tulee takaisin ja tuomitsee ne jotka ei ole hänen opetuslapsiaan ja silloin monet sanoo että tehtiin ihmeitä Jeesuksen nimeen, mutta Hän sanoo ettei tunne heitä. Vaan sanoo että menkää laittomuuden tekijät iankikkiseen rangistukseen. Lisää tässä linkissä. 25.12.2018
Jeremiah Johnsonin Jeesus-näky joulukuussa 2018
Kun Herra Jeesus ilmestyi minulle, Hän sanoi: ”Jeremiah, monet tuntevat Lampaan, joka meni uhrikukkulalle, mutta harvat tuntevat Leijonan, joka palaa takaisin maan päälle tuhoamaan Isänsä viholliset. Sama viha, joka langetettiin ristillä, tulee olemaan se viha, joka langetetaan tuomiona minun palatessani takaisin.
Minä tulen vapauttamaan apostoliset ja profeetalliset sanansaattajat, jotka kuuluttavat lopunajan tuomioita seurakunnalle ja varoittavat seuraamuksista niille, jotka ainoastaan tuntevat armon ja säälin Lampaan, mutta hylkäävät tuomion ja vihan Leijonan.
Monet ainoastaan tuntevat minut suurena Esirukoilijana, joka minä olenkin, mutta minä olen myös takaisin palaava Kuningas ja Tuomari. On olemassa muutakin kuin esirukous. Minä opetan minun omilleni näinä viimeisinä päivinä, kuinka rukoilla kuninkaallisia tuomiorukouksia. Minä perustan hallitukseni maan päälle ja teen vihollisistani astinlaudan. Minä hallitsen rautaisella valtikalla.
Jeremiah, monet tulevat loukkaantumaan minuun palatessani. He ovat tehneet Jumalan itsensä kaltaiseksi ja omaksi kuvakseen ja tulevat kieltämään minut, kun palaan kaikessa kunniassa, voimassa ja loistossa takaisin. Sinun täytyy varoittaa seurakuntaa pilkkaavasta hengestä, joka tulee ylikorostamaan hyvyyttäni eikä koskaan opeta minun ankaruuttani eikä koskaan julista ja varoita minun vihastani ja tuomiostani, joka on jo täällä ja on vielä tulossa."

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vuan eipä tuo taija tullakkaan. Kuhan hiän höpöttel joutavia leipä- ja kalijapalakalla. Turhaa tyä ootta vuottanna, tyhjän kun suapi pyytämätähhii.
Vuan jos rupevvaa jeesuksia hyvin nurkissa pyörimmään nii kannattaa hommautuva välleen kallonkutitistajallen ennen kuin sieppovvaa sen pahemmin.
Kuulehan sie jeesus vai mikä sitten lienettii. Eikös se männy silleen että älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. Että oohan sie immeisiksi eläkä ala retajehtammaan joutavia.
Mikäs väärä profeetta taas täällä huutelee ?
Kerro se muslimeille, eeet uuskalla.