SKE muuttumassa Omakylä-yhteisöksi. Lapsiperheitä kutsutaan mukaan

Puoluekenttä-kehittyy

OMAKYLÄ –HANKE
---------------------------
1.) – Entisen SE-liikkeen ja nykyisen SKE-liikkeen jäsenistön kesken on käyty neuvotteluja eräänlaisten kimppa-asuntojen, kommuunien tai lahkotyyppisten asumisjärjestelyiden toteuttamisesta.
https://youtu.be/FNG3TnmprV0?t=5240

2.) – Pidetään jäsenten kesken äänestyksiä, minne päin Suomea tällainen kylä, tai useampia kyliä perustetaan.

3.) – Monen vuoden tähtäimellä asiaa laajennetaan, ja yksittäisistä rakennuksista muodostuu vähitellen kokonainen jäsenten kylä, eli Omakylä.

4.) – Alkuun ideana oli tilojen vuokrausperiaate. Sitten se muuttui että ostetaan joku suurempi talo, kansakoulu, kunnantalo tai vastaava.

5.) – Ajatuksena olisi että esimerkiksi 8 lapsiperhettä muuttaisi asumaan saman katon alle, tällaiseen rakennukseen.

6.) – Omakylä-kommuunilla olisi yhteiskeittiö, yhteinen auto. Pidemmälle vietynä myös kaikkien rahavarat voisivat olla Omakylässä yhteisiä.

- - -
7.) – Omassa 3.1. striimissään Marco vahvistaa, että tällainen Omakylä-hanke on kyllä ollut keskusteluissa olemassa, ja jo aika pitkäänkin.
8.) – SE liikkeen aikana 2017 keväällä heräsi ajatus perustaa usean lapsiperheen muodostamia asumisyhteisöjä
9.) – Tällä hetkellä saman katon alle ovat valmiit muuttamaan ainakin Marco, Mari ja puoluesihteeri Olli. Molemmille perheille tulisi olemaan omat sisäänkäynnit.
10.) – Omakylä hankkeella on vk.com:issa kiinnostuneille jäsenille oma suljettu ryhmänsä olemassa, mutta se ei näy edes nimenä ulospäin.

- - -
11.) – Maailmalla Jonestown on kaikkein tunnetuin tällaisista kyläyhteisöhankkeista. Karismaattinen johtaja johtaa ryhmäänsä, ja eristää heidät ulkomaailmasta. Liikkeen uskonnollispohjaiseen ajatukseen liittyy usein vapaata ryhmän keskeistä seksiä

35

809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauhuSKEnario

      Kiivasta taistelua tiedossa!

      Epäilemättä jo ekana iltana striimissä eli leiripalaverissa mietitään kiivaasti kuka on porukan myyrä. Hänelle ei ainakaan yhteisiä rahavaroja kannata antaa. Marco paljastaa striimissä, että hänellä on koskemattomuus. mutta se ei koske muita leiriläisiä. Odotettavissa vilkasta peittojen heilumista.

      Toisena iltana tapellaan siitä, kuka on porukan ansioitunein, kun valitaan Omakylähullu. Marco on ennakkosuosikki.

      Kolmantena iltana Omakylässä valitaan jo 234. kerran uusi puheenjohtaja. koska se on osoitus demokratiasta. Ehdokkaana on silti edelleen vain Marco.

      Neljäntenä iltana päätetään muuttaa Omakylän nimi Casa de Wittulaksi.

      Viidentenä iltana rahat ja viinat ovat loppu. Striimillä näkyy kuinka Marco kietoo piikkilankaa pesäpallomailan ympärille.

      Kuudentena iltana ei ole enää lähetystä.

      Seitsemäntenä päivänä paikalle saapunut poliisipartio löytää vain tyhjän kylän ja männyn kylkeen kaiverretun sanan: ROANOKE

      • 😂 Juuri noin.


    • vink.vink

      SKE voisi nimetä uuden lahkolaiskylän Junestowniksi, isänmaansoturi Junes Lokan kunniaksi.

    • Etyyg

      Tuohan kuulostaa lestadiolaiselta suuntaukselta ,eikös nekin ole keskittyneet tietyille alueille ja ovat tiivis yhteisö, sisäinen kuri on kova,puhumattakaan valtavasta hurmoshengestä

      • Sottinen

        Tällainen on esim. Hollolassa, Vesikansassa. Ahdistuneita, lapsilisillä tienaavia ja "suruttomia" puijaavia ihmisiä jotka harjoittavat taikauskoaan milloin naapurien kyttäämiseltä ehtivät. Laihoja, kuivan näköisiä naisia raskausarpineen ja kaikki ne kompleksesta kärsivät kakaratkin ovat kuin toistensa klooneja.


    • Märkä-utopia

      Tämä suljetun yhteisön suunnitelma matchaa hyvin noihin viesteihin joita Simola on usealla videollaan paljastanut aikaisemmista keskusteluistansa. Markko on sanonut olevansa polyamorinen, monisuhteinen ihminen. Pelkästään yksi elinkumppani ei seksipuolella riitä.

      Suljetuissa yhteisöissä nuoret bimberoonit tulevat mielellään ja halukkaasti täyttämään liikkeen johtajan osoittamia tehtäviä ja velvollisuuksia. Yhteisön johtaja pääsee suurella helppoudella hoitelemaan monipuolisia, tuoreita tapauksia.

    • ksueyt
    • Rahaton-johtaja

      Eihän Markolla mitään rahoja ole, jotakin kansakoulurakennuksia ostella. Konkurssiin mennyt hautaustoimistoyrittäjä.

      Toinen hautaustoimistoyrittäjä, puoluesihteeri Juntunen sen sijaan saattaa olla jonkin verran varoissaan. Hänen kuvettansa siinä kaivellaan, kun noita Omakylän taloröttelöitä aletaan jostakin ostiskella.

      • Mummojakutitellen

        Entäs se mummeli? Pitkissä Turkissa käveli maidanilla? Mummoists lahkot kyttää rahoja, jos ovat vaikka jo testamentin tehnyt. Mikäpä siellä kölliessä, Marco, Mari, Kristiina, jenspalle, jos vielä iiris Oulusta kun pääsee kansanedustajaksi. Lapset huostassa, sheikki ja haareminsa.


    • Höllöläläinen

      Marco on panomies! Marco haluaa Hollolaan. Siellä on taas halpoja tontteja myynnissä/ vuokrattavina ja ISOJA perheitä, myös polyamoorisia suositaan koska Hollolahan on Suomen... anteeksi siis POHJOISMAIDEN pornoisin kunta!

    • eenjnjnjee

      Idea on että SKE jäsenet ostaa kiinteistöjä,sitten kun kiinteistöjä on tarpeeksi Marco ilmoittaa että rahoittajat on myyriä ja potkii ne pellolle. Marco muutta sitten sääntöjä että koskematton suuri isä aurinkoinen (Marco) on kiinteistöjen omistaja ja lopettaa koko SKE:n.

      Helkutin tyhmiä kaikki SKE:n jäsenet jos eivät tajua että Marco on koijari,joka uunottaa kaikkia kaiken aikaa.

      • HännystelijöidenKlubi

        Siitä löytyy tarkemmin tarkasteltuna kaikki nuo neljä tyyppiä. Kukaan ei näytä uskaltavan sanoa sitä suoraan (kohta 4).


    • eporgperg

      Missä tuohon voi liittyä?

    • suvalainen

      tuleeko muutama oma hautaustoimisto?

      • Ggkkh

        Oletko kateellinen kun jäi ulkopuolelle?


      • Anonyymi
        Ggkkh kirjoitti:

        Oletko kateellinen kun jäi ulkopuolelle?

        En. Kukaan ei ole kateellinen siitä että kourallinen täydellisia tyhjäntoimittajakahjoja päättää kerääntyä saman katon alle onnistumatta siinä(kään).


    • Dtiohgg

      Menikö nyt oikein matu arska kempeleeltä?

    • EiNarsuMarsulle

      Marsu on narsisti, sosiopaatti ja krooninen valehtelija. Kerää ympärilleen heikkoja jees-miehiä ja lahkolaisnaisia. Marsu ei ole edes alfamies vaan betamies joka kerää ympärilleen vieläkin säälittävämpiä otuksia. Itkee, uhriutuu ja alkaa leimaamaan jos kokee jonkun uhkaavan hänen valta-asemaansa.

