Tilastokeskuksen vuosikirjakin sen todistaa monia asioita. Hyvä me, ei kai tästä voi muutakaan ajatella. Tunnen kyllä olevani etuoikeutettu kun saan asua tämänlaatuisessa yhteiskunnassa. On meillä kyllä ammattimiehet remmissä. Vahva usko on tulevaisuuteen
joka tulee esille hyvin keskusta voittoisena kevään vaalissa. Kun nyt näyttöjä hallituksella on, taloudesta, kuin työllisyydetä, ja valtionvelka saatiin siihen pisteeseen, ettei se ennään nouse, saatiin siihen jo vähän plussaakin.
Siinäkin yksi tilasto:
https://www.suomenmaa.fi/image-3.919633.8c8f4d2273?size=640
Vuosikirjasta ihan yksittäIsiä poimintoja:
>>Elinikä Suomessa on pidentynyt muun muassa parantuneiden elintapojen ansiosta. Suomalaiset polttavat tupakkaa ja käyttävät alkoholia aiempaa selvästi vähemmän.
Kun vuonna 2010 päivittäin tupakoivia oli 22 prosenttia kaikista 20-64 vuotiaista miehistä ja 15 prosenttia saman ikäisistä naisista, vuoden 2017 luvut olivat 15 ja 12 prosenttia. Alkoholia taas kului (100-prosenttiseksi muutettuna) jokaista 15 vuotta täyttänyttä kohden vuonna 2010 noin 10 litraa ja vuonna 2017 peräti viidennes eli kaksi litraa vähemmän.
Lieneekö vähemmällä viinan läträämisellä vaikutusta siihen, että omaisuusrötöksiä tehdään selvästi vähemmän kuin ennen. Muutos parempaan on ollut asunto- ja mökkimurroissa 17 prosentin luokkaa, ja moottoriajoneuvoja on anastettu vuonna 2017 peräti 43 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2010.<<
>>>Moni asia on paremmin kuin ennen, vaikka siltä ei aina tuntuisikaan. Tämä käy ilmi muun muassa vastikään suomeksi julkaistusta kirjasta Faktojen maailma (Otava 2018).
Samaa on jo pitkään sanonut emeritusprofessori Esko Valtaoja, jonka jäähyväisluento vuodelta 2015 on yhä ajankohtaista katsottavaa. Erityisesti jos hakee helpotusta maailmanlopun pelkoon ja tulevaisuusahdistukseen.
Lisää todisteita paremmasta löytyy kaikkien pavunlaskijoiden ja muiden lukuhullujen lempiaviisista, Suomen tilastollisesta vuosikirjasta 2018. Toki päinvastaistakin kehitystä on ollut, kuten Tilastokeskuksen luvuista ilmenee<<<
http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yyti_stv_201800_2018_19690_net.pdf

Vastaukset 4
Vanhimmat
Siitä se on vaan yllättävää, tilastokeskus ja sen tekemät tilastot, ja luonnollisestikin sen niistä tekemät tilastokirjat, ovat yhtä turhanpäiväisiä ja valheellisia tilastokeskuksen koko toiminta.
että tilastokirjat pitäisi tehdä vasemmiston ja kommunistein yhteistyöllä ?
Että tulisi oikeat, jossa mainitaan myös orjatyöstä.
Hyvin menee nyt, mutta menkööt !
Keskusta muistetaan vaalissa, se varmaa.
"Keskusta muistetaan vaalissa, se varmaa."
Varmasti muistetaan:
Huijaa vaaleissa kerran, häpeä huijarille.
Huijaa onnistuneesti viellä toisenkin kerran, häpeä äänestäjille.