Ilotulitteiden tulevaisuus

Suoranaisen kansanliikkeen nostattanut ilotulitteiden kieltäminen jakaa mielipiteitä vahvasti. Perusteluina täyskiellolle yksityisten rakettitouhuille on esitetty mm. koiraihmisten taholta, koirien säikkymistä ja ympäristön sotkeutumista. Tämä herättää itsessäni lähinnä huvittuneisuutta. Mietitäänpä kuinka moni ihminen joutuu pelkäämään lenkkipolulla vastaantulevaa koiraa, tai pahimmillaan irrallaan juoksevaa karvakuonoa päivittäin, joko syystä tai syyttä. Entäs näiden karvaturrikoiden jättämät ympäristösotkut (=jätökset), joista saamme nauttia ympärivuoden. Eli näillä perusteilla en lämpene rakettikiellolle, mutta muutoin olen kyllä samoilla linjoilla vastustajien kanssa. Ympäristö roskaantuu, ruuti yms. jäämiä leviää ympäristöön, melusaastetta ja onnettomuuksia tulee.
Täyskiellon sijaan ehdottaisin, että kunnat ja kaupungit järjestävät sopivan alueen, jossa kansalaiset voivat ampua raketteja. Alue valitaan niin, että se on riittävän kaukana asutuksesta (ei häiritse niitä jotka haluavat / joutuvat nukkumaan uudenvuoden yön, eikä toisaalta aiheuta tulipalo vaaraa asuinrakennuksille). Tällaisella keskitetyllä alueella ampumisesta on paljon hyviä puolia. Alue on helpompi siivota ampumisen jälkeen, kun roskat yhdellä alueella. Lisäksi katsojille voidaan rajata turvallinen katselualue ja mikä parasta samalla alueella nähdään paljon raketteja, kun nyt raketteja näkyy siellä täällä. Ja sen pahimman varallekin on helpompi varautua, kun kaikki ampuminen tapahtuu keskitetysti yhdessä paikassa, voidaan ensiapuryhmä / sairasauto tuoda päivystämään alueelle kaiken varalta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rakettimies kirjoitti:

Suoranaisen kansanliikkeen nostattanut ilotulitteiden kieltäminen jakaa mielipiteitä vahvasti. Perusteluina täyskiellolle yksityisten rakettitouhuille on esitetty mm. koiraihmisten taholta, koirien säikkymistä ja ympäristön sotkeutumista. Tämä herättää itsessäni lähinnä huvittuneisuutta. Mietitäänpä kuinka moni ihminen joutuu pelkäämään lenkkipolulla vastaantulevaa koiraa, tai pahimmillaan irrallaan juoksevaa karvakuonoa päivittäin, joko syystä tai syyttä. Entäs näiden karvaturrikoiden jättämät ympäristösotkut (=jätökset), joista saamme nauttia ympärivuoden. Eli näillä perusteilla en lämpene rakettikiellolle, mutta muutoin olen kyllä samoilla linjoilla vastustajien kanssa. Ympäristö roskaantuu, ruuti yms. jäämiä leviää ympäristöön, melusaastetta ja onnettomuuksia tulee.
Täyskiellon sijaan ehdottaisin, että kunnat ja kaupungit järjestävät sopivan alueen, jossa kansalaiset voivat ampua raketteja. Alue valitaan niin, että se on riittävän kaukana asutuksesta (ei häiritse niitä jotka haluavat / joutuvat nukkumaan uudenvuoden yön, eikä toisaalta aiheuta tulipalo vaaraa asuinrakennuksille). Tällaisella keskitetyllä alueella ampumisesta on paljon hyviä puolia. Alue on helpompi siivota ampumisen jälkeen, kun roskat yhdellä alueella. Lisäksi katsojille voidaan rajata turvallinen katselualue ja mikä parasta samalla alueella nähdään paljon raketteja, kun nyt raketteja näkyy siellä täällä. Ja sen pahimman varallekin on helpompi varautua, kun kaikki ampuminen tapahtuu keskitetysti yhdessä paikassa, voidaan ensiapuryhmä / sairasauto tuoda päivystämään alueelle kaiken varalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu