Kusipää-Jumalat ovat mainostaneet minua viime kesästä lähtien aiheettomasti hulluksi (vaikka minkälaiseksi), varkaaksi, hyväksikäyttäjäksi ja vaikka mitä paskavaleita ovat yrittäneet ajaa niskaani. Tämä kaikki ilmeisesti sen takia, että saisivat rangaistua, laitettua maksua niskaani Heistä tekemieni ilmoitusten takia.
Armottomuudessaan ja alhaisuudessaan ovat menneet jo niin pitkälle, että jo mielikuvituksen rajat on rikottu ajat sitten. Yhtä vaan ja samaa aiheetonta osapuolta, syytöntä kohden ajavat ihan mitä vaan näköjään. Jo sen pitäisi kertoa kaikille, että mikä vika ja missä, kun ei ole kyllä yhden ainuttakaan ns. ilmoitusta, esim. ilmatilaesitystä, imagea esitetty yhdestäkään oikeasta rikollisesta, ei edes jihadisteista, vaikka Herrat ovat tasan tarkkaan olleet tieoisina katsomassa ns sivusta, kun niitä vyörymällä tuli joukoittain lähi-idästä muka pakolaisen statuksella vuodesta 2/2015 alkaen, valokuvat heistä välittömästi heidän päästyään turvasatamaan (ilkeitä tai juonittelevia ei ole oikeissa pakolaisissa), heidän omat ilmoituksensa, muiden silminnäkijätodistukset ym.ym. todistavat sen kaiken.
Ja tämänkin Jumalien yhteyden, suojeluskytkökset moiseen porukkaan, kun olen paljastanut ajat sitten, on ehkä yksi suurin syy, miksi tai miten minut yritetään hiljentää että olisin muka hullul ettei kenenkään tarvitse uskoa oikein yhtää mitään, mitä ilmoitan. Pidän tasan tarkkaan huolen siitä, että kaikilla ihmisillä on turvallista, joten en mitään sellaista ole ilmoittanut millekään, kellekään, mikä voisi olla jotenkin esim vaarallista kenenkään osalta. Aivan varmasti pidän jatkossakin huolen siitä, mitä kaikkea ehkä mahdollisesti voisin saada muja aikaan millä tahansa asialla, oli se sitten julkisuudessa tai ei, olkaa ihan rauhassa.
Jumalat mainostavat hulluksi ym.
3
111
Vastaukset
- 123d13f213
vaihda Jumala sanan tilalle saatanan kätyrit.
- Judas-Jeesukset
Anteeksi vaan, mutta kaiken takana ja edessä ovat vain ja AINOASTAAN Jumalat, Jeesukset ym. Valtiaat. Ovat myös valjastaneet sen Henkimaailmansa Olennot myös mukaan tohon pahaan paskapeliin ihmisiä ja ihmisyyttä vastaan.
Juuri kuten siinä pöpi-Raamatussakin on ennustettu jo aikoinaan: Lopun Ajan Jumalat ovat kurittomia, pahansisuisia, vastustavat kaikkea hyvää ja kykenemättömiä sopimuksiin! Näin He antoivat Itse Itselleen luvan näköjään jo silloin, että saavat ns. "Lopun Aikoina" hillua, riehua, ainakin tehdä miltei mitä vaan, ottamatta oikein vastuuta mistään. Niin paljon kaikki muutkin uskon asiat maailmassa ja myös maailman tapahtumat perustuvat uskontojen taholta annettuihin profetioihin: Herrat profetioivat, ilmoittavat ensin uskovilleen ja tulevat sitten ne ennustuksensa toteen laittamaan. Näin se menee!
- EttäSilleenNääs
...Ja Saatana on muuten syytön aika lailla kaikkeen asiaan! Joka muuta väittää, ei ole nähnyt Jumalista tms. Valtiaista eikä Taivaan hierarkiasta yhtään kitään vaan perustaa kaiken tietonsa näköjään vain raamattuun...=Tuhansien Vuosien Valeisiin!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1022605Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981632- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi201012- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe44904Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta119886Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta333809- 54803