Ihmiset stadissa

olen tehnyt aivam saman havainnon.Aamulla kun ne on menossa töihin niin metrossa ja bussissa vallitsee hautajaistunnelma.....ajelen itse työkseni bussia ja mukava on seurata näitä ihmisiä kun ne ottaa tän elämän niin kuoleman vakavasti,parhaat jopa säikähtää kun niille sanoo huomenta joten olen lopettanut sen jo aikaa sitten etten turhaan järkytä herkkiä ja hienostuneita helsinkiläisiä...sinulle hyvää kevään odotusta ja koitetaan jaksaa näitten myrtsi naamojen kanssa!!!!

Toi apaattisuus johtuu ehkä just siit et Hellus on nii paljo maalaisii. Porukka ei tunne ketää missää eik siks viitsi kellekkään mitää puhuu. Ja toi mentaliteetti on sit levinny kaikil.

Mut kyl ihmiset tääl on oikeesti ihan jees ku vaan tutustuu.

Joten rohkeesti vaan maalaiset, tulkaa vaan juteleen meidän paikallisten kans :)

Muutin Helsinkiin 20 vuotta sitten Itä-Suomesta. Ihmettelin, kun ihmiset eivät kiinnittäneet mihinkään huomiota, eivätkä puhuneet. Ei mennyt kuin pari vuotta, kun ise käyttäydyin samalla tavalla. Minun syyni oli ainakin se, että oli niin pitkä työmatka, kahdella bussilla, vaikka linnuntietä olisi ollut vain noin 15 kilometriä. Piti kiertää keskustan kautta. Töistä tullessa olin niin väsynyt, että torkuin bussissa. Onneksi oli sen toisen bussin päätepysäkki. Aamutkin ottivat koville, täytyi lähteä jo vähän yli kuusi, että kerkesin kahdeksaksi töihin. Torkuin silloinkin jo. Kuitenkin vain kerran ajoin työpaikkani pysäkin ohi. Ei sieltä Itä-suomesta tulleet tajua, kuinka raskasta työmatkat ovat, jos ei satu saamaan asuntoa työpaikan läheltä. Kun olin siellä "maalla" töissä, kuljin polkupyörällä töihin ja matka kesti noin 15 minuuttia. Minusta se oli pitkä matka. Olen monta kertaa hymyillyt itselleni tuosta asiasta. Jos täällä olisi työpaikka 15 minuutin päässä, sehän olisi jo melkein kuin lottovoitto. Minulla ei siis ole ollut koskaan omaa autoa, vain polkupyörä ja bussit.

Kerronpa yhden oman kokemuksen. Opiskellessani luokallamme oli nuoria myös maalta. Kerran törmäsin luokkakaveriin liikennevaloissa, enkä meinannut saada tervehdystä ulos tältä maalaiselta. Sitten hän nolona selitti, että kun oli Helsinki-ilme naamalla, niin ei voinut reagoida. Syntyperäisenä helsinkiläisenä olin että MITÄÄHH??!!

Kyllä suuremmissakin taajamissa tuttuja tervehditään ja jutellaan, jos on jollekin asiaa. Minulle bussimatkat ovat latautumista työpäivään ja paluumatkalla yrittää tyhjentää mieltään työasioista ja suunnitella sitä omaa aikaa. Ei kiinnosta läpättää vieraiden kanssa.

Kuskin tervehtiminen, "anteeksi, jäisin pois tässä" penkkikaverille jne. välttämättömyydet jaksan hyvin kyllä.

Olen viettänyt koko pienen ikäni täällä pääkaupunkiseudulla ja melkein koko aikani olen asunut Helsingissä. Itse käytän päivittäin julkisia kulkuneuvoja täällä Helsingissä ja olen itse myös todella monesti miettinyt sitä, että minkä takia ihmiset eivät juttele. Ehkä ainoastaan silloin, jos tuntevat toisensa. Moni katsoo aivan ihmeissään, kun satut hymyilemään. Olen monta kertaa ruvennut tuolla juttelemaan ihmisille, mutta on lopahtanut siihen, kun toinen vastapuoli ei ole halunnutkaan jutella? Miksi näin? Eikö se olisi huomattavasti kohteliaampaa sanoa: "Anteeksi, en jaksaisi jutella". Ilmeisesti on. Tähän tulokseen ainakin itse olen päätynyt. Jos joku vieras alkaa minulle juttelemaan, niin kyllä minä voin hänen kanssaan ruveta juttelemaan. Moni ihminen voi kuitenkin olla yksinäinen ja kaivata hieman vieraammastakin ihmisestä juttuseuraa. Tosin meitä ihmisiä on tietysti vähän, joka lähtöön.

on yksi syy tuohon hiljaisuuteen busseissa. Jos bussissa on yksikin juoppo kailottamassa tuntojaan, kaikki muut istuvat hiljaa ja katsovat ulos ikkunasta. Tämän ymmärrän oikein hyvin.

Mun mielestä helsinkiläiset on just samanlaista sakkia ku maalaiset. Puhetyyli on eri, ja asuinpaikka jokseenkin enemmän betonista rakennettu.

Samanlaisia jurnuttajia sitä on maallakin. Ei siellä Nivalan paikallisbusseissa mummot juttele tuntemattomille sen enempää ku Helsingissäkään (ero tulee siinä, että maalaiskaupungeissa kaikki mummot nyt vaan tuntee toisensa).

Mä oon sitä mieltä, että toi helsinkiläisten leuhkaksiväittäminen tai termi Helsinki-ilme on vaan maalaisten panettelua. Ja se, että helsinkiläiset jaksaa morkata maalaisia, on ihan yhtä lapsellista.

Ihmetyttää, että miksi pitäisi hymyillä? Eikö muualta tulleet tajua, että Hesassa ihmiset ovat stressaantuneita kiireisistä työpäivistä (nykyään yhä kiireisempää) sekä pitkistä työmatkoista (dösä/bussi/metro ja vaihdot)tai sitten vittumaiset autojonot. Siinä kun vielä koettaa laahustaa ruokakauppaan tai miettii kotiasioita tms niin ei paljon tee mieli hymyillä.

Olen asunut lähes koko ikäni Itä-Suomen pikkukaupungeissa, ja kesäisin maaseudulla. Ei ne ihmiset tosiaan sielläkään mitään pepsodent-hymyisiä tekopirteitä ole! Päinvastoin, pidetään hulluna tai epäilyttävänä jos tuntemattomille hymyilee. Maaseudun karsi isäntä tai emäntä ei myöskään turhaa naura eikä hymyile, ei sitä pidetä maalaiskultturissakaan hyvänä asiana.

Toisaalta on fiksuakin olla nykyisin huomaamattomasti ja hiljaa julkisissa kulkuneuvoissa, koska joku sekakäyttäjä-hörhö saattaa innostua ja tulla haastamaan riitaa.

Hesa on helkkarin hyvä paikka, en enää muuttaisi pois kuin ruumisarkussa korkeintaan. Saa olla semmoinen kuin on, eikä tartte selitellä ja ilveillä.

Tämä on ns suuren kaupungin syndrooma. Kun monet uus helsinkiläiset ovat kasvaneet maalla, niin tutut ovat myös siellä.

Moni helsinkiläinen ei tunne juuri muuta maata, joten rupea siinä sitten juttelemaan mitä kotona tapahtuu ?

Kyse on tässäkin asiassa ihmisten itsekeskeisyydestä, niin kuin nykyään niin useissa muissakin asioissa. Miksi vaivautua keskusteluun tuntemattoman kanssa, jos siitä ei saa itselleen välitöntä hyötyä? Esimerkiksi tuskin 25-vuotias sinkku, viriili nuorimies on kovin innoissaan jostain vanhan papan löpinöistä, mutta annas olla jos viereen istuisi parikymppinen kaunis leidi; jopa irtoisi hymy nopeasti huulille potentiaalisen yöseuran toivossa. Joillekin toki pieni rupattelu antaa hyvän mielen, mutta kiireen ja stressin takia nämä tapaukset ovat varmaan aika harvassa. Dösä tai itselle juna on paras paikka olla omassa rauhassa, hiljentyä ja miettiä omia juttuja tai töitä. Tällaista aikaa itselle on monesti muuten vaikea löytää. Ei silloin halua, että joku tulee lörpöttelemään siitä, että on sateita pidellyt.

"Mikä ihmisiä vaivaa stadissa?" Mikä itteäs vaivaa ku et pysty hetkeekään pysymään hiljaa?? En ole kyl kokenut samoja ongelmia kun sinä joukkoliikenteessä; oliskohan syytä kattoa peiliin?
Omituinen höpöttäjä aloitti omituisen keskustelun.

Joo...siis itseäkin kyllä ärsyttää vähään varsinkin talvella nousta täpötäyteen bussiin... Tosiaan tunnelma on kuin hautajaisissa, täti-ihmiset tuijottaa epäilevä ilme naamalla...hiljaisuuden ehkä rikkoo joku kaakattaja kännykässään...

En kyllä käsitä miksi pitäisi alkaa juttelemaan vierustoverin kanssa?! Ainut joskus aamuyön dösässä olen hiprakassa heittänyt jotain vieressä istuvalle tytsälle.

Siitä kyllä olen samaa mieltä että ei tarvitse näyttää seipään nielleeltä, mutta minkäs teet kun jotku on aivan selvästi aivan paniikissa...viimeekski joku eukko ei uskaltanut suppusuutansa avata kun piti päästä pois ikkunapaikalta. Itse aina ilmoitan ja kiitän, useimmiten. Tosin en sellaisille joilla on naama norsunvitulla, niikuin monilla itseään täynnä olevilla nuorilla naikkosilla. Onneksi kuitenkin hymyileviäkin ihanaisia naisia riittää tässä kaupungissa.

Mä oon duunissa asiakaspalvelussa, puhun lähes 8tuntia päivittäin asiakkaiden kanssa ja omalta osaltani ventovieraille small talk saa jäädä siihen.
En ole törmännyt puheliaisiin matkustajiin missäänpäin suomea, italiassa ja espanjassa sitäkin enemmän.
Eiköhän ole jokaisen oma asia haluaako jutella "säästä" tuntemattomien kanssa vai ei.

Naurettava koko sun juttus aihe.

kun yhden ihmisen takia leimaat kaikki - kylläpä loukkaannuit, kuule, tääl on niin paljon ihmisiä ja erilaisia, onko sitä vaikea käsittää, ja itsestä on kaikki kiinni. Siitä vaan small talkkia tai mitä vaan, ja hei, siellä böndellä ootte ihan samanlaisia, ehkä vähän nurkkakuntaisempia vaan tietenkin !