Kovin paljoa ei ole näkynyt lehdissä tietoa, että yrittävätkö nämä Sastamalan kaikki 3 kansanedustajaa uusia paikkansa. Satonen kokkareista, Ilmari demareista ja Hakanen kepusta.
Sastamalla on nyt eniten kansanedustajia asukasta kohden koko maassa. Esimerkiksi 240.000 asukkaan Vantaalla on silläkin vain 3 kansanedustajaa Eduskunnassa.
Aikamoinen pamaushan se olisi, jos taas kaikki kolme menee Sastamalassa läpi. Ei silti että niistä yhdestäkään mitään hyötyä olisi ollut 4 vuotiskauden aikana Sastamalalle.
Tietääkseni mitään ylimääräisiä hankkeita tai etuja ei ole saatu osoitettua tälle paikkakunnalle. Edes sitä uimahallia ei tänne saada, vaikka 3 ukkoa on kok ajan Eduskunnassa valvomassa Valtion rahakirstun jakamisia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielestäni juuri nuo kolme Sastamalan tietäjää ovat saaneet enemmän aikaan Pirkanmaan maakunnan hyväksi kuin joukko muita kansanedustajia yhteensä vaalipiiristämme.
Mistäs kautta noita aikaansaannoksia Pirkanmaan osalta voisi käydä kurkistelemassa? Jos ovat paljon saaneet aikaan, niin varmaan ovat kansanedustajat avustajineen halunneet ne saavutukset jonnekin yhteen koota, ja esille laittaa.
Tietääkseni 4 vuoden aikana erikseen mainittuja asioita vaikka Sastamalan osalta on se että hirviaitaa saatiin Vammalan ja Tampereen välile. Mutta sekin saatiin vain toiselle puoilelle tietä. Toiselta puolelta hirvet pääsee edelleen ihan vapaasti tielle tulemaan.
Lisäksi liikenneministeri Anne Berner omi tämän hirviaidan nimiinsä, omiksi aikaansaannoksikseen. Koska hän oli käynyt ministeriautollaan Valtatie 12:n päällä toteamassa, että hirviaitahan siitä puuttuu.
Millaisia saavutuksia nuo 3 Sastamalassa asuvaa Pirkanmaan kansanedustajaa ovat tosiaan saaneet aikaan? Olisiko kellään mainita muutamia saavutuksia?