Joko puolue on kääntynyt miehen puoleen

ja pyytänyt ehdokkaaksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/994f7560-2701-4bcf-87fb-2ba16b0ffa31
Nämä meriitit riittävät hyvin perussuomalaisille ja ovat ajatuksiltaan lähellä muutamia
tunnettuja perussuomalaisia.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat
  • Vassari anarkistit metelöi.
    oli "mahtava tunnelma", kun 500 poliisia loukkaantui. tuhansia autoja poltettiin, satoja kauppoja ryöstettiin ja muun tihutyön määrä oli valtava! Tästä kaikesta vastasi lähinnä Antifa, joka on äärivasemmistolainen/äärivihreä useissa eri maissa toimiva väkivaltaa käyttävä ryhmittymä.
    Paikalla oli myös Vasemmistoliiton ryhmä, mm. puolueen keskeinen vaikuttaja Dan Koivulaakso. Twitterissä hän kuvaili mielenosoitusta "tunnelmaltaan mahtavaksi". Hampurin mellakoissa olivat mukana myös Vihreiden edustajat.
    Mielestäni toimittajat ovat yhtä syntisiä. Hampurin mellakoista kertoessaan he syyllistyivät hyvin valikoivaan journalismiin. Otsikot ja jutut ovat olleet tapahtumien laajuuteen ja rajuuteen verrattuna hyvin vähäisiä ja vähätteleviä. Eräänä päivänä parinkymmenen natsihörhön rauhallinen esiintyminen Ruotsissa oli median mielestä yhtä merkittävä uutinen kuin 20.000 äärivasemmistolaisen ja äärivihreän väkivaltainen mellakointi Saksassa.
    Useimmissa jutuissa vaiettiin täysin mellakoijien taustoista. Puhuttiin vain epämääräisesti mielenosoittajista. Haluttiin säilyttää valheellinen mielikuva, että vain äärioikeistolaiset riehuvat.
    Onneksi on some. Enää tosiasioita ei voida peitellä. Some kertoo mm. Vasemmistoliiton poliitikkojen yhteyksistä Hampurissa mellakointia johtaneeseen Antifa-nimiseen vasemmistolaiseen äärijärjestöön, joka Yhdysvalloissa on luokiteltu terroristijärjestöksi. Antifan tarra on mm. Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin läppärin kannessa. Tarran liimaaminen on tuen osoitus järjestölle ja sen väkivaltaiselle mellakoinnille. Some kertoo myös, että Vasemmistonuorten liittokokouksessa lippukulkueessa oli näkyvästi esillä Antifan lippu. Siten myös nuorisojärjestö suhtautuu terroristijärjestöön myönteisesti.

    Äänestä

  • meteliä kirjoitti:

    Vassari anarkistit metelöi.

    Kyllä nämä vasurit on sitten hirveitä;
    https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4055289/Turun puolueet paheksuvat uusnatsien marssia Perussuomalaiset ei ole mukana kannanotossa
    Kaikkee ne keksii

    Äänestä

  • rasiteillleei kirjoitti:

    Kyllä nämä vasurit on sitten hirveitä;
    https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4055289/Turun puolueet paheksuvat uusnatsien marssia Perussuomalaiset ei ole mukana kannanotossa
    Kaikkee ne keksii

    Joo minusta vasurit on ihan hirveitä !
    Ajoivat Suomeen hyvän sosiaaliturvan ja meistä tuli loisia.

    Äänestä

  • Sanningen om Jimi Joonas Karttunen.

    Äänestä

Asiallinen ja ajankohtainen avaus. Vaikka perusputinistit yrittävät peittää faktat vasureista länkyttämiseen, ei tuo asia siitä miksikään muutu.

Äänestä
  • Näissä on perussuomalaiset aktiivisia, voi kun se toisi jotakin polittista sanomaa esiin
    meillä oli aikanaan koira, joka räksytti jatkuvasti, mutta ei sillä lintumetsällä mitään tehnyt

    Äänestä

Ihmeellstä oikeudenjakamistaSuomessa.
Roiston tuomiota lievennettiin, koska hänet on viime vuosina jo tuomittu kahdesti.

Kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt koventaa tuomiota.

Äänestä
  • pitäs sulkea kokonaan yhteiskunnnan ulkopuolelle

    Äänestä

Vika päässä on jotakin sellaista, että sitä ei voi aina ymmärtää.
Hitler oli yksikiveksinen narkomaani (lääkkeiden suurkuluttaja), suomalaiset äärioikeitonedustajat ovat monesti alkoholin ja muiden päihteitten väärinkäyttäjiä, suurkuluttajia ja reppanoita ja esikuvat ovat mitä moninaisemmat.
Tässä tulee jo eka sanoissa esiin, ketä nämä miehet palvelee,
https://www.youtube.com/watch?v=VajltfQpN80

Äänestä

Ei mitään tekoa perussuomalaisten kanssa perussuomalaiset on demokraattisiin arvoihin perustava kansanpuolue

Äänestä
  • HE HEH HEE HEH HE HEEE

    Äänestä

Soinihan se oli oikein "demokraattisten arvojen edustajan perikuva"??
Persuissa on aina toiminut "mies ja ääni" -periaate, niin toimii nytkin.

Äänestä
  • Kuka se on ?

    Äänestä

  • Demokratia teki selvää jälkeä Soinista

    Äänestä

  • demokratia-- kirjoitti:

    Demokratia teki selvää jälkeä Soinista

    Eikös se Soini ole Suomen ulkoministeri ja sininen.
    Käsittääkseni perussuomalaiset ei ole hallituksessa ja jos olen ymmärtänyt, niin toiset ei huoli?

    Äänestä

  • ElmaV-saari kirjoitti:

    Eikös se Soini ole Suomen ulkoministeri ja sininen.
    Käsittääkseni perussuomalaiset ei ole hallituksessa ja jos olen ymmärtänyt, niin toiset ei huoli?

    Persut ovat hallituksessa. Soini on valittu persujen listalta. Kuten kaikki siniset. Perdut saavat myös mm. sinisten puolutuen. Joten samaa sakkia.

    Äänestä

Eli persut ovatkin loppujen lopuksi demokraatteja, eli demareita? Aika jännää.

Äänestä

Älkää mollatko meitä persuja Suurin osa meistä. ei ole oikeinta, vaan piilorasisteja. Saa mukana olla vähän oikeitakin, jotta saadaan ääniä.

Äänestä

Jos perssu pitää vaaliaikaan Hitler-naamarinsa kaappinsa perukoilla piilossa, silloin ei saa sanoa rasistiksi? Ja vaikka heti vaalien jälkeen marssisi natsilippujen perässä, sillä ei ole mitään tekemistä natsismin kanssa?

Äänestä
  • Minä en uskalla ääneen sanoa ja pitän kaiken aatu reksiviitan pilossa, muuten äiti pienetää päivärahaa

    Äänestä

me äidit ollaan nyt natseja.oltu aina???ku oikein teet niin väärin teet?isin näkökannasta!ME ÄIDIT jos mikään muu ei AUTA teemme tekoja ÄÄNELLÄ.....................

Äänestä

Me persut punastumme aina, jos oikeat aatteemme palajastuvat. Eikö se ole niin söpöä, että sen vuoksi pitää antaa kaikki natsikiima anteeksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Persu-kysyy kirjoitti:

ja pyytänyt ehdokkaaksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/994f7560-2701-4bcf-87fb-2ba16b0ffa31
Nämä meriitit riittävät hyvin perussuomalaisille ja ovat ajatuksiltaan lähellä muutamia
tunnettuja perussuomalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu