Oikestaan Trump paljasti koko paletin Venääjää myöten. Brittien Brexit oli
suunniteltu EU:n kaatumiseen. Bannon tuli ulos ja rahastaa USA:n vientifirmoilla,
jotka menettivät markkinoita Tiiviin Euroopan unionin vuoksi.
Suomessa Tyhmät ja köyhät ja yksinkertaiset ja samoin muissakin EU-maissa ovat
ottaneet Psykologisesti syyn omaan kurjuuteensa ja saamattomaan asemaansa EU:n
vuoksi ja tekevät siitä syyn omaan kurjuuteensa, vaikka eivät siitä itse tajua mitään.
Tämä on aika selkeä näkemys ja Poliittinen kommunistipuolue on noussut suomi
kommunistisena puolueena puhumaan pask*** yksinkertaisille ja rahastavat sillä ja
hyväksikäyttävät yksinkertaisia ja tyhmiä ihmisiä. ( Kukaan ei voi väittää, että kommunismi
ja tyhmät olisi jonnekin muualle kadonneet ).
Perus-kommunistit edustavat Natsi ja rasisti ja kaikkea sitä mitä kuului myös Saksan
natsien kuvaan ja siinä ei ole mitään poikkeavaa.. lippujuhlineen ilman valkoista suomea ja
samoin oli natseilla ilman keisarillista saksaa. Kaikki on aivan samaa agendaa. Ei tätä edes
tarvitse selittää ja nämä on niin selkeitä asioita.
Sitten joku hörhö siellä yrittää epätoivoisesti Äly ja Naulapää ja Kaapelikela ja Kankaanpää,
että EU on natsi ja me ollaan valkoisia suomalaisia ilman valkoista ja oikeistolaista agendaa.
Talousselonteosta ne osaa vain sanan Devalvaatio ja sitten, kun kysytään mitä Devalvaatio
todellisuudessa tarkoittaa, niin sitten ÖÖÖ ja ei vastata onhan Venäjäkin poissa EU:sta no on.
Suomalaisuudesta ne ei tiedä hevon Pask*** ja historiasta vielä vähemmän ja uskonnosta
ei mitään... Ovat vielä ateisteja... Niin eikö kaikki ole aivan selväää ! Osa niistä on toki vähän
ja enemmän vajaita ja ei edes voi vaatia.
Eurooppalaiset tietää jo aika selkeästi kuka heitä vastustaa.
3
<50
Vastaukset
Taas oli EU-mulkvisti kirjoittanut tätä samaa sontaa... Mihin me Pietarissa ei
voida vastata.... Saatan*** Mulkvisti... EU on pask*** Saatan* Mulkvisti...Kaupungeissa ei oikeastaan ole Persu-kommunisti/natsi aatteisia ihmisiä.
Kommunisteja toki on kaupungeissa ja varmasti Perus-kommunististit on ostaneet
konsulttipalveluna tiedot heitä äänestävästä porukasta ja se on varmasti salainen
raportti.
Mutta luullakseni ne on pitkälti kaupungeissa noin 70%:sti nahkapäitä ja muuten ei
kovin hyvännäköisiä tai ei hyvää käytöstä ylläpitävää alempaa tuloluokkaa. Yleiskriteeri
ja vaikutelma voisi olla, että eivät saa normaalia naisseuraa ja moni nainen heidän ryhmässä
on juuri sellainen poikatyttömäinen ja vähän koulujakäynyt yksikertainen.
Pääkannattajat tulevat maalta ja suomen junttikylistä ja 80 % heistä on yksinäisiä tai
ei luonnollisessa parisuhteessa eli arvomaailma pitää heitä myös suhteessa, vaikka
kiintymystä ei olisikaan niin paljon. Ympäröivät kiihokkeet ja ulkopuolinen elämäntyyli saa
heidät raivoon ja he eivät voi mukautua mainostoimistojen luomaan kuvaan elämästä.
Näillä kriteereillä Te jokainen voitte katsella ja kysellä ja varmistua itse, että hän on
perussuomalaisten kannattaja. Syitä he voivat ladella vaikka mitä ja he ovat puolensa
valinneet tunnesyistä ja perustelevat sitä epämääräisesti muuttuvilla aiheilla ja asioilla.
Tämän analyysin Teille tarjoaa ammattimainen mainostoimisto ja konsulttipalvelu Eurofighter.- älyäläjätä
Tämän ((Anal) Englanniksi suklaa osasto) (Lyysin eli palvelun) teille tarjoaa ammattimainen mainostoimisto ja konsulttipalvelu Eurofighter alias Liittovaltio.
Älkää hyvät lukijat putottako autonne avaimia hyperaktiivisen
ja salakavalan liikkeen omistajan Liittovaltion läheisyydessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1634934Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121499
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s81143Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739