Rasismi loppuu ja Me kaikki tunnemme olevamme yhdenveroisia. Arvosta Toista kuten haluaisit itseäsi arvostettavan.
Vuodesta 2019 suvaitsevaisuuden huippuvuosi :-)
UnelmiaUudelleVuodelle
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jo vain, on hyvä jos te suvakit viimeinkin olette tajuamassa, että kohtelette meitä suomalaisia väärin, kun olette monikulttuurisuus unelmahöttönne myötä suistaneet meidät orjan asemaan.
"Laulujenne lunnaat" ovat ikäviä maksaa ja Suomi sotkettu johonkin, mitä yksikään pieni kansallisvaltio ei ansaitse.
107 miljardia velkaa ja velkakello käy ikäviä asioita "kutsuvieraidenne" taholta tapahtuu "enemmän kuin tarpeeksi" :/
Miehekäs pääministerimme on ryhtynyt maksamaan valtionvelkaa takaisin. Uusi työvoima on piristänyt Suomen taloutta.
Paskan marjat! Sipilä on kyntensä vakuutuskuori ="laillisine veronkiertoineen" näyttänyt ja Suomen pystyyn elätettävillä hanttapuleilla täyttänyt.
Valtion velkataakka on Sipilän hallinnon aikana vain kasvanut ja "ylimääräiset" ulkomaalaiset elätettävät vaativat lisävelan ottoa ensi vuonnakin .
Kaiken lisäksi Suomen historian surkeimpiin lukeutuvalla pääministerillä on otsaa yrittää kieltää meiltä kantasuomalaisilta sanan-ja mielipiteen vapaus, johonkin epämääräiseen vihapuhe termiin viittaillen.
Ukolla ei kuitenkaan riitä kantti päättämään ,tuliko Suomeen oikeasti "onnenonkijoita", kuten taannoin jo aivan oikein puheessaan totesi ,kielteisten turvapaikkapäätösten ison määrän myötä, minkä perui päivä pari myöhemmin aito kepulaiseen tapaan.
Vaalipuheet ja Sipilän bulvaanien puheet on helppo erottaa bullshitiksi, nyt on vaan niin, että me suomalaiset alamme olla täynnä p-kan puhumista ja asioiden vääntelyä kuosiin joka ei ole totta:/
Kyllä vaan sitä valtionvelkaa maksetaan jo pois. Ei tarvittu kuin hitunen talouskuria leväperäisen demarituhlailun jälkeen ja homma on siinä.
No jos sitten minäkin lopetan kaiken työnteon enkä maksa enää veroja. Alan sellaiseksi jota suvaitaan. Suvaitseminen on katsella ihmisiä jotka eivät tee työtä eivätkä kanna kortta yhteiseen kekoon. ollaan vain saamassa ja nostellaan tukia ja rahaa tekemättä mitään.
Sehän juuri on sitä mitä kovasti suvaitaan.
Aletaan kaikki suvaitsemisen arvoisiksi. Olemaan tekemättä mitään.
Kauankohan kestää kun homma on ohi ja rahat loppu? Mutta tuotahan se on.. SUVAITSEMINEN.
Et sinä muutenkaan töissä käy.
Mitä siitä tulisikaan jos aivan jokainen jäisi makailemaan kuten sinä? Siis aivan jokainen.
Vain eduskunnassa suurta palkkaa nostelevat loisijat olisivat "töissä"...
Suvaitseminen tarkoittaa leikkauksia eri paikoista. Olisiko ensimmäinen asia että kaikki terveydenhuolto jokaisen itsensä maksettavaksi. Kaikki hoito yhteiskunnan maksamana pois.
Jolla ei ole rahaa kuolkoon pois.
Aivan+totta+ja+"leikkuri"+iskenee+kantasuomalaisten+kohdalla+jo+tulevana+vuotena?
Näm+p-leet+menivät+yksityistämään+jo+sähköverkot+ja+tulos+näkyy+ja+tuntuu+varsinkin+haja-asutusalueiden+sähkönkäyttäjien+kukkarossa=jatkuva+korotusautomaatti,+kun+monikansalliset+toimijat+omistaa+verkot.
Sijoittajat+vuolevat+nyt+kultaa+jokapäiväisillä+tarpeillamme,+voitot+jopa+yli+40%+kun+hinnat+nostettu!
Tätä+on+nykyhallinnon+toimet,+kaikki+"Sammot"+jotka+olisivat+takoneet+hyvinvointia+kotimaahan+taloudellisena+tukena,+myydään+silmättömän+ahneille+"kasinopelureille":/
Seuraavana+voi+olla+pohjavedet,+jos+näitä+poliittisia+mätämunia+ei+saada+vaihtoon.
Kannattaisi+alkaa+heräilemään+todellisuuteen.+Hyvää+uutta+vuotta+2019+kuitenkin+kaikille+tasapuolisesti+ja+järkeä+kehiin.
Eli kun minua on suomi potkinut päähän koko ikäni niin voin luvalla alkaa potkimaan muita nyt päähän eikä siitäkään tule rangaistusta kun ei kerran ne minua potkineetkaan saaneet? Selvä,näin tehdään.
Kyllä. Laivat kääntyvät. Lentokoneet jäävät kentille. Kaikki halukkaat pääsevät eurooppaan jne. Todellinen "huippuvuosi" tulossa?
Näin voi olla, kun Mykkäspoika luvattomasti kirjoitti Suomen suohon :/