Hei torpparit

Paljonko nostitte tänä vuonna maataloustukea ja mihin käytuåitte ko. Summan.

Muistaako kukaan minne rahatmeni


Ei tuettu
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikö kukaan saanut maataloustukea

Äänestä

Aihe on niin tuhanteen kertaan tietämättömien ressukoiden toimesta loppuunkaluttu, ettei anna aihetta jatkaa.

Äänestä
  • Niin, eikä Suomessa ole ollut torppareita aikoihin, ellei sellaisiksi lasketa Kontulan vuokrayksiöissä majailevia loisia, loisia joita ei työnteko kiinnosta.

    Äänestä

  • Oltiin emännän kanssa Hawaijilla ja Tahitilla. Kohta lähdemme Kanarialle. Piika hoitaa karjan ja renki auraa pihatiet. Lapset laitoimme yhteiskunnan kustantamaan sijaiskotiin.
    Keväällä laitetaan uudet maataloustukihakemukset vetämään. Joten älkää huolehtiko, kyllä me jotenkin pärjätään.

    Äänestä

Tukijusseilla on juuri nyt kiire eivätkä ehdi vastata.

Tammikuussahan viljelijän täytyy ... siis jotainhan kuitenkin täytyy tehdä, koska viljelijän tuntipalkkaa laskettaessa käytetään jakajana keskimäärin 65 tunnin työviikkoa ja työviikkoja on 52 vuodessa. Sitten kun "työtunnit" on saatu kohdalleen, voidaan ihmetellään, että "kuka muu joutuu raatamaan alle 5 euron tuntipalkalla".

Eli niin se viljanviljelijä tänäänkin uurastaa pellollaan 10-12 tuntia eikä ehdi nettikeskusteluihin osallistua.

Äänestä

Sairaan lapsellisia kommentteja kontulan vuokrayksiöstä.
Aloittajat äänestää kokoomusta ja samistuvat. Kauniisiin ja rikkiasiin kun ostaisi kaliin autolehden ja haaveilisia utosta jihon ei varaa ja. Lehdenhintakin menee hukkaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysynpähänturhaan kirjoitti:

Paljonko nostitte tänä vuonna maataloustukea ja mihin käytuåitte ko. Summan.

Muistaako kukaan minne rahatmeni


Ei tuettu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu