vanhusten ja muiden hoitoa tarvitsevien puhtaus

Tänä vuonna (2018) sattui joulu- ja uusi vuosi sillä lailla, että sauna- ja kylpypalvelut eivät toimineet. Muutama kymmenen ihmistä joutuu siis olemaan kolmekin viikkoa likaisena.
Kuka jättäisi oman isänsä, äitinsä tai lapsensa nykyaikana tällain? Henrikinhovista palautetaan likainen hoidokki kotiin, koska on pyhät, josta seuraa, että henkilökuntaa on vähän.
Kiitos vaan kokemäkeläiset päättäjät.
7267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Johtusko ny kumminki työnjohdollisista asioista eikä päättäjistä.

Äänestä
  • Kokemäkiläisillekin päättäjille on kyllä varmaan informoitu vanhustenhoidon katastrofaalisesta tilanteesta myös Kokemäellä, kuten muuallakin suomessa, mutta eihän heitä yleensäkään kiinnosta, eikä mitään tapahdu. Mutta kuten edellinen sanoi, todelliset syyt ovat pääsosin muualla. Siellä työnantajapuolella tai oikeastaan paremminkin esimiesportaissa, jossa pitäs tehdä suurimmat korjaukset. Alkaen heidän koulutuksestaan - ihan esimiestaitaidoista lähtien... Tosin se ei liity nyt millään tavalla tähän pesuasiaan, mutta kun kerran otit puheeksi...

    Valitettavasti pyhät osui tänä vuonna näin ja jos ei joku tiedä, niin yleensä juhlapyhinä ja usein aattoinakin on jo vähemmän henkilökuntaa niin "laitoksissa", kun kotihoidonkin puolella ja jotkut asiat jätetään siksi tekemättä, kuten pesut, jotta aika riittää muuhun tärkeämpään tai edes siihen välttämättömimpään perushoitoon. Mutta ainahan omaiset voi asiassa auttaa joko pesemällä itse tai hankkimalla yksityisen hoivapalveluyrittäjän pesemään. Jos arkenakin on kädet täynnä töitä, niin saati sitten pyhinä, jolloin on hoidettava ne samat asiakkaat pienemmällä henkilökuntamäärällä, joten jotain "toisarvoista" on jätettävä tekemättä ja keskityttävä siihen perushoivaan, minkä tekemättä jättäminen vaarantaisi enemmän sitä asiakkaan hyvinvointia, kuin kokopesu. Jos nyt näin tylysti saa asian ilmaista, mutta pointti varmaaan löytyi? Ja sen tiedän, että esim alapesut tulee varmaankin tehtyävähintään kerran tai kaksi päivässä joka tapauksessa ja kasvotkin ( hampaat) siinä samalla.

    Ja ei, en ole henkassa töissä, mutta alalla ja tiedän myös hoitajien / hoitotyön näkökulman. Ikävää toki ja hoitajiakin varmaan tilanne harmittaa, mutta jostain on pakko tinkiä, jotta saa edes tärkeimmät työajan puitteissa hoidettua vajaalla henkilökunnalla.

    Äänestä

Kokemäkeläiseen tapaan onkin hyvä täällä ruikuttaa ja juoruta. Tietenkään ei uskalleta suoraan omalla nimellä ja faktoilla olla yhteydessä asiasta sinne mihin se kritiikki kuuluu.
Koskee muuten sitten ihan mitä aihetta tahansa tässä kylässä.

Äänestä

aivan väärä foorumi länkyttää asioista joista ei puoletkaan pidä paikkaansa ... meidän omaiselle on hoitunut aina kaikki pesut/saunotukset asianmukaisesti... ei koskaan ole joutunut kotiutumaan pesemättömänä kotiin intervallijaksoltakaan... Hyvä asiallinen hoito on saatu.

Äänestä

Eikö tää palsta oo nimenomaan sitä varten, että täällä voi kirjoitella kaikista mieltä askarruttavista asioista. Ja nimimerkillä, nimenomaan. Jos jonkun vanhus on asiallisesti hoidettu, se on hienoa. Ei kuitenkaan tarkoita, ettei muunlaisia tapauksia voisi olla. Näitähän ei vissiin oo kenenkään pakko lukea, mutta nämä "tänne ei sovi kirjoitella sitä eikä tätä" - tyypit, onko joku pyytänyt teitä tallentamaan tänne ohjeita, mitä muut voivat kirjoittaa ja mitä eivät? Kokemäellä asuu ihan samanlaisia ihmisiä kuin muissakin pikku maaseutukylissä, länkyttävät mitä länkyttävät. Ja mitä arvelette seuraamuksista, jos vanhuksen omaiset valittavat huonosta hoidosta suoraan sinne missä hoito on huonoa ollut?

Äänestä
  • Asiaa kirjoitat (Isämeidän). Eipä se "Palautesinnemissä..." itsekään oikella nimellä kirjoittanut : (
    Nythän tuo keskustelu vanhushoidosta on saatu esille Esperin ja Attendon ja muiden hoivapalvelujen julkisilla uutisilla.
    Kun ei hyvällä (huomautuksilla/keskusteluilla) saa korjauksia huonoon hoitoon niin sitten käy juuri näin että "surullisella" tavalla asia KENTIES paranee...... jää nähtäväksi.

    Äänestä

Nyt muiden tarpeet ovat ajaneet heikoimpien perushoidon yli.
Kiireellisesti lisää resursseja vammaisten ja vanhusten hoitoon. He ovat vanhempiamme ja lapsiamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puhtauspuoliruokaa kirjoitti:

Tänä vuonna (2018) sattui joulu- ja uusi vuosi sillä lailla, että sauna- ja kylpypalvelut eivät toimineet. Muutama kymmenen ihmistä joutuu siis olemaan kolmekin viikkoa likaisena.
Kuka jättäisi oman isänsä, äitinsä tai lapsensa nykyaikana tällain? Henrikinhovista palautetaan likainen hoidokki kotiin, koska on pyhät, josta seuraa, että henkilökuntaa on vähän.
Kiitos vaan kokemäkeläiset päättäjät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu