Olin keittiössä ja paikalla oli unessa tuntemiani ihmisiä, keittiön pöytä ja tuolit. Olin ruokonnut kaksi kalaa ja jostain syystä ne olivat lattialla paperin alla. Ne olivat noin vajaa 30 senttisiä, leuka kuin hauella, kroppa kuin ahvenella. Toinen niistä potki itsensä raivokkaasti esiin paperin alta, verisenä, tuoreena ja limaisena ja silmät auki.. Kysyin miten se oli mahdollista kun olin poistanut sisälmykset ja kalan piti olla kuollut, näin jopa kalan olevan tyhjä sisältä. Lattialle tuli vesilammikoita kalan takia ja yritin kuivata sen jälkiä. Lopulta pyysin jotakuta avuksi.
Tiedän kalojen voivan mm. merkitä ajatuksia alitajunnasta. Pyhät ovat menneet rauhallisesti seurustellen, ei raivoisasti :) Onko nyt sitten jotain keljua tulossa?
Ruokotut kalat
Emmastiina
2
197
Vastaukset
Lammikot ovat piiloitettuja tunteita ja kalat niiden välittäjiä. Olet perannut kalat (kenties jo moneenkin kertaan), mutta koska alitajunta ei toimi niinkuin reaalimaailma, niin nehän täyttyvät uudestaan ja heräävät henkiin.
Kerrot että kalat olivat sekoitus kahdesta eri lajista. Voisiko tällä olla jotain merkitystä? Haukia ahventen vaatteissa...?- Emmastiina
Ahven on sympppis ja hauki on petokala. Onpas vaikeaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla4651351- 641126
- 61852
- 61815
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18757Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k100723- 72704
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49681- 30677
- 62664