Kehitysrahaa yhteensä 147 miljardia. Mitä saatu aikaan ? Ei mitään.

Järkihoi

Minua ihmetyttää että joka vuosi maailmassa jaetaan kehtitysapua yhteensä 147 miljardia. Miksi ei kehtiystä saada aikaiseksi vaan koko ajan tilanne pahenee kun kehitysmaiden populaatio vain kasvaa. Ei se nyt jumalauta voi mennä niin että kehitysavun turvin kehitysmaissa väestö kasvaa ja lähtevät liikkeelle eurooppaan ja muualle elätettäviksi ! Väestönkasvu pitäisi saada saman suuntaiseksi kuin suomessa jotta maapallo pystyy ylipäätään elättämään meidät täällä !

Toivon järkeä tämän rahan käytössä! Lopetetaan sen kalan kuskaaminen ja opetetaan kaveri onkimaan !

14

166

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Malliakiinasta

      Kiina on luvannut sijoittaa Afrikan tutkimuslaitoksiin ja yliopistoihin 60 tuhatta miljoonaa dollaria. Lisäksi afrikkalaisille on luvassa lukuisia stipendejä kiinalaisissa tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa pätevöitymistä varten. Mutta ehtona vierailulle on palaaminen takaisin Afrikkaan omaan maahan.
      Länsimaat taasen houkuttelevat päteviä tutkijoita muuttamaan pois Afrikasta. Siten oma kehitys Afrikassa ei pääse alkamaan.

    • Vihervasemmistolla on tälle oma nimikin kestäväkehitys eli rahaa menee,muttei mitään tapahdu tai saada aikaseksi.

      • Anonyymi

        ei koska vihervasemmiston mielest suomalaiset ovat velkaa kehitysmaille,en ymmärrä miksi vihervasemmisto ei kuitenkaan omakustanteisesti rahoita näkemyksiään vaan se riistetään ulkopuolisilta milloin milläkin verukkeella tai valheella.


    • Sen nimi on kestäväkehitys.

      • Anonyymi

        kestävän kehityksen suurimpia hyötyjiä ovat järjestöt kuten yk joka vaatimalla vaatii valtioilta rahaa toimintansa pyörittämiseen ja jonka kautta näitä rahoja ns jaetaan kehitysmaille ja joista menee karhun osa järjestön omiin hallintokuluihin eli herrojen taskuun.


      • Anonyymi

        Jep vaikka rahaa menee myös niille, joilla ei ole YK:n ihmisoikeuksien julistusta, vaan kairon julistus.


    • Anonyymi

      Afrikassa heimopäällikkö ajelee cadillakilla kun USA öljy
      poraajat pilaavat pohjavesiä.

      Hyvin menee kuitenkin?

    • Anonyymi

      Parasta kehitysapua olisi pakkosterilointi voimakkaasti lisääntyvissä kehitysmaissa. Populaation kasvu loppuisi ja jäljelle jääneille jäisi elimahdollisuus.

      • Anonyymi

        Sen voisi aloittaa Venäjästä. Maailman älyykkys kasvaisi heti valtavasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen voisi aloittaa Venäjästä. Maailman älyykkys kasvaisi heti valtavasti.

        kyllä sen voisi laoittaa kotutkutoisesta vihervasemmistosta,sähkökin olisi suomessa halvempaa,ilmasto ongelmia ei olisi eikä haittamaahanmuuttoa.


    • Anonyymi

      Muistakaa et kirkoltakin menee kehitysapuun, vaikka ei ole hyötyä,joten erotkaa siitä lahkosta.

    • Anonyymi

      Kehitysyhteistyörahoja heitetään ronskisti Afrikkaan ja Islamistisiin maihin sen takia, että rahaa jakava maa saataisiin velkaantumaan nopeammin.

      Velanantajat kontrolloivat velkaantuneita maita ja pystyvät velkaa hyväksikäyttäen ohjaamaan kyseisen maan toimintaa.

      Tämän takia pyöritetään tätä kehitysapu-huijausta (huijaushan se on). Kyseessä on siis yksi työkalu muiden joukossa, jolla kansainvälisen velkateollisuuden hallitsijat kasvattavat kontrollia yhteiskunnastasi.

      Tällaisilla kehitysapu-höpön-höpöillä ei ole siis todellisuudessa yhtään mitään tekemistä jonkin humanitaarisen avun tms kanssa. Kyseessä on puhtaasti mekanismi, jolla lisätään valtion velkaa ja sitä kautta siis siirretään kontrollia velanantajille.

    • Anonyymi

      Vesipula on jo nyt todellinen ongelma ja se tulee vain pahenemaan ja vain osa maaiman kansoista saa sitä tarpeeksi. Siitä tulee vielä sotia yms, lisää tässä linkissä. https://yle.fi/uutiset/18-44120

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      24
      2645
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2312
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1298
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1221
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      976
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      957
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      75
      852
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      72
      826
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      793
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      93
      762
    Aihe