Sosiaaliturvamme on

Täysin riittävä joissain suhteissa jopa ylimitoitettu. Ainoa mitä sille pitää tehdä on sen tarkempi kohdentaminen yhdistettynä erillisiin aktivoiviin ja kannustaviin toimenpiteisiin.

46

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ettäsilviisii
    • Anttikansanpuolta

      Porvaripuolueita äänestäville sitä ei tulisi myöntää lainkaan, tapelkoot peltotilkuista ja investointiavustuksista.

    • HOHOOHOHOO

      Paljoko avaaja saa kuussa sosiaalitukea ?
      HO HOO , HO HOO

      • lareleieksasta

        oisit kysynnä mieluummi
        jotta suapko jenkiltä ja natolta rahhoo
        vaan pöljyttääkö niitä kehhuu

    • Syötti.Ahmaistu

      Olet täsmälleen oikeassa, varmaankin tahtomattasi.
      Maanomistajan sosiaaliturva on roimasti ylimitoitettu verrattuna muihin työttömiin. Viljanviljelijä kuittaa pinta-alatuet max. 1kk:n töillä vuodessa. Lopun aikaa ja sen lisäksi voi painaa töitä palkkatyössä, yrittäjänä tai miten vain tuen siitä vähenemättä. Metsänomistaja voi saada valtiolta palkkaa oman omaisuutensa hoidosta ns. kemeratukena, vieläpä vuokraa oman metsänsä hakkaamattomana pitämisestä luonnonsuojelun varjolla.
      Upporikas sijoittaja voi tietyin edelytyksin olla työttömänä, nykyhallitus on mahdollistanut työttömyyskorvauksen kuittaamisen muodollisia opintoja vastaan varallisuudesta riippumatta.
      Palkkatyöläisen työttömän tilanne ei ole lainkaan vastaava, kaikesta rangaistaan.
      Epäoikeudenmukaisuus on em. esimerkeissä siinä, että työläistyötön tarvitsee korvauksen elinkustannuksiin, varakkaalle tuet ja korvaukset ovat vain lisätienestiä.

    • Ossilla.mopedi.hukassa

      Ossi, Ossi. Ei vakuuta toistelusi olipa nikkisi mikä tahansa. Mkrva on ja pysyy hukassa.

    • kyllä siinä mun mielestä korjattavaa ois, leipäjonot ei lyhene vuosien saatossa, ja eriarvoisuus lisääntyy...
      MUTTA maahanmuuttajille, tänne tulijoille kyllä aina rahaa jostain riittää, eivät elä köyhyydessä täällä, sen näkee jo päältä päin, vaatetuksesta alkaen.

      • Ei pidäkään pyrkiä eriarvoisuuden vaan köyhyyden poistoon. Jota meillä oikeastaan edes ole.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei pidäkään pyrkiä eriarvoisuuden vaan köyhyyden poistoon. Jota meillä oikeastaan edes ole.

        Nii, olen tuota köyhyyttä suomessa ja minkälaista sitä on pohtinut paljon. ehkä se on että mihin sitä valition taloudellista tilannetta vertaa..

        siitäkin varmaan useita mielipiteitä, että onko suomessa tällä hetkellä köyhyyttä vaiko ei, onneksi meillä on kuitenkin sosiaaliturva olemassa, edes sellaisena kuin se nykyisellään on.

      • SusakoskenGangbang

        Naisten kodittomuus Sipilän hallituksen aikana vain yleistyy - Janna, 37, tietää minkälaista on nukkua taivasalla: ”Saatoin olla ainoa nainen 50 miehen porukassa. Nyt naisia voi joukossa olla parikymmentäkin”

      • SusakoskenGangbang kirjoitti:

        Naisten kodittomuus Sipilän hallituksen aikana vain yleistyy - Janna, 37, tietää minkälaista on nukkua taivasalla: ”Saatoin olla ainoa nainen 50 miehen porukassa. Nyt naisia voi joukossa olla parikymmentäkin”

        ikävää =(

      • eripariaolevat kirjoitti:

        Nii, olen tuota köyhyyttä suomessa ja minkälaista sitä on pohtinut paljon. ehkä se on että mihin sitä valition taloudellista tilannetta vertaa..

        siitäkin varmaan useita mielipiteitä, että onko suomessa tällä hetkellä köyhyyttä vaiko ei, onneksi meillä on kuitenkin sosiaaliturva olemassa, edes sellaisena kuin se nykyisellään on.

        Absoluuttista köyhyyttä tuskin on. Tarkoitan absoluuttisella köyhyydellä nälän näkemistä ja yösijan puutetta.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Absoluuttista köyhyyttä tuskin on. Tarkoitan absoluuttisella köyhyydellä nälän näkemistä ja yösijan puutetta.

        totta

      • Outoa.kampanjointia
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Absoluuttista köyhyyttä tuskin on. Tarkoitan absoluuttisella köyhyydellä nälän näkemistä ja yösijan puutetta.

        Saat uskoa että on, ja lisääntyy kovaa vauhtia, varsinkin vanhusten keskuudessa.

      • Outoa.kampanjointia kirjoitti:

        Saat uskoa että on, ja lisääntyy kovaa vauhtia, varsinkin vanhusten keskuudessa.

        Älä viitsi valehdella. Ei Suomessa kukaan näe nälkää. Joillakin on tietysti tiukempaa mutta ei se mitään köyhyyttä ole.
        Outoa kampanjointia tosiaan.

      • Outo.Heebo
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Älä viitsi valehdella. Ei Suomessa kukaan näe nälkää. Joillakin on tietysti tiukempaa mutta ei se mitään köyhyyttä ole.
        Outoa kampanjointia tosiaan.

        Ei köyhyys ja jopa nälkä suomesta sillä poistu, että sinä väität että ei sellaista ole. Mutta kun vaan on.

      • Outo.Heebo kirjoitti:

        Ei köyhyys ja jopa nälkä suomesta sillä poistu, että sinä väität että ei sellaista ole. Mutta kun vaan on.

        Miten voi olla kun meillä on toimeentulotuen kaltainen turvaverkko.
        Ansiosidonnaisella olevaa en laske köyhäksi enkä edes pienituloiseksi.

      • Outo.Heebo kirjoitti:

        Ei köyhyys ja jopa nälkä suomesta sillä poistu, että sinä väität että ei sellaista ole. Mutta kun vaan on.

        en tiedä, en ole niin viisas taloudetieteilijä että osaisin sanoa millä se poistuisi, valtiolla velkaa ja uusia veronmaksajia ei synny.

      • eripariaolevat kirjoitti:

        en tiedä, en ole niin viisas taloudetieteilijä että osaisin sanoa millä se poistuisi, valtiolla velkaa ja uusia veronmaksajia ei synny.

        toki suomessa on esim. lääkkeet, asuminen ja ruokakin aika kallista.
        tosin nekin asiat taas riippuu monesta tekijästä.

        asuminen ei kallista joka suomen kolkassa, ruokaa saa tarjousten perässä aika halvallakin mutta sairastaminen ja lääkket on aika kalliita, varsinkin ikäihmisillä., joilla yleensä sairauksia enemmän kuin nuoremmilla.

      • Marstio
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Miten voi olla kun meillä on toimeentulotuen kaltainen turvaverkko.
        Ansiosidonnaisella olevaa en laske köyhäksi enkä edes pienituloiseksi.

        Tuotahan sinä pakkomielteenomaisesti olet hokenut. Tuosta toimeentulotuesta taisi Tommi sulle jotain faktaa syöttää :) Ei ollutkaan niin ruusuista kuin laki määrää tuo toimeentulotukesi.

      • Marstio kirjoitti:

        Tuotahan sinä pakkomielteenomaisesti olet hokenut. Tuosta toimeentulotuesta taisi Tommi sulle jotain faktaa syöttää :) Ei ollutkaan niin ruusuista kuin laki määrää tuo toimeentulotukesi.

        ainahan laki ja käytännön elämä erilaista, eri asioita.

        tilanteet voi olla oikeessa elämässä todella erilaisia, mitä lakiin kirjattu ja säännöt määrää.

        Lääkevaihdon ja lääke taksan leikkausten vuoksi lääkkeiden hinnat ovat pääsääntöisesti halventuneet.
        Uudet lääkkeet jotka ovat patenttisuojan piirissä ovat luonnollisesti kallista.
        Ruoan hintaan vaikuttaa se että meillä on kahden kauppaketjun monopoli.

      • Marstio kirjoitti:

        Tuotahan sinä pakkomielteenomaisesti olet hokenut. Tuosta toimeentulotuesta taisi Tommi sulle jotain faktaa syöttää :) Ei ollutkaan niin ruusuista kuin laki määrää tuo toimeentulotukesi.

        Tommin ja sinun "faktat" kyllä tiedetään. Mutta väännetään rautalangasta. Toimeentulotuella on laissa määritellyt kriteerit.

      • eripariaolevat kirjoitti:

        ainahan laki ja käytännön elämä erilaista, eri asioita.

        tilanteet voi olla oikeessa elämässä todella erilaisia, mitä lakiin kirjattu ja säännöt määrää.

        Ja höpö höpö sun juttujasi. Käytännön elämässä eli Toimeentulotukea myönnettäessä noudatetaan juurikin sitä lakia.

      • Pallopaitalahkolainen
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Miten voi olla kun meillä on toimeentulotuen kaltainen turvaverkko.
        Ansiosidonnaisella olevaa en laske köyhäksi enkä edes pienituloiseksi.

        "Ansiosidonnaisella olevaa en laske köyhäksi enkä edes pienituloiseksi."

        Niin, oletkin outo eläkeläislestatrolli, joka roikkuu multinikkeineen palstalla työttömiä jatkuvasti syylistämässä...

        Mistä tuo ääretön viha duunareita kohtaan teillä lestoilla oikein kumpuaa..?

        Kuuluuko se lahkonne perusoppeihin sen ohella, että valehdella saa kunhan ei tanssi eikä katso televisiota..?

      • Pallopaitalahkolainen kirjoitti:

        Palstan pohjasakkaa johon ei kannata aikaansa haaskata

      • Marstio
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Tommin ja sinun "faktat" kyllä tiedetään. Mutta väännetään rautalangasta. Toimeentulotuella on laissa määritellyt kriteerit.

        Entäpä kun niitä kriteerejä ei noudateta, tai tulkitaan vapaasti virkailijan toimesta?

      • EttäSellasta
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei pidäkään pyrkiä eriarvoisuuden vaan köyhyyden poistoon. Jota meillä oikeastaan edes ole.

        Köyhyyttä ei oikeastaan ole??? Vastahan uutisissa mainittiin, että Suomessa 800 000 elää köyhyysrajan alapuolella. Luku on pysynyt suunnilleen samana jo jonkun vuoden.

      • Edsiwahila
        EttäSellasta kirjoitti:

        Köyhyyttä ei oikeastaan ole??? Vastahan uutisissa mainittiin, että Suomessa 800 000 elää köyhyysrajan alapuolella. Luku on pysynyt suunnilleen samana jo jonkun vuoden.

        Mutta se ei ole Oikeistososdemille, ja muille hänen nikeilleen absoluutista.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Palstan pohjasakkaa johon ei kannata aikaansa haaskata

        ei pohjasakkaa olekaan, kaikki ollaan ihmisiä, erilaisia vaan.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ja höpö höpö sun juttujasi. Käytännön elämässä eli Toimeentulotukea myönnettäessä noudatetaan juurikin sitä lakia.

        laki siellä on pohjalla, meinasin sitä että tilanteet eivät varmaankaan mene niin kuin kirjoihin ja kansiin on kirjoitettu. esimerkit elävästä elämästä ja laajat skaalat.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Tommin ja sinun "faktat" kyllä tiedetään. Mutta väännetään rautalangasta. Toimeentulotuella on laissa määritellyt kriteerit.

        on, on

      • gffgffgffgff
        eripariaolevat kirjoitti:

        ei pohjasakkaa olekaan, kaikki ollaan ihmisiä, erilaisia vaan.

