Vastaus Paaville

Juuri jumalia palvelevat ovat aihettaneet vuosisatoja tappamista ja kurjuutta. Uskonnot pois ja järki valtaan.
4174
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ole mitään "jumalia", vaan yksi ainoa oikea ja elävä Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Sinun kannaltasi on tietty ikävää, että uskonnottomia valtioita on ollut jo olemassa, mutta ne ovat kerta toisensa jälkeen kaatuneet ateismin mahdottomuuteen. Enpä tiedä yhtään älyltään normaalia ihmistä, joka olisi pitänyt Neuvostoliittoa, kommunistista Albaniaa tai Pohjois-Koreaa "ihanteellisina" paikkoina elää.

En yhtään ihmettele ateismiasi. Se on suoraa seurausta protestantismista ja sen harhaopeista.

Äänestä

Ateismi on pahinta mitä ihmisen osalle voi sattua: koko elämä on pelkkää tyhjyyttä täynnä, vailla uskon valoa, vailla mitään toivoa, vailla rakkauden syvällistä merkitystä.

Vaikka kaikki maailman kristityt olisivat syntisistä pahimpia, olisin silti yhtä hartaasti katolilainen. Vain usko pelastaa. Vain Jumala on kaikki kaikessa.

Äänestä
  • Kun evoluution myötä myös ihmisen aivot kehittyvät, niin yhä useampi on niin vahva ja järkevä, ettei tarvitse vuosituhansia sitten sepitettyjä satuja tuekseen. Voi elää ihan todettujen faktojen kanssa.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Murey kirjoitti:

Juuri jumalia palvelevat ovat aihettaneet vuosisatoja tappamista ja kurjuutta. Uskonnot pois ja järki valtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu