tulkaa nyt hyvät tikanpojat sannoittamaan taloyhtiöiden pihat, kun niistä maksunkin saatte. jos hiekat on kortilla, niin tuokaa edes luistimet.
tikanpojat ulos koloistaan
rahastuksenmaku
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tikanpojat eivät helpolla opi. Talonyhtiömme on huomauttanut heitä muutamaan kertaan hiekoituksen puuttumisesta, mutta se ei ole auttanut mitään. Vasta kun uhattiin huoltoyhtiön vaihdolla niin santalaatikko oli ilmestynyt pihallemme. Hiekoituksen saimme siis hoitaa itse, mutta Tikanpojat hoitivat sentään hiekat.
Meidän talossa on ollut Ruonanhuolto huoltoyhtiönä nelisen vuotta ja olemme olleet tyytyväisiä, mutta nyt on ote ruvennut heiltäkin pahasti lipsumaan ja tänään hallituksemme puheenjohtaja antoi heille varoituksen. Talonyhtiössämme on tapana että kahdesta varoituksesta seuraa henk.kohtainen puhuttelu ja kolmannesta vaihtuu huoltoyhtiö.
L&T konttorilla Luolalassa oli eilen yllättävän paljon porukkaa. Mahtoikohan olla valittavia asiakkaita.
tauko paikalla. työkohteissa ei ukkoja sitten näykkään. omistajat palkkaavat tukityöllistettyjä joilla ei ole minkäänlaista osaamista. kohteita otetaan lisää vaikkeivat pysty vanhojakaan hoitamaan.
Seurasinpa eilen sitten kun Tikanpojat suorittivat pihan auraamisen. Kalustot tulivat pihalle vasta puolenpäivän maissa. Oli peräti kaksi traktoria. Aikaa käyttivät puolisentuntia ja siitä vai noin 10 minuuttia aurasivat ja muu aika kalusto seisoi paikallaan ja äijät juttelivat keskenään. Pääasia tässä nyt kuitenkin oli se että piha tuli auratuksi.
Tänään oli klo 7 aamulla sovittuna aika Tikanpoikien huoltomiehen tulla asuntooni suorittamaan eräs työ. Nyt kello on kohta jo 15 eikä vieläkään ole näkynyt huoltomiestä. En ole voinut mitään enkä mihinkään koko päivänä lähteä perkele kun pitää päivystää jotain saatanan huoltomiestä. Tikanpoikien asiakaspalvelusta sanotaan vaan kun sinne olen jo useasti soitellut että hän on myöhässä.... Ja kappas lopulta asia selvisikin että tuleekin vasta huomenna klo 7. Että kiitos vaan tästäkin väärinkäsityksestä taas kerran.
Mahdettiinkohan Tikanpoikien asiakaspalvelussa olla alkoholin vaikutuksen alaisena kun tuollattis sekoilivat.
Tikanpoiken pahin vihollinen on lumi ja jää. Lumi koska joutuvat auraamaan sen pois ja jää koska joutuvat hiekottamaan.
keväällä kun pitäisi hiekat pihalta putsata niin Tikanpojat ovat aina auttamattomasti myöhässä.
Raha on paras liikkeelle potkija. Tunnetusti. Mikä estää taloyhtiötänne panostamasta huoltotyön laatuun ja nopeuteen. Sitä monasti saa mitä tilaa. Jos ainoa kriteeri kiinteistöhuoltoyhtiön valinnassa on halvin huoltosopimus, niin tuotetun palvelun taso on myös sitä mitä on tullut tilatuksi. Loogista eikö vain. Näin maailma tunnetusti toimii. Eikö vain olekin kummallinen asia.. Eritasoisia huoltosopimuksiakin on varmasti tarjolla. Tyyliin "Private Platinum, Premium, Standard, Basic, .....Tuun jos jaksan ". Ferraria harvoin saa Ladan hinnalla. Se mitä saatte on juurikin sitä mitä olette itse tilanneet.
Minulla ei kokemusta Tikanpojista, mutta Ruonanhuolto se on täysi vitsi. Pitäisi olla asiantuntevaa ja osaavaa porukka, mutta paskat ole todellakaan. Käyttäytyvätkin vielä tökerösti eivätkä hoida heille kuuluvia töitä kunnolla. Ainut johon olen ollut tyytyväinen on ollut asiallinen huoltomies joka hoitaa työt ajallaan ja asiantuntemuksella, mutta muuten porukka siellä ala-arvoista ja itsekästä.