Raino Virran joulukuussa 2018 näkemä uni synkästä Euroopasta ja Suomen miehityksestä

Raino Virran joulukuussa 2018 näkemä uni synkästä Euroopasta ja Suomen miehityksestä

Näin muutama päivä sitten lyhyen unen. Katsoin unessa Suomesta käsin etelään päin. Eurooppa näkyi tummana, synkkänä ja sen reunat epämuotoisina (eli ei näkynyt mitään normaaleita rantavaltioiden muotoja) eikä valtioiden rajoja näkynyt ollenkaan.

Sitten näin Suomen käsivarren, joka oli ehyt, mutta päälaelta lähti lännestä itään päin kuin uusi raja, mahdollisesti miehitetty puskurialue. Kun rajaviiva, joka eteni hyvin loivasti alaspäin, oli suunnilleen päälaen keskikohdalla, heräsin, joten unessa ei näkynyt, mihin raja jatkui.

Jouko Pihon kommentti 23.12.2018:

Eurooppa joutuu pimeyden valtaan. Ja osa Suomesta tullaan miehittämään. Miehittäjänä on Venäjän armeija. Uusi raja tulee kulkemaan Lapista Oulun ja Kuopion kautta Kotkaan.

6

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VainJeesusPelastaa

      Kuinka kauan väärät profeetat saavat riehua?

    • altavastaaja

      On myös profetioita, että koko Suomi miehitetään. Olen monta vuotta , 1979 vuodest , rukoillen kysellyt Herralta, onko Viljami Vuoltee l. Raudaskosken 1939 vuonna esittämä profetia Hengessä saatu ja vuosi vuoden jälkeen se on yhä enemmän ja enemmän vahvistunut oikeaksi. Hän kertoi talvisodan alettua, että tulee rauha, mutta sitten sota jatkuu, kunnes tehdään Tornioon maihimnousu ja Rovaniemi hävitetään. Molemmat asiat toteutuivat. Sitten sama sukupolvi , joka näki em. sodan, näkee vielä sodan, joka alkaa Israelista ja Egyptistä, puolet Italiasta ja Britannia tuhoutuvat. .Sota on lopuillaan kun on noustu maihin Porin edustalla ja taisteltu.niin, että.pellonojat verta lainehtivat.

      Nythän Natolla on Napolissa tukikohta ja Venäjä vihaa Britannia ja Venäjällä.on mm. poseidon/ ydinkärkitorpedo ym. hirmuaseita.

      Suomen kansa(n edustajat) on luisunut spn- haureuslain tähden sellaisen synnin sallimisen, josta 3 Ms 18 ja 20 varoittavat, että homous on yksi niistä.synneistä, joiden harjoittaminen saastuttaa maan ja maa oksentaa asukkaansa. Vuosien 1714- 1721 venäläismiehity hirveine asioineen voi toistua. Silloinhan kymmenet tuhannet pakenivat Ruotsiin, joutuivat sotavangeiksi tai orjiksi Venäjälle josta siellä uskoontulleet toivat herätyksen tullessan Suomeen Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen.

      Mihin perustuu ajatus, että vain osa Suomea miehitettäisiin, jos 3. m-sodan huipennus käydään Porin lähellä Suomessa?

      • Hänrukouksetkuulee

        Jumala myös kuulee vanhurskasten rukoukset. Pyhä Henki antaa unet varoitukseksi myös.

        Koko kansamme olisi voinut kääntyyä Jumalan puoleen ja tehdä parannuksen. Mutta, miten on käynyt esim. viimeisen 10 vuoden aikana. Eikö niin, että räikeästi näkyy saastuvien paheneva saastuminen ja eikö niin, että yhä kirkkaammin vanhurskaat liikehtivät ja kokoontuvat Jumalalta apua huutaen läheistensä puolesta.

        Kiitos Herralle, että mediasaastelähteiden tulvan keskelle viimeinkin salli kansallemme Sanan lähteensä TV7, RadioDein, Patmoksen ym.rukoustilaisuuksien lähetyksien kautta.
        Tämä on ollut maassamme jo 20 vuotta Jumalan suuri ihme ja apu, sen jälkeen, kun sitä ennen elokuvat ja tv ottivat oikeuden tehdä vuosikymmenet mielensaastutustyötään nuorisoomme/kansaamme.

        Se on ollut Jumalan johdatus ja apu oikeaan aikaan, koska jo valtiovalta kääntää lasten ja nuorten opettamisen pois kristinuskosta ateistien sanelemien lakien mukaisiksi. Kaikki on Jumalan tiedossa ja Hän on kuullut rukouksemme ja vastaa ajallaan ja tavallaan. Siihen voimme luottaa Kiitos Herran!


      • danieelan

        Se raja siinä miehityksessä ei mene kun lappeenrannan lähistöltä...


    • Olenkuunnellut

      Gookletkaa:Salaisuus luku 666
      Kuulette lopunajan tapahtumat.

    • Hemuloidi

      Tämä on minulle uutta, että isoviha johtui homoudesta. Silloinhan suomalaisia vietiin orjiksi Siperiaan, jonne uudisasukkaat veivät rukiin viljelyopin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      76
      5041
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      16
      3413
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      24
      2710
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1770
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1352
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      235
      1243
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1035
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      922
    Aihe