Tämän ymmärtämiseksi tarvitset perustiedot transaktioanalyysin minätiloista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Transaktioanalyysi
Mieleltään terveessä ihmisessä on kolme toimivaa minätilaa vanhempi - aikuinen - lapsi, nämä kaikki ovat tarpeellisia, ovat erillään toisistaan, ihminen vaihtaa sujuvasti minätilasta toiseen tarpeen mukaan.
Esimerkiksi päihteiden väärinkäyttäjän vanhemman minätila sisältää ristiriitaista informaatiota jota hänen aikuisen minätila ei pysty hyväksymään joten kehitysvaiheessa jolloin hänen pitäisi muodostaa aikuisen minätila käyttäen pohjana vanhemmilta saatua informaatiota hän hylkää koko vanhemman minätilan..ruksi päälle. Näin meillä on ihminen joka on vastuuton, vailla moraalia, vailla lähimäisenrakkautta, empatiaa, lapsen minätila toimii tosin sekin vaurioituneena, aikuisen minätila ehkä sen verran että pysyy hengissä.
Sitten hän tapaa Jeesuksen, tutkii Raamattua, tapaa muita uskonveljiä ja siskoja samassa tilanteessa (helluntalaisissa näitä lienee eniten). Hän rakentaa uskosta Jeesukseen, raamatun ohjeista uuden vanhemman minätilan ja katso hänen henkinen rakenne vanhempi - aikuinen - lapsi toimii, tämä voi tosiaan tapahtua nopeasti. Raamatussa ja Jeesuksen opetuksissa on tosiaan paljon hyviä asioita vaikka en itse ateistina Raamattua pidä muuna kuin kansalliseepoksena.
Jokaisesta kirjasta jopa meidän Kalevalasta löytyisi hyvän elämän ohjeita, Raamattu kuitenkin lienee eniten levinnyt kirja maailmassa.
Hyvää Joulua ateisteille ja uskoville.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Transaktioanalyysi on hölytnpölyä, joutavaa psykologisointia.
Eric Berne oli Freudin työtoveri, hän sitten sai potkut kun joutui erimielisyyksiin Freudin kanssa. Onkin totta kuten monet väittävät että transaktioanalyysi on kopio Freudin psykoanalyysistä jonka käsitteet superego - ego - id ovat saaneet ymmärrettävät nimet vanhempi - aikuinen - lapsi. Tätä kuitenkin käytetään terapioissa ja ryhmien vuorovaikutuksen parantamiseen, TA instituuttilla on nettisivutkin.
Berne kuoli ennen työnsä valmistumista.
Tutustuin transaktioanalyysiin joskus 70 luvulla kun firmoilla oli paljon rahaa, haluttiin saada aikaan paremmin toimivia työyhteisöjä, insinöörien koulutukseen eivät tällaiset asiat kuuluneet, eivät kai kuulu vieläkään. Minusta se toimii aika hyvin, aikuisen käytös aina vetää muita puoleensa.
Jeesus toimii sillanrakentajana: Varsinkin kun historia on ollut sekava, väkivaltainen, kenties päihde- ja vankilakierre takana. Transaktio- Trans - Action seuraavaan vaiheeseen. Monella ns. uudestisyntyneellä on rankka tausta ja voimakas häpeä entisestä elämästä. Jeesus ottaa nämä häpeän tunteet pois ja antaa synnit anteeksi. Tämä on psykologisesti vapauttava tunne ja siksi ihminen kokee uuden elämän, aktivoituu ja latautuu uudestaan, lapsesta aikuiseksi moraalin suhteen. He ovat myös julistavia ja äänekkäitä, koska muutos on leimahtava ja raju. Transaktio ei kosketa niinkään ihmisiä, joilla on jo lapsuudesta saakka ollut taipumusta hengellisyyteen ja kirkon penkistä tikkuja persuuksissa, eli vahva tausta, mutta ei niin julistava ulostulo kuin Latella, Jupella ja Saaralla. Ikä tuo myös selkeästi lisää viisautta, aivan kuten aloittajan viesti.
Sinulta on nyt transaktio hukassa, transaktiolla tarkoitetaan viestiä vuorovaikutuksessa jos sanon sinulle "päivää" se on transaktio, sama juttu kylläkin jos Jeesus sanoo "päivää".
Vuorovaikutus on viestintää (sanallista tai sanatonta) ihmisten välillä. Suomenkieleen vakiintunut sana – vuorovaikutus – vielä korostaa sitä, että (vuorotellen lähetetty) viesti vaikuttaa. Tätä tapahtumien sarjaa voidaan arvioida sen mukaan, miten hyvin on saavutettu haluttu tavoite, parannettu ihmissuhdetta, edistetty jotain asiaa, jne. Koulutettu transaktioanalyytikko tunnistaa käytetyn minätilan ja voi auttaa ihmisiä näkemään paremmin, mitä he oikein keskenään tekevät ja niin halutessaan, parantamaan vuorovaikutuksen laatua.
