Haitallinen Elovaara pois vaaleista!

Sinisellä tulevaisuudella on edessään kohtalon vaalit, joten poliittisen linjan tulee olla kristallinkirkas äänestäjien silmissä. Valitettavasti puolueen varapuheenjohtaja Tiina Elovaaran päsmäröinti omilla avauksillaan asettaa kaikkien ehdokkaiden uskottavuuden kyseenalaiseksi. Kansanturvallisuus on sinisten kärkiteema vaaleissa eikä siihen sapluunaan mitkään typerät Sisu-viisumit sovi! Elovaara on myrkyllinen feministi, jonka paikka ei ole kansallista etua vaalivassa Sinisessä Tulevaisuudessa. Sen puliämmän sietää saada monoa isolle perseelleen - ja vauhdilla.

Meidän tulee siis ankarasti lobata sen edestä, että Elovaara saadaan kammettua ehdokaslistalta ja että hänet korvattaisiin myös puolueen varapuheenjohtajana. Jatkotavoitteena on lisäksi Soinin asettaminen johtoon pikaisen käsittelyn avulla. Siniset tarvitsevat juuri nyt KOKEMUSTA sekä ENERGIAA, ja näin ollen ainoat oikeat miehet puheenjohtajistoon ovat Soini, Niinistö jaTorvinen.

Lisäksi haluan muistuttaa, että koko jäsenistön tulee asemoitua oman piirin kärkiehdokkaiden taakse.
28145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ettäkö huomaa,että Soini on luovuttanut.Miksi hän ei sitä sano.Se johtuu siitä että hän on kepun ja kokoomuksen tuki ja lupautunut tähän tehtävään vaaleihin asti

Äänestä

Ei pelkoa. että Tiina Elovaara pääsee jatkoon, koska kaikilla ei ole "natsi-laseja"! Hyvä näin!

Äänestä
  • Tuo nariseva ämmä valehtelee aina. koulutuksestaan ja lapsuudestaan. Keksi sekin, että olisi ollut lastenkodissa.

    Äänestä

Rakkikoirat Soini, Elovaara,Elo mm. ovat polkemassa meitä tavallisia kantasuomalaisia. Tiinakin nähnyt käsimerkkejä. Tämän vuoden puolella ei ole vielä heiluttanut sitä natsi/rasistikorttia. Mutta eiköhän se kortti ala pian heilumaan. Sitä tässä ootellaan. Soini puhunut ihmisvastaisuudesta. Tällä Soini tarkoittaa, että me ei olla ihmisiä. Leimakirves heiluu. Nyt siellä joulua vietetään tonttulakki päässä. Nyt on vaalikevät. Miksi ette ala töihin? Ei Soinia kannata ootella. Hän ei ala sinisten vaalivankkuriksi.

Äänestä
  • Uskomattoman pönttö tuollaisia tapaa lähinnä vihreissä missä pönttöys kuulukin osana poliittiseen agendaan

    Äänestä

Kohtalo on ollut sinetöity jo kauan.

Äänestä

Ei ole vielä tälle vuodelle alkanut Elovaaran rasisteeraus. Eikö olekkaan hyvä vaaliase?

Äänestä

Kovin on hiljaa tuo Elovaara. Äkkiä vaalitarjoilut pystyyn kun vaaleihin enää 99 päivää. Tekiskö Simon Elon sisar sellaisen natsikortin sellaisella pitkällä varrella, jotta kortti näkyy kauas. Tässä ootellaan tarjoiluja.

Äänestä

Huvittavaa on se, että samainen kansanedustaja haukkui entistä ja nykyistäkin puoluettä äijäpuolueeksi. Millä helvetin äänillä sitä eduskuntaan mennään ei pelkillä naisten ym suvakeilla? Eli edessä raaka pudotus........................

Äänestä
  • Eikö Torvinen itse ole vielä haitallisempi puolueelle ???

    Äänestä

Aika ajoi jo ohi, turha enää rypistää.

Äänestä

Vaaleihin 97 päivää. Aika kuluu... Ketäs me Lapissa äänestämme?

Äänestä

Elovaara on aikaansaava ja osaava kansanedustaja ja hienoa että on edelleen lähdössä ehdolle. Vasta 32v ja hyvin monipuolinen cv!

Työura / Elämänkertatietoja:

- Euroopan parlamentin harjoittelija
- kansanedustajan avustaja
- opettajan sijaisuuksia

Kansainväliset luottamustehtävät:
- EU:n alueiden komitea, vj

Kunnalliset luottamustehtävät:
- kaupunginhallituksen jäsen
- kaupunginvaltuutettu

Äänestä
  • Torvinen on myyrä joka sisältäkäsin syö sinisten kannatuksen olemattomiin

    Äänestä

  • Kannattaisi myös listata Tiinan Mokat, kuten entisten äänstäjiensä mollaaminen ym ym ex-asuinalueensa haukkumiset tv-ssä. Kyllä äänestäjä kato on melkoinen.

    Äänestä

  • Torvista ottaa jo pattiin kun edessä odottavat putous, ja räytynvt hillotolppa !

    Äänestä

Se on aivan sama tekeekö siniset vaalityötä vai ei. Ilman uskottavaa poliittista aatetta ei ole vaalien jälkeistä elämää. Ilmeisesti nämä siniset ovat paitsi epärehellisiä, niin myös tyhmiä.
Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, millaisia käänteitä sinisten vaalipaniikki nostattaakaan yleisön huviksi.

Äänestä

Kuka sinistä loikkaa Hjalliksen kelkkaan? Tuskin kokoomuksesta kaksi henkilöä joiden nimet kerrotaan mahdollisesti, mutta ovat jo ehdokkaana kokoomuksen.
Voisi hyvinkin olla sinisten porukasta vai?

Äänestä
  • Se on varmaa, että puoluesihteeriltä on lausuntoja luvassa. Rintamakkarkureita ei hyvällä katsota!

    Äänestä

Sinisistä tulee loikkauksia vaalien jälkeen, ei vielä. Loikkareita ovat Sampo Terho ja Simon Elo siinä tapauksessa jos sattuisivat menemään läpi. Toisaalta siniset ovat Elon ja Terhon perheyrityksiä, joten Loikka varmaan on vaikeahko, mutta välttämätön jos mieli jatkaa politiikassa.

Äänestä

Torvinen on hajottanut Lapin piirin ja nyt potkii Elovaaraa pois ja näin ehkä käy jo huomenna. Soini seurannut hiljaa Torvisen touhua. Vaikka tämä nuoleskelee Soinia niin vaikutus on päinvastainen. Kyllä tuolla Torvisella on poikkeuksellisen huonot ihmissuhdetaidot..

Äänestä

Ja tämä Elovaara myös lähtee! Lisäksi koko puolue tulee organisoida vaalien jälkeen uudella tavalla. Syyllisiä ovat vastuulliset toimijat, eikä uusia mahdollisuuksia jaeta. Sinisen tulevaisuuden lyhyen aikavälin visio on haasta Keskustaa maakunnissa, esim. Oulun ja Lapin vaalipiireissä. Pidemmällä tähtäimellä on hankkia vakaa kannatus suurissa asutuskeskuksissa.

Äänestä
  • Höpöpuhetta. Sininen tulevaisuus ei tule koskaan ketään haastamaan. Nyt tulee romahdus. Sitten EU-vaalit, ehdokkaana Lindström. Ilkeääkö kukaan muu lähteä ehdolle. Soini ei lähde.Torvinen elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. Ei ole moksiskaan vaikka aiheutti Lapissa ruman sotkun. Suosittelee idiootti-kirjan lukua tietysti muille vaikkapa niille "mooseksenuskoisille".

    Äänestä

Nyt jo voi sanoa täysin varmana ettei tiina Elovaaralla ole mitään mahdollisuutta uusia paikkaansa.

Äänestä

Elovaaraa äänestin viimeksi täällä Tampereella. Petti! Suututtaa kun tuin häntä. Virhettäni en toista!

Äänestä

Samoin tein Tiinan kohdalla ja nyt äänestin Sami saviota, olin jo tuolloin kahden vaiheella, Virhe silloin tuli.. V--ttaa!

Äänestä

Ei, pääse enää eduskuntaan! Tiinan vanha äänestäjä, ikävä kyllä! Nyt Sami Savio no 14 !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


LapinSiniset kirjoitti:

Sinisellä tulevaisuudella on edessään kohtalon vaalit, joten poliittisen linjan tulee olla kristallinkirkas äänestäjien silmissä. Valitettavasti puolueen varapuheenjohtaja Tiina Elovaaran päsmäröinti omilla avauksillaan asettaa kaikkien ehdokkaiden uskottavuuden kyseenalaiseksi. Kansanturvallisuus on sinisten kärkiteema vaaleissa eikä siihen sapluunaan mitkään typerät Sisu-viisumit sovi! Elovaara on myrkyllinen feministi, jonka paikka ei ole kansallista etua vaalivassa Sinisessä Tulevaisuudessa. Sen puliämmän sietää saada monoa isolle perseelleen - ja vauhdilla.

Meidän tulee siis ankarasti lobata sen edestä, että Elovaara saadaan kammettua ehdokaslistalta ja että hänet korvattaisiin myös puolueen varapuheenjohtajana. Jatkotavoitteena on lisäksi Soinin asettaminen johtoon pikaisen käsittelyn avulla. Siniset tarvitsevat juuri nyt KOKEMUSTA sekä ENERGIAA, ja näin ollen ainoat oikeat miehet puheenjohtajistoon ovat Soini, Niinistö jaTorvinen.

Lisäksi haluan muistuttaa, että koko jäsenistön tulee asemoitua oman piirin kärkiehdokkaiden taakse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu