Jeremiah Johnsonin Jeesus-näky joulukuussa 2018

Jeremiah Johnsonin Jeesus-näky joulukuussa 2018

Kun Herra Jeesus ilmestyi minulle, Hän sanoi: ”Jeremiah, monet tuntevat Lampaan, joka meni uhrikukkulalle, mutta harvat tuntevat Leijonan, joka palaa takaisin maan päälle tuhoamaan Isänsä viholliset. Sama viha, joka langetettiin ristillä, tulee olemaan se viha, joka langetetaan tuomiona minun palatessani takaisin.

Minä tulen vapauttamaan apostoliset ja profeetalliset sanansaattajat, jotka kuuluttavat lopunajan tuomioita seurakunnalle ja varoittavat seuraamuksista niille, jotka ainoastaan tuntevat armon ja säälin Lampaan, mutta hylkäävät tuomion ja vihan Leijonan.

Monet ainoastaan tuntevat minut suurena Esirukoilijana, joka minä olenkin, mutta minä olen myös takaisin palaava Kuningas ja Tuomari. On olemassa muutakin kuin esirukous. Minä opetan minun omilleni näinä viimeisinä päivinä, kuinka rukoilla kuninkaallisia tuomiorukouksia. Minä perustan hallitukseni maan päälle ja teen vihollisistani astinlaudan. Minä hallitsen rautaisella valtikalla.

Jeremiah, monet tulevat loukkaantumaan minuun palatessani. He ovat tehneet Jumalan itsensä kaltaiseksi ja omaksi kuvakseen ja tulevat kieltämään minut, kun palaan kaikessa kunniassa, voimassa ja loistossa takaisin. Sinun täytyy varoittaa seurakuntaa pilkkaavasta hengestä, joka tulee ylikorostamaan hyvyyttäni eikä koskaan opeta minun ankaruuttani eikä koskaan julista ja varoita minun vihastani ja tuomiostani, joka on jo täällä ja on vielä tulossa."

Linkki alkuperäiseen sanomaan: https://www.charismanews.com/opinion/74401-man-sees-jesus-in-vision-many-will-be-offended-at-my-return .

14

73

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TuleHerraJeesus

      En ymmärtänyt tuota osaa "loukkaantuvat minun paluustani".
      Kuka "loukkaantuu" myrskystä ja maanjäristyksestä? Niissähän ihmiset jakaantuu vain koulleisiin ja eloonjääviin.
      Toki joku saattaa suuttua tuhosta mutra eihän tuo ole silloin kohdannut tuomiota jos vielä pystyy loukkaantumaan? Vai tarkoittaako tuo "tulemisen etuvaikutuksia"?

      Elia astui ulos luolasta mutta ei Herra ollut myrskyssä vaan hiljaisessa tuulessa. Eli?
      Loukkaantuu edeltäviin tapahtumiin? Mutta ei kai TULEMISEEN voi loukkaantua?

    • Tottapuhuva

      Nämä jotka eivät ole eläneet Biblian sanan mukaista elämää ja eivät ole halunneet tehdä synneistään parannusta, tulevat loukkaantumaan. Seurakunnissa hyväksytään yhä enenevässä määrin synti normaalina elämänä, eikä enää edes saa puhua parannuksen tekemisestä. Tällä hetkellä Biblian Totuudessa elävillä uudestisyntyneillä Kristuksen omilla, ei ole sijaa seurakunnissa, sillä heihin on loukkaannuttu. Onhan se syntiselle ihmiselle aivan kauhea loukkaus, sanoa että tiesi vie kadotukseen!

      • Ahneudenkuvaa

        Vääriä profeettoja on puolin ja toisin. Uskonnot uskomukset, politiikka, ahneus ja Pervous johtaa harhaan


    • TuleHerraJeesus

      niin, ja taisihan siellä ilmestyskirjassa lukea että vaikka 50kg rakeita sataa taivaalta niin silti vain kiroavat Jumalaa joka voisi heidät pelastaa....
      eli loukkaantuvat edeltäviin tapahtumiin .

      • HuumeTrippi

        Se Ilmestyskirja vaikuttaa humalassa tai huumeissa kirjoitetulta.


      • Huumeissahanse
        HuumeTrippi kirjoitti:

        Se Ilmestyskirja vaikuttaa humalassa tai huumeissa kirjoitetulta.

        Koko raamattu on kirjoitettu huumeiden vaikutuksen alaisena. Ei tuollaista skeidaa kukaan selvinpäin keksi.


    • OikeaProfeetta

      Söin jouluna paljon.
      Unta sitten näin, ja selvästi oli profetiat.
      Aivan sekavaa, sekava on siis profetiat.
      Nyt kaikki sekoilee se on profetiat,,,. Tämä tarina on tosi.

    • xktr
      • ifs

        Näyttää siltä, että Petri Paavola ainakin lukee Suomi24:n helluntailaisten palstaa, koska hän on juuri julkaissut Jeremiah Johnsonin profetian arvostelun: Donald Trump ja antikristillinen eksytys. Paavolan mukaan Johnsonin profetia on väärä.


    • xktr
    • Hupiukkorohveetta.JJ

      Jeremiah Johnsonin jeesus vaikuttaa ihan Hitleriltä...

      • asgdasg

        Kristofasisteillehan tuo sopii mainiosti.


    • puolukatt

      oikeaa textiä oli.aatellaan juutalaisia heitä on viety pakkosiirtolaisiksi, jerusalem on vallattu n 40 kertaa,heitä on tapettu uuneissa ja eri tavoilla esim toisessa maailmansodassa ja ovat jumalan valittu kansa.missä se suuri armo josta papit kovasti puhuvat? heidän kovasta palkasta ja hyvistä autoistaa ja helposta elämästä suuri armo tullut.eivät puhu jumalan rangastuksista joita voidaan lukea historiasta ,esim pyhänhengen pilkaa ei saa koskaan anteeksi siitä ei papit puhu koska jäsenmäärä vähenisi kirkoista ja vaikuttaisi heidän hyvään helpoon elämään.

    • sekatyomies

      matt7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. 22Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' 23
      Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
      24Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. 25Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. 26Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. 27Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe