiitisen komitean pohjalta tehdyn valtioelinten suhteita koskevan laajemman uudistuksen. Mutta nämä lait olisivat vaatineet vielä uuden eduskunnan hyväksynnän. Kun Ahtisaari oli muodostamassa Lipponen I-hallitusta, hallitusohjelmassa päätettiinkin olla hyväksymättä niitä ja päätettiin asettaa uusi komitea.
Jos Ahtisaari olisi lykännyt lain voimaantuloa v.99, olisi hän tehnyt sen jo asiallisesti toisen kerran.
Risto Uimonen pohtii HS:n kolumnissa Merkintöjä 3.2.99 Sdp:n perääntymistä perustuslakivaliokunnassa.
- Eduskunnan jälkeen uudistuksen tiellä on vielä yksi kysymysmerkki: presidentti Martti Ahtisaari. Ahtisaari voi halutessaan heittää kapuloita uudistajien rattaisiin ja hidastaa uuden perustuslain voimaantuloa nykyisten laajojen valtaoikeuksiensa turvin.
- Vielä silloin, kun Lipposen hallituksen esitystä alettiin käsitellä eduskunnassa, näytti siltä, että demarit varjelevat presidentin valtaoikeuksia ja haluavat säilyttää presidentillä vahvan roolin hallitusneuvotteluissa. Heidän kantansa pehmeni valiokuntavaiheessa. Se tapahtui ajallisesti samaan aikaan, kun Ahtisaari putosi mielipidemittauksissa Elisabeth Rehnin ja Riitta Uosukaisen taakse. Valtionpäämiehen viran menettämisen pelko sai demarit vakuuttuneeksi siitä, että presidentiltä on otettava pois avainrooli hallitusneuvotteluissa.
On se järkyttävää, kun hyvin lyhyen ajan taktiset kuviot galluppien siivittämänä pääsevät raukaisevasti vaikuttamaan perustuslakiin, jota kuitenkin rakennetaan kestämään kymmeniä vuosia. Edellinen pysyi voimassa 80 vuotta.
4.2.99 Karjalainen kertoo presidentiltä nyt tivattavan hänen kantaansa eduskunnassa nyt yksimielisyyteen päästystä perustuslaista.
- Tällainen tivaaminen on ymmärrettävää. Ainakin yleinen käsitys nimittäin on, että presidentti Ahtisaari ei olisi halunnut tasavallan presidentin valtaoikeuksien kaventamisessa mentävän aivan niin pitkälle kuin on käymässä.
- Saattaakin olla niin, että presidentti Ahtisaaren haluttomuuteen ilmaista näkemyksensä epätietoisuus siitä, onko hän aikeissa jatkaa toiselle kaudelle vai ei.
Tässäkin uskotaan lyhyen ajan taktinen kuvion vaikuttavan perustuslakiin.
Samana päivänä myös Savon Sanomat käsittelee perustuslain sisällön hyväksymistä eduskunnassa otsikolla ”Eduskunta otti vallan”.
- Julkisuus jännittää presidentti Ahtisaaren kantaa. Jokin aika sitten häntä arvosteltiin siitä, että hänen tulkittiin asettaneen kyseenalaiseksi eduskunnan oikeuden tehdä muutoksia hallituksen antamaan lakiesitykseen.
- Olisi suuri yllätys, jos Ahtisaari asettuisi selkeästi vastustamaan lakia, jolla on takanaan lähes yksimielinen eduskunta. On silti muistettava, että vuonna 1994 Ahtisaari käytännössä käveli mahtikäskyllään edellisen eduskunnan selvästi ilmaiseman tulkinnan yli vahvistaessaan EU-lakeja.
Lehti ihmettelee myös demareiden mielenmuutosta viimevaiheessa.
- Mikä sosiaalidemokraattien pään käänsi? Kysymys on aiheellinen. Havahtuivatko sosiaalidemokraatit kylmään todellisuuteen, kun presidentti Ahtisaaren kannatus toiselle kaudelle kääntyi selvään laskuun.
Saman päivän, 4.2.99, HS:n eduskuntauutisen mukaan kauppa- ja teollisuusministerinä toimiva Antti Kalliomäki on sitkeimpiä presidentin vallan puolustajia.
- Hän harmitteli mm. sitä, että perustuslakivaliokunta on painottanut pääministerin valinnassa hallitusta enemmän eduskunnan ja puhemiehen roolia ja sitä, että presidentti sidotaan tarkoin eduskunnassa käytyjen neuvottelujen tulokseen.
- ”Valiokunnan linjaus tekee presidentti-instituutiosta, ei edes kunnon postin kuljettajaa, vaan perustuslaillisen postilaatikon, josta hallitusneuvottelijoiden ehdotus eduskunnassa poimitaan.
Epätietoisuus vallitsee
Keskustelua perustuslaista. Epätietoisuus presidentin suhtautumisesta siihen ja siitä, asettuuko Ahtisaari ehdokkaaksi uudelle kaudelle.
4.2.99 Ilta-Sanomat julkaisi seuraavan kirjoitukseni.
Presidentti Madridissa:
Missä ominaisuudessa presidentti Ahtisaari neuvotteli 2.2. EU:n rahoituksesta ja Agenda 2000-ohjelmasta Espanjan pääministerin kanssa? Liittyessämme Euroopan unioniin tuli voimaan valtiosäännön muutos, jonka mukaan valtioneuvosto valmistelee ja päättää toimenpiteistä kaikissa EU-asioissa.
Nuo asiat eivät siis kuulu presidentin toimivaltaan. Onko valtioneuvosto lähettänyt presidentin erikoislähettilääkseen neuvottelemaan EU:n jäsenmaan pääministerin kanssa unionin sisäisiin asioihin kuuluvista kysymyksistä?
Oiva Härkönen, Vantaa
Max Jakobson on ihailtavasti sopeutunut sokeasta presidentin vallan puolustajasta ja Ahtisaaren ihailustaan parlamentaarisen perustuslain mukaiseen ajatteluun. Kolumnissaan HS:ssa 6.2.99 hän käsittelee lähestyviä eduskuntavaaleja, mutta presidentti tulee esille hänen pohtiessaan tulevaa hallituksen muodostamista.
- Hallituksen muodostaminen maaliskuun vaalien jälkeen on tuskin mutkaton tehtävä. Presidenttiä ei enää voida huutaa apuun. Vaikka uusi perustuslaki ei vielä silloin ole voimassa, toimitaan oletettavasti sen määräysten mukaisesti eli pääministeri valitaan eduskunnassa.
Tässä Jakobson erehtyi. Tällä kertaa Ahtisaari ilmoitti jossain ulkomailla ollessaan antavansa hallituksen muodostamisen Lipposelle. Silloin ei ollut käyty edes ns. presidentin kierrosta eduskuntaryhmien välillä. Lipposen puolue kärsi vaaleissa 20 % tappion, mutta säilytti niukasti suurimman puolueen aseman. Joten ei ollut itsestään selvää, että Lipponen oli ”oikea” hallituksen muodostaja. Tässä vaiheessa ilmeni, että kokoomus ja demarit olivat sopineet jo ennen vaaleja, että jatketaan samassa kokoonpanossa hallituksessa. Ahtisaari oli ilmeisesti tietoinen tästä sopimuksesta, kun ei malttanut odottaa edes eduskuntaryhmien kuulemista.
Jakobson jatkaa:
- Vaikka juridisesti pääministerillä ei ole itsenäistä valtaa – hänhän on vain valtioneuvoston puheenjohtaja -, hänen roolinsa viime aikoina muutenkin korostunut Suomen politiikan todellisena johtajana: tämäkin on seurausta kansainvälisestä kehityksestä.
Antero Jyränki kirjoitti laajan kirjoituksen uudesta perustuslaista Turun Sanomissa 13.2.99. Hänhän on voimakkaasti ehkä maan parhaana perustuslakiasiantuntijana uudistusprosessin aikana kannattanut muutosta parlamentaariseen suuntaan. Hän käsittelee melko tyytyväisenä niitä muutoksia, jotka ovat jo tulleet aiemmin esille tässä kirjoituksessa. Hän kiinnittää huomiota aikaisemmin vähemmän puhuttuun muutokseen: Presidentin virkanimitysvallasta on suuri osa siirretty valtioneuvostolle ja tuomarinimityksissä vastaisuudessa asia käsitellään koko ministeriössä ennen esittelyä presidentille. Presidentin veto-oikeus muuttuu vain palautusvallaksi takaisin eduskuntaan, joka voi välittömästi tehdä uuden samansisältöisen päätöksen ja sitten presidentin on se vahvistettava. Presidentin aloitevalta lainsäädännöstä lakkaa täysin ja asetuksenantovalta melkein kokonaan.
Jyränki kirjoittaa perustuslakivaliokunnan perusteluista, joka nyt tuli koko eduskunnan tahdoksi:
- Lisäksi voi kiinnittää huomiota perustuslakivaliokunnan erinomaisen voimakkaaseen kannanottoon presidentin ja valtioneuvoston suhteista Euroopan unionin asioissa. Valiokunta toisti painokkaasti vuonna 1994 asiasta esittämänsä näkökohdat, kuten sen, että valtioneuvosto päättää Suomen kannoista myös EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja että pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvoston kokouksissa.
- Vaikkei valiokunta nimenomaista moitetta esitäkään, nämä lausumat suuntautuvat, paitsi tulevaisuuteen, tosiasiassa myös sitä virheellistä käytäntöä vastaan, mikä EU-asioiden hoidossa eräiltä osin omaksuttiin vuodesta 1995 lähtien.
Tällä tarkoitetaan sitä Ahtisaaren lausumaa valtioneuvoston pöytäkirjaan, jossa hän kieltäytyy noudattamasta juuri vahvistamaansa lakia unionissa käsiteltävien ulko- ja turvallisuusasioiden suhteen sekä Ahtisaaren ja Lipposen välistä sopimusta, että presidentti voi osallistua Eurooppa-neuvoston kokouksiin halutessaan.
Lopuksi Jyränki huipentaa:
- Eduskunta ei tarvitse holhoojaa. Suurissa puitteissa ja eräin poikkeuksin: ministerit hallitkoot ja eduskunta valvokoon heitä.
14.2.99 HS pitää uuden perustuslain laatimista ja hyväkymistä poikkeuksellisen yksimielisesti päättyvän vaalikauden merkittävimpänä lainsäädäntötyönä ja tuo esiin perustuslakivaliokunnan ansiot lain lopullisessa muotoilussa.
- Viimeiseksi kysymysmerkiksi on nähty presidentti Martti Ahtisaari, joka hallituksen esityksen valmisteluvaiheessa puolusti ärhäkästi presidentin valtaoikeuksia.
- Eduskunnan päättäväisyys ja yksimielisyys eivät jättäneet presidentille enää tässä vaiheessa vaihtoehtoja. Se vielä puuttuisi, että presidentti ajautuisi avoimeen yhteenottoon yksimielisen eduskunnan kanssa.
- Presidentin asema ulkopolitiikan johtajana tulee olemaan kaikkea muuta kuin suvereeni varsinkin, kun EU-asiat kuuluvat nimienomaisesti hallitukselle ja pääministerille. Presidentti ei voi sanoa ulkopolitiikassakaan viimeistä sanaa, jos pääministeri ja hallitus ovat vankasti toista mieltä. Niin pitää ollakin. Suorassa kansanvaalissa presidentiksi voi nousta myös henkilö, joka on elämässään harrastanut kaikkea muuta kuin ulkopolitiikkaa.
Suomenmaan Seppo Kuisma selostaa 9.3.99 Helsingin yliopiston valtio-opin professori Tuomo Martikaisen haastattelua, jossa hän suhtautuu nuivasti kokemuksiin suorasta kansanvaalista.
- Ensimmäistä kauttaan istuva Martti Ahtisaari on ensimmäinen suoralla kansanvaalilla valittu presidentti. Kokemukset uudesta valintamenettelystä osoittavat presidentin aseman selvästi muuttuneen heikompaan suuntaan. Tasavallan presidentin asema ei ikinä tule olemaan niin merkittävä ja tärkeä kuin aikaisemmin.
- Kun tiedetään miten pinnallinen kansalaisten suhde politiikkaan on, niin presidenttiehdokkaiden on pakko pinnallistua.
- Presidentinvaalista on Martikaisen mielestä tullut kuin ravikilpailujen seuraamista. Kansa siirtyy aitioihin ja seuraa mihin ehdokkaaseen kannattaisi satsata.
Ilta- Sanomien Hannu Savola pitää Ahtisaaren jatkomahdollisuuksia huonoina kolumnissaan 14.3.99.
- ”Älkää ottako galluppeja todesta”, edellisten vaalien gallupsuosikkina valintansa pohjustanut presidentti Martti Ahtisaari opasti Lapin maakuntamatkaltaan.
- Ylen suuri tutkimus mittasi Rehnin kukistavan Ahtisaaren ensi kierroksella prosentein 29 – 21, toisella 58 – 42.
- Miten ihmeessä Ahtisaari on ajautunut istuvana presidenttinä tällaiseen alamäkeen?
- Onko Ahtisaari tehnyt presidentti-instituutiosta liian arkipäiväisen? Maakuntamatkojen ”hyvää päivää kirvesvartta” -lehdistötilaisuudet - toimittajat saavat kysyä mitä tahansa taivaan ja maan väliltä ja presidentti vastailee löysiä - ovat kauheita. Sitä paitsi niissä on yhä useammin nähty hermostunut/ärsyyntynyt presidentti, mikä viimeistään on riisunut kaiken vallan mystiikan.
- Pitkin vaalikautta vaikeammaksi käynyt liikkuminen, 61, suosiota. Lisäksi hänen kuvaansa himmentää entisen presidentin varjo: erinomaisessa kunnossa oleva Mauno Koivisto, 75, kirjoittaa ahkerasti ja hänellä on asiaa joka kerta kun hän avaa suunsa.