Se on totta että jos ei yksinkykene kohtaamaan todellisuutta voi rinnalle keksitty mielikuvitusolento kuten jeesus auttaa asiaa. Pidemmän päälle tällainen mielikuvituksen päälle rakennettu todellisuus ei tosin toimi.
Transaktioanalyysi on likeisesti kytköksissä "ryhmätyö-liikkeeseen", joka oli voimissaan 1970 - 1980 -luvuillla jolloin firmatkin ostivat ryhmätyökoulutusta. Ainakin osin näyttää samat naamat häärivän Ryhmätyö ry:ssä kuin 1980-luvulla, joten taitaa olla eläkeläisten harrastus.
Transaktioanalyysin perusteelta kehitetty NLP onkin sitten jo pahimmillaan New-Age magiaa.
Psykologia on täynnä kaikenlaista huttua. Montako persoonallisuusteoriaa(*) on olemassa? Montako erilaista viettiteoriaa(*)? Psykologia on pitkälti pseudotiede.
(*) Näitä ei oikeastaan pitäisi kutsua teorioiksi siinä mielessä kun sanaa käytetään (oikeassa) tieteessä. Hypoteesikin saattaa olla usein liian kovan luokan termi näille spekulaatioille.
Kyllä vaan, meitäkin 70 luvun insinöörejä koulutettiin aikoinaan, minusta se ei ainakaan silloin ollut pelkkää huuhaata, Innotiimi niminen yritys taisi aika menestyksekkäästi käyttää näitä oppeja,
Psykologia ei minusta ole tiedettä, eri teoriat vain pyrkivät olemaan apuna ihmisten käytöksen tulkinnassa. Tunteita ei oikein millään tieteellä saada ymmärrettäviksi, teoriat tietenkin kehittyvät ja muuttuvat.
"Sitten hän tapaa Jeesuksen, tutkii Raamattua, tapaa muita uskonveljiä ja siskoja samassa tilanteessa (helluntalaisissa näitä lienee eniten)."
Ja sitten meillä on tuloksena hellari, joka suuna päänä vaahtoaa vihaansa homoja ja evokkeja ja ateisteja ja väärin uskovia kohtaan. Tosin jos aikaisemmin on ollut nisti, niin onhan se lievä muutos parempaan, mutta silti edelleenkin täysin sietämätön ääliö, jonka kanssa kukaan tervejärkinen ei halua olla missään tekemisissä.
Niin...….Jeesus filosofina eli hyvän elämän tuojana saattaa auttaa juuri ajatuksen tasolla joitakin ihmisiä. Mikään muu uskonto ei todennäköisesti tarjoa yhtä lohdullista sosiaalista normistoa. Tosin kristinuskokin on musta-valkoista, mutta moni poimii sieltä vain sen mikä itseä miellyttää. Lähimmäisen rakkaus joko toimii vastavuoroisesti tai sitten ei...….esimerkiksi oppi uskosta osattomien hylkäämisestä ei ole lähimmäisen rakkauden mukaista. Tosin vain fanaatikot toteuttavat tätä oppia. Pyyteetön altruisti taas häviää sosiaalisesti jos ei saa vastapalveluksia itselleen. Mikä on hyvän tekemisen motiivi? Ovatko ne vastapalvelukset vai kuviteltu palkkio taivaassa? Kuviteltua palkkiota havittelevat häviävät, sillä palkkio jää silloin usein saamatta.
Eikös Lutherin mukaan ole niin että hyvillä teoilla ei pääse taivaaseen, usko on ainoa jolla sinne taivaaseen pääsee ? Olen heikoilla jäillä näissä uskon asioissa kun vartuin lapsena uskontovapaassa ympäristössä.
Lutherin mukaan ihminen pelastuu yksin Jumalan armosta, Kristuksen sovitustyön tähden, uskon kautta eli kun syntinen ottaa uskoen vastaan tarjotun Jumalan armon Kristuksessa. Teot (hyvät teot) ovat sitten aidon uskon hedelmää eli seurauksia.
Ihminen pystyy hyviin tekoihin ilman uskoakin. Jos ihminen ei ole hyvä "luonnostaan", tuskin hän tulee sellaiseksi tultuaan uskoon. Ainakin minun kokemukseni mukaan.
Totisesti totisesti jeesusteippi pelastaa monesti.
Oikeasti kyse on transitaktiosta. Toisin sanoen ihmiset hurskastelevat Transiteillaan aktiivisesti. He ostavat siis pakettiauton, vanin, ja lähtevät sitten kylille diivailemaan autoillaan. He hurskastelevat vaneillaan eli ovat vanhurskaita. He kuvittelevat siten olevansa muita parempia. Tämä on sitä transitaktiota. He luulevat tuossa transitaktiohuumassaan, että jopa Jeesus hurskasteli muinoin vanilla. https://swissvans.com/wp-content/uploads/2018/08/ford-transit-custom-wasp-lease.jpg