        Monet jopa samoja ihmisiä.

      • gffgffgffgff
        eripariaolevat kirjoitti:

        on, on

        Lakiteksti ja toteutus aivät vain ole samoja asioita.

      • gffgffgffgff kirjoitti:

        Monet jopa samoja ihmisiä.

        niinpä.

      • gffgffgffgff kirjoitti:

        Lakiteksti ja toteutus aivät vain ole samoja asioita.

        ei olekaan.
        siis meinaan, että se toteutus erilaitsiin tarpeisiin ja tilanteiseen varmasti tuo haasteensa.

      • Marstio kirjoitti:

        Entäpä kun niitä kriteerejä ei noudateta, tai tulkitaan vapaasti virkailijan toimesta?

        Elämme oikeusvaltiossa ja demokratiassa joten älä viitsi puhua puppua.

      • eripariaolevat kirjoitti:

        ei pohjasakkaa olekaan, kaikki ollaan ihmisiä, erilaisia vaan.

        Kyllä toisten ihmisten uskonnon rääpiminen on pohjasakkaa.
        Omaa pahaa oloa puretaan Sipilän ja Lestoihin.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Elämme oikeusvaltiossa ja demokratiassa joten älä viitsi puhua puppua.

        niinpä, oikeusvaltiossa eletään.. mutta joskus kun tuntuu etteivät oikeudet toteudu.
        mutta eipä siitä sen enempää..

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kyllä toisten ihmisten uskonnon rääpiminen on pohjasakkaa.
        Omaa pahaa oloa puretaan Sipilän ja Lestoihin.

        mielipiteitä on monenlaisia, pohjasakastakin.

        mitä tulee toisten ihmisten uskontojen rääpimiseen, miks islamin uskovaiset pitävät muita uskovaisia, uskontoja väärinä uskontoina?

        varsinkin uskontoihin liittyvissä asioissa ihmiset eivät sopuun tule pääsemaan, ennen varsinaista tämän pallon tuhoa, kaikki erimielisyydet vaan kärjistyy kansojen välillä muodossa tai toisessa vuosi vuodelta.

        toivon silti rauhallista vuotta 2019, uskotaan hyvään, vaikka pahuutta tapahtuu.

        Siksi niistä uskonnoista ei tulisikaan puhua vaan pitäköön jokainen ne omana tietonaan.

      • eripariaolevat kirjoitti:

        niinpä, oikeusvaltiossa eletään.. mutta joskus kun tuntuu etteivät oikeudet toteudu.
        mutta eipä siitä sen enempää..

        No toimeentulotukiratkIsusta ja muistakin KELA:n päätöksistä voi tämän palstan sijaan valittaa Sosiaaliturvan Muutoksenhakulautakunnalle.

    • Ordwall

      Eiköhän otsikko ja aloittajan nikki pitäisi kertoa, miksi ei maksa vaivaa tämän enempää asiaa kommentoida.

      • Tukiopetusta

        Aloittajaa on kuitenkin hyvä yrittää opastaa, kun näyttää tiedot ja käsitykset olevan menneeltä vuosituhannelta.

      • Outoa.kampanjointia
        Tukiopetusta kirjoitti:

        Aloittajaa on kuitenkin hyvä yrittää opastaa, kun näyttää tiedot ja käsitykset olevan menneeltä vuosituhannelta.

        Ei toimi oikein pankkomajuri itsensä suosittelijana :)

      • Oudompaa.kampanjointia
        Outoa.kampanjointia kirjoitti:

        Ei toimi oikein pankkomajuri itsensä suosittelijana :)

        Lisäksi aloitus on valheellinen, niin Oikeistososdeminä juttujesi sisältö yleensäkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      80
      1542
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1014
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      912
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      140
      680
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      76
      639
    Aihe