- Yhteiskunnallisena keskustelijana Ahtisaari on jäänyt kauas edeltäjästään.
Osavastuun tästä kantaa hänen ykkösavustajansa ja puheenkirjoittaja tohtori Alpo Rusi, jolle kotimaan arkitodellisuus tuntuu jääneen vieraaksi.
Ilta-Sanomat ihmettelee 18.3.99 sitä, ettei Ahtisaari ottanut puheeksi perustuslakiuudistusta valtiopäivien päättäjäisissä.
- Ahtisaaren haluttomuus puhua asiasta enempää tuntuu oudolta myös siksi, että eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen (kok) nosti perustuslakiuudistuksen vaalikauden tärkeimmäksi asiakasi. Ehkä tämä asetelma omalla vihjailevalla tavallaan ilmentää sitä, että uudistus ottaa valtaa presidentiltä ja antaa sitä eduskunnalta.
Lehti muistuttaa, että valtiosääntökeskustelun seuraajille on jäänyt mieleen presidentin tiuskiminen eduskunnalle maakuntamatkalla:
- Silloin presidentti piti ennenkuulumattomana, että eduskunta ryhtyy muuttamaan perustuslakiehdotusta ”kesken käsittelyn”.
- Kun asia tulee presidentin pöydälle, tämä joutunee ottamaan lusikan kauniiseen käteen. Hän ei pysty torjumaan uudistusta, vaan enintään lykkäämään sitä.
- Kuluneet vuodet ovat osoittaneet, ettei Ahtisaarelle ole syntynyt luontevaa suhdetta eduskuntaan.
- Kuusivuotiskauden alkupuolella Ahtisaari antoi monissa puheenvuoroissa ymmärtää olevansa kansan suoraan valitsema presidentti, mutta ilman välimiehiä eduskunta valitsee myös eduskunnan. Ahtisaarta kannatti 54 % äänestäjistä. Tällaisessa yhteydessä voisi kärjistää, että valitun eduskunnan kannatus on aina sata prosenttinen.
Jari Rusanen tekee hyvän havainnon presidentin kannatuksen hiipumisen syystä 19.3.99 Suomenmaassa.
- Paras selitys on mielestäni kuitenkin se tosiasia, että Ahtisaari nähdään vallan tavoittelijana. Siinä missä muut suorastaan tyrkittivät valtaa Urho Kekkoselle – toki tämän itsensä myötävaikutuksella, Ahtisaari näyttää tyrkyttävän sitä itse itselleen. Ja siinä missä Mauno Koivisto tähdensi eduskunnan merkitystä jopa presidentti-instituution yli. Martti Ahtisaaresta on muodostunut kuva jopa eduskunnan tahdon vastustajana, kun hän on pyrkinyt korostamaan presidentin asemaa ulkopolitiikan johtajana.
Suomenmaa julkaisee 16.4.99 kirjoitukseni ”Itsenäinen puolustus” uuden hallituksen ohjelmaan sisältyvästä merkittävästä ulko- ja turvallisuuspolitiikan muutoksesta.
- Lähes kymmenen vuotta Suomen turvallisuuspolitiikka on nojannut periaatteeseen LIITTOUTUMATTOMUUS JA ITSENÄINEN PUOLUSTUS. Uuden hallituksen ohjelmassa loppu on muuttunut ilmaukseksi USKOTTAVA PUOLUSTUSKYKY.
- Sehän tarkoittaa, että uskottava puolustuskyky voidaan hankkia vaikka liittymällä NATOon.
- Hallitusohjelman esittelytilaisuudessa Lipponen ylimieliseen tapaansa kuittasi asian sanomalla, että enää ei eletä YYA-sopimuksen aikoja, jolloin hyvin tarkkaan seurattiin pilkun paikkaa poliittisessa linjauksessa. Ei asia ole miksikään muuttunut, nykyäänkin tehdään politiikkaa julkilausumilla ja varsinkin hallitusohjelmilla. Tuo ilmauksen muutos tarkoittaa suurta muutosta hallituksen politiikkaan. Aikaisempi teksti selvästi sanoi, että puolustus säilyy itsenäisenä.
- Radiouutisissa sanottiin, että muotoilu tuli Lipposen diktaattina hallitusohjelmaan. On kuitenkin muistettava, että kysymyksen ollessa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sitä ei ole voitu sinne kirjoittaa ilman Ahtisaaren hyväksyntää. Vai tuliko se sinne
suorastaan presidentin vaatimuksesta.
Oiva Härkönen, Vantaa
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.