      Kommuuniasumisessa sinänsä ei ole mitään väärää, mutta tuollainen sontaa sylkevä papattaja ei ole sopiva minkään asian johtajaksi. Pahempaa selän takana kyräilijää ei maa päällään kanna. Tuollainen kylä ei tule toimimaan Marsun johtamana päivääkään, koska kukaan siellä ei osaa eikä kykene tekmään mitään. Jos joku tekee jotain, niin Marsu kokee sen uhkaksi ja leimaaminen ja myyrittely saa alkaa.

      Sano EI narsu-Marsulle.

      • Skeonparas

        Olihan hyvin kirjoitettu ja ilmeisesti osapuilleen noin asia on. Voitko antaa jonkun neuvon mainitsemillasi ” otuksille”, jos haluavat jättää uppoavan laivan vielä kuivin jaloin ja housuin? Joku heistä voi tekstisi luettuaan tarvita ohjeita muiltakin kuin Marcolta.


      • Fjkkloi

        Matu Arska on narsisti, sosiopaatti ja krooninen valehtelija. Kerää ympärilleen heikkoja jees-miehiä ja lahkolaisnaisia. Matu Arska ei ole edes alfamies vaan betamies joka kerää ympärilleen vieläkin säälittävämpiä otuksia. Itkee, uhriutuu ja alkaa leimaamaan jos kokee jonkun uhkaavan hänen valta-asemaansa.


      • Fjjgffd
        Fjkkloi kirjoitti:

        Matu Arska on narsisti, sosiopaatti ja krooninen valehtelija. Kerää ympärilleen heikkoja jees-miehiä ja lahkolaisnaisia. Matu Arska ei ole edes alfamies vaan betamies joka kerää ympärilleen vieläkin säälittävämpiä otuksia. Itkee, uhriutuu ja alkaa leimaamaan jos kokee jonkun uhkaavan hänen valta-asemaansa.

        Sano EI narsu-Matu Arskalle


      • Anonyymi
        Fjkkloi kirjoitti:

        Matu Arska on narsisti, sosiopaatti ja krooninen valehtelija. Kerää ympärilleen heikkoja jees-miehiä ja lahkolaisnaisia. Matu Arska ei ole edes alfamies vaan betamies joka kerää ympärilleen vieläkin säälittävämpiä otuksia. Itkee, uhriutuu ja alkaa leimaamaan jos kokee jonkun uhkaavan hänen valta-asemaansa.

        Oletko psykiatri, että voit tehdä diagnoosin?


    • Nam
    • Dgutrd
    • Vastatuuli
    • Hfghg

      Onpa mielenkiintoinen viritys

    • Ihggf

      Onko puolueen toiminta muuttumassa jotenkin??

    • Rivijäsen
    • Lhfhuh

      Omakylä teema on ilmeisen kiusallinen puoluejohdolle,miksi näin????

    • Huijarit-vauhdissa

      Kuulostaa joltain lahkotoiminnalta kuten oli daavidin oksa......Johtaako sipilä tätä toimintaa?

    • Anonyymi

      Onko Kristiina vielä Ske:ssä kun ei ole striimeissä?

      • Anonyymi

        Loppui rahat eikä asu enää omakylässä. Liekö asunnoton vai pitikö entisensä? Ei tarvi olla Amerikan tai Nigerian majuri että mummot putsaa rahoista. Pikku Sallasta mummothan työnsivät rahaa youtubeilla . Hassua sinänsä julkisuudenkipeys, enemmän olisi Marco hyötynyt suoraan annetusta 200 - 500 eurosta mitä nää blondimummot laitteli


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loppui rahat eikä asu enää omakylässä. Liekö asunnoton vai pitikö entisensä? Ei tarvi olla Amerikan tai Nigerian majuri että mummot putsaa rahoista. Pikku Sallasta mummothan työnsivät rahaa youtubeilla . Hassua sinänsä julkisuudenkipeys, enemmän olisi Marco hyötynyt suoraan annetusta 200 - 500 eurosta mitä nää blondimummot laitteli

        Harmi, Kristiina fiksu nainen.

        Tuukka Pensala muutti omakylään, asui Helsingissä


      • Anonyymi

        Tuukka Pensala on komea mies!💗


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      25
      2694
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2332
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1308
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      300
      1234
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      986
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      977
    7. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      100
      934
    8. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      77
      894
    9. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      94
      808
    10. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      803
    Aihe