Raketteja saa ampua tänään vasta klo. 18!!

Jotkut mulkut paukutteli Lehtomäessä jo eilen. Noiden myynti yksityishenkilöille pitäisi kieltää kokonaan kun sääntöjä ei kuitenkaan noudateta.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Miksi? Eihän tätä iloa kestä kuin yhden illan jonka tiukkapipotkin kyllä kestävät. Ja jos joku innokas nyt muutaman papatin ampuu ennen aikojaan niin mitä sitten?

Äänestä

Tämä on kyllä maailman vakavin rikos jos paukutellaan liian aikaisin. Poliisin pitäisi käyttää kaikki resurssit näiden paukuttelijoiden kiinni saamiseksi. Tuomion pitää olla kova.

Äänestä

Kun näen kerrostaloni edessä paskantavia rakkeja niin heitän niille ilotulitteen parvekkeeltani. Koiran puriessa rakettia sinkoutuu siltä hampaat suusta ja näin olen estänyt koiraa syömästä ja vähentänyt pihani ulostesaastetta.

Äänestä

Vuosi lähelläkään vaihtumista ja tienoo vaikenee. Rahvaalla oli taas kerran liian kiire eivätkä malttaneet odottaa vuodenvaihdetta.

Äänestä

Ennen 90 luvulla sentään Lehtomäelle paukuteltiin heti Tapaninpäivän jälkeen vähintään Uudenvuoden päivään asti. Satunnaista laukaustenvaihtoa kuului yhtenään.

Äänestä

Nyt kävi Kuusankosken keskustassa niin että Sipilän hallituksen ansiosta ihmisillä ei oikeasti ollut näköjään laittaa rahaa paukkuhin ja raketteihin. Ennen täällä oli melkoinen meno ja kun vuosi vaihtui niin vaan yltyi. Sipilän ja Lindströmin toimet on tehneet tehtävänsä. Paikallinen väesto kurmartaa Lindströmin suuntaan ja huomenna miettii mistä ruoka.

Äänestä
  • Tuo oli selvästi havaittavissa. Tämä hallitus on ooistanut kaiken hauskan ja mahdollisuuden pitää hauskaa. Esimerkisi Lindströmissä ja Vartiaisessa on jotain paljon samaa kun Pohjois-Korean Kim Jong-unissa. Niin ulkonäössä kun ajatuksissa.

    Ajatus siitä että pitäsi äänestäää jotain on mennyttä jos ei nyt tule senkin suhteen joku laki että sinistä menneisyyttä pitää äänestää jos haluaa hengissä selvitä

    Äänestä

  • Ai se on hallituksen vika jos kuusaalaiset ovat niin heikkolahjaisia etteivät saa mitään töitä.

    Köyhien on luontaista keskittyä työnhakuun eikä verorahoilla pidä kustantaa huveja lusmuille.

    Äänestä

  • SELITYSTENKUUSAA kirjoitti:

    Ai se on hallituksen vika jos kuusaalaiset ovat niin heikkolahjaisia etteivät saa mitään töitä.

    Köyhien on luontaista keskittyä työnhakuun eikä verorahoilla pidä kustantaa huveja lusmuille.

    Ei me olla köyhiä. Me Manskin partalapset ei saada töitä eikä halutakaan saada. Emme ole lusmujakaan, olemme teidän vieraita ja ylpeitä teidän vieraan varaisuudesta.

    Äänestä

  • minä en töissä ole ollut ikinä.

    Äänestä

Rakettien ampuminen loppuu taas hiljalleen. Voimme pala koiranpaska ja mopopojat keskusteluihin.

Äänestä
  • Kielletään kaikki.

    Äänestä

  • Näin on. Koiravero takaisin ja mahdollisimman pian. Vero on myös määrättävä sen verran suureksi että se pistää miettimään puudelin hankintaa. Seuranta pakollisella paikantavalla sirulla jotta saadaan vero kohdistettua oikein. Lisäksi siruton koira toimitettava tavattaessa piikillle.
    Eiköhän ala kakat vähenemään kadun varsilta sekä myös uuden vuoden raketeista vinkuminen.

    Äänestä

arvelinkin niin.
äsken yritin nousta tuolilta ja paskaa liimaantui kalsareihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Koiranomistaja kirjoitti:

Jotkut mulkut paukutteli Lehtomäessä jo eilen. Noiden myynti yksityishenkilöille pitäisi kieltää kokonaan kun sääntöjä ei kuitenkaan noudateta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu