Hullua Uutta Vuotta 2019 - Ääsjoki

HerääKansalainen

Vuosi 2019 tuo tullessaan mahdollisia muutoksia, kun kyseessä on EU-vaalit ja Suomen eduskuntavaalit. Mitään jytkyä ei ole tulossa viimeksi mainitussa vaan sama vanha näköalaton sanelupolitiikka tulee jatkumaan ja kansan tulee taas kiristää vyötään - suomalaiset veronpalautukset jaetaan jatkossa ulkomaille. Jytky on tulossa vasta seuravissa 2023 vaaleissa kun oppositiopuolueet saavat oikeasti herätettyä koko kansan sortajien kauhuksi.

Seinäjoki elää ympäröivän maakunnan ostovoimalla, mitään merkittävää ulkomaanvientiä ei Seinäjoki tuota. Seuraava tulossa oleva rahapoliittinen lama, iskee siis pahiten juuri palvelurakenteisiin pohjautuvaan maakuntakeskukseen. Velaksi on kiva elää siihen asti kunnes velkoja takavarikoi realisoitavan omaisuuden.

On vaikeaa maalailla mitään ruusuista tulevaisuutta kantasuomalaisille, koska faktat siitä että vasta nyt on saavutettu vuotta 2008 edeltänyt taso kun muu eurooppa jo varautuu seuraavaan lamaan. Menestyjiä ovat vain entiset Itä-Euroopan maat järkevine johtajineen eikä suomettumiselle ole annettu mahdollisuutta kun he tuntevat historian paremmin kuin me. On helppo ennustaa hyödyllistä maahanmuuttoa näihin maihin.

Mitä vuosi 2018 oli? Tässä se pähkinänkuoressaan:
https://www.nykysuomi.com/2018/12/30/jyrki-aland-vuonna-2018/

16

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rahin

      Kiitos paljon--sitä samaa sinullekkin..Toivotaan myös että rasismi loppuisi kokonaan..edes näiltä palstoilta..Siunausta sinulle ja selvä ja tervepäistä uutta vuotta.

    • kalvinklein

      Lievää rasismia tarvitaan. Muuten meidä piru perii.

      • vaaran-merkit-seassamme

        Joo muuten suomea kohtaa musta surma !


    • bbbgvdthj

      aloittajalla oli kyllä pointtia kaupungin kasvu tukeutuu maakuntaan ja sen ostovoimaan...jos ihmisten ostovoima heikkeneen työtilanteiden kautta heikkenee myös kaupungin

    • itekinaatteinlähteä

      nyt jo melkein 1100 asukasta ep:ltä otti ja nosti kytkintä kun huomas mihin ollaan menos.
      miten tuo voi olla mahdollista?
      mättääkö se miten avaruuskylä kohtelee muita!

      • Kaikki ei jää seinäjoelle vaan jatkaa tampereelle tai helsinkiin. Ei siinä sen kummempaa.


    • HerääKepulainen

      Mikäs nyt on, eihän meillä mitään ongelmaa pitänyt olla wanhan median mukaan.
      Olisiko nyt vain parempi että tehdään näistä vaaleista ilmastonmuutos uskovaisten vaalit, eikä katsota totuutta silmiin. Asiat olivat paljon paremmin kun suomalaiset ei tiennyt asioista kun ne jätettiin kokonaan tai osittain kertomatta. pliis. Ennen vuotta 2015 tulleet työperäiset maahanmuuttajatkin ovat hermostuneet tästä nykytilanteesta ... Risikkokin aloitti vaalivalee...puheet kyselemällä perään uutta lakia vaikka sellainen on jo olemassa ja kuuluu nykyhallituksen maahanmuutto-ohjelmaan jota ei kuitenkaan ole noudatettu - syyllistetään poliisia, tottakai !

      https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/49feeb64-1084-408e-bac1-82bd8bcd9ae7

    • www.murkut.org

      Voisiko joku kuntapäättäjä/virkamies selvittää onko Seinäjoen ottamat lainat sellaisia että ne kestävät myös tulossa olevan 20-luvun laman? Ettei käy kuin 90-luvun valuuttalainoissa, jolloin n. 15.000 yrittäjää/lähisukulaista tappoi itsensä. Surullisen kuuloisena arabian-pönttöjä saudeihin myynyt ilmajokelaisfirma, jonka konkurssi-kuppaus ei ole vieläkään loppunut vaan on edelleenkin konkurssi-pesässä riittää jaettavaa kuppaajille (jo pian 30-vuotta).

      Eli onko Seinäjoen kaupunki taannut monenkin firman velkoja - kun nyt puhutaan jo miljardiluokan veloista. Ei auta vaikka Goldman Sachs omistaa Tieto Oyj, joka sattumoisin yrittää laskea suomalaisten vaalien tulokset digitaalisesti.

      Ennen :
      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/eun-ja-goldman-sachsin-liitto
      Nyt:
      https://www.iltalehti.fi/talous/a/778d70ab-4e2c-48c7-8fb9-c6b81a210578

      • HerääKansalainen

        Hail Merkel !

        Crackerit ovat olleet aktiivisia viime aikoina, on paljastunut julkisuuteen vuodettuja 9/11 lentoturman salaisia dokumenttja ja nyt viimeisimpänä DDR-kasvatti liittokansleri Merkel:in pankkitietoja/ysityisviestejä on urkittu. Merkel oli vastoin tahtoaan jo aikaisemmin NSA:n puhelinsalakuuntelussa, mutta harvemminhan sitä arkaluontoista puhelimeen pölistään kun puhedatakin on nykyisin digitaalista. Follow the money - paljastaa sen sijaan paljon yksityisempiä asiata.
        Tiedossa on mahdollisia sanktioita saksalaisyhtiöille ja mahdollisesti suurpankki DB:n vakavaraisuutta peittelevät toimet. Saksassahan on jo mm. Siemensillä, mersulla ja BMW:llä omat pankit, koska he eivät enään luota europankkeihin, vaan koittavat niiden kaaduttua pärjätä oman pankin voimin.

        https://mvlehti.net/2019/01/07/merkelin-tilit-hakkeroitu-historian-suurin-hakkeri-isku-suoraan-pimeyden-ytimeen/


    • timberland

      miten noi edelliset kirjoitukset liittyy seinäjokeen? niin ja muuten halla-aho on pikkumunainen koulukiusattu...joka itkee itsensä uneen unilääkkeillä

    • www.murkut.org
    • HerääKansalainen
    • Anonyymi

      Merivirta 7D41, Espoo Aavajoki Tuija Anneli

    • Anonyymi

      Aavajoki

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      13
      3708
    2. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      27
      2810
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      263
      2667
    4. Deodoranttiteollisuus

      Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin
      Jämsä
      5
      1875
    5. 216
      1401
    6. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1210
    7. Martinan mies on Suomessa.

      Siellä se on Martinan instassa ja täällä on jo ero tullut. Voi että kun huvittaa...
      Kotimaiset julkkisjuorut
      156
      1027
    8. Maistaisitko sinä näitä valmisruokia?

      Terhi Kinnari ja Kinnarin tila voitti Suomalainen menestysresepti -kisan. Makuja Kinnarin tilan kaurapohjaisissa aterioi
      Einekset
      30
      963
    9. Voitaisko olla kavereita?

      Haluaisin aloittaa puhtaalta pöydältä sinun kanssasi, tabula rasa. Minä lopetan sinun perääsi haikailun, ja sitten sinäk
      Tunteet
      2
      907
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      90
      907
    Aihe