Kielikysymys on varsin helposti ratkaistavissa.
Kummankin kotimaisen kielen osaamista edellytettäköön viranhaltijoilta vain oikeasti kaksikielisillä alueilla, ja vain tehtävissä, joissa kielitaitoa oikeasti tarvitaan. Muualla pärjätään mainiosti tulkkipalveluilla. Tämähän on käytännön tilanne jo nyt, koska suurin osa suomalaisista ei vuosien pänttäämisestä huolimatta osaa ruotsia niin hyvin, että kykenisi sillä asiakaspalveluun. Kyse on siis hukkaan heitetystä ajasta ja resursseista.
Lisäksi huono kielipolitiikka tärvelee aivan turhaan kieliryhmien välisiä suhteita. RKP on pitkällisellä propagandakampanjallaan saanut peloteltua suuren osan ruotsinkielisistä uskomaan, että kielipolitiikan kritisoiminen olisi hyökkäys ruotsinkielistä vähemmistöä vastaan, ja että nykytilan muuttaminen uhkaisi ruotsinkielisten perusoikeuksia. Siitä ei tietenkään ole kysymys.
Ruotsinkieliset ovat millä tahansa mittarilla parhaiten kohdeltu kielivähemmistö maailmassa. Heillä ei ole mitään hätää, vaikka Suomi siirtyisi kielipolitiikassaan normaalille länsimaiselle tasolle.
Kummankin kotimaisen kielen osaamista edellytettäköön viranhaltijoilta vain oikeasti kaksikielisillä alueilla, ja vain tehtävissä, joissa kielitaitoa oikeasti tarvitaan. Muualla pärjätään mainiosti tulkkipalveluilla. Tämähän on käytännön tilanne jo nyt, koska suurin osa suomalaisista ei vuosien pänttäämisestä huolimatta osaa ruotsia niin hyvin, että kykenisi sillä asiakaspalveluun. Kyse on siis hukkaan heitetystä ajasta ja resursseista.
Lisäksi huono kielipolitiikka tärvelee aivan turhaan kieliryhmien välisiä suhteita. RKP on pitkällisellä propagandakampanjallaan saanut peloteltua suuren osan ruotsinkielisistä uskomaan, että kielipolitiikan kritisoiminen olisi hyökkäys ruotsinkielistä vähemmistöä vastaan, ja että nykytilan muuttaminen uhkaisi ruotsinkielisten perusoikeuksia. Siitä ei tietenkään ole kysymys.
Ruotsinkieliset ovat millä tahansa mittarilla parhaiten kohdeltu kielivähemmistö maailmassa. Heillä ei ole mitään hätää, vaikka Suomi siirtyisi kielipolitiikassaan normaalille länsimaiselle tasolle.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hyvä ja maltillinen ehdotus. Pitäisi siirtyä keinotekoisesta valtiollisesta kaksikielisyydestä totuudelliseen kunnalliseen vastaavaan.
Ehdotus on hyvä, mutta sitä tuskin kommentoidaan ruotsinkielisten taholta. He eivät tunnu olevan kiinnostuneita kielipoliittisesta keskustelusta. Heille näyttää riittävät, että saa haukkua "kieliaktiiveja" på svenska.
Mutta ehkä palstalta löytyy joku rohkea ruotsinkielinen, joka vielä osaa keskustella.
Ei ne halu keskustella järkevästi, koska sitten pitäisi myöntää perustuslain hengen vastainen positiivinen syrjintä esim. korkeakoulujen alennetut pääsykoepisteet herrakansalle ja yletön säätiöraha ja verorahavedätykset ( kuten yks oolanti).
Nytkin säätiöpukki tuo hurreille läjäpäin lahjoja, kyllä siinä taas uhotaan.
Mää kyl häpeäisin jos oisin heikäläisten asemassa.
Siltä tosiaan näyttää - haukkumaketjut täyttyvät roskapostista, mutta asiallisiin ketjuihin ei vastata.
"esim. korkeakoulujen alennetut pääsykoepisteet"
Helsingin yliopistoon on ylivoimasesti vaikein päästä. Pienempien kaupunkien yliopistoihin on taas helpompi päästä.
Kommentoipa hieman tätä alennettua pääsyrajasysteemiä suomenkielisellä puolella. Jos ymmärrät idean, ymmärrät myös saman ilmiön ruotsinkielisellä puolella.
Joulurauhan aikana voisi itse kukin palstalla kävijä pohtia tätä ratkaisuehdotusta!
RKP:n soturit eivät vahingossakaan kommentoi kielipoliittisia ratkaisuehdotuksia.
Mikä ihmeen "kielipoliittinen ratkaisu" aloittajan viestissä muka on ?? Ei siellä sellaista lue, ei ihme, että kukaan ei kommentoi. Ihan samaa vanhaa, jota on jo aiemmin kommentoitu useat kerrat. Täällä oli hiljattain pitkä ketju, jossa ruodittiin pääsyvaatimuksia. Lopputulos oli, että Suomessa pääsee helpommin opiskelemaan muualle kuin Helsinkiin, ja ruotsinkielisellä puolella esim. on hyvin vaikea päästä ruotsinkieliseen lääkikseen.
Tietotekninen kehitys tulee tai ainakin pitäisi tulla poistamaan koko ongelman! Nimittäin jo nyt on kehitetty ns. korvanappitulkki, joka pystyy kääntämään minkä kielen tahansa toiselle kielelle reaaliaikaisesti.
Joten mahdollinen ummikkorusu kuulee ruotsiksi, kun susuvirkailija puhuu hänelle suomeksi. Tuo tekniikka tietysti liitetään älypuhelimiin. Ja jos asiakkaalla ei ole sellaista, niin virastossa on sellainen laite lainattavaksi.
Siten pakkovirkaruotsi on vanhentunut vaatimus! Samalla tietysti tuo tulkkilaite palvelee kaikkia muitakin lukuisa kielivähemmistöjämme.
Hyvä pointti!
Nyt vain odotellaan RKP:n sotureita, että he tulevat toistelemaan tänne kuin aivottomat papukaijat, että eduskunnan enemmistö on päättänyt pakkoruotsin.
Svekomaani valehtelee itselleen, että parlamentarismi ja demokratia olisivat yksi ja sama asia ja luulee olevansa älykäs, kun osaa vedota eduskunnan enemmistöön.
Tässä maassa asioista päättää hallitus. Suomessa on vieläpä huonompi äänestysjärjestelmä kuin Ruotsissa. Suomessa äänestäjä ei pääse vaikuttamaan hallituksen kokoonpanoon ja näin RKP pääsee melkein aina hallitukseen säilyttämään pakkoruotsia.
Ruotsinkielisten palveluiden osalta asia on jo ratkaistu ja ratkaisu on kielilaissa, joka ei edellytä kaikilta pakkoruotsia, vaan että kaksikielisissä viranomaisissa on RIITTÄVÄ MÄÄRÄ ruotsia osaavia.
Pakkoruotsi ei perustu tarpeeseen. Pakkkoruotsi on vain ja ainoastaan RKP:läisten YLLÄPITÄMÄ RASISMIN MUOTO.
RKP ON KATKERIEN IHMISTEN PUOLUE, JOKA EI KESTÄ SITÄ, ETTÄ SUOMESTA EI TULLUT KUNINGASKUNTA, JOSSA SUOMENRUOTSALAISET OVAT KUNINKAALLISIA, vaan suomenruotsalainen kokee DEMOKRATIAN alistamisena.
"Ruotsinkielisten palveluiden osalta asia on jo ratkaistu ja ratkaisu on kielilaissa, joka ei edellytä kaikilta pakkoruotsia, vaan että kaksikielisissä viranomaisissa on RIITTÄVÄ MÄÄRÄ ruotsia osaavia."
Pitääkö virkamiesten kielitaitolakia kuitenkin päivittää, jotta päästään virkapakkoruotsista korkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoasetuksissa?
Korkeakoulujen pakkoruotsi tulee erillisistä korkeakouluja ja yliopistoja koskevista laieista/asetuksista. Niissä viitataan suoraan kielitaitolakiin, mutta viittaushan voitaisiin jättää pois , joten vastaus on, että pakkoruotsi voidaan poistaa korkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoasetuksista ilman, että kielitaitolakia muutetaan.
Käytännön tasolla on kuitenkin todella vaikeaa saada korkeakouluista pakkoruotsi pois, niin kauan kuin kielitatolaissa on seuraava kohta:
"Valtion henkilöstöltä, jolta edellytetään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, vaaditaan kaksikielisessä viranomaisessa viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Yksikielisessä viranomaisessa edellytetään viranomaisen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa."
Tällä kohdalla perustellaan korkeakoulujen ja yliopistojen pakkoruotsia, jolla on sitten kätevää perustella lukoiden pakkoruotsia, jolla on sitten kätevää perustella peruskoulujen pakkoruotsia...
Kaikki pakkoruotsin perustelut ovat kehäpäätelmiä. "Koska eduskunta on päättänyt", "Koska Suomi on kaksikielinen", "Koska viranomaisissa tarvitaan ruotsia taitoa". Kaikki nämä ovat totta, mutta jos näillä perustellaan KOULUJEN pakkoruotsia, niin kyseessä onkin KEHÄPÄÄTELMÄ.
Kiitos, teit erinomaisen selväksi, mikä on pakkoruotsirakennelman runko ja kulmakivi.
Tiedätkö, milloin ja miten tuo onneton kohta kielitaitolakiin tuli?