Työttömyys laskennu voimakkaasti millä tavalla ?

Työttömyystilasto näyttää hyvää Lieksassa työttömyys on laskennut voimakkaasti eli millä perusteella ovat työttömät häipyneet työttömyystilastoista. Lieksassa on kuntouttava työtoiminta työllistänyt hyvin vähäpätöisiä töitä te-toimistossa ei lasketa työttömäksi työtön saa 9 euroa/aktipäivältä työmarkkinatuen ja asumistuet joka on palkkaa eipä kerry eläkettä, vuosilomia. Ikääntyneitä pitkäaikaistyöttömiä eli 50 luvulla syntyneitä eläkkeelle näitä ovat kansaneläke, eläketuki jotka maksetaan verorahoista. vaikeasti työllistyvien työttömien elättäminen on kallista eräät työttömät ovat olleet koko ikänsä työttömänä ei ole pystynyt hankkimaa hauta-arkkua viimeiselle matkalle kun kuolema lähestyy maksaa yhteiskunnalle paljon sosiaalituet lasketaan asumistuki, työmarkkinatuki perustoimeentulotuki. Lain mukaan on oikeaa työllistymistä jos työtön onnistuu saamaa työpaikan avoimilta työmarkkinoilta. Kuntouttava työtoiminta, työkokeilu, palkkatukityö eivät johda mihinkää työsopimussuhteiseen työhön,
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Työttömyystilastot on kaunistunut, kun suuret ikäluokat ja muu vanha pohjasakka ovat päässeet eläkkeelle.

Äänestä
  • 50 luvun pohjasakat joutavat kohta lähestyy 60 luvun alussa syntyneet eläkeikään kuka kuusikymppistä työllistää vaikka työrajoitteita ei ole uuden oppiminen alkaa olla vaikeaa kaikki heikkoälyiset jotka eivät työllisty avoimille työmarkkinoille eläkkeelle te toimistoissa on vaikeasti sairaita päihde, milenterveysongelmaiset osa ollut koko elämän työttömänä johtuu heikkoälyisyydestä ei kykene tekemää töitä tarvitaa osaavaa työvoimaa työelämä muuttuu nopeasti kuntouttavassa työtoiminassa ei riitä osaamiseen edes siivoojaksi vaan ne näpertelevät matokuteita tekevät käsitöitä puutöitä ainot harrastus on syöminen kela maksaa nämä lystit istumisesta saa vielä 9 euroa osallistumispäivästä työllistymistä sekn työttömyystilastot kaunistuu päättäjät ovat iloisia kunnan maksama työmarkkinatuen osuus Kelalle laskee taikkatemppu työllistämisen takia

    Äänestä

Sipilan metodin mukaan eläkkeelle päässeetkin ovat työllistyneet! Sipilä on niitä miehiä että jos kysyt siltä kellonaikaa ja se vastaa, niin paras tarkistaa jostain kellosta, se valehtelee kuitenkin!

1Äänestä

todellakin olisi todella mukava tietää, minne ihmiset ovat "kadonneet" kun hävinneet työttymyystilastoista. Mahdollisuuksia on monia: poismuutto, eläkkeelle, 9 euron orjaksi, työharjoitteluun yms. Kuinka moni pääsi työhön, kuinka moni pääsi koko-aikaiseen työhön? Olen varma, että tämä joukko ei ole suuri.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, että kokoaikaiseen vakituiseen työhön päässeiden määrä ei ole kummonen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tistaaa kirjoitti:

Työttömyystilasto näyttää hyvää Lieksassa työttömyys on laskennut voimakkaasti eli millä perusteella ovat työttömät häipyneet työttömyystilastoista. Lieksassa on kuntouttava työtoiminta työllistänyt hyvin vähäpätöisiä töitä te-toimistossa ei lasketa työttömäksi työtön saa 9 euroa/aktipäivältä työmarkkinatuen ja asumistuet joka on palkkaa eipä kerry eläkettä, vuosilomia. Ikääntyneitä pitkäaikaistyöttömiä eli 50 luvulla syntyneitä eläkkeelle näitä ovat kansaneläke, eläketuki jotka maksetaan verorahoista. vaikeasti työllistyvien työttömien elättäminen on kallista eräät työttömät ovat olleet koko ikänsä työttömänä ei ole pystynyt hankkimaa hauta-arkkua viimeiselle matkalle kun kuolema lähestyy maksaa yhteiskunnalle paljon sosiaalituet lasketaan asumistuki, työmarkkinatuki perustoimeentulotuki. Lain mukaan on oikeaa työllistymistä jos työtön onnistuu saamaa työpaikan avoimilta työmarkkinoilta. Kuntouttava työtoiminta, työkokeilu, palkkatukityö eivät johda mihinkää työsopimussuhteiseen työhön